Lue keskustelun säännöt.
Eikö kukaan muu kotiäiti..
30.10.2006 |
koskaan sano ääneen sitä, et haluaa olla muutakin kuin vaan äiti? Kaveripiiri täynnä äitejä ja tuntuu, että olen ainoa joka haluaa elämässään muutakin olla kuin vaan äiti?
Lapsemme ovat erittäin toivottuja, vuosia odotettuja ja rakkaita. Silti haluan olla muutakin kuin vaan äiti. Tarkoitan tällä sitä, että kaipaan välillä sitä ihan omaa " elämää" , omaa aikaa ja joskus viihteellä käyntiä, harrastuksia ja meikkausta ja shoppailua jne. ja näistä omista jutuista olen pitänyt kiinni. Olenko jotenkin outolintu? Uskallan sanoa ääneen, et haluan lähtee shoppailemaan itelleni juttuja, käydä kavereitten kanssa leffassa/teatterissa, käydä lenkillä tai jumpassa jne. Ja kuitenkaan meillä ei " lapset kärsi" siitä, että äiti käy välillä omia juttuja hoitelemassa, kotiäiti olen kuitenkin 24/7 melkeenpä vaan. Vakityö odottaa ja vuoden päästä palaan vuosien kotonaolovuosien jälkeen, joten " uraäiti" en mieleltäni kuitenkaan ole.
Onko täällä muita samantyyppisiä äitejä? Äitejä, jotka ovat muutakin kuin " äitejä" ? Olen tosi ylpeä siitä, että saan olla äiti siitä ei ole kysymys nyt:)
Kommentit (29)
Vierailija:
Jos minä huollan parisuhdetta ja täten luon lapsille onnellisen ympäristön kasvaa on minusta myös lapsista huolehtimista. Jo on kumma kun tämä palsta on niin hitsin musta valkoinen aina on joko tai kuvitellaan, että toinen tapa on toisesta pois.
Tuo minuakin täällä ärsyttää. Ja asioiden suhteellisuus. Mitä tarkoittaa, että asettaa lapset etusijalle? Ihan ainako? Vaikka ero jonkin valinnan edessä olisi lasten kannalta pieni, mutta parisuhteen kannalta iso. Esimerkiksi se, että olisi tilaisuus lähteä illallisella miehen kanssa kahdelleen, mutta lapsi tulee nuhakuumeeseen. Jättääkö lapsi hoitajalle silti vai jäädä kotiin? Entäs jos lapsi vain ei halua jäädä hoitoon, pannaanko silloinkin lapsen etu edelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä heti lapsen synnyttyäkin olla muutakin kuin äiti. Lapsi oli vasta neliviikkoinen, kun oltiin miehen kanssa yhdessä yhden bändin keikalla ja mummi hoiti vaaviamme kotona. (ei siinä mitään hoitamista juurikaan ollut, kun se sen ikäisenä enimmäkseen nukkui). Minusta oli ihanaa olla jossain, missä kukaan ei tiennyt, että mä olen äiti, eikä se näkynyt mistään. Oli kuin olisi saanut vanhan elämänsä takaisin. Olen melkein 40v., joten ehkä se on sitä, että on niin kauan ollut muuta kuin äiti, että ei pysty/halua kokonaan sellaiseksi muuttuakaan.
Ihan alusta asti olen joka viikko ottanut omaa aikaa, joskus vähemmän, joskus enemmän. Minä en myöskään ole niitä, jotka tulevat joka paikkaan lapsensa kanssa. Jos on juhlat, niin enemmän kuin mielelläni annan lapsen hoitoon (yökylään) ja juhlin iloisella mielellä. Joskus olen huomannut joidenkin kummastelevan, kun tulemme ilman lasta juhliin jonne periaatteessa olisi voinut tulla lapsenkin kanssa, mutta käsi sydämelle hei, kuinka moni oikeasti nauttii juhlista enemmän lapsen kanssa kuin ilman? Minusta ainakin on ihana keskustella muiden kanssa rauhassa, juoda viiniä, olla ja nauttia, ilman että koko ajan pitää olla silmät selässäkin ja kytätä kellosta lapsen ruoka- ja nukkumaanmenoaikoja...
Mutta siis lyhyesti: Et ole ap kummajainen, meitä " itsekkäitä" äitejä on muitakin :-).
Ihanko tosi joillekin se mies menee lasten edelle?? Pitää olla aika vinksahtanut.
Jos mun pitäis valita mies tai lapset, en miettisi sekuntiakaan ,vaan valitsisin lapset tottakai. Miehiä on maailma pullollaan.
Vierailija:
Miehiä on maailma pullollaan.
Nainen, äiti ja vasta viimeisenä vaimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, tosirakkaus.... mutta eikö veri ole vettä sakeampaa? Yleensä se on. Miksi se ei sinulla ole?
Joko se, tai sitten haluat nostaa itsesi jalustalle tässä, tai edes jossain, asiassa (mitä en oikeastaan usko).
Mä olen lapsilleni omistautunut kotiäiti, ja sellaisena toivon voivani olla vielä kolmisen vuotta. Mutta mulle äitiys ei sulje pois omaa elämää, vaan se täydentää sitä. Lapset tulevat mulle etusijalla aina, koska heidän elämänsä on mun (ja tietysti mieheni) vastuulla. Mutta eihän se tarkoita sitä, etten mä voisi lähteä muutamaksi tunniksi tyttöjen kanssa leffaan tai kahville, tai ettei lapsia voisi viedä mummolaan hoitoon, kun haluan hetken itselleni. Mä rakastan kotiäiteyttä, ja nämä vuodet kotona jäävät varmaan mun muistoihini kultaisina, mutta en mä koe mistään luopuneeni lasten myötä. Edelleen mä näen kavereitani, käyn konserteissa, luen hyviä kirjoja... ja silti vietän 80% ajastani perheen parissa!
Mä muistan, miten eräs mun lapseton kaveri sanoi mulle aikoinaan, että oli helpottunut, että äitiys ei ole muuttanut mua mihinkään. Toki ymmärrän hänen pointtinsa, hän pelkäsi, että mummoudun ennen aikojani, enkä osaa enää muusta puhua kuin lapsistani, mutta jollain oudolla tavalla olin vähän loukkaantunutkin. Sillä onhan äitiys mua muuttanut, ja lapset ovat tehneet mun elämäni ruusunpunaiseksi. :) Mutta kai se muutos on mulla sitten sellainen, ettei se näy ulospäin. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mää lähinnä rinnastan ton veri on vettä sakeampaa siihen onko tutut sukua rakkaampi ja tärkeämpi. Ei siihen onko mies tärkeämpi kuin lapset. Molemmat on perhettä. Ihan sama onko samaa geeniä, eihän adoptiolapsikaan tai kasvatuslapsi ole samaa verta. Silti MITTAAMATTOMAN rakas, siinä missä on se oma mies tai biologinen lapsi.
Palavasta talosta ekana ulos se joka on helpoin pelastaa, sitten loput. Ketään en sinne jättäisi. Ekana ulos ei tule mulla rakkain vaan se joka on eniten vaarassa. Sama kun on onnettomuus: ekana ei saa hoitoa oma lapsi, mies vaan se tuntematon juoppo joka on heikkukuntosin tilanteessa.
5
Ja sit se tulikin ja nyt on kahteen kertaan.
Yrittäkää kestää.