Miksi niin monet aikuiset eivät pysty kuuntelemaan "örinämusiikkia"? Kokevatko sen liian pelottavana tms.?
Miksi siis niin moni aikuinen ei pysty kuuntelemaan death tai black metallia? Mielestäni hyvään yleissivistykseen kuuluu laaja musiikkimaku. Joten jos keskustelen musiikista jonkun kanssa, niin oletan, että esim. Morbid Angelin Altars of Madness tai Emperorin In the Nightside Eclipse ovat tuttuja. Ihan samaan tapaan kuin oletan, että keskustelukumppanille ovat tuttuja Vivaldin Neljä vuodenaikaa tai Miles Davisin Kind of Blue.
Kommentit (229)
Jos konepajalla tai raksalla kuulee huutoa ja pauketta töissä niin ei sitä jaksa vapaalla.
Toisekseen jotkut on musikaalisempia kuin toiset ja teiniangsti ei kiinnosta yli 30 kymppistä.
Örinä musiikin huonona puolena huonot sanoitukset. Minä tykkään positiivisesta vibestä ja esim suomi iskelmä on hyvää. Myös musiikki on örinässä kaaosta liian usein. Kauhea vauhti päällä tai masentavaa synkistelyä.
Örinämetalli on yksinkertaisen ihmisen aivoille teknisesti liian vaativaa ymmärtää. Jos ihmisen aivot eivät siihen riitä, niin ne eivät sitten vaan riitä.
Jokaisella on oma makunsa, mutta nuorena vahvasta ulkopuolisuudentunteesta kärsineenä nautin hyvinkin paljon ns. depressive suicidalblack metal -genren biiseistä. Ekstroverttien riemujuhla-aiheiset kappaleet eivät vain ole mitään, mihin voisin samaistua.
Örinä ei nappaa ja olen vanha hevidikkari. Purple, sabatti, dio, motörhead eli lemmy, jne vaikka mitä vanhoja hyviä.
Ikä 52
Vierailija kirjoitti:
Miksi kuuntelisin huonoa musiikkia, kun voin kuunnella hyvääkin?
Näin on, ja juuri siksi kuuntelenkin tuota örinää.
Vierailija kirjoitti:
No haloo, pelottavana? Ei kukaan tykkää kaikesta musiikista, eikä sitä tarvitse kuunnella. Ihme musiikkidiiva.
Tämä.
Useimpia tämän tyylinen ilmaisu ei miellytä.
Koska soittotaito kyseisillä bändeillä on nolla,pitää vaan saada kauheasti meteliä aikaiseksi.
En jaksa kuunnella örinää. Se saa voimaan pahoin, ja omakin kurkku kipeytyy. Tykkään hyvästä lauluäänestä.
Kuuntelemassani musiikissa on vähän semmoisia örinäkohtauksia välillä, muttei liikaa.
N53
Örinä pelottavaa? Ei. Se on naurettavaa.
En kuuntele örinämusiikkia koska se on idioottimaista paskaa.
Diggaan enemmän naapurin vanhan ruohonleikkurin soundista ikkunan alla yövuoron jälkeen.
Mäpäs meen katsomaan lähiaikoina Where's My Bible:ä.
melodinen death metalli se vasta osuu itselleni.
En nyt sanoisi, että pelkään, mutta minulla on rankka menneisyys väkivallan uhrina ja jotkut agressiiviset huutobiisit herättävät traumamuistoja tilanteista, joissa minulle huudettiin ja käytiin käsiksi. En saa mitään hyvää fiilistä huudosta ja karjumisesta.
49v. ja noin 10 vuotta sitten aloitin ns. örinä musiikin kuuntelun.
Mikä lie myöhännäisherännäinen. Puoliso ei niin välitä joten aikalailla yksin tulee käytyä keikoilla.
En tiedä. Se on vain outoa, enkä pidä siitä, vaikka rokkipuritaani olenkin. Metallista en muutenkaan välitä niin kauheasti.
Niin, onhan se laulutekniikka muiden muassa. Jossain maailmassa on arvostettu hyvää kurkkulaulajaa, örinässä on varmaan osin sama tekniikka.
Toisaalta miksi kaikki ei tykkää oopperalaulutekniikasta, tai oikein roheasta flamencolaulusta? Tai hieman nasaalin kireästä afrikkalaisesta laulusta, silti nekin on syntyneet johonkin tarkoitukseen ja on olemassa syy siihen, miksi näissä traditioissa lauletaan juuri näin. Minä tykkään kaikista näistä kolmesta, mutta metallimusiikki tai örinä ei juurikaan kiinnosta, eikä edes kurkkulaulu. Enkä sano ettei koskaan kiinnostaisi, vaan että en ole vielä löytänyt sitä polkua.
Ja sitten joku veikkasi että kaikki ei "uskalla" kuunnella koska teemat on niin synkkiä, mutta asian voi kääntää myös toisin päin - osa meistä pystyy ajattelemaan masennusta ja kuolemaa ja kipua, ja osa tarvitsee näille tunteilleen tulkkia ja siksi kaikki synkkä ja pimeä ja pelottava kerää niitä kuin lamppu perhosia, vain kyetäkseen jotenkin käsittelemään pelottavia tunteita.
Toiset on musikaalisempia kuin örinä mökää kuuntelevat.
Minun korvilleni on hirveetä meteliä ja örinää lisäksi en kuule mitään eroa eri artistien välillä enkä kappaleiden. Ja vielä pään kipeytyminen sekä kaikki saatanismi symboliikka päälle. Ei kiitos.
Minulla on laaja musiikkimaku. Örinä tai mikään muukaan melu ei sisälly siihen.