Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen, epätoivoisen nuoren tukeminen? Hyvät neuvot tulisivat tarpeeseen.
17.09.2022 |
Olen äitipuoli 17-vuotiaalle ihanalle tytölle. Käytännössä olen äiti, koska biologista äitiä ei ole vuosiin enää näkynyt, kun itse olen ollut "lähivanhempi" jo viitisentoista vuotta. Meillä on hyvät ja lämpimät välit, ja rakastan tyttöä kuin omaa lastani (joita minulla ei ole).
Tyttö käy lukiota - tai yrittää käydä, mutta hänellä todettiin masennus viime talvena, eikä koulunkäynti ole oikein sujunut. Diagnoosin saamisen jälkeen olo suorastaan romahti ja on heikentynyt kaiken aikaa, vaikka lääkitys on päällä, sitä on muokattu paremmin toimivammaksi, ja terapiaa on saatu.
Ilmeisesti peruskoulun viimeisillä luokilla tyttöä kiusattiin jonkin verran, lähinnä hyljeksimällä. Tyttö kuitenkin kävi koulun loppuun hyvillä mielin, ja kaiken aikaa hänellä on ollut sekä kavereita että harrastuksia. Nyt kuitenkin harrastukset eivät kiinnosta, ja kavereista on jäljellä vain muutama.
Tytön oma äiti on ongelmainen, ja tosiaan viitisen vuotta sitten katosi lähes täydellisesti tytön elämästä. Soittelee ehkä pari kertaa vuodessa, mutta asuu toisessa maassa nykyisin eikä tapaaminen onnistu. Olen toivonut että tämä meidän toimiva perhe kompensoisi äidin menettämistä, mutta ilmeisesti hylkäämiskokemus on silti liian vahva. Tytön pikkuveli asuu meillä myös, lapsilla on hyvät välit.
Tyttö on nyt täysin vajonnut epätoivoon ja synkkyyteen. Hän on taiteellisesti lahjakas ja purkaa tuntojaan taiteeseen, joka on nykyisin täynnä demoneita, mustuutta, kuolemaa. Hän on miettinyt itsensä vahingoittamista ainakin viime talvesta lähtien. Tulevaisuudesta hän ei enää puhu, vaikka aikaisemmin haaveili mm. eläinlääkärin ammatista.
Tunnen suurta tuskaa tämän ihanan, kauniin ja lahjakkaan nuoren puolesta. Miten ihmeessä voisin hänen oloaan helpottaa, miten voisin tukea? Miten voin luoda uskoa tulevaisuuteen? Tytön isä on tietenkin muös lapsensa tukena, mutta mielestäni tyttö on helpommin voinut puhua minulle ajatuksistaan. Isän kanssa tekee kyllä asioita, mm. isä antaa lisäopetusta eräissä tytölle vaikeissa kouluaineissa ja tuossa yhteydessä he selvästi nauttivat toistensa seurasta.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on?
Kommentit (26)
Mä ajattelen, että kaikkein tärkeintä on se, että osoitat olevasi hänelle turvallinen aikuinen, jota kiinnostaa nuoren asiat. Tuo, että hän puhuu sulle ajatuksistaan, on todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Masennus on aina ihmisen oma subjektiivinen tila. Siinä tilassa ihminen ui niin syvissä vesissä, että ulkopuoliset tekijät eivät juurikaan siihe vaikuta. Ei kannata antaa ohjeita, vaan kysyä mitä hän eniten haluaisi. Ole läsnä ja kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen, että kaikkein tärkeintä on se, että osoitat olevasi hänelle turvallinen aikuinen, jota kiinnostaa nuoren asiat. Tuo, että hän puhuu sulle ajatuksistaan, on todella paljon.
Kiitos tästä. Teen parhaani, mutta haluaisin tehdä vielä enemmän. Vertaistukiryhmässäkin kävin ja sieltä saatu suurin anti oli se, että nuoreen pitäisi luoda uskoa paremmasta tulevasta. Mutta miten?
ap
Vierailija kirjoitti:
Omalle ahdistuneelle teinilleni olen puhunut, että tämä hetki on vaihe joka menee ohi. Että hormonit aiheuttavat suuren osan ahdistuksesta.. ettei kipu ikuisesti jatku.
Kertonut, että on normaalia että hylätyksi tuleminen ei ole pieni juttu.
Ettei tunteille oikein mitään voi, toiminta on se johon voi itse vaikuttaa.
En tiedä.. Sydäntä särkeväähän tämä on, toivottavasti jää lyhyeksi vaiheeksi.
Jospa muilla olisi menestystarinoita jaettavaksi.
Miksi nuorten ongelmia pitää aina väheksyä sanomalla että ne johtuvat vain hormoneista ja murrosiästä? Jos ongelma on joku muu kuin akne, niin ihan yhtä pahalta se tuntuu aikuisena kuin nuorenakin. Minullekin sanottiin yläasteella noin, että nuorena vain ahdistaa, mutta kotoa lähdettyäni tajusin että väkivaltaiset vanhemmat ja seksuaalinen ahdistelu koulussa ovat aivan sairasta käytöstä eikä se että olen nuori tee ahdistuksesta yhtään vähemmän validia. Ongelmat pitää hoitaa, eikä vain kuitata sillä että hormonit ne vain. Eikä ne ongelmat mene ohi jos niitä ei hoida, esim. pääsemällä eroon kiusaamista ja saamalla uusia kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Masennus on aina ihmisen oma subjektiivinen tila. Siinä tilassa ihminen ui niin syvissä vesissä, että ulkopuoliset tekijät eivät juurikaan siihe vaikuta. Ei kannata antaa ohjeita, vaan kysyä mitä hän eniten haluaisi. Ole läsnä ja kuuntele.
Kiitos. Olen tietenkin kysynyt. Tyttö ei osaa sanoa. Hän kyllä hakeutuu lähelle, jolloin silittelen häntä ja laittelen tukkaa, mutta pahimmalle itsestä tuntuu ne päivät tai ajat kun hän vetäytyy kuoreensa, ja on niin ilmiselvää että vointi on huono.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lukion käynti on hankalaa niin toiisiko iltalukio? Aamulla ei tarvitsisi herätä aikaisin ja kursseja ei ole niin paljoa. Kiusaaminenkaan tuskin tulee niin pintaan kun kanssaopiskelijat ovat vanhempia.
Jos ette ole allergisia niin hommatkaa koira esim. kultainen noutaja.
Tai sitten esim jonkun kiireisen ihmisen tai vanhuksen koira jota voi lenkittää säännöllisesti. Tyttö kokee itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi koska eläin tarvitsee häntä.
Itsellä myös masennusjaksoja jotka alkoivat murrosiässä.
Kun jäin työttömäksi niin etsin itselleni ulkoilutettavat koirat. Koirat on vieläkin elämässäni ja käytän niitä ulkona ihan omaksi ilokseni.
Muistan kuinka sain heiltä😊lohdutusta ja niitä oli ja on ihana halata.
Kiitti koirakamut!
Suosittelen kokeilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveä äiti tällä tytöllä, hylätä nyt lapsensa murrosiän kynnyksellä. Terapiaa lapsi olisi tarvinnut varmasti kaikki nämä vuodet. En osaa neuvoa tilanteessa yhtään. :(
Paljonko äiti näki lapsiaan silloin 5 vuotta sitten? Auttaisiko se mitään jos lapsen äidille kertoisi tytön huonon tilanteen. En tiedä miten ja millä tavoin äiti on ongelmainen mutta olisiko edes mitään toivoa että äiti heräisi tilanteeseen? Voi silti olla että tyttö on jo niin vieraantunut äidistään, ettei halua olla enää edes tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalle ahdistuneelle teinilleni olen puhunut, että tämä hetki on vaihe joka menee ohi. Että hormonit aiheuttavat suuren osan ahdistuksesta.. ettei kipu ikuisesti jatku.
Kertonut, että on normaalia että hylätyksi tuleminen ei ole pieni juttu.
Ettei tunteille oikein mitään voi, toiminta on se johon voi itse vaikuttaa.
En tiedä.. Sydäntä särkeväähän tämä on, toivottavasti jää lyhyeksi vaiheeksi.
Jospa muilla olisi menestystarinoita jaettavaksi.Miksi nuorten ongelmia pitää aina väheksyä sanomalla että ne johtuvat vain hormoneista ja murrosiästä? Jos ongelma on joku muu kuin akne, niin ihan yhtä pahalta se tuntuu aikuisena kuin nuorenakin. Minullekin sanottiin yläasteella noin, että nuorena vain ahdistaa, mutta kotoa lähdettyäni tajusin että väkivaltaiset vanhemmat ja seksuaalinen ahdistelu koulussa ovat aivan sairasta käytöstä eikä se että olen nuori tee ahdistuksesta yhtään vähemmän validia. Ongelmat pitää hoitaa, eikä vain kuitata sillä että hormonit ne vain. Eikä ne ongelmat mene ohi jos niitä ei hoida, esim. pääsemällä eroon kiusaamista ja saamalla uusia kavereita.
En ole vähätellyt vaan nimennyt pahan olon aiheuttajia. Niistä sitten erotellut niitä joihin voi vaikuttaa.
Sun kokemat asiat ovat ihan oma lukunsa. Eikä ole mikään yllätys, jos väkivaltainen vanhempi sun tunteita vähättelee. Onneksi olet jo päässyt pois lapsuudenkodista
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ole allergisia niin hommatkaa koira esim. kultainen noutaja.
Tai sitten esim jonkun kiireisen ihmisen tai vanhuksen koira jota voi lenkittää säännöllisesti. Tyttö kokee itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi koska eläin tarvitsee häntä.
Itsellä myös masennusjaksoja jotka alkoivat murrosiässä.
Kun jäin työttömäksi niin etsin itselleni ulkoilutettavat koirat. Koirat on vieläkin elämässäni ja käytän niitä ulkona ihan omaksi ilokseni.
Muistan kuinka sain heiltä😊lohdutusta ja niitä oli ja on ihana halata.
Kiitti koirakamut!
Suosittelen kokeilemaan.
Meillä on koira. Enimmäkseen se on miehen metsästysharrastukseen, mutta köllii kaikkien meidän rapsutettavana ja tosiaan tyttö kyllä nauttii koiran hoitamisesta. Voisi sanoa, että metsästyskauden ulkopuolella tyttö hoitaa koiran.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen ajatus heräsi, että tarviiko tai pystytkö sinä oikeasti enää enempää tekemään asian eteen? Kuulostaa siltä, että olet tällä hetkellä jos et tärkein niin yksi tärkeimmistä turvallisista aikuisista hänen elämässä. Kuten jo sanoit, hänellä pyörii terpiat ja hoitokontaktit, mielialaongelmille on jo löydetty tod.näk. tausta syy (=biol. äidin toimesta käytännössä hylkäämiskokemus + kiusaamista & muuta mah.traumaa), hän myös toisaalta sinnittelee koulupolullaan (on päässyt lukioon!)... jne.
Se, mitä sinä voit tehdä ja mikä on nyt tärkein roolisi, on tarjota hänelle pysyvyyttä, johdonmukaisuutta ja perus turvaa arkeen; varmista että ruokaa ja hygieniaa riittää, huolehdi hänen levostaan ja unirytmistään (=kannustamalla, lempeästi patistamalla ja ohjaamalla jos ei itse huolehdi). Varmista että hän on fyysisesti turvassa (mm.järkevät kotiintuloajat, koti on turvapaikka ja siellä saa olla myös omassa rauhassa tarvittaessa). Osoita hänelle että olet läsnä ja saavutettavissa, jos ja kun hän tarvitsee sinua jossain asiassa. Esim sano hänelle iltaisin että olet hereillä ajankohtaan x asti, jos hän haluaa tulla jutteleen sinulle jostain. Tai muistuta että vastaat hänen viestiin/soitat takaisin heti kun pystyt työpäivän aikana, jos tulee joku pienikin pulmatilanne tai kysymys. Kysy häneltä kuulumisia säännöllisesti vaikkei hän niitä sinulle haluaisi kertoa eikä koskaan kertoisi, osoita pienillä kysymyksillä että olet kiinnostunut hänen elämästään ja arjesta ylipäätään. Pyydä joskus myös häneltä neuvoa jossain vaikka ihan höpsössä pikkujutussa jossa tiedät hänen olevan hyvä/kiinnostunut, esim pyydä selostamaan miten Discordia käytetään tms; siten osoitat että hänellä on taitoja ja kykyjä ja hän on tärkeä ja kaivattu yhteisön jäsen, joka kasvaa ja oppii koko ajan. Älkää missään nimessä vanhempina suuttuko/olko kärsimättömiä koskaan, mitä hän kysyy tai pyytää; vaikka pyyntö tai kysymys on kohtuuton/absurdi/järkyttävä, suhtautukaa rauhallisesti ja olkaa tyytyväisiä että hän ylipäätään lähestyi teitä jollain pyynnöllä/kysymyksellä. Kaikesta voi keskustella ja vaikeiden ja akuuttienkin asioiden eteen voi pysähtyä.
Mikäli jo teet kaikkea edellä mainittua, voit ja joudut tyytymään siihen. Sinä et voi muuttua superihmiseksi tai korvata hänen biologista äitiä tai parantaa millään yksittäisillä vippakonsteilla hänen tilannetta. Olet armollinen itseäsikin kohtaan. Huolehdi myös parisuhteestasi, sillä pysymällä hänen isän arjessa pysyt myös tod.näk. hänenkin arjessa ja tuet turvallista ja vakaata kodin yhteistä ilmapiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalle ahdistuneelle teinilleni olen puhunut, että tämä hetki on vaihe joka menee ohi. Että hormonit aiheuttavat suuren osan ahdistuksesta.. ettei kipu ikuisesti jatku.
Kertonut, että on normaalia että hylätyksi tuleminen ei ole pieni juttu.
Ettei tunteille oikein mitään voi, toiminta on se johon voi itse vaikuttaa.
En tiedä.. Sydäntä särkeväähän tämä on, toivottavasti jää lyhyeksi vaiheeksi.
Jospa muilla olisi menestystarinoita jaettavaksi.Miksi nuorten ongelmia pitää aina väheksyä sanomalla että ne johtuvat vain hormoneista ja murrosiästä? Jos ongelma on joku muu kuin akne, niin ihan yhtä pahalta se tuntuu aikuisena kuin nuorenakin. Minullekin sanottiin yläasteella noin, että nuorena vain ahdistaa, mutta kotoa lähdettyäni tajusin että väkivaltaiset vanhemmat ja seksuaalinen ahdistelu koulussa ovat aivan sairasta käytöstä eikä se että olen nuori tee ahdistuksesta yhtään vähemmän validia. Ongelmat pitää hoitaa, eikä vain kuitata sillä että hormonit ne vain. Eikä ne ongelmat mene ohi jos niitä ei hoida, esim. pääsemällä eroon kiusaamista ja saamalla uusia kavereita.
En ole vähätellyt vaan nimennyt pahan olon aiheuttajia. Niistä sitten erotellut niitä joihin voi vaikuttaa.
Sun kokemat asiat ovat ihan oma lukunsa. Eikä ole mikään yllätys, jos väkivaltainen vanhempi sun tunteita vähättelee. Onneksi olet jo päässyt pois lapsuudenkodista
Se, että nimeät pahan olon aiheuttajaksi hormonit tarkoittaa, että mielestäsi nuorella ei ole mitään syytä olla masentunut/vihainen/ahdistunut, vaan se on vain teinin hormonikiukkuilua.
Mitä itse ajattelet, jos ole vihainen miehellesi ja hän toteaa, että taitaa olla menkat tulossa, kun oot tollainen hormonihirviö. Näin miehenä voi väittää, että harva nainen tuossa tilanteessa myöntää miehen olevan oikeassa ja alkaa paistamaan kiitospihviä, kun mies on auttanut naista ymmärtämään kehonsa toimintaa. Miksi teinin pitäisi ottaa tuollaiset alentuvat kommentit yhtään sen paremmalla huumorilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olemalla juurikin tuo turvallinen pysyvä aikuinen ja tuki hänelle. Olemalla kiinnostunut hänen asioistaan, niin kuin oletkin. Ja tarjoamalla terveellistä hyvää ruokaa ja normaaleja arjen rutiineja, jotka tukee hyvinvointia.
Onko tyttö saanut terapiaa. Tuo äidin hylkääminen on tosi iso trauma, jota kannattaisi käsitellä ammattilaisen kanssa.
Minusta sinä olet ihana äitipuoli,sanoisin jopa äiti tytölle. Itse olin koulukiusaamisen takia 15v masentunut ja sain älyttömän vahvoja masennuslääkkeitä. Ne vei oloni huonommaksi. Onneksi eräs lääkäri sanoi,että ne on aivan liian vahvoja ja lopetettiin ne. Siitä oloni pikku hiljaa parantui. Toivottavasti lääkitys on kunnossa. Noin nuorella,ehkä hakisin vielä toisen lääkärin mielipiteen lääkitykseen. Lisäksi olisi hyvä saada terapiaa,niin voisi käsitellä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä olet ihana äitipuoli,sanoisin jopa äiti tytölle. Itse olin koulukiusaamisen takia 15v masentunut ja sain älyttömän vahvoja masennuslääkkeitä. Ne vei oloni huonommaksi. Onneksi eräs lääkäri sanoi,että ne on aivan liian vahvoja ja lopetettiin ne. Siitä oloni pikku hiljaa parantui. Toivottavasti lääkitys on kunnossa. Noin nuorella,ehkä hakisin vielä toisen lääkärin mielipiteen lääkitykseen. Lisäksi olisi hyvä saada terapiaa,niin voisi käsitellä asioita.
Kirjoitin ehkä epäselvästi aloituksesssa, kun mainitsin että tyttö on saanut terapiaa. Käy siellä edelleen. Hän tuntuu kokevan, ettei terapiasta ole hyötyä ja käyntejä on jäänyt siksi aika paljon myös väliin.
ap
En oo tuntenut lapsena, en teini-ikäisenä enkä aikuisenakaan masennusta. Tottakai välillä voi olla alakuloa, lähden käveleen.
Terapiasta ei ole hyötyä jos terapeutti ei ole sopiva. Jonkun muun kanssa voikin sujua paremmin, kaikki kun ei sovi kaikille. Jos tyttö siis kokee terapian hyödyttömänä niin kysyisin haluaisiko kokeilla jonkun muun kanssa. Toki terapeutteja on aika vaikea löytää nykyään, mutta turha sellaisen luona on käydä josta ei ole apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ette ole allergisia niin hommatkaa koira esim. kultainen noutaja.
Tai sitten esim jonkun kiireisen ihmisen tai vanhuksen koira jota voi lenkittää säännöllisesti. Tyttö kokee itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi koska eläin tarvitsee häntä.
Itsellä myös masennusjaksoja jotka alkoivat murrosiässä.
Kun jäin työttömäksi niin etsin itselleni ulkoilutettavat koirat. Koirat on vieläkin elämässäni ja käytän niitä ulkona ihan omaksi ilokseni.
Muistan kuinka sain heiltä😊lohdutusta ja niitä oli ja on ihana halata.
Kiitti koirakamut!
Suosittelen kokeilemaan.
Meillä on koira. Enimmäkseen se on miehen metsästysharrastukseen, mutta köllii kaikkien meidän rapsutettavana ja tosiaan tyttö kyllä nauttii koiran hoitamisesta. Voisi sanoa, että metsästyskauden ulkopuolella tyttö hoitaa koiran.
ap
Mites olisi oma kani? Tai vastaava? Sellainen tytön ihan oma?
Omalle ahdistuneelle teinilleni olen puhunut, että tämä hetki on vaihe joka menee ohi. Että hormonit aiheuttavat suuren osan ahdistuksesta.. ettei kipu ikuisesti jatku.
Kertonut, että on normaalia että hylätyksi tuleminen ei ole pieni juttu.
Ettei tunteille oikein mitään voi, toiminta on se johon voi itse vaikuttaa.
En tiedä.. Sydäntä särkeväähän tämä on, toivottavasti jää lyhyeksi vaiheeksi.
Jospa muilla olisi menestystarinoita jaettavaksi.