Mies haluaisi laittaa pojan nimeksi Marko, ei kuulosta yhtään vauvan nimeltä
Syntyy n. 2kk päästä. Mutta Marko... Kaikki tietämäni Marko ovat 40-65v, suurin osa elähtäneitä ukkoja, osa alkoholisteja
Kommentit (106)
No ei se onneksi pitkään ole vauva,kasvaa siitä sitten isompi Marko vähitellen :)
Jyrki, Jouko, Markku?
Hyviä vaihtoehtoja.
Voi lapsiparkaa, varmasti kiusataan heti ensimmäisenä koulupäivänä ja keksii itselleen jonkun toisen nimen. Ei missään nimessä 60-70-luvun nimeä.
"Marko on suomalainen ja virolainen miehen etunimi. Nimi on suosittu myös Baskimaalla, Ukrainassa ja Balkanilla (Kroatia, Serbia, Slovenia ja Bulgaria).
Nimi tulee latinalaisesta nimestä Marcus. Se on peräisin antiikin roomalaisten sodanjumalan Marsin nimestä, jonka uskotaan liittyvän latinan sanaan mas mies. Nimen italiankielinen vastine on Marco.
Markon, samoin kuin Markun ja Markuksen, nimipäivä on 25. huhtikuuta, evankelista Markuksen muistopäivänä.
Marko-nimisiä on Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut Suomessa vuoden 2012 loppuun mennessä hieman alle 33 180 miestä ja muutama nainen."
Marco olisi kansainvälisempi ja nuorekkaampi :)
Marko on maskuliininen, oliko alkujaan roomalaisen taistelijan nimi, tms. Hyvä nimi pojalle.
Ei se aina oo vauva, siitä kasvaa aikuinen.
Onko miehesi Mörkö-Marko-fani ja siksi haluaa antaa nimeksi Marko?
Ite taas en ymmärrä Lennejä ja Veetejä, jotka on vauvan/koiran nimiä. Kiva olla tulevaisuudessa aikuinen mies tuollaisella nimellä varustettuna.
Mä tiedän koiran, jonka nimi on Marko.
- Ot, sori.
Vierailija kirjoitti:
Voi lapsiparkaa, varmasti kiusataan heti ensimmäisenä koulupäivänä ja keksii itselleen jonkun toisen nimen. Ei missään nimessä 60-70-luvun nimeä.
Juu. Parempi antaa hienompi nimi, kuten Mychaël tai Aemerzon.
Vierailija kirjoitti:
Marco olisi kansainvälisempi ja nuorekkaampi :)
Lausutaan "marso"?
Marko-nimi tosiaan assosioituu tiettyihin vuosikymmeniin ja matalampaan sosiaaliluokkaan ja on siksikin monen korvissa huono vaihtoehto. Kelpaisiko kompromissiksi Markus, klassisempi ja eri ikäluokissa laajemmin esiintyvä versio samasta nimestä?
Eiii Markoa . Todella huono nimi . Lippalakki, takatukka, amislainen , mopopoika, kouvolalainen, keskarinkittaaja.
Tee kompromissi ja anna nimeksi Marco niin kaikki ovat tyytyväisiä.
Tunnen Markon joka ei ehdottomasti ole alaluokkainen, pikemminkin vauras ja sivistynyt. Tykkään nimestä.
Älä missään nimessä laita Marco...se on vähän tekosivistynyttä. Selän takana Marcoja ja Nicoja kutsutaan "marsoiksi" "nisoksi". Mokomaa hienostelua. Jos olet ruotsinkielinen niin sitten se lienee OK:
Entä kaksiosainen nimi? Eivät ole niin yleisiä nykyään. Tulevat varmaan nekin muotiin miehille.
Marko-Olavi
Kyöstimarko
Ari-Marko
Urhomarko
Antti-Marko
Markojorma
Tiiän yhen - 93 syntyneen Markon ja muistan, että alkuun mietin myös, että hän ei yhtään "näytä" Markolta. Tiedän muuten myös 3-vuotiaan Ramin ja sen nimen kanssa on vähän sama juttu, en jotenkin miellä Ramia hänen nimekseen.
Tai Kalevi
Ap