Yle: Tuore tutkimus: Vain joka viides päättäjä uskoo, että kansalaiset ovat riittävän kyvykkäitä osallistumaan keskusteluihin poliittisista päätöksistä.
Sitran tutkimuksessa paljastui iso railo kansalaisten ja päättäjien näkemyksissä.
Sitran asiantuntijan Perttu Jämsénin mukaan on huolestuttavaa, että päättäjät eivät luota kansalaisten kykyyn osallistua monimutkaiseen keskusteluun.
Me olemme valtavan korkeasti koulutettu kansa Suomessa, ja sikäli olisi edellytyksiä käydä tällaisia keskusteluja, Jämsén sanoo.
Kuka yllättyi, että päättäjämme haluavat pitää kuplansa? Eikö noita hävetä?
Kommentit (82)
Tätä palstaa kun lukee, niin väitteessä saattaa olla vinha perä.
Ettekö te käsitä, että juuri me kansalaiset äänestämme eduskuntaan, joka ikisen kansanedustajan.
Eli eduskunta on läpileikkaus kansasta.
Ei niitä kansanrdustajia kukaan muu valitse, kuin sinä ja minä muut.
Sitten haukutaan kansaa, kun on kansa on ensun itse valinnut ne
200 kansanedustajaa.
Vai kenen te luulette nuo kansanedustajat valitsevan?
Yhdessä Ruotsin vaaleja käsittelevässä ohjelmassa toimittaja otti puheeksi Ruotsin korkean äänestysaktiivisuuden.
Hän kysyi, että voisiko Ruotsin Suomea korkeampi äänestysaktiivisuus johtua siitä, että Ruotsissa poliittinen keskustelu ei ole kansaa syyllistävää vaan siinä on positiivisempi sävy.
Suomalainen politiikkaa tutkiva professori vastasi nopeasti että Ei. Hänen mielestään suomalaisten alhainen äänestysinto johtuu liian monista vaaleista.
Se vastaus nosti ärtymyksen pintaan. Tuli sellainen olo kuin professori olisi vain halunnut vaientaa tärkeän kysymyksen typerällä tekosyyllä.
Se oli tyypillistä poliittista retoriikkaa.
Itse pidin toimittajan kysymystä hyvänä, ja olisin kaivannut keskustelua aiheesta.
Valitettavasti en muista mikä ohjelma se oli tai millä kanavalla.
Tämän palstan perusteella uskon vielä harvempi en pystyvän keskustelemaan politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista järkevästi. Meuhkaamaan kyllä pystyy kuka tahansa, mutta ihmisillä on todella heikot perustiedot esim siitä miten suomalainen yhteiskunta ja sen instituutiot toimii ja mitkä tehtävät kuuluu millekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä keskustelupalstoillakin ihmisten aivopieruja lueskelee, niin olen täysin vakuuttunut siitä, että 4/5 poliittisista päättäjistä on täysin oikeassa - suurin osa ihmisistä ei vain mitenkään ole kykeneväisiä hahmottamaan kaikkai päätösten taustalla olevia tekijöitä, eivätkä ymmärrä syy-seuraussuhteita esim. jos jotain veroa lasketaan tai jotain tukea nostetaan tai jollekin sektorille ohjataan lisää rahaa. Aivan käsittämättömän suuri osa ihmisistä kun elää maailmassa, jossa on vain se oma napa ja oma perhe ja sen tarpeet, ja valtioneuvoston pihassa kasvaa rahaa tuottava puu.
Ota huomioon, että poliittinen keskustelu agendan vastaisesti (esim. koronaan tai liittoutumiseen liittyvien toimenpiteiden kritisointi) on käytännössä estetty.
Otapa selvää, millaista on elää maassa jossa oikeasti estetään ihmisiä keskustelemasta valtion virallisen linjan vastaisesti. Esim. Iranissa voi joutua vankilaan, joka on hyvin kaukana suomalaisesta vankilasta, koska siellä ei ole epätavallista joutua esim. kidutetuksi. Osa ei selviydy tuomionsa loppuun vaan järjestää ennemmin itsensä hengiltä. Itänaapurista löytyy toinen esimerkki.
Juuri tällaiset kommentit kertovat karua kieltä siitä, että osa suomalaisista on menettänyt suhteellisuudentajunsa ja kyvyn harkita omia puheitaan järkevästi. Suomi on jatkuvasti maailman kärkimaita kansainvälisissä mittauksissa, joissa selvitetään ilmaisunvapauden tasoa.
Kun esimerkkitapauksena tarkastellaan Suomen varhaiskasvatusuudistusta (2018) ja sen seurauksia maan nuorimpien kansalaisten elämänlaatuun on varsin selvää, että tuolloinen opetusministeri G-L teki tuhansiin ja tuhansiin perheisiin pitkäaikaisesti vaikuttavan ja yhä kumuloituvan virheen.
Päättäjien olisi tullut mitä suurimmissa määrin kuulla kansalaisia asiassa, edes niitä ammattilaisia kentällä. Nyt päätös suhmuroitiin salaa opetusministeriön, samaa puoluetta kannattavien kuntapäättäjien, vain 20% työntekijöistä edustavan ammattiliiton ja noita liiton jäseniä kouluttavien yliopistojen välillä.
Väitän, että moni kansalainen tunnistaa surkean uudistuksen seuraukset päivittäin arjessaan. Koko yhteiskunnan tasolla tunnistetaan viimeistään 2035, kun tämän uudistuneen toiminnan tulokset näkyvät maamme nuorisossa.
En ole päättäjä, mutta samoin ajattelen itsekin. Ano itkee, kun sai koottua vain 200 pölkkypäätä osoittamaan mieltään. Heiltäkö pitäisi kysyä mielipidettä?
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä Ruotsin vaaleja käsittelevässä ohjelmassa toimittaja otti puheeksi Ruotsin korkean äänestysaktiivisuuden.
Hän kysyi, että voisiko Ruotsin Suomea korkeampi äänestysaktiivisuus johtua siitä, että Ruotsissa poliittinen keskustelu ei ole kansaa syyllistävää vaan siinä on positiivisempi sävy.Suomalainen politiikkaa tutkiva professori vastasi nopeasti että Ei. Hänen mielestään suomalaisten alhainen äänestysinto johtuu liian monista vaaleista.
Se vastaus nosti ärtymyksen pintaan. Tuli sellainen olo kuin professori olisi vain halunnut vaientaa tärkeän kysymyksen typerällä tekosyyllä.
Se oli tyypillistä poliittista retoriikkaa.Itse pidin toimittajan kysymystä hyvänä, ja olisin kaivannut keskustelua aiheesta.
Valitettavasti en muista mikä ohjelma se oli tai millä kanavalla.
Taisi olla Ylen ohjelma Ruotsin vaaleista kyseessä. Minusta taas oikea vastaus olisi se, että sekä historia, kansanluinne ja tavat ovat Suomessa historian karummiksi muovaamat Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiset vaikuttavat pehmeiltä lössyköiltä.
Kyllä, kun kuuntelee kansalaisia, niin harvalla on mitään käsitystä, minkä verran rahaa on käytettävissä mihinkin ja mistä sitä saataisiin, kun mikään ei riitä.
Varsinkaan ei ymmärretä eri poliittisten päätösten seurauksia.
Toki meillä on ihan hallituksessa nyt väkeä, jolta on realiteetit vähän kadoksissa.
Ei saisi ottaa velkaa, ei saisi korottaa veroja, ei saisi leikata tukia, ja kauheasti vain pitäisi kaikkea jakaa kaikille.
Monilla on liikuttava usko, että Suomessa on miljardöörejä huikea määrä ja heidän rahoistaan riittäisi jakaa 6 miljoonalle ihmiselle tukea.

Minustakin tuo oli oikein hyvä kysymys. Kiitos tästä kommentista! Taidan ottaa aiheen puheeksi ruotsalaisen kaverini kanssa kun näemme seuraavan kerran. Voisi olla kiinnostavaa vertailla keskustelun sävyä meillä ja siellä, mutta oma aktiivisuus ei riitä ruotsalaisen keskustelun seuraamiseen oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä Ruotsin vaaleja käsittelevässä ohjelmassa toimittaja otti puheeksi Ruotsin korkean äänestysaktiivisuuden.
Hän kysyi, että voisiko Ruotsin Suomea korkeampi äänestysaktiivisuus johtua siitä, että Ruotsissa poliittinen keskustelu ei ole kansaa syyllistävää vaan siinä on positiivisempi sävy.Suomalainen politiikkaa tutkiva professori vastasi nopeasti että Ei. Hänen mielestään suomalaisten alhainen äänestysinto johtuu liian monista vaaleista.
Se vastaus nosti ärtymyksen pintaan. Tuli sellainen olo kuin professori olisi vain halunnut vaientaa tärkeän kysymyksen typerällä tekosyyllä.
Se oli tyypillistä poliittista retoriikkaa.Itse pidin toimittajan kysymystä hyvänä, ja olisin kaivannut keskustelua aiheesta.
Valitettavasti en muista mikä ohjelma se oli tai millä kanavalla.
Taisi olla Ylen ohjelma Ruotsin vaaleista kyseessä. Minusta taas oikea vastaus olisi se, että sekä historia, kansanluinne ja tavat ovat Suomessa historian karummiksi muovaamat Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiset vaikuttavat pehmeiltä lössyköiltä.
Mutta miten pehmeys tai kovuus mielestäsi vaikuttavat äänestysintoon? Sinänsä olen samaa mieltä siitä että ruotsalaiset vaikuttavat pehmeämmiltä.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele tätä ollenkaan.
Olen itse käsittääkseni sieltä enemmän kyvykkäästä päästä, mitä tulee rivikansalaisiin. Silti törmään jatkuvasti samaan ilmiöön: pyrkiessäni ottamaan selvää jonkin poliittisen päätöksen tai idean vaikutuksista yhteiskuntaan, huomaan että minulla ei yksinkertaisesti aika riitä asian riittävän hyvään selvittämiseen. Ensin pitäisi tutustua kunnolla nykyiseen lainsäädäntöön, sitten hankkia tutkittua tietoa sen todellisista vaikutuksista (sen sijaan että vain kuvittelee vaikutuksia omassa mielessään), ja sitten selvittää miten se uusi idea käytännössä muuttaisi asioita. Jos idea vaikuttaa heikolta, tulee vielä arvioida kilpailevien ideoiden vaikuttavuutta. Jos ne ovat vielä heikompia niin se heikkokin idea voi kannattaa toteuttaa, jos se kuitenkin parantaa tilannetta ainakin hieman.
Olen sitä mieltä että kansalaisten äänestyspäätökset - omani mukaan luettuna - eivät viime kädessä perustu juuri mihinkään todelliseen. Äänestän siitä huolimatta kaikissa vaaleissa. Valitsen ehdokkaan, jonka tiedonhankintakyky ja kyky tehdä kauaskantoisia päätöksiä omien lyhyen tähtäimen etujen vastaisesti ovat mielestäni hyvällä tasolla.
Jos huomaan ehdokkaani olevan kanssani eri mieltä jostain asiasta, pyrin ottamaan asiasta paremmin selvää, ja melko usein huomaan että oma mielipiteeni perustui lähinnä asiatiedon puutteeseen.
Aloituksessa puhuttiin siitä, että päättäjien mukaan kansalaiset eivät ole riiävän kyvykkäitä edes keskustelemaan heitä koskevista asioista. Sinäkään et voisi siis osallistua millään tavalla ehdokkaasi tai vastaehdokkaiden kanssa keskusteluun.
Tämä on vaarallinen näkemys päättäjiltä. Jos yhteisistä asioista päättämään valittu taho ei ole valmis kuulemaan tai kyvykäs ymmärtämään niitä kansalaisia, kenen asioista on päättämässä, ei demokratia (edustuksellisuus) toteudu. Keitä nämä 4/5 Suomen päättäjistä katsovat edustavansa?
Diktaattori edustaa vain itseään ja omia etujaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, kun kuuntelee kansalaisia, niin harvalla on mitään käsitystä, minkä verran rahaa on käytettävissä mihinkin ja mistä sitä saataisiin, kun mikään ei riitä.
Varsinkaan ei ymmärretä eri poliittisten päätösten seurauksia.
Toki meillä on ihan hallituksessa nyt väkeä, jolta on realiteetit vähän kadoksissa.
Ei saisi ottaa velkaa, ei saisi korottaa veroja, ei saisi leikata tukia, ja kauheasti vain pitäisi kaikkea jakaa kaikille.
Monilla on liikuttava usko, että Suomessa on miljardöörejä huikea määrä ja heidän rahoistaan riittäisi jakaa 6 miljoonalle ihmiselle tukea.
😂 Sanoo henkilö, joka kirjoittaa kommenttinsa. Lähettää sen palstalle julkaistavaksi. Lukee sen ylpeänä heti perään ja sitten yläpeukuttaa sitä itse!!
Pääjäainesta, jep jep...
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te käsitä, että juuri me kansalaiset äänestämme eduskuntaan, joka ikisen kansanedustajan.
Eli eduskunta on läpileikkaus kansasta.
Ei niitä kansanrdustajia kukaan muu valitse, kuin sinä ja minä muut.
Sitten haukutaan kansaa, kun on kansa on ensun itse valinnut ne
200 kansanedustajaa.Vai kenen te luulette nuo kansanedustajat valitsevan?
Enemmistöhän ne edustajat valitsee.
Vain enemmistön äänillä on merkitystä. Muut äänet menevät käytännössä hukkaan.
Siksi meillä valitaan edustajiksi niin paljon julkkiksia. Enemmistöstä on niin kivaa ja hassunhauskaa saada tunnettu julkkis päättämään asioista.
Siitä on tehty tutkimuskin, että kenet Ihmiset mieluiten valitsevat päättämään yhteisistä asioista, kenen asiantuntemukseen he luottavat eniten. Tulos oli mielestäni karmaiseva. Parhaana johtajana pidetään sitä joka puhuu eniten. Sillä ei ollut merkitystä mitä hän puhuu. Vain puheen määrä oli tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele tätä ollenkaan.
Olen itse käsittääkseni sieltä enemmän kyvykkäästä päästä, mitä tulee rivikansalaisiin. Silti törmään jatkuvasti samaan ilmiöön: pyrkiessäni ottamaan selvää jonkin poliittisen päätöksen tai idean vaikutuksista yhteiskuntaan, huomaan että minulla ei yksinkertaisesti aika riitä asian riittävän hyvään selvittämiseen. Ensin pitäisi tutustua kunnolla nykyiseen lainsäädäntöön, sitten hankkia tutkittua tietoa sen todellisista vaikutuksista (sen sijaan että vain kuvittelee vaikutuksia omassa mielessään), ja sitten selvittää miten se uusi idea käytännössä muuttaisi asioita. Jos idea vaikuttaa heikolta, tulee vielä arvioida kilpailevien ideoiden vaikuttavuutta. Jos ne ovat vielä heikompia niin se heikkokin idea voi kannattaa toteuttaa, jos se kuitenkin parantaa tilannetta ainakin hieman.
Olen sitä mieltä että kansalaisten äänestyspäätökset - omani mukaan luettuna - eivät viime kädessä perustu juuri mihinkään todelliseen. Äänestän siitä huolimatta kaikissa vaaleissa. Valitsen ehdokkaan, jonka tiedonhankintakyky ja kyky tehdä kauaskantoisia päätöksiä omien lyhyen tähtäimen etujen vastaisesti ovat mielestäni hyvällä tasolla.
Jos huomaan ehdokkaani olevan kanssani eri mieltä jostain asiasta, pyrin ottamaan asiasta paremmin selvää, ja melko usein huomaan että oma mielipiteeni perustui lähinnä asiatiedon puutteeseen.
Aloituksessa puhuttiin siitä, että päättäjien mukaan kansalaiset eivät ole riiävän kyvykkäitä edes keskustelemaan heitä koskevista asioista. Sinäkään et voisi siis osallistua millään tavalla ehdokkaasi tai vastaehdokkaiden kanssa keskusteluun.
Tämä on vaarallinen näkemys päättäjiltä. Jos yhteisistä asioista päättämään valittu taho ei ole valmis kuulemaan tai kyvykäs ymmärtämään niitä kansalaisia, kenen asioista on päättämässä, ei demokratia (edustuksellisuus) toteudu. Keitä nämä 4/5 Suomen päättäjistä katsovat edustavansa?
Diktaattori edustaa vain itseään ja omia etujaan.
Olen samaa mieltä siitä että "kyvykkyydestä" puhuminen on harhaanjohtavaa tai epärakentavaa, riippuen siitä kuka tuosta muotoilusta on vastuussa (en yllättyisi jos se olisi toimittajan oma aivopieru, mutta en nyt viitsi lähteä tarkistamaan asiaa).
Omalla kohdallani kysymys ei ole lähtökohtaisen kyvykkyyden, vaan ajan ja joskus motivaationkin puutteesta. Mutta vaikka olisin valtavan motivoitunutkin, niin aika ei silti riittäisi millään. Olen todella iloinen että kansanedustajilla on avustajat tekemässä sitä valtavaa selvitystyötä, joka pitää tehdä, jotta voi muodostaa edes auttavasti järkiperäisen mielipiteen jostain asiasta.
Vierailija
</p>
<p>Vai kenen te luulette nuo kansanedustajat valitsevan?[/quote kirjoitti:Käytänössä Suomen rikkaat. Luuletko että erittäin pätevävällä Perttu Perusinsinöörillä on mitään mahdollisuutta päästä eduskuntaan ilman puolueen johdon tukea?
Vierailija kirjoitti:
Propaganda yms. on Suomessa niin vahvaa, että epäily on aiheellista. Pitäisikö muka keskustella muutenkin kuin agendan muksisesti? Jos ei, keskustelu on turhaa.
Media tuon tekee, aina löytyy "asiantuntija" tai jonkin asian päättäjä kommentoimaan, ei väliksi heillä joita päätös koskee ja jotka yleensä olisivat päättäneet toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä keskustelupalstoillakin ihmisten aivopieruja lueskelee, niin olen täysin vakuuttunut siitä, että 4/5 poliittisista päättäjistä on täysin oikeassa - suurin osa ihmisistä ei vain mitenkään ole kykeneväisiä hahmottamaan kaikkai päätösten taustalla olevia tekijöitä, eivätkä ymmärrä syy-seuraussuhteita esim. jos jotain veroa lasketaan tai jotain tukea nostetaan tai jollekin sektorille ohjataan lisää rahaa. Aivan käsittämättömän suuri osa ihmisistä kun elää maailmassa, jossa on vain se oma napa ja oma perhe ja sen tarpeet, ja valtioneuvoston pihassa kasvaa rahaa tuottava puu.
Ota huomioon, että poliittinen keskustelu agendan vastaisesti (esim. koronaan tai liittoutumiseen liittyvien toimenpiteiden kritisointi) on käytännössä estetty.
Otapa selvää, millaista on elää maassa jossa oikeasti estetään ihmisiä keskustelemasta valtion virallisen linjan vastaisesti. Esim. Iranissa voi joutua vankilaan, joka on hyvin kaukana suomalaisesta vankilasta, koska siellä ei ole epätavallista joutua esim. kidutetuksi. Osa ei selviydy tuomionsa loppuun vaan järjestää ennemmin itsensä hengiltä. Itänaapurista löytyy toinen esimerkki.
Juuri tällaiset kommentit kertovat karua kieltä siitä, että osa suomalaisista on menettänyt suhteellisuudentajunsa ja kyvyn harkita omia puheitaan järkevästi. Suomi on jatkuvasti maailman kärkimaita kansainvälisissä mittauksissa, joissa selvitetään ilmaisunvapauden tasoa.
Ilmaisunvapaus ja vaikuttamismahdollisuudet ovat ihan eri asioita.
Esimerkiksi kaivoslaki. Yli 50 000 allekirjoitti addressin, jossa vaadittiin päivittämään se vastaamaan nykypäivää. Vastaava ministeri kuitenkin totesi, ettei halua aiheuttaa mielipahaa ulkomaisille yrityksille ja pyyhki sillä p rsettään. Ketään ei pidätetty asiasta keskustelemisen takia, mutta kansalaisia ei silti yhtään kuunnella asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä keskustelupalstoillakin ihmisten aivopieruja lueskelee, niin olen täysin vakuuttunut siitä, että 4/5 poliittisista päättäjistä on täysin oikeassa - suurin osa ihmisistä ei vain mitenkään ole kykeneväisiä hahmottamaan kaikkai päätösten taustalla olevia tekijöitä, eivätkä ymmärrä syy-seuraussuhteita esim. jos jotain veroa lasketaan tai jotain tukea nostetaan tai jollekin sektorille ohjataan lisää rahaa. Aivan käsittämättömän suuri osa ihmisistä kun elää maailmassa, jossa on vain se oma napa ja oma perhe ja sen tarpeet, ja valtioneuvoston pihassa kasvaa rahaa tuottava puu.
Samaa mieltä.
Ikävä asia vaan että poliitikoista suurin osa ei myöskään kykene tekemään hyviä päätöksiä. Esim. Suomen terveydenhoito on kriisissä.
Haittaavat elinkeinonharjoitusta maaseudulla ilmastoon vedoten. Viljely, lampurit, Tuottajat, metsätalous... Peto ja haittaeläinten kesytys tuo kalliita virastoja pääkaupunkiin. Politikot ovat itsekin rasite elättävälle luokalle. Miten saisi vähennettyä yhteen kolmasosaan, joka on väestöön nähden sopiva. Politikko, suuri rasite tuottavaan työhön pantava, virka lakkautettava ja perusrahalle jos oikea työ ei maistu.