Lue keskustelun säännöt.
Kadehditko ihmisiä jotka elivät nuoruutensa täysillä ennen lastenhankintaa?
30.10.2006 |
Kadehditko ihmisiä jotka saivat elää villin ja vapaan nuoruuden, opiskella rauhassa, matkustella, asua ulkomailla, bilettää ja nauttia nuoruudestaan sekä ystävistään ennen lasten hankkimista? Minä kadehdin! Tuli tehtyä lapset 22- ja 24-vuotiaana ja nyt 29-vuotiaana tunnen itseni kulahtaneeksi muumimammaksi, joka ei ole ehtinyt kokea elämästä juuri muuta kun kireän opiskelijabudjetin ja perhe-elämän " ihanuuden" . Tuntuu että niin paljon on jäänyt kokematta ja tekemättä!Olen vasta nyt valmistumassa ammattiin kun opinnot venähti lasten takia, mieli tekisi kovasti ulkomaille ja baarijalkakin on alkanut vipattaa. Vaan minäs teet kun on lapset ja asuntolaina, elämä on elettävä perheen ehdoilla. Monet kerrat olen toivonut että olisin tehnyt lapset vasta kolmekymppisenä, sitten kun baarijuoksut on juostu, opinnot hoidettu ja ulkomailla oleilut oltu.:(
Kommentit (22)
Päinvastoin kadehdin heitä jotka nuorena asettuivat aloilleen. Esim. paras ystäväni on nyt 32v ja lapset niin isoja että hänellä on omaa aikaa vaikka kuinka paljon. Minä taas vaihtelen vielä nuorimmaisen vaippoja. Ja kun ostivat talon nuorina niin lainaa ei ole niin paljon kuin minulla ja voivat nyt käyttää rahaa enemmän kuin me. Eli mä olisin halunnut olla niin viisas että olisin ostanut oman asunnon heti nuorena, enkä koskaan olis asunut vuokralla. Olis ollut kivaa löytää se vakikumppani jo aiemmin ja tehdä kaikki lapset alle 25v. Kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten vasta hankittiin lapsia, onneksi ei aiemmin (ei kyllä ollut pelkoakaan, ei olla vieläkään mitenkään lapsirakkaita noin yleensä)
aikaan, kun lapsi menee kouluun. Rytmi on sopinut hyvin lapsen hoidon kannalta - ainoa mistä tunnen alemmuutta on, että mun koulukavereissa on jo tohtoreita - tosin yhden tohtorin näin juuri viikonloppuna kirjamessuilla, eikä vaikuttanut yhtään erilaiselta, kuin lukiossakaan - erilaiset elämät on yhtä arvokkaita.
Mulla on aikaa päteä työelämässä ja mulla on ollut aikaa viettää nuoruutta ja hoitaa lasta. Ja itsetuntoni joten kuten kestää sen, että en oo vieläkään mikään hieno.
Aatelisarvokin vietiin suvulta, kun joku esi-isä rakastui palvelijaansa...
Johtuu aika pitkälti siitä että erosimme nuoruudenrakkauteni ja lasteni isän kanssa ollessani 32-vuotias. Yritä nyt sitten tässä iässä yh-äitinä löytää uutta ihmissuhdetta... Mielestäni on ihan sama onko sitä " omaa aikaa" yllin kyllin alle 30 v. vai sen jälkeen, kunhan itse on valintoihinsa tyytyväinen.
aikuisena olosta niin yksin kuin myöhemmin puolisoni kanssa. Olin 30 kun saatiin poikamme. Sitä ennen ehdittiin 6 vuotta olemaan yhdessä. Päivääkään en vaihtaisi pois menneestä enkä nykyisyydestä.
Säälin niitä jotka kiirehtivät lapsen teon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä tod ole kateellinen ystävilleni, jotka makaavat lauantaisin ja sunnuntaisin kauheessa krapulassa. Itse tottakai pääsen ihan milloin vaan viihteelle kun isovanhemmat tai mies katsovat lapsia.
en mielestäni ole menettänyt mitään muuta kun joka v-loppuiset krapulapäivät ;)
Lapset ovat kasvattaneet minua aikuisuuteen! Sitten kun meillä lapset ovat jo maailmalla, niin jotkut kavereistani vaihtavat vasta ehkä lastensa vaippoja ;)
Mua ei ole ikinä kiinnostanut mikään biletys, ja lasten syntymän jälkeinen aika on ollut elämäni parasta aikaa. Matkustellut ja opiskellut kyllä olen, vaikken voikaan sanoa viettäneeni " villiä ja vapaata" nuoruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne pakolliset biletykset esim kavereiden synttäreiden tai polttareiden takia on koettu eikä todellakaan kiinnosta yhtään. Laivalle tai baariin en mene jos ei ole pakko kun en niissä viihdy.
Matkustelukaan ei hirveästi avarra jos se tarkoittaa kännäämistä paikallisessa turisturysässä ja pakollisen paikallisen nähtävyyden valokuvaamista... Matkustin koko lapsuuden ympäri maailmaa ja olen asunut vaikka missä (mm Tokiossa, Riadissa, Lontoossa ja Winnipegissä) joten maailmaa on ehkä tullut nähtyä ihan riittävästi.
Ja opiskelu hoituu ihan perhe-elämän rinnallakin mukavasti
Kun tulin raskaaksi, ehkäisystä huolimatta, päätin kantaa vastuuni. Olin valmis harrastamaan seksiä, niin olin myös valmis kantamaan seuraamukset. Vaikka lapsen isä lähti litomaan, niin voin sanoa viettäneeni kuitenkin onnellisen nuoruuden. (vaikka vielä kylläkin niitä nuoruus vuosia elän.)
Yritin olla paras äiti lapselleni ja onnistuin siinä tehtävässä omasta mielestäni liki täydellisesti. Myönnän että virheitä tuli tehtyä, mutta kukapa niitä ei tekisi.
Haikeana kuitenkin välillä mietin millaista elämäni olisi, jollen raskaaksi olisi teininä tullut. Mutta minä elän omaa elämääni, enkä muunlaista haluaisi kyllä elääkkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei liian nuori eikä liian vanha. Olin ehtinyt sitä ennen hankkia maisterin paperit ja elää ' vapaasti' eli siis miehen kanssa (jonka tapasin 18-vuotiaana). Biletys ei ole suuremmin koskaan kiinnostanut - sitä on tullut harrastettua yhtä paljon/vähän sekä ennen lasta että lapsen jälkeen. 26-vuotiaana oli ihanaa kun kuitenkin oli vielä nuorennäköinen, freesi äiti :-) Olin 3 vuotta kotona lapsen kanssa vaikken ollut ehtinyt hankkia oman alan työkokemusta valmistumisen jälkeen. Elämäni parhaat vuodet ja olen ikuisesti iloinen että uskalsin pitkälle hoitovapaalle heittäytyä. Ja töitäkin löytyi sen jälkeen. Mielestäni siis paras ikä hankkia lapsia on n. 23-27-vuotiaana :-)
Se harmittaa kyllä ajoittain, että muista miehistä ei ole niin suuresti kokemuksia, mutta toisaalta ei kovin harmissaan voi olla kun kuitenkin on saanut näin hyvän miehen sekä perhe-elämän haluamassaan iässä.
villejä nuoruusvuosia... silti kadun että olin 6 vuotta todella huonossa ihmissuhteessa. Onneksi siinä ei lapsia siunaantunut mutta silti tuntuu että meni 6 vuotta hukkaan väärän miehen takia. En esim. lähtenyt ulkomaille opsikelemaan miehen takia...todella typerää! olisi vaan pitänyt mennä.
Aina kuitenkin tiedostin että lapset haluan vasta n.30v. Eikä ajatusta vähentänyt yhtään se että kaikki ystäväni jotka tekivät lapset n.20v olivat 25v yksinhuoltajia. Harva mies jakso lopullisesti lähteä kotileikkiin vielä siinä iässä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se olisi jäänyt kaduttamaan, jos en olisi matkustellut ja asunut ulkomailla ennen lasten saantia, mutta nyt sekin on koettu, ei ole niin kova kaukokaipuu enää.
Vierailija:
Kadehditko ihmisiä jotka saivat elää villin ja vapaan nuoruuden, opiskella rauhassa, matkustella, asua ulkomailla, bilettää ja nauttia nuoruudestaan sekä ystävistään ennen lasten hankkimista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli villi nuoruus, mutta se kesti vain hetken. Olen aina suhteissani tahtonut edetä liian nopeasti ja se " koitui kohtalokseni" . Nyt en osaa nauttia täysillä pysyvästä parisuhteesta ja perhe-elämästä.
Olen sinua, ap, lähes kymmenen vuotta nuorempi ja tunnen itseni usein tylsistyneeksi kotiäidiksi, jonka jännittävät hetket ovat nyt ohi.
Onhan tämäkin ihanaa ja perhe on kiva jne, mutta välillä aina tulee suuri kaiho ja itsesääli, ja kaipuu menneeseen.
En tahtoisi välttämättä NYT alkaa bilettää tai hankkia suhteita tms, mutta toivon, että silloin aikanaan olisin tajunnut nauttia siitä enemmän (silloin vain kaipasin kestävää suhdetta ja perhettä, vaikka myös nautin vapaudesta).
Oih ja voih!
Kaipuu ja kiusaus vain kasvaa jos käy ulkona juhlimassa (kuten jo purin tätä toiseen ketjuun), joten viisainta olisi vain pysytellä kotona ja yrittää täysillä tottua ja oppia nauttimaan tästä ennenkuin lipsahtaa muualle.
Viikonvaihteessa (iltalehti), jollain oli samanlaiset fiilikset (kirjoitus olisi voinut olla minun, sillä erotuksella, että kirjoittajalla ei ollut lasta) kuin minulla ja hän kysyi vinkkejä Sofialta, hänen palstallaan, ja Sofia sanoi, ettei kenenkään parikymppisen kuuluisi joutua räytymään näin :).
Mutta tosiasia on, että lapsi muuttaa tilanteen niin, että tämä on nyt " kestettävä" (eli ei sillä, että tämä kärsimystä olisi, mutta ne hetkelliset kaipuuhetket täytyy jotenkin muuten purkaa kuin lähtemällä lätkimään).
Eipä tarvitse katua, että jotain olisi jäänyt nuorena kokematta tai
tekemättä.
Nyt on kaksi lasta, kolmas toiveissa. Hyvin olen ehtinyt, eikä
ikääkään ole kuin pari vuotta yli 30 v.
Olimme miehen kanssa kymmenen vuotta yhdessä ennen lapsia. Minulle ei kukaan nainen todennut mitään lasten tekemisestä, mutta miehelleni sanoi hyvin, hyvin moni mies näin: olette fiksuja, ettette ole tehneet lapsia. Niitä olisi kerennyt tekemään myöhemminkin.
Eli miehet ovat minun kokemukseni mukaan niitä, jotka katuvat aikaista lastentekoikää.
Kun mies sitten löytyi ja vuoden päästä sai lapsikin alkunsa, niin 26-vuotiaana olin ikionnellinen. Nyt on jo kolmas tulossa ja ikää 34v. Ihan tarpeeksi kyllä ehdin baareissakin juoksemaan. Ei ole mitään kaipausta sinne. Tosin, voisiko tässä ihan muutama vuosikin jo vaikuttaa? Kyllä ainakin 23-vuotiaaksi pitää bailata?
Olen 21-vuotias kahden lapsen äiti.
Tuntuu, että en ole koskaan saanut olla lapsi, nuori enkä yhtään mitään muuta kuin jatkuvasti vastuussa jostakin.
Olisi taivaallista herätä yhtenä aamuna ihan yksin, keittää kahvia, juoda se rauhassa ja tehdä koko päivä sitä mitä MINä jhaluan, käyttää rahaa ihan miten MINÄ haluan, syödä ihan mitä MINä haluan, katsoa telkusta mitä MINä haluan jne.
En ole saanut koskaan kokea tällaista.
En nyt sanoisi että kadun lapsiani, mutta kieltämättä silloin vähän kismittää, kun alkaa miettiä kaikkia mitä JOS-skenaarioita.
Mitä JOS olisin tehnyt kuten minua neuvottiin nuorempana eli kövellyt mallitoimiston ovesta ja esittäytynyt...
tai mitä JOS olisin pyrkinyt opiskelemaan lääketiedettä niinkuin haaveenani oli nuorempana...
mitä JOS olisin lähtenyt ulkomaille töihin ja tavannut siellä jonkun aivan upean ja ihanan miehen ja päässyt nauttimaan elämästä jossakin uudessa mielenkiintoisessa kulttuurissa...
mitä JOS olisin viettänyt aikaa enemmän ikäisteni kanssa, saanut enemmän ystäviä ja luonut laajan sosiaalisen verkoston...
mitä JOS olisin käyttänyt itsekkäästi omaksi hyödykseni kaikki kykyni ja lahjani, voi missä voisinkaan olla nyt!
Todellisuuttani ovat 2 suloista lasta, jotka sain 19 ja 22-vuotiaana, avioliitto nuoruudenrakkauteni ja ensimmäisen seksikumppanini kanssa, opinnot kesken, tasainen arki lasten ehdoilla, ainainen penninvenytys, aika iso asuntolaina ja 130 neliön rivarinpätkä Espoon Kivenlahdessa. Sekä tietysti ne haaveet...
Ei paljon lohduta puheet siitä että sitten vanhempana kerkeet sitä ja tätä kun lapset on tehty pois alta. Tuskin pystyn enää nelikymppisenä nauttimaan elämästä samalla tavalla kun nuorena. Lisäks on toi mieskin riippakivenä...