En voi olla ainoa joka ei ymmärrä tätä nykypäivän tapailu-kulttuuria

En tajua kirjoitti:

Vastaan nyt kaikille keittiöpsykologeille yhteisesti: Ei, ei ole mies haluamassa eroa. Ei, ei ole pettämistä kummaltakaan puolelta. Ei, en pelkää suhteeni puolesta.

Suhteemme voi oikein hyvin teidän lapsellisista päättelyistä huolimatta. Tämä aloitus kumpuaa ihan täältä palstan omista keskusteluista missä osa kertoo tapailevansa kuukausia tai vuosia. Ja aloitus on sitä, että mä en ymmärrä tuollaista. Ei ole mun asia jos joku tuollaista tekee, mutta ei vain mene mun ymmärrykseen tuollainen epämääräinen tapailu. Itse olisin mielummin sinkku kuin suostuisin vain tapailemaan kuukausikaupalla, saati sitten vuosia. 

En tajua edes miten tämä liittyy mun oman parisuhteen tilanteeseen jos ihmettelen tätä nykyistä tapailu-kulttuuria. Esimerkkinä voisi olla myöskin sekin, että koska meillä ei ole koiraa, niin mä en saa keskustella koirista yhtään mitään. :D 

Esimerkkihän menisi niin, että jos sinulla ei ole koiraa, availisit ketjuja, joissa ihmettelisit koiran omistajia. En voi ymmärtää - miksi niitä pitää ulkoiluttaa, karvaa joka paikassa YÄK, nehän maksaa itse pajon - minä käytän rahani paremmin (lista paremmista asioista) jne,. jne.

Ja kun koiran omistaja vastaa, niin kerrot, että tämä on lapsellinen, saatahan sinä ihmetellä jne. 

Nykyään odotetaan vaan, että jostain nurkan takaa putkahtaa taas uusi, komeampi/kauniimpi, rahakkaampi jne. Halutaan, että on aina vaan se ensihuuma menossa.  Jotkut suostuu roikkumaan  epäselvässä tilanteessa jopa vuosia. Siinä sivussa voi olla miehellä/naisella pari muutakin, joita käydään panemassa. Ja sitten huomataan, että ollaankin yksin ja ikää alkaa olla sen verran, että monella naisella menee perheen perustaminen mönkään ja ollaan sinkkuina katkeria, kun sitä lasta ja pysyvää parisuhdetta ei sitten koskaan tullutkaan. Täälläkin keskusteluissa moni mies ihmettelee, että kun ei tunnu ns. normi mies kelpaavan kellekään. Ei kun muijat odottaa vaan sitä ihme prinssiä, joka on täydellinen kaikilta osin. Mutta kun ne haavekuvat on todella harvoin todellisia.. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu mies käyttää tapailunaisia eri tarkoituksiin. Esim. yhden naisen perheellä on mökki Ylläksellä ja tästä naisesta on se hyöty että mies pääsee ilmaiseksi laskettelemaan esim. pääsiäislomaviikoksi. Naisella on samanikäinen poika kuin miehellä ja niinpä mies ja poika käyvät ilmaiseksi lounaalla tämän naisen luona sunnuntaisin.

Joku taas tarjoaa ilmaiset teatteriliput, jne. Mies hyötyy mutta ei itse anna mitään. Naiset tarjoavat palveluja kai siinä toivossa että tapailu johtaisi joskus seurusteluun.

Eikös tämä ole juuri sitä, mikä polyjen mukaan tekee autuaaksi: "Ei voi olettaa, että yksi ihminen täyttää kaikki tarpeet"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en puolestani ymmärrä miksi on niin tärkeää määritellä ja raamittaa suhde joksikin ja onko se nyt tapailua vai seurustelua.

No jotkut kokee sen pettämiseksi jos panee useampaa. Ei kai sillä määritelmällä muutoin väliä olekaan.

Mutta tämähän just perustuu siihen olettamukseen, että tapailu olisi yhtä kuin että saa panna edelleen kaikkia. Voivathan ihmiset tapailla toisiaan, vaikka ovat jo ekslusiivisia.

No sehän on sitä. Seurustelussa ei panna muita. Siksi meillä on kaksi käsitettä, koska suhteiden sisältö eri.

Seurustelussa on tavoite. Tapailussa ei. Seurustelun on tarkoitus johtaa yhteiseen tulevaisuuteen. Tapailussa ei ole tehty mitään päätöstä sen suhteen. Seksi liittyy tapailuun lähinnä niin, että ei tarvitse etsiä muuta seuraa siihen.

Tätä mieltä olen myös minä. Suhde on mielestäni seurustelua, jos on päätetty, että ollaan yhdessä ja ollaan puhuttu tunteista ja mietitään (edes jollain tasolla) yhteistä tulevaisuutta. Sitä ennen suhde on tapailua, pantiin sitten muita tai ei. Mielestäni se ei ole millään tasolla mittari, että seksiä on vain yhden kanssa, tapailusuhde sellainenkin voi olla.

-8

Vierailija kirjoitti:

Itse pidän tästä tapailukulttuurista.

En halua muuttaa yhteen miehen kanssa, mutta kaipaan kuitenkin läheisyyttä ja seksiä aika ajoin. Tämä nykypäivän tapailukulttuuri sallii minun harrastaa tällaisia suhteita, joissa ei vietetä ihan jokaista hetkeä yhdessä, eikä asuta saman katon alla.

Te siis olette samalla avoimia tapailemaan muitakin? Minä ja mieheni olemme seurustelleet neljä vuotta, asumme erillämme ja vietämme aikaa yhdessä silloin kun hyvältä tuntuu. Silti suhde on ehdottomasti vakava ja yksiavioinen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tapailun osapuolet ei välttämättä tajua että kyse ei ole parisuhteesta.

Asutaan omissa asunnoissa ja joka toinen viikko on lapsi-viikko. Siinä on paljon mahdollisuuksia olla jäämättä kiinni muista tapailusuhteista.

Tämän vuoksi kannattaa tutustua miehen vanhempiin. Äidin omatunto ei ehkä kestä polyamoriaa. Ja ainakin olet se vakavin suhde.

Minä käytän ilmaisua 'tapailu' kun puhun suhteestani. Asumme erillään, koska molemmilla teinejä, neljä vuotta ollaan oltu yhdessä. Oltiin molemmat oltu yksin ennen kuin tavattiin, ja aika pian tuli selväksi ja sovittiin että muiden kanssa ei missään suhdemielessä häärätä. Mutta koska emme asu yhdessä, vaan tapaamme silloin kun aikaa on, puhun tapailusta. Tästä voi toki joku saada väärän käsityksen, mutta mitäpä se kenellekään muulle, kuin meille itsellemme, kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taas en puolestani ymmärrä miksi on niin tärkeää määritellä ja raamittaa suhde joksikin ja onko se nyt tapailua vai seurustelua.

No jotkut kokee sen pettämiseksi jos panee useampaa. Ei kai sillä määritelmällä muutoin väliä olekaan.

Mutta tämähän just perustuu siihen olettamukseen, että tapailu olisi yhtä kuin että saa panna edelleen kaikkia. Voivathan ihmiset tapailla toisiaan, vaikka ovat jo ekslusiivisia.

No sehän on sitä. Seurustelussa ei panna muita. Siksi meillä on kaksi käsitettä, koska suhteiden sisältö eri.

Seurustelussa on tavoite. Tapailussa ei. Seurustelun on tarkoitus johtaa yhteiseen tulevaisuuteen. Tapailussa ei ole tehty mitään päätöstä sen suhteen. Seksi liittyy tapailuun lähinnä niin, että ei tarvitse etsiä muuta seuraa siihen.

Tätä mieltä olen myös minä. Suhde on mielestäni seurustelua, jos on päätetty, että ollaan yhdessä ja ollaan puhuttu tunteista ja mietitään (edes jollain tasolla) yhteistä tulevaisuutta. Sitä ennen suhde on tapailua, pantiin sitten muita tai ei. Mielestäni se ei ole millään tasolla mittari, että seksiä on vain yhden kanssa, tapailusuhde sellainenkin voi olla.

-8

Ja tähän jatkan vielä, että en itsekään jaksaisi sellaista tapailua, että välillä olisi muitakin. Tai että olisi aktiivisena jossain Tinderissä tai FB datingissä, vaikka tapailee jo yhtä. 

-8

Vierailija kirjoitti:

Nykyään odotetaan vaan, että jostain nurkan takaa putkahtaa taas uusi, komeampi/kauniimpi, rahakkaampi jne. Halutaan, että on aina vaan se ensihuuma menossa.  Jotkut suostuu roikkumaan  epäselvässä tilanteessa jopa vuosia. Siinä sivussa voi olla miehellä/naisella pari muutakin, joita käydään panemassa. Ja sitten huomataan, että ollaankin yksin ja ikää alkaa olla sen verran, että monella naisella menee perheen perustaminen mönkään ja ollaan sinkkuina katkeria, kun sitä lasta ja pysyvää parisuhdetta ei sitten koskaan tullutkaan. Täälläkin keskusteluissa moni mies ihmettelee, että kun ei tunnu ns. normi mies kelpaavan kellekään. Ei kun muijat odottaa vaan sitä ihme prinssiä, joka on täydellinen kaikilta osin. Mutta kun ne haavekuvat on todella harvoin todellisia.. 

Pari kertaa olen erehtynyt mieheen, joka on suhteen tilaa varmistellessani kierrellyt ja kaarrellut, vannonut että välittää kyllä minusta mutta että ei ymmärrä, miksi suhteelle pitäisi keksiä jokin sana kuten seurustelu. Että eikö voida vain olla siten kuin on mukavaa. Että on myös välillä kuvitellut, millainen tulevaisuus meillä voisi joskus olla.

Nämä ovat sitten paljastuneet niiksi huvin vuoksi useampaa samaan aikaan tapaileviksi. Ei kai siinä mitään, mutta kun asiaa suoraa kysyn, niin odottaisin aikuiselta ihmiseltä myös yhtä suoraa vastausta. Selvästi eivät ihan rehellisesti ole liikkeellä ja tietävät itsekin hyväksikäyttävänsä toista, kun eivät uskalla sanoa suoraan vaan alkavat kierrellä ja kaarrella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu mies käyttää tapailunaisia eri tarkoituksiin. Esim. yhden naisen perheellä on mökki Ylläksellä ja tästä naisesta on se hyöty että mies pääsee ilmaiseksi laskettelemaan esim. pääsiäislomaviikoksi. Naisella on samanikäinen poika kuin miehellä ja niinpä mies ja poika käyvät ilmaiseksi lounaalla tämän naisen luona sunnuntaisin.

Joku taas tarjoaa ilmaiset teatteriliput, jne. Mies hyötyy mutta ei itse anna mitään. Naiset tarjoavat palveluja kai siinä toivossa että tapailu johtaisi joskus seurusteluun.

Eikös tämä ole juuri sitä, mikä polyjen mukaan tekee autuaaksi: "Ei voi olettaa, että yksi ihminen täyttää kaikki tarpeet"

Ainakin miehillä voi olla näin. Harva mies kuitenkaan sietää samaa tapailunaisiltaan.

Kai tuossa alkuperäisesimerkissä lopulta on kyse jonkinlaisesta läheisriippuvuudesta ja äitisuhteen kipukohdista. Jos yksi nainen ei jaksa antaa asioita, jää silti viisi muuta. Näin olet turvassa, sinua ei hylätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pidän tästä tapailukulttuurista.

En halua muuttaa yhteen miehen kanssa, mutta kaipaan kuitenkin läheisyyttä ja seksiä aika ajoin. Tämä nykypäivän tapailukulttuuri sallii minun harrastaa tällaisia suhteita, joissa ei vietetä ihan jokaista hetkeä yhdessä, eikä asuta saman katon alla.

Aikaa on mennyt 20-vuotta, mutta seurustelun alkupuolella asuttiin ensimmäiset vajaa kaksi vuotta eri osoitteissa, mutta oltiin silti yhdessä. Minä miellän tapailun sellaiseksi, että voi käydä pökkimässä muita jos siltä tuntuu.

Munkaan mielestä yhdessä asumisella ei ole mitään tekemistä suhteen vakavuuden kanssa. Kyllä mä olen asunut erillään miehen kanssa, kuitenkin siten, että molempien lähipiiri tiesi suhteesta ja tulivat tutuiksi kumppanin kanssa. Oli eksklusiivinen suhde, eli muita siinä ei ollut. Se oli seurustelua ja oli sitä heti ensimmäisestä viikosta alkaen.

Tämä tapailu on sellaista, että vähintään toinen ei todellakaan halua esitellä tapailukumppaniaan lähipiirilleen ja vaikka muuta väittäisi, todennäköisesti tapailee muitakin.

Mua jopa vähän yllättää, että moni täällä tuntuu liittävän suhteen vakavuuden yhdessäasumiseen. Eli oletteko sitä mieltä, että etäsuhteessa ei voi olla sitoutunut? Mites kun tiedän jopa avioparin, joka 20v avioliiton aikana asui vuoden eri maissa toisen työkomennuksen vuoksi?

Muutenkaan en näe sitoutumisen ja yhdessäasumisen välillä mitään yhteyttä. Näin ollen en pitäisi sitoutumisen edellytyksenä yhdessä asumista. Hyvin voi olla vaikka eksklusiivisesti vakavassa parisuhteessa, jossa tavataan toisen sukulaisia, eikä silti muuteta yhteen. Tiedän useammankin tällaisen pariskunnan varsinkin 50+ kategoriassa.

Tapailukulttuuri on mielestäni sitä, ettei ole juurikaan tunteita ja jatkuvasti etsii jotain parempaa Tinderistä, vaikka tapaileekin jotakuta. Siinä ei ole sitoutumista. Tämä on eri asia, kuin sitoutunut rakkaussuhde, jossa asutaan erillään.

Itse miellän tapailun ja seurustelun eroksi ennen kaikkea suhteen julkisuuden. Jos mies esittelee naisen esim. äidilleen (tai muille läheisille), on se seurustelua. Jos suhde pidetään läheisiltä piilossa, on se tapailua.

Uskollisuuslupauksiin en luottaisi, jos suhde kuitenkin pitää pitää läheisiltä piilossa. Vakava suhde voi olla, vaikkei asuttaisikaan yhdessä tai olisi edes tavoitteena muuttaa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tapailun osapuolet ei välttämättä tajua että kyse ei ole parisuhteesta.

Asutaan omissa asunnoissa ja joka toinen viikko on lapsi-viikko. Siinä on paljon mahdollisuuksia olla jäämättä kiinni muista tapailusuhteista.

Tämän vuoksi kannattaa tutustua miehen vanhempiin. Äidin omatunto ei ehkä kestä polyamoriaa. Ja ainakin olet se vakavin suhde.

Samaa mieltä.

Ei tämä ole mikään nykyajan ominaisuus vaan tällaista se on ollut ainakin jo 20 vuotta sitten kun itse aloin miehiä tapailla.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään odotetaan vaan, että jostain nurkan takaa putkahtaa taas uusi, komeampi/kauniimpi, rahakkaampi jne. Halutaan, että on aina vaan se ensihuuma menossa.  Jotkut suostuu roikkumaan  epäselvässä tilanteessa jopa vuosia. Siinä sivussa voi olla miehellä/naisella pari muutakin, joita käydään panemassa. Ja sitten huomataan, että ollaankin yksin ja ikää alkaa olla sen verran, että monella naisella menee perheen perustaminen mönkään ja ollaan sinkkuina katkeria, kun sitä lasta ja pysyvää parisuhdetta ei sitten koskaan tullutkaan. Täälläkin keskusteluissa moni mies ihmettelee, että kun ei tunnu ns. normi mies kelpaavan kellekään. Ei kun muijat odottaa vaan sitä ihme prinssiä, joka on täydellinen kaikilta osin. Mutta kun ne haavekuvat on todella harvoin todellisia.. 

Mitä olen asiaa vierestä seurannut, niin aika monet pitkän aikaa sinkkuna olleet miehet ja naiset vaikuttaa olevan henkisesti todella rikkinäisiä tapauksia. Veikkaan että valtaosa näistä tulee elämään elämänsä yksin.

Meillä tulee olemaan aikamoinen kasa vanhoja poikia ja vanhoja piikoja yhteiskunnassa 20 v kuluttua. Toivottavasti seuraava sukupolvi ottaa opikseen.

Minulla oli ihan rehellisesti nuorempana tavoite saada seurustelusuhde, osittain asumisen kalleuden vuoksi. Minulla ei opiskelijana olisi ollut varaa edes omaan yksiöön, asuin soluasunnossa. Toivoin tapailusuhdetta osittain senkin vuoksi, että kaksistaan jaksaisi maksaa yhteisen asunnon, eikä tarvitsisi asua solussa (sinänsä soluasuminen oli ihan mukavaa, mutta soluhuone oli niin pieni, että ei siitä oikein viihtyisää saanut millään, lisäksi yksityisyyttä ei hirveästi ollut).

Vierailija kirjoitti:

Nykyään odotetaan vaan, että jostain nurkan takaa putkahtaa taas uusi, komeampi/kauniimpi, rahakkaampi jne. Halutaan, että on aina vaan se ensihuuma menossa.  Jotkut suostuu roikkumaan  epäselvässä tilanteessa jopa vuosia. Siinä sivussa voi olla miehellä/naisella pari muutakin, joita käydään panemassa. Ja sitten huomataan, että ollaankin yksin ja ikää alkaa olla sen verran, että monella naisella menee perheen perustaminen mönkään ja ollaan sinkkuina katkeria, kun sitä lasta ja pysyvää parisuhdetta ei sitten koskaan tullutkaan. Täälläkin keskusteluissa moni mies ihmettelee, että kun ei tunnu ns. normi mies kelpaavan kellekään. Ei kun muijat odottaa vaan sitä ihme prinssiä, joka on täydellinen kaikilta osin. Mutta kun ne haavekuvat on todella harvoin todellisia.. 

Ensimmäinen asiaviesti ketjussa. Ota tää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään odotetaan vaan, että jostain nurkan takaa putkahtaa taas uusi, komeampi/kauniimpi, rahakkaampi jne. Halutaan, että on aina vaan se ensihuuma menossa.  Jotkut suostuu roikkumaan  epäselvässä tilanteessa jopa vuosia. Siinä sivussa voi olla miehellä/naisella pari muutakin, joita käydään panemassa. Ja sitten huomataan, että ollaankin yksin ja ikää alkaa olla sen verran, että monella naisella menee perheen perustaminen mönkään ja ollaan sinkkuina katkeria, kun sitä lasta ja pysyvää parisuhdetta ei sitten koskaan tullutkaan. Täälläkin keskusteluissa moni mies ihmettelee, että kun ei tunnu ns. normi mies kelpaavan kellekään. Ei kun muijat odottaa vaan sitä ihme prinssiä, joka on täydellinen kaikilta osin. Mutta kun ne haavekuvat on todella harvoin todellisia.. 

Mitä olen asiaa vierestä seurannut, niin aika monet pitkän aikaa sinkkuna olleet miehet ja naiset vaikuttaa olevan henkisesti todella rikkinäisiä tapauksia. Veikkaan että valtaosa näistä tulee elämään elämänsä yksin.

Meillä tulee olemaan aikamoinen kasa vanhoja poikia ja vanhoja piikoja yhteiskunnassa 20 v kuluttua. Toivottavasti seuraava sukupolvi ottaa opikseen.

No joo, rikkinäinen parisuhdehistoria kertoo kyllä karua kieltään siitä että ihmisessä on jotain rikki. Itsekin tapaillut miestä joka välillä korkeintaan teini-ikäisen tasolla, välillä taas tärkeä virkamies. Pystyy opiskelemaan lähes mitä tahansa miten pitkälle tahansa ja työskentelee johtavassa asemassa.

Työrooli ilmeisesti kuitenkin jää työpaikalle sillä parisuhteeseen tämä ihminen on täysin kykenemätön. Paperilla toki unelmakumppani, eikä hassumman näköinenkään.