Miten on mahdollista, että päiväkotini piha ei ollut aidattu?
Olin lapsena päiväkodissa, jonka piha-alue ei ollut millään tavalla aidattu. Kyseessä on erään ison kaupungin asuinalue, jossa päiväkoti sijaitsi ja päiväkodin vierestä meni autotie, takana olevan pienen metsikön jälkeen oli myös autotie. Miten kukaan on suostunut työskentemään päiväkodissa, jossa mitkään aidat ei rajaa pihaa, joka leikkipaikkoineen oli päiväkodin kolmella sivulla, ihan yhden niistä vierellä autotie. Miten kukaan on suostunut jättämään lapsensa sinne hoitoon? Muistan yhdenkin kerran kun kaikki muut meni sisälle ja pari meistä lapsista vain unohdettiin pihalle, ilman yhtään aikuista, ja me mentiin leikkimään lähimetsikköön, kun ei tajuttu kai edes, että se ei ole päiväkodin aluetta. Joskus myöhemmin meidät sitten haettiin sisälle, ei varmaan edes kerrottu vanhemmille, että me oltiin pitkään keskenämme ulkona jossain. Lapsiryhmiä tuolla oli neljä eikä aikuisia varmasti enemmän kuin nykyään.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut että laissa määrättäisiin aidoista päiväkotien pihoilla. Onko antaa linkkiä?
Ei aloitukseni suoranaisesti lakiin liity.
ApMiten on mahdollista, että päiväkotini piha ei ollut aidattu?
Niin?
ApOletko tarhanopettaja? en tiennyt että noin yksinkertaisia palkattaisiin.
Mikä on tarhanopettaja? Ei sellaista nimikettä ole olemassakaan. Mutta ei, en ole kasvatusalalla, vaan erään toisen alan lisensiaatti koulutukseltani. Sinuna en kommentoisi tuntemattomien älykkyyttä asiasta mitään tietämättä, sellainen antaa sinusta aika nolon ja moukan kuvan.
ApEn puhunut älykkyydestä vaan ymmärryksen tasosta. Ja tarkoitin LTO:n nimikettä.
Ei sellaista ole enää olemassakaan.
Lapsille opetettiin, missä rajat ovat. Olen myös itse ollut sellaisessa päiväkodissa.
Jos menemme esim.metsäretkelle, täytyyhän sielläkin kertoa missä rajat menevät ja suurin osa lapsista tämän kyllä ymmärtää ja niitä noudattaa. Ja tosiaan se ns.ryhmän paine on kyllä kova, harva yksistänsä lähtisi esim.juuri tuolla metsässä seikkailemaan.
Ja ennen kasvatustyyli oli eri, lapset oli kasvatettu nykyään ehkä enemmänkin vaan palveltu😆

Niinpä. Koulutetulle vakaopelle "lastentarhanopettajaksi" nimittely on kuin märkä rätti päin kasvoja. Tämä on ensimmäisiä asioita mitä lasten vanhemmille opetetaan, kun he tuovat lapsensa varhaiskasvatuslaitokseen varhaiskasvatettaviksi.

:D

Olen itse ollut aika kiltti, rauhallinen ja kuuliainen lapsi. Silti minäkin vain vaeltelin sieltä päiväkodin alueelta jonnekin metsikköön ja muualle niin ettei aikuinen sitä nähnyt. En karatakseni vaan kai koin reviirini aika laajaksi vain. Ap
Olen 70-luvulla syntynyt ja äiti oli kotiäiti / perhepäivähoitaja, niin minä en koskaan ollut lastentarhassa. Muistan ala-asteella kun toiset puhuivat lastentarhakokemuksistaan, mutta mulla ei tietenkään ollut mitään kerrottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut että laissa määrättäisiin aidoista päiväkotien pihoilla. Onko antaa linkkiä?
Ei aloitukseni suoranaisesti lakiin liity.
ApMiten on mahdollista, että päiväkotini piha ei ollut aidattu?
Niin?
ApOletko tarhanopettaja? en tiennyt että noin yksinkertaisia palkattaisiin.
Mikä on tarhanopettaja? Ei sellaista nimikettä ole olemassakaan. Mutta ei, en ole kasvatusalalla, vaan erään toisen alan lisensiaatti koulutukseltani. Sinuna en kommentoisi tuntemattomien älykkyyttä asiasta mitään tietämättä, sellainen antaa sinusta aika nolon ja moukan kuvan.
ApEn puhunut älykkyydestä vaan ymmärryksen tasosta. Ja tarkoitin LTO:n nimikettä.
Ei sellaista ole enää olemassakaan.
Aloituksessa puhutaan lapsuuden päiväkodista niin en usko että siellä ei olisi ollu lastentarhanopettajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut että laissa määrättäisiin aidoista päiväkotien pihoilla. Onko antaa linkkiä?
Ei aloitukseni suoranaisesti lakiin liity.
ApMiten on mahdollista, että päiväkotini piha ei ollut aidattu?
Niin?
ApOletko tarhanopettaja? en tiennyt että noin yksinkertaisia palkattaisiin.
Mikä on tarhanopettaja? Ei sellaista nimikettä ole olemassakaan. Mutta ei, en ole kasvatusalalla, vaan erään toisen alan lisensiaatti koulutukseltani. Sinuna en kommentoisi tuntemattomien älykkyyttä asiasta mitään tietämättä, sellainen antaa sinusta aika nolon ja moukan kuvan.
ApEn puhunut älykkyydestä vaan ymmärryksen tasosta. Ja tarkoitin LTO:n nimikettä.
Ei sellaista ole enää olemassakaan.
Niinpä. Koulutetulle vakaopelle "lastentarhanopettajaksi" nimittely on kuin märkä rätti päin kasvoja. Tämä on ensimmäisiä asioita mitä lasten vanhemmille opetetaan, kun he tuovat lapsensa varhaiskasvatuslaitokseen varhaiskasvatettaviksi.
Voi kuinka kaipaankaan, kun oli päivähoito, lastentarhanopettajat, vanhempainvartit ja teatterireissut ja aito meininki eikä väkisin väännettyjä vasuja, petoja ja muita dingendangeleita. Silloin oli alalle tunkua eikä nykyistä pako aaltoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille opetettiin, missä rajat ovat. Olen myös itse ollut sellaisessa päiväkodissa.
Jos menemme esim.metsäretkelle, täytyyhän sielläkin kertoa missä rajat menevät ja suurin osa lapsista tämän kyllä ymmärtää ja niitä noudattaa. Ja tosiaan se ns.ryhmän paine on kyllä kova, harva yksistänsä lähtisi esim.juuri tuolla metsässä seikkailemaan.
Ja ennen kasvatustyyli oli eri, lapset oli kasvatettu nykyään ehkä enemmänkin vaan palveltu😆
Olen itse ollut aika kiltti, rauhallinen ja kuuliainen lapsi. Silti minäkin vain vaeltelin sieltä päiväkodin alueelta jonnekin metsikköön ja muualle niin ettei aikuinen sitä nähnyt. En karatakseni vaan kai koin reviirini aika laajaksi vain. Ap
Mutta et lähtenyt. Luottoa ilmeisesti lapsiin oli, eikä tarvinnut koko ajan silmä kovana kytätä.
Meillä roikkui myös jokaisella kaulassa aina nimikyltti. Tai siis narulenkkiin solmittu muovilevy, jossa tarralla nimi ja pään yli kaulaan aina roikkumaan päiväksi se. Nykyään tällaista ei varmasti voisi kuristunisvaaran takia olla, niissä naruissa ei ollut mitään pikalukituksia, jotka aukeasivat, jos jäisi siitä narusta jonnekin vahingossa roikkumaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille opetettiin, missä rajat ovat. Olen myös itse ollut sellaisessa päiväkodissa.
Jos menemme esim.metsäretkelle, täytyyhän sielläkin kertoa missä rajat menevät ja suurin osa lapsista tämän kyllä ymmärtää ja niitä noudattaa. Ja tosiaan se ns.ryhmän paine on kyllä kova, harva yksistänsä lähtisi esim.juuri tuolla metsässä seikkailemaan.
Ja ennen kasvatustyyli oli eri, lapset oli kasvatettu nykyään ehkä enemmänkin vaan palveltu😆
Olen itse ollut aika kiltti, rauhallinen ja kuuliainen lapsi. Silti minäkin vain vaeltelin sieltä päiväkodin alueelta jonnekin metsikköön ja muualle niin ettei aikuinen sitä nähnyt. En karatakseni vaan kai koin reviirini aika laajaksi vain. Ap
Mutta et lähtenyt. Luottoa ilmeisesti lapsiin oli, eikä tarvinnut koko ajan silmä kovana kytätä.
En lähtenyt karkuun, miksi olisin låhtenyt, kun tykkäsin olla siellä päiväkodissa ja viihdyin siellä hyvin. Mutta varmaan silloinkin oli niitäkin, jotka halusivat karata. Ap
Jaa'a. No ei ennen ne aidatkaan taannut samaan tapaan mitään isompaa estettä kuin ihan pienimmille. kun olivat ihan matalia!
Meillä ysärillä oli päiväkoti pienen metsän reunassa, ja ihan säännöllisesti roikutiin aidassa ja odotettiin että aikuisten silmä välttää. Silmän välttäessä hypättiin sen puisen aidan (korkeus eskarilaisena noin rintaan vain) yli ja karattiin metsäleikkeihin. Ja sieltä sitten tarhan aikuiset myöhemmin tuli hakemaan. Ei ollut mikään haloo silloin karkailut, sattui aika ajoin.
Vaan itse kuljin välillä eskariinkin ilman saattamista yksin sen samaisen pikkumetsän läpi 100 metrin matkani, ei tarvinnut olla vanhempaa saattajana :D Niin ne asiat muuttuu.

Minulla on muistikuvia, että olisin itse kulkenut eskarista kotiin naapurissa asuvan samassa eskariryhmässä olevan kaverin kanssa kaksin, ilman aikuista siis. Muutimme nimittäin ekaa luokkaa edeltävänä kesänä toisaalle, ja muistan ihan selvästi kulkeneeni tuon kyseisen tytön kanssa kaksi kyseistä reittiä enkä keksi mikä muu tilanne se olisi voinut olla kuin eskarista kotiin. Matkan pituus oli noin kilometri. Ap

Tuo on sallittua nykyisinkin.

Oli varmasti ja heitä varmasti tarkkailtiinkin tarkemmin. Ja kuten sanottu aines oli erilaista, silloin oli myös mahdollista sanoa vanhemmille, että lapsi ei ole enää tervetullut. Tällaisenkin tapauksen muistan ja nyky mittapuulla kyseisen lapsen käytös oli jopa normaalia.
Valitettavasti tyhmyys tiivistyy porukassa ja ne fiksutkin yksilöt rupeavat apinoimaan häiriköitä, jos näkevät että näin voi tehdä ilman mitään seuraamuksia esim.koulussa. Kiitos inkluusio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa'a. No ei ennen ne aidatkaan taannut samaan tapaan mitään isompaa estettä kuin ihan pienimmille. kun olivat ihan matalia!
Meillä ysärillä oli päiväkoti pienen metsän reunassa, ja ihan säännöllisesti roikutiin aidassa ja odotettiin että aikuisten silmä välttää. Silmän välttäessä hypättiin sen puisen aidan (korkeus eskarilaisena noin rintaan vain) yli ja karattiin metsäleikkeihin. Ja sieltä sitten tarhan aikuiset myöhemmin tuli hakemaan. Ei ollut mikään haloo silloin karkailut, sattui aika ajoin.
Vaan itse kuljin välillä eskariinkin ilman saattamista yksin sen samaisen pikkumetsän läpi 100 metrin matkani, ei tarvinnut olla vanhempaa saattajana :D Niin ne asiat muuttuu.
Minulla on muistikuvia, että olisin itse kulkenut eskarista kotiin naapurissa asuvan samassa eskariryhmässä olevan kaverin kanssa kaksin, ilman aikuista siis. Muutimme nimittäin ekaa luokkaa edeltävänä kesänä toisaalle, ja muistan ihan selvästi kulkeneeni tuon kyseisen tytön kanssa kaksi kyseistä reittiä enkä keksi mikä muu tilanne se olisi voinut olla kuin eskarista kotiin. Matkan pituus oli noin kilometri. Ap
Tuo on sallittua nykyisinkin.
Onko? Oma lapseni on tuon ikäinen enkä ikimaailmassa antaisi kulkea noin.
Ap

Älä nyt jaksa :D

ApÄlä nyt jaksa :D
Jaksa mitä?
Antaisitteko te muut viisivuotiaan (loppuvuodesta kuusi täyttävän) kulkea kilsan matkan yksin? Ylitettävänä useampi autotiekin ja osa matkasta rannassa. Ette varmasti. Ja tämä on totuus. Jos joku yksittäinen päästään pipi antaisi, niin toivottavasti korjaa äkkiä tapansa.

Sinä antaisit ekaluokkalaisen kulkea elokuun puolivälissä, mutta missään nimessä et eskarilaisen toukokuun lopussa?
En puhunut älykkyydestä vaan ymmärryksen tasosta. Ja tarkoitin LTO:n nimikettä.