Pori aloittaa sijoittamisen ja hyödyntää siinä noin 365 miljoonan euron pääomaa, jonka sai Pori Energian osamyynnistä.
Kaupasta kertyi pääomaa noin 365 miljoonaa euroa. Sen sijoittaminen vaatii tietenkin linjauksia.
Porin kaupungin talous- ja hallintoyksikön koneessa on syntynyt sijoitussuunnitelma, joka määrittelee selkeästi kaupungin tavoitteet, toimintatavat ja reunaehdot sijoittamisessa.
Hyvä Pori!
Kommentit (20)
Pori Energia sai ison ruotsalaisomistajan nyt sähkösiirtohintoihin tulossa muhkea korotus
Sähkön siirtohinnat nousevat noin 13 prosenttia Pori Energian sähköverkkoalueella. Siirtoyhtiö teki viime vuonna 6,2 miljoonaa euroa voittoa.
Antti Laakso
29.8. 11:54
Kuuntele juttu 1:57
Pori Energia nostaa sähkönsiirtomaksujaan merkittävästi lokakuussa.
Esimerkiksi yleissiirtomaksu nousee verollisena 2,99 sentistä/kWh 3,38 senttiin kWh. Korotus on yli 13 prosenttia.
Myös perusmaksut nousevat. Esimerkiksi 3x35A-sulakkeella maksu kohoaa yleissiirrossa 18,66 eurosta kuukaudessa 20,16 euroon.
Pori Energian esimerkkilaskelmien mukaan 16 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalla omakotiasujalla korotuksen vaikutus on 75 euroa vuodessa.
Yhtiö: Kustannukset kasvaneet
Yhtiö selittää hintojen korotusta sähköverkon rakentamiskustannuksien, kantaverkkoyhtiö Fingridin kantaverkkomaksujen, häviösähkön hankintakustannusten ja rahoituskustannusten nousulla. Lisäksi yhtiö on investoinut merkittävästi.
Pori Energia Sähköverkot kuuluu Pori Energia -konserniin. Porin kaupunki myi alkuvuonna hieman alle puolet Pori Energiasta ruotsalaiselle Polhem Infra -yhtiölle. Osa porilaisista vastusti kauppaa peläten sähkön hintojen nousua.
Pori Energia Sähköverkoilla oli viime vuoden lopussa yli 54 000 käyttöpaikka-asiakasta. Liikevaihto oli 26,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 6,2 miljoonaa euroa.
Viimeksi yhtiö on muuttanut sähkön siirtohinnoittelua vuonna 2022. Silloin hintoja laskettiin.
Porin kannattaa tallentaa pankkiin kaikki 365 miljoonaa euroa, jotta voidaan jatkossa maksaa kalliimmasta sähköstä enemmän. Tuo summa tulee siten käytettyä melko nopeasti.
Kalliimpaa sähköä, sepä on nerokas ratkaisu rahapulassa.
Ei tilillä rahat kasva vaan sijoittamalla.
Norjan öljyrahasto takoi jättituotot.
Osakesijoitukset muun muassa perusteollisuudessa sekä tietoliikenne- ja rahoitusaloilla tuottivat hyvin.
NORJAN valtion öljyrahasto teki vahvan tuloksen vuoden kolmannella neljänneksellä. Rahasto kerrytti tuottoa 1032 miljardia kruunua eli noin 89 miljardia euroa.
Sijoittaakohan rahat kuten Espoo uussuomalaisten sosiaaliturvaan ja vastapalveluksena sähkönhinta moninkertaistui.
Anna mä arvaan, kun osaajat ovat vauhdissa niin käy kuin HYY:lle.
Vierailija kirjoitti: Porin kannattaa tallentaa pankkiin kaikki 365 miljoonaa euroa, jotta voidaan jatkossa maksaa kalliimmasta sähköstä enemmän. Tuo summa tulee siten käytettyä melko nopeasti.
Ei kai nyt tuollaista summaa tilillä makuuteta. Jo kolmen prosentin tuotto tuo 10 miljoonaa miinus verot. Eli 7 miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tilillä rahat kasva vaan sijoittamalla.
Norjan öljyrahasto takoi jättituotot.
Osakesijoitukset muun muassa perusteollisuudessa sekä tietoliikenne- ja rahoitusaloilla tuottivat hyvin.
NORJAN valtion öljyrahasto teki vahvan tuloksen vuoden kolmannella neljänneksellä. Rahasto kerrytti tuottoa 1032 miljardia kruunua eli noin 89 miljardia euroa.
Kun sota alkoi ja kaasun ja öljyn hinta pompsahti, norja joutui moraalisen ongelman eteen. Mitä tehdä kun rahaa tulvi ovista ja ikkunoista ja muualla kärsittiin energian hinnoista? No ei nytkään näytä menevän huonosti.

Joo ei kasva ei, kun päätettiin, että pankeille pitää lainata rahaa ilmaiseksi, yleensä jopa maksaa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tilillä rahat kasva vaan sijoittamalla.
Norjan öljyrahasto takoi jättituotot.
Osakesijoitukset muun muassa perusteollisuudessa sekä tietoliikenne- ja rahoitusaloilla tuottivat hyvin.
NORJAN valtion öljyrahasto teki vahvan tuloksen vuoden kolmannella neljänneksellä. Rahasto kerrytti tuottoa 1032 miljardia kruunua eli noin 89 miljardia euroa.
Kun sota alkoi ja kaasun ja öljyn hinta pompsahti, norja joutui moraalisen ongelman eteen. Mitä tehdä kun rahaa tulvi ovista ja ikkunoista ja muualla kärsittiin energian hinnoista? No ei nytkään näytä menevän huonosti.
Se ongelmahan tuli vain ulkopuolisille, norjalaiset kyllä hymyssä suin ilman mitään tunnontuskia repi kaiken irti minkä "liittolaisiltaan" sai.
-eri
Suomalaisten sijoitustaidoilla nuo miljoonat häviävät neljässä vuodessa fiksumpien ketkujen taskuihin
Miten julkisella sijoitustoiminnalla on yleensä mennyt?
Kysykää Marttaliitolta jolla 25 miljoonan sijoitussalkku.
Oijoi, ja suomalaiset kun vielä tunnetusti surkeita sijoittajia😄😄
Kannattaisi ehkä sijoittaa Saksan ja Venäjän energiamarkkinoihin nuo rahat.
Siellä kuulemma saa hyvät tuotot.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten sijoitustaidoilla nuo miljoonat häviävät neljässä vuodessa fiksumpien ketkujen taskuihin
Suomalaiset on panic sellaamassa heti ensimmäisestä dipistä, ja fiksummat kerää halvat osakkeet talteen🤣🤣
Solidiumin mallihan oli tosi hyvä. Kymmenen ihmistä palkataan sijoitusguruiksi, kahteen vuoteen ei sijoiteta euroakaan, mutta potista maksellaan itselle kovia bonuksia.
Kepu ja demarit vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Miten julkisella sijoitustoiminnalla on yleensä mennyt?
Ainakin maakuntamme pääkaupungilla on mennyt ammattisalkunhoitajien ansiosta varsin hyvin. Kaupungin omat virkamiehet ei siis häslää sijoitusten kanssa. Salkunhoitajat on kilpailutettu rahoituslaitoksista. Kaupunki määrittelee sijoitustoiminnan yleiset reunaehdot mm. sijoitusriskin osalta, jota on rajattu. Muistaakseni noin 20 miljoonan alkupääoma on kasvanut noin 100 miljoonaan. Tuottoja kaupunki saanut talousarviota paikkaamaan suhdanteista riippuen 2-4 miljoonaa vuodessa. Pääomaan ei koskettu, koska sille on erikseen säädetty reunaehdot. Pienellä joukolla päättäjiä on silloin tällöin sormet syyhynneet ottaa helppoa rahaa pääomasta mutta tämä on toistaiseksi torpattu.
Pitäisi sijoittaa ajallisesti hajauttaen pienikuluiseen maailmaindeksiin.
Vuoden 2025 talousarvio ennustaa 9,9 miljoonan euron alijäämää. Taloudellista painetta on aiheuttanut muun muassa henkilöstömenojen kasvu ja valtionosuuksien heikentyminen.
Nyt on asiat ihan toisin.