Oletteko katkaisseet välit johonkuhun? Miksi?

Todella moneen ihmiseen. En kuuntele sekuntiakaan mitään sivistymätöntä käytöstä, enkä hyväksy luottamuksen rikkomista. Kyseiset ihmiset eivät tiedä asiasta, mutta en vain koskaan ole heidän kanssaan missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Entiseen työkaveriin, joka onneksi vaihtoi firmaa. Hänellä oli saman ikäinen poika kuin miehelläni (minun bonuslapseni siis). Hän alkoi yhtäkkiä rasittavan usein suorastaan painostaa töissä että järjestäisimme "leikkitreffit" niin että hän tulisi poikansa kanssa meille ja pelaisimme yhtä pihapeliä, jonka olimme hankkineet ja lapset voisivat tutustua. En ollut koskaan asiasta mitenkään innostunut. Tulen kyllä hyvin toimeen bonuslapseni kanssa (joka nykyään siis jo teini), mutta tuolloin hän oli luonamme vain joka toinen viikonloppu enkä minä ollut se, joka vastasi lapsen ohjelmasta ja tekemisistä. En esimerkiksi erityisesti puhunut lapsesta töistä tai hehkuttanut hänen asioitaan, joten en mitenkään voinut antaa kuvaa että haluaisin jonkinlaisia "äiti-kavereita", varsinkaan kun en itse äiti ole.

Koin hyvin ärsyttäväksi toistuvat puheet näistä tulevista leikkitreffeistä. Yritin tuoda työkaverille esiin sen, että kun lapsi tosiaan on meillä vain joka toinen viikonloppu, on näitä teoreettisia mahdollisuuksia ensinnäkin vain 2 kertaa kuussa. Tähän yhtälöön kun lisää lapsen, mieheni ja omat harrastukset, omat menoni (en suinkaan ollut/ole aina itse kotona lapsiviikonloppuina) ja mahdolliset vierailut lapsen isovanhemmilla ja muilla mieheni sukulaisilla, oli itse asiassa hyvin harvinaista, että olisi löytynyt hyvä aika tällaiselle. Lisäksi poika selvästi kaipasi ihan rauhallista yhdessäoloa erityisesti isänsä (mutta myös minun) kanssa, joten oli syytä jättää ihan vapaitakin viikonloppuja ilman vierailuja.

Tätä hänen oli hyvin vaikea ymmärtää. Hän saattoi kysyä asiasta viikon aikana useampana päivänä. Kerran tokaisin hänelle erään lapsiviikonlopun jälkeen hänen jälleen vonkuessa "et ole vielä kutsunut meitä kylään!", että "Nyt viime viikonlopun lapsi oli kipeä ja vierailu ei olisi onnistunut. Seuraavan kerran lapsi on tulossa kahden viikon päästä normaalin aikataulun mukaisesti, mutta tuona viikonloppuna olen itse poissa kotoa. Näin ollen seuraava mahdollisuus on kuukauden kuluttua, jolloin tiedän, että lapsella on harrastukseensa liittyvä meno, ja isä haluaa pitää viikonlopun muutoin vierailuttomana jotta jää aikaa yhdessäoloon."

Hän sitten vahtoi firmaa ja yhteydenpito jäi. Pelkäsin kyllä että alkaa soitella, mutta onneksi ei. Ehkä sitten viimein tajusi.

Eikä, mulla oli melkein samanlainen juttu, mutta se päättyi lopulta kun itse vaihdoin työpaikkaa ja itseasiassa muutimme toiselle paikkakunnalle samalla.

Meillä lapset oli samassa koulussa rinnakkaisluokilla, mutta molemmilla oli jo omat kaveriporukkansa. Kyse oli 12-v tytöistä ja oma tyttäreni ei ollut yhtään kiinnostunut tapaamaan äitin työkaverin tytärtä, vaikkei hänellä sinänsä mitään tätä vastaan olllutkaan. Tyttäreni on myös aika ujo, ja väkinäinen tutustumistapaaminen olisi ollut varmasti kaikille kiusallinen. Tätä yritin töissä sanoa että voi olla että tytöt on jo sen ikäisiä että mieluummin valitsevat itse omat kaverinsa, mutta vihjettäni ei tajuttu. Työkaveri paasasi siitä, että miten tärkeää on aina että on mahdollisimman paljon kivoja tuttuja koulussa. Mitäpä tähän sanomaan kun aiempaa kommenttiani ei ymmärretty.

Olisi ehkä pitänyt jotenkin suoraan täräyttää että tyttöäni ei kiinnosta, mutta se tuntui jotenkin hankalalta. Varsinkin kun työskentelin melko pienessä tiimissä ja olin jatkuvasti tekemisissä tuon työkaverin kanssa

Itse katkaisin välit entiseen ystävään, joka alkoi lainailla rahaa ja niitä ei meinannut saada takaisin millään. Lopulta sain rahat takaisin viimeisestäkin lainasta (n. vuosi lainan jälkeen) ja päätin, että enää en lainaa. Kun tämä henkilö pyysi seuraavan kerran "heittämään 20 € Mobilepayssa", sanoin asiallisesti mutta selkeästi, että olen tehnyt päätöksen olla lainaamatta rahaa enää. Ihan ok suhtautui, mutta vielä pari kertaa myöhemmin kysyi lainaa. Itse en enää pitänyt yhteyttä häneen, koska elämät menivät kovin eri suuntiin. Itse tienasin, aloitin kunnollisen parisuhteen, ostin talon ja hankin lemmikin. Tämä kaveri kouluttautui alalle, jossa ei järkeviä töitä tarjolla ja valittaa että kun valtio ei kustanna elämistä..  Tykkää elää yli varojensa ja kritisoi muiden "tylsää" elämää.

Lopulta yhteydenpito jäi myös hänen puoleltaan.

Katkaisin välini alkoholistiäitiini. Äiti ei myöntänyt että hänellä oli alkoholiongelma. Yritin ottaa puheeksi mutta hän vähätteli asiaa eikä myöntänyt mitään ongelmaa olevan olemassa. Aina kun tavattiin niin hän piikitteli mua. Hän kertoi mulle henkilökohtaisia ja intiimeitäkin asioita yhteisistä ystävistä. Epäilen että samalla lailla kerroin mun yksityisasioita ystävilleen. Olinkin jo melko nuorena lopettanut tietyistä asioista kertomisen hänelle. Lapsistani hänellä oli yksi suosikki, toista hän väheksyi ja kolmannen olemassaoloa ei ottanut huomioon. Kuitenkin aina tavatessa piti teeskennellä onnellista perhettä ja että kaikki on hyvin. En vaan jaksanut.

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Olen, koska pelkkää valitusta muttei omien tapojen muuttamista. Huomaan olevani itse paljon positiivisempi kun poistin kyseiset henkilöt elämästäni.

Sama kokemus minulla. Pelkkää valitusta, riippumatta siitä, miten ihmisen asiat ns. faktisesti olivat. Laitan viestini kahdessa osassa, kun tuntuu siltä, että haluan avata asiaa tarkemmin.

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu kamalalta, että olin noin 20 vuotta ystävyyssuhteessa, joka ei tehnyt minulle hyvää. Useamman kerran oli pitkiä välirikkoja, kun sanoin minua vaivaavia asioita suoraan ihmiselle (ennen kaikkea sitä, miten hän vain valitti kaikesta, vaikka hyvin monella muulla, minä mukaan lukien, eivät asiat elämässä -työssä, taloudellisesti jne.- olleet lähellekään yhtä hyvin kuin hänellä). Yritin silloin korostaa, että vika ei ollut hänessä vaan keskinäisessä dynamiikassamme ja puhetavoissamme, joita siis omasta mielestäni yritin parantaa - ilmiselvästi siinä pahasti epäonnistuen. Mutta toinen osapuoli ei ottanut vastaan mitään kriitikkiä itseään ja toimintaansa kohtaan. Hänen kokemuksensa oli hänen kokemuksensa, jota ei kukaan saanut kiistää. (Hänen oma diskurssinsa teini-iästä eteenpäin sisälsi toistuvasti itsesäälistä valitusta "olen ihan paska". Jossain kohtaa en enää jaksanut väittää noissa säälikohtauksissa vastaan vaan olin hiljaa. Vuosien propagandan tuloksena ehkä aloin sitten itsekin uskoa, että ystäväni on paska.)

Välirikot olivat aikoinaan hyvin raskaita, yhteisten ystävien ym. kannalta ja vuoksi. Arvomaailmat meillä erosivat merkittävästi (ystäväni esim. oli vuosikausia suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joka oli myös hänen esimiehensä), ja jossain vaiheessa menetin ensin luottamukseni ystävääni (hän oli lähetellyt valokuviani eteenpäin eksälleni) ja sitten vuosien saatossa kaiken kunnioitukseni. Jälkikäteen olen tajunnut, että toisin kuin monia muita ystäviäni kohtaan, en ollut koskaan kokenut ihailua tätä nimenomaista ihmistä kohtaan. En vielä tiedä, mitä se kertoo ja mistä. Lisäksi mieleeni on muistunut tilanteita, joissa joku uusi tuttavuuteni (ystäväni) on kuunnellut vierestä vaikkapa puheluani tuon entisen ystävän kanssa ja todennut suoraan, että tuo ei kuulosta hyvältä, että ystäväni yrittää syyllistää minua (siinä onnistuen) ja niin edespäin. Annoin aikoinaan noiden puheiden mennä korvien ohi, ehkä ne tekivät kipeää koska osuivat asian ytimeen.

(jatkuu..)

(jatkoa edelliseen)

On ollut iso työ - joka jatkuu edelleen - miettiä, mistä eri syistä keskinäinen dynamiikkamme (myös riippuvuussuhteen piirteitä omannut) sai meidät pysymään "yhdessä ystävinä" niinkin kauan. Ennen kaikkea oma roolini tuon ihmissuhteen ylläpitämisessä on nyt mietinnässäni. Näen silti noissa vuosissa ja vuosikymmenissä myös paljon hyvää, voin muistella yhteisiä tilanteita, kokemuksia, matkoja ym. myös mukavaa nostalgiaa tuntien. Kuitenkin päällimmäinen tunne on suuri vapaus; onni siitä, että en ole kyseisen ihmisen kanssa enää tekemisissä - ja että minua ei kirjaimellisesti kiinnosta yhtään, mitä hän tekee, mitä hänelle kuuluu ja miten hänellä menee. En toivo hänelle pahaa, en toivo hänelle hyvää. Minulle on aivan sama. Vuosikausien tunnesotkujen jälkeen tämä tilanne on erittäin vapauttava. Jos joskus harvoin näemme tai olemme samassa tilaisuudessa, minulle ei tuota ongelmia tervehtiä entistä ystävääni (hän sen sijaan tuntuu välttelevän katsettani ja tervehtii vain pakon edessä), mutta en liioin ehdoin tahdoin mene tilaisuuteen, jossa tiedän hänen olevan. En tosin myöskään välttele vastaavia tilaisuuksia. 

Aina silloin tällöin mietin tuota ihmissuhdetta, ja joskus käyn myös täällä palstalla lukemassa ihmissuhteita koskevia ketjuja, kun yritän ymmärtää itseäni. En tunne katkeruutta entistä ystävääni kohtaan, ne vanhat suuret voimattomat negatiiviset tunteet ovat nekin onneksi kaukana takana. Se, miksi mietin ja mitä mietin liittyy puhtaasti egosentriseen haluun ymmärtää itseäni, omaa toimintaani ja omia heikkouksiani (myös vahvuuksiani). Toisin sanoen, ihmisen poistuttua elämästäni käytän muistoa tuosta ihmissuhteesta ihmetellessäni omaa itseäni. En koe loukkaavani sillä ketään. Kokemus oli kuitenkin niin pitkäkestoinen ja iso osa omaa aikuiseksi kasvamistani, että olen hyvin tyytyväinen tilanteeseeni ja siihen, että tunteet ovat poissa ja että asiaa pystyy tarkastelemaan kauempaa, etäisyyden päästä.

Toivon voimia kaikille ystävyys- ja muiden ihmissuhteidensa kanssa kamppaileville, jotka tätä(kin) ketjua luette. Ehkä joskus jossain kohtaa osaan antaa jotain neuvoa siihen, kuinka irtautua vaikeasta ihmissuhteesta (sellaista neuvoa, josta oikeasti olisi hyötyä), mutta itselläni ymmärrys on vielä hyvin vaillinaista. Pitää yrittää kuunnella itseään ja sen lisäksi toimia myös sen "sisäisen äänen" perusteella. Eikä ehkä soimata itseään, jos on vaikea päästä ja päästää irti ihmissuhteesta. Jos (kun) se on vaikeaa, kannattaa ehkä yrittää täyttää elämäänsä sellaisilla ihmisillä, asioilla ja tekemisillä, joista saa itselle absoluuttisen hyvää oloa ilman, että tekee samalla itselleen minkäänlaista haittaa. Siitä voi olla hyvä aloittaa, meidän kaikkien.

Up

Syy on ollut joka kerta sama, eli oivalsin, ettei siinä ihmisessä ollut oikeastaan mitään piirrettä, josta pitäisin, ja että hänen kanssaan tekemisissä oleminen tuotti vain kärsimystä.

Tyhmää kyllä oli, että tajusin asian joka kerta vasta monen vuoden ystävyyden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Todella moneen ihmiseen. En kuuntele sekuntiakaan mitään sivistymätöntä käytöstä, enkä hyväksy luottamuksen rikkomista. Kyseiset ihmiset eivät tiedä asiasta, mutta en vain koskaan ole heidän kanssaan missään tekemisissä.

Kuulostaa aika pikkumaiselta, että ei hetkeäkään saa sivistymättömästi käyttäytyä.

Olen ja tekisin saman uudestaan. Hyväksikäyttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tarvitsin kipeästi apua ja hän oli ainoa, joka olisi voinut auttaa. Se oli ensimmäinen ja myös viimeinen kerta, kun pyysin apua useamman vuosikymmenen kestäneen ystävyyssuhteen aikana. Olin itse auttanut häntä jokaisella niistä lukuisista kerroista, kun hän pyysi apua ja autoin, vaikka ei pyytänytkään. Se oli yksi kerta, kun tarvitsin apua.

No minkä takia hän ei sitten auttanut?

Kyllä. Eksä. Petti. Valehteli.

Sellaista on tapahtunut ainakin aiemmin, että olen tutustunut ihmiseen tai ystävystynyt lähemmin tutun kanssa tilanteessa, jossa tällä ihmisellä on jokin kriisi päällä. Minusta on ollut silminnähden apua tälle ihmiselle, ollaan lähennytty, hän on ollut kiinnostunut myös minun asioistani, elämänkokemuksestani sekä näkemyksistäni hänen tilanteeseensa. Sitten ajan kuluessa, kun ihmisen akuutein kriisi on takanapäin, haipuu tämä ihminen takavasemmalle. Siitä on herännyt kahtalainen tunne. Yhtäältä, että olen ollut tälle ihmiselle enimmäkseen vain "oksennussanko". Toisaalta, että tämä ihminen todennäköisesti assosioi minut niin vahvasti omaan hankalaan vaiheeseensa, että haluaa -ihan ymmärrettävästi- unohtaa koko ikävän ajan ja keskittyä uuteen, parempaan aikaan. Ja ilmeisesti sitten se ihminen, joka on hänen tukenaan ollut, on liian selvä muistutus siitä ikävästä ajasta. 

Muutamalle arvostamalleni fiksulle ystävälle tästä olen sanonut - kun olen nuorempana ollut asiasta harmistunut ja pettynyt  - ja asia on kiistetty kategorisesti. Kuitenkin nämä ystävyyssuhteet ovat sitten katkenneet tai haipuneet.

Tämä ei ollut suora vastaus kysymykseen, kun en puhunut siitä että olisin itse katkaissut välit, mutta ehkä jotain näkemystä siihen, miksi ihmiset ovat katkaisseet/lopettaneet välinsä minuun.