Selvitys: Lähes joka kolmas arvioi, että ei voisi erota taloudellisten syiden takia. Oletko sinäkin samassa tilanteessa?

Meillä olisi varaa erota, mutta tilanne menisi todella hankalaksi, jos yhteistä kotia pitäisi yrittää myydä. Asuntokauppa on jumissa, ihmiset harkitsevat todella pitkään juuri energia-asioiden vuoksi. 

Meillä on 170 -neliöinen omakotitalo, eli lämmitettävää piisaa, mutta 2 ilmalämpöpumppua ja 4 tulisijaa auttavat lämmityskustannuksissa jo kovasti. Tässä on kyllä aika työmaa, kun puutarhatonttiakin riittää, ja kokonaisuus on muutenkin aika isotöinen.

Jos nyt tulisi ero, olisi pakko tehdä niin, että minä muuttaisin pois ja vaimo jäisi taloomme, ja maksaisi minun osuudestani jonkun pienehkön summan, että pystyisin hankkimaan itselleni jonkun rivarikämpän tai vastaavan. Mökki jäisi epäilemättä sitten minulle, ja joutuisin sitten maksamaan puolisolle elareita. Viikko-viikko -systeemi tuskin siis kävisi, koska se tarkoittaisi sitä, että molemmilla pitäisi olla pienehköt asunnot, joita olisi varaa pitää yllä ilman toisen osapuolen kompensaatiota.

Olisihan se ero taloudellisesti tiukka paikka. Pitäisi luopua nykyisestä omakotitalosta ja muuttaa johonkin pieneen rivariin tai pahimmillaan kerrostaloon ja elää pihistellen. Meidän alueella kyllä on onneksi edullisiakin asuntoja, joten ei se mahdotonta olisi, ei tarvitsisi lasten vaihtaa koulua. Työajatkin ehkä joustaisi, vaikka minulla onkin tosi pitkä työmatka. Taloudelliset syyt eivät siis olisi mikään oikea este erolle. Mutta onneksi ei tarvitse miettiä semmoista, meillä menee hyvin :)

Onneksi ei ollut yhteistä omaisuutta ex-avopuolison/lasten isän kanssa. Mutta vaikka olisi ollutkin en olisi loppuelämääni pilannut jäämällä toimimattomaan suhteeseen. Oikeastaan rahaa alkoi jäädä vähän säästöön kun impulsiivinen tuhlari häipyi omilleen.

Todella ankeaa että jotkut heittävät toiveensa ja haaveensa omanlaisesta elämästä vain rahan ja materian vuoksi.

Olen syntynyt vuonna 70. Elikkä ikää jo 52 v.

Neuvoisin että jos kotirouvan uraa miettii niin sanokaa ei avioehdolle.

Elämässä tapahtuu yhtä sun toista. Se mikä on todellista tänään voi lyödä kärrynpyörää huomenna, tavalla tai toisella.

Itse olen itseni elättänyt, sekä lapseni. Ei ole ollut haluja, kiinnostusta, eikä tietty mahdollisuuttakaan elää kenenkään siivellä.

Suvussa monessa polvessa vahvoja, itsenäisiä naisia. Kyllä olis aika monet heistä kääntyneet haudoissaan jos olisin elättänyt itseni miehelläni, enkä itsenäisesti omalla työllä.

Vierailija kirjoitti:

Pärjäisin paremmin yksin. Mies on tuhlari, minä säästäväisempi. Pienempään asuntoon olisi muutettava, mutta lapset ovat niin isoja jo että ovat pian muutenkin omillaan. Mulle itselleni riittäisi mainiosti joku pikku yksiö jossa olisi halpa vuokra, niin että rahaa jäisi ruoan ja laskujen jälkeen vielä johonkin kivaan tekemiseenkin, esim. matkusteluun.

Eiköhän tuo ero tule luontaisesti, kun lapset alkavat muuttaa pois. En malttaisi odottaa.

Sama. Minä erosin ja muutin pois kalliista kodista. Pois jäi myös mm viihde-elektroniikkaan ja moottoriajoneuvoihin tuhlaaminen. Rahaa jää nykyisin jopa säästöön vaikka teen ja ostan kaikkea mitä haluan. Lapselle yritän parhaani mukaan opettaa vähemmän materialistisia arvoja ja harrastuksia, koska epäilen, ettei hänellä aikuisuudessaan tule olemaan varaa samanlaiseen kulutusjuhlaan kuin nykyisin ollaan totuttu. Velan ottoon en enää uudessa parisuhteessani ala, elämä jossa juostaan tavaran perässä, tilistä, maksuerästä ja laskusta toiseen on ihan kauheaa. Never again!

Tuskin päädyn selvityksessä esille tulleeseen tilanteeseen. Minulla on omaa omaisuutta. Tuskin menisin naimisiin ja jos menisin, niin tiukalla avioehdolla. En ole innokas hankkimaan lapsia, mutta jos olisin niin kotiäidiksi en jäisi, vaan heti töihin ansaitsemaan oma elantonsa. Ei naisen tarvitse mahdollistaa miehen uraa ja luopua omastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ero on ollut taloudellinen katastrofi minun elämässäni, mies teki uraa, työpaikka ja kotipaikka vaihtui tiuhaan ja palkka nousi, itse räpelsin perässä lasten kanssa, varsinaisesti en kotirouvaksi koskaan halunnut enkä sitä ollut, mutta työpaikat jäivät pätkiksi ja työttömyys oli tuttua. Kun sitten löysin kivan työpaikan ja lapset olivat kotiutuneet taas kerran, mies halusi taas muuttaa, kieltäydyin muuttamasta ja muutaman vuoden mies oli viikot toisella paikkakunnalta, jolta sitten löysi ihmisen joka ymmärsi häntä ja tuli ero.

Ei minulla ollut pienipalkkaisen 40 työuran alussa olevana varaa sellaiseen asuntoon ja elintasoon johon miehen kanssa jonka tulot olivat 6 numeroisia vuodessa, mutta itseni löysin ja sitä myötä paljon onnellisemman elämän. Pikkuhiljaa pitää aloittaa sopeutuminen elämään pienen eläkkeen kanssa, siitä pieni katkeruus, mahdollisti miehen uran ja perheen ja menetin tyhmyyksissäni oman uran ja kunnon eläkkeen.

Tälläkin palstalla valitetaan usei siitä, jos nainen "elää miehen rahoilla", eli hoitaa taloutta ja lapsia kun mies käy töissä. Tässä se nähdään, että itseasiassa mies on se, joka siitä järjestelystä pidemmän päälle hyötyy usein enemmän. Miksi muuten miehet olisivat kehittäneet avioliittokäytännön, jossa nainen hoitaa kotia ja lapsia? Mies saa kaiken: uran ja perheen. Nainen on se, joka joutuu valitsemaan ja mahdollistaa miehelle molemmat.

Yököttää materialistit. Ootte säälittäviä niinku h orot jotka makaa rahasta te makaatte materiaalin luopumisen pelosta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ero on ollut taloudellinen katastrofi minun elämässäni, mies teki uraa, työpaikka ja kotipaikka vaihtui tiuhaan ja palkka nousi, itse räpelsin perässä lasten kanssa, varsinaisesti en kotirouvaksi koskaan halunnut enkä sitä ollut, mutta työpaikat jäivät pätkiksi ja työttömyys oli tuttua. Kun sitten löysin kivan työpaikan ja lapset olivat kotiutuneet taas kerran, mies halusi taas muuttaa, kieltäydyin muuttamasta ja muutaman vuoden mies oli viikot toisella paikkakunnalta, jolta sitten löysi ihmisen joka ymmärsi häntä ja tuli ero.

Ei minulla ollut pienipalkkaisen 40 työuran alussa olevana varaa sellaiseen asuntoon ja elintasoon johon miehen kanssa jonka tulot olivat 6 numeroisia vuodessa, mutta itseni löysin ja sitä myötä paljon onnellisemman elämän. Pikkuhiljaa pitää aloittaa sopeutuminen elämään pienen eläkkeen kanssa, siitä pieni katkeruus, mahdollisti miehen uran ja perheen ja menetin tyhmyyksissäni oman uran ja kunnon eläkkeen.

Ettekö laittanu sun eläkkeeseen sivuun mitään?

Pitkät suhteet ovat harvinaisuus. Tulee muutoksia elämään. Helppoa olla jälkiviisas.

Naiset ovat usein enemmänkin talousliitossa kuin avioliitossa, tuttu ilmiö, ei mitään uutta.

Vierailija kirjoitti:

Naiset tykkää elää miesten siivellä, se on feminismiä.

Yhtä hyvin miehet tykkää kerätä omaisuutta (elää naisen siivellä) naisen kustannuksella. meilläkin miehellä on nimissään talo, moottoripyörä, kesäpaikka, mieletön kokoelma arvokasta antiikkia ym ja minulla ei mitään. Palkat on molemmilla olleet suunnilleen samat koko avioliiton ajan (lähes 40v) mutta minä olin hoitamassa lapset kotona,(muutamia vuosia) kun he olivat pieniä, koska mies ei kotiin halunnut jäädä, vaikka lapset kyllä halusi.

Minä olen maksanut 6 henkisen perheen ruuat ja kaikki menot kattaen lasten vaatteet/harrastukset/kuljettamiset niihin/ lukiolaisten kirjat ym, ym.

Mies ei omalla palkallaan olisi pystynyt hankkimaan mitään noista asioista, mitä hän nyt omistaa, mutta kun minä olen elättänyt miehen, hän on voinut laittaa omat rahansa omaisuutensa kerryttämiseen.

Ja luulen, että tämä on aika yleistä ainakin vanhemmissa pareissa. nykyään tytöt / naiset osaa ehkä katsoa paremmin eteensä. Näin ainakin toivon.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ovat usein enemmänkin talousliitossa kuin avioliitossa, tuttu ilmiö, ei mitään uutta.

Miehet taas hakee avioliitosta enemmän hoiva/siivous/ruuanlaitto/lastenhoitopalvelua, kuin avioliittoa, ei mitään uutta. Ilmaista/helppoa  seksiä unohtamatta.

Voin erota, mutta toki silloin eläisin köyhemmin.

Mulla ei ole koskaan ollut yhteisiä rahoja, yhteistä omaisuutta eikä yhteisiä velkoja kenenkään kanssa. Joten ei, en ole tuollaisessa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ero on ollut taloudellinen katastrofi minun elämässäni, mies teki uraa, työpaikka ja kotipaikka vaihtui tiuhaan ja palkka nousi, itse räpelsin perässä lasten kanssa, varsinaisesti en kotirouvaksi koskaan halunnut enkä sitä ollut, mutta työpaikat jäivät pätkiksi ja työttömyys oli tuttua. Kun sitten löysin kivan työpaikan ja lapset olivat kotiutuneet taas kerran, mies halusi taas muuttaa, kieltäydyin muuttamasta ja muutaman vuoden mies oli viikot toisella paikkakunnalta, jolta sitten löysi ihmisen joka ymmärsi häntä ja tuli ero.

Ei minulla ollut pienipalkkaisen 40 työuran alussa olevana varaa sellaiseen asuntoon ja elintasoon johon miehen kanssa jonka tulot olivat 6 numeroisia vuodessa, mutta itseni löysin ja sitä myötä paljon onnellisemman elämän. Pikkuhiljaa pitää aloittaa sopeutuminen elämään pienen eläkkeen kanssa, siitä pieni katkeruus, mahdollisti miehen uran ja perheen ja menetin tyhmyyksissäni oman uran ja kunnon eläkkeen.

Tälläkin palstalla valitetaan usei siitä, jos nainen "elää miehen rahoilla", eli hoitaa taloutta ja lapsia kun mies käy töissä. Tässä se nähdään, että itseasiassa mies on se, joka siitä järjestelystä pidemmän päälle hyötyy usein enemmän. Miksi muuten miehet olisivat kehittäneet avioliittokäytännön, jossa nainen hoitaa kotia ja lapsia? Mies saa kaiken: uran ja perheen. Nainen on se, joka joutuu valitsemaan ja mahdollistaa miehelle molemmat.

Joo ja huvittavaa on, miten miehet tosiaan valittavat naisten elävän heidän rahoillaan ja siivellään, mutta samalla vinkuvat, kuinka naiset ovat nykyään niin itsenäisiä, ettei heidän kanssaan voi suhteeseen ryhtyä. Eli mitä miehet nyt sitten haluavat, vai tietävätkö sitä itsekään? 😅

Vierailija kirjoitti:

Yököttää materialistit. Ootte säälittäviä niinku h orot jotka makaa rahasta te makaatte materiaalin luopumisen pelosta.

No jos tuo "makaaminen" on omaehtoista niin siihen ei sinulla, eikä kenelläkään muullakaan ole nokkaan koputtamista.

Mutta jos se on pakon sanelemaan, niin kuin monesti ainakin  ennen maataloissa oli, niin ei siinä naisella ole hyvä olla. Lähteä ei voinut, koska kaikki oli miehen ja nainen ilmainen piika/työntekijä talossa ja suuri lapsilauma helmoissa.

Jaa, kai se elintaso laskee molemmilla, kun ero tulee. Kahden palkka on aina kahden palkka ja vähemmän, kuin yhden palkka.

Miehet itkee täällä , että kun ero tulee, joutuu maksamaan oman lapsen elatusta ja kaikki rahat menee siihen. Avioliitossa ollessa mies ei siis maksa lapsensa elatusta ja erotessa se tulee yllätyksenä ;)

Naisista tulee usein lähihuoltajia ja lasten elättäminen on kallista, eikä ne elatusmaksut ole kuin pieni murunen oikeista menoista, mitä lapsiin menee.

Yksi lapsi maksaa vanhemmille 130 000e ennen kuin on aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset tykkää elää miesten siivellä, se on feminismiä.

Yhtä hyvin miehet tykkää kerätä omaisuutta (elää naisen siivellä) naisen kustannuksella. meilläkin miehellä on nimissään talo, moottoripyörä, kesäpaikka, mieletön kokoelma arvokasta antiikkia ym ja minulla ei mitään. Palkat on molemmilla olleet suunnilleen samat koko avioliiton ajan (lähes 40v) mutta minä olin hoitamassa lapset kotona,(muutamia vuosia) kun he olivat pieniä, koska mies ei kotiin halunnut jäädä, vaikka lapset kyllä halusi.

Minä olen maksanut 6 henkisen perheen ruuat ja kaikki menot kattaen lasten vaatteet/harrastukset/kuljettamiset niihin/ lukiolaisten kirjat ym, ym.

Mies ei omalla palkallaan olisi pystynyt hankkimaan mitään noista asioista, mitä hän nyt omistaa, mutta kun minä olen elättänyt miehen, hän on voinut laittaa omat rahansa omaisuutensa kerryttämiseen.

Ja luulen, että tämä on aika yleistä ainakin vanhemmissa pareissa. nykyään tytöt / naiset osaa ehkä katsoa paremmin eteensä. Näin ainakin toivon.

Juuri näin. Me laitettiin talo molempien nimiin, mutta koska en autoja ja jättitelkkareita ynnä muuta halunnut, en niitä myöskään ostanut. Annas olla kun tuli ero niin mies kehtasi itkeä siitä kun joutuu maksamaan osan talosta mulle ja itse piti kaiken kalliin irtaimen. Minä otin mukaan vaatteeni ja jotain astioita /liinavaatteita. Olimme töissä molemmat, mun palkkani toki hieman pienempi ihan työurien alussa, mutta yhteistä taloutta pyöritettiiin pari kymmentä vuotta.

En eroaisi vaikka maksettaisiin. Olen kyllä miettinyt miten selviäisin jos mies kuolisi. Talo on iso, yli 200m2,  kotona asuu vielä 12-vuotias. En tiedä osaisinko huolehtia talosta kunnes lapsi muuttaisi pois vai saataisiinko tämä myytyä ja muutettaisiin lapsen kanssa pienempään. Toivottavasti ei tarvi huolehtia asiasta.

Vierailija kirjoitti:

En eroaisi vaikka maksettaisiin. Olen kyllä miettinyt miten selviäisin jos mies kuolisi. Talo on iso, yli 200m2,  kotona asuu vielä 12-vuotias. En tiedä osaisinko huolehtia talosta kunnes lapsi muuttaisi pois vai saataisiinko tämä myytyä ja muutettaisiin lapsen kanssa pienempään. Toivottavasti ei tarvi huolehtia asiasta.

Entäs jos maksettaisiin 200 000€?