Lue keskustelun säännöt.
Voiko ujoudella tms selittää ettei lapsi vastaa tervehdykseen?
10.05.2010 |
Haluaisin tämän tavan kitkeä pois, sillä minusta se on niin epäkohteliasta toisen torjumista. Miten siis rohkaista lasta vastaamaan ainakin hänelle henkilökohtaisesti osoitettuun tervehdykseen että hei? Vastaamattomuus ilmenee sekä 5- että 13-vuotiaalla.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujoushan on pitkälti sosiaalisten taitojen puutetta eli kyllä. Ehkä 5-vuotiaalta sen ymmärtää, 13-vuotiaalta ei.
No ei ujous kyllä ole sosiaalisten taitojen puutetta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa se usein on.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan erikseen oma juttunsa
En kyllä menis sanomaan noin. Kyllä ne aika väistämättä nimenomaan yhdessä esiintyy. Eiköhän ujo oo lähinnä sana, jota on käytetty ihmisistä, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla ujoutta, mutismia, uhmakkuutta, käytöstapojen puutetta, sosiaalisten normien ymmärtämättömyyttä, kehitysvammaa, vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ujoudesta moititaan ja syyllistetään, lapsi oppii olevansa vääränlainen, ja sehän vain lisää ujoutta ja vie itsetunnon siihen päälle. Kannustamisen kautta, eikä sitäkään liikaa ja väkisin. Suomessa lapsia on vuosikymmeniä pakkoreipastettu, millä on usein ollut päinvastainen vaikutus. Jos lapsi hyväksytään omana itsenään, ujous vähenee vähitellen, vaikka toki sosiaalisia tilanteita pitää jonkin verran harjoitella.
Ujous on pitkälti käyttäytymistä, ei kenenkään perimmäinen luonne. Kyllä kai käyttäytymistä saa korjata, muutenhan menee ihan mahdottomaksi kasvattaminen. Kannustaa toki pitää, ja säädellä sitä kuinka usein harjoitellaan.
Eikä se ujous läheskään aina mihinkään itsekseen katoa, ei kaikkea voi aina kuitata sillä että odotetaan lapsen saavan tietyssä iässä jonkun päivitysp
Ei ole. Siitä on ihan mahdollista päästä eroon, jos saa kasvatettua itsetuntoa.
Voisiko lasta koittaa rohkaista ja kehua kun onnistuu ? Kerro lapselle että tiedät , että häntä jännittää , mutta pelosta ja arkuudesta pitää opetella pois , että pärjää elämässä . Kerro että on ihan normaalia jännittää , mutta kun vain uskaltaa sanoa hei , niin jatkossa se on helpompaa .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ujoudesta moititaan ja syyllistetään, lapsi oppii olevansa vääränlainen, ja sehän vain lisää ujoutta ja vie itsetunnon siihen päälle. Kannustamisen kautta, eikä sitäkään liikaa ja väkisin. Suomessa lapsia on vuosikymmeniä pakkoreipastettu, millä on usein ollut päinvastainen vaikutus. Jos lapsi hyväksytään omana itsenään, ujous vähenee vähitellen, vaikka toki sosiaalisia tilanteita pitää jonkin verran harjoitella.
Ujous on pitkälti käyttäytymistä, ei kenenkään perimmäinen luonne. Kyllä kai käyttäytymistä saa korjata, muutenhan menee ihan mahdottomaksi kasvattaminen. Kannustaa toki pitää, ja säädellä sitä kuinka usein harjoitellaan.
Eikä se ujous läheskään aina mihinkään itsekseen katoa, ei kaikkea voi aina kuitata sillä että odotetaan lapsen saavan tietyssä iässä jonkun päivitysp
Ujous kyllä pohjautuu alunperin joillekin personaalisuuden piirteille, mutta se näkyy käyttäytymisenä ulospäin. Ja ne käyttäytymismallit perustuvat pitkälti sille miten on oppinut noita persoonallisuuden piirteitä hallitsemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyn kyllä sanomaan mitä pitää lyhyesti, mutta ulospäin näytän tympeältä enkä useinkaan katso silmiin, sillä ahdistaa ja pelottaa. Lapsena vielä katselin ihmisiä kiinnostuneena, mutta kun oli aika alkaa puhumaan, vetäydyin kuoreeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujoushan on pitkälti sosiaalisten taitojen puutetta eli kyllä. Ehkä 5-vuotiaalta sen ymmärtää, 13-vuotiaalta ei.
No ei ujous kyllä ole sosiaalisten taitojen puutetta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa se usein on.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan erikseen oma juttunsa
En kyllä menis sanomaan noin. Kyllä ne aika väistämättä nimenomaan yhdessä esiintyy. Eiköhän ujo oo lähinnä sana, jota on käytetty ihmisistä, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Polkupyörä ja pyöräilykypärä esiintyvät usein yhdessä ja ovat silti eri asioita. Ei se, että kaksi asiaa esiintyvät usein samaan aikaan tarkoita että ne olisivat sama asia. Sosiaalisten tilanteiden pelko, yleistynyt ahdistuneisuus ja ujous ovat eri asioita, eikä niistä kärsiväkään hyödy siitä että ne vedetään samaan nippuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ujoudesta moititaan ja syyllistetään, lapsi oppii olevansa vääränlainen, ja sehän vain lisää ujoutta ja vie itsetunnon siihen päälle. Kannustamisen kautta, eikä sitäkään liikaa ja väkisin. Suomessa lapsia on vuosikymmeniä pakkoreipastettu, millä on usein ollut päinvastainen vaikutus. Jos lapsi hyväksytään omana itsenään, ujous vähenee vähitellen, vaikka toki sosiaalisia tilanteita pitää jonkin verran harjoitella.
Ujous on pitkälti käyttäytymistä, ei kenenkään perimmäinen luonne. Kyllä kai käyttäytymistä saa korjata, muutenhan menee ihan mahdottomaksi kasvattaminen. Kannustaa toki pitää, ja säädellä sitä kuinka usein harjoitellaan.
Eikä se ujous läheskään aina mihinkään itsekseen katoa, ei kaikkea voi aina kuitata sillä että odoteta
Se, että tietoisesti kasvatetaan itsetuntoa on nimenomaan tekemistä eikä tekemättä jättämistä eli päivityspaketin odottelua.
Voi selittää sekä ujoudella että iällä. Itse opin tervehtimään tuntemattomia reippaasti vasta täysi-ikäisenä. Siksi en pane pahakseni, vaikkeivät alle parikymppisen näköiset naapurit esim. tervehdi takaisin rapussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujoushan on pitkälti sosiaalisten taitojen puutetta eli kyllä. Ehkä 5-vuotiaalta sen ymmärtää, 13-vuotiaalta ei.
No ei ujous kyllä ole sosiaalisten taitojen puutetta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa se usein on.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ihan erikseen oma juttunsa
En kyllä menis sanomaan noin. Kyllä ne aika väistämättä nimenomaan yhdessä esiintyy. Eiköhän ujo oo lähinnä sana, jota on käytetty ihmisistä, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Polkupyörä ja pyöräilykypärä esiintyvät usein yhdessä ja ovat silti eri asioita. Ei se, että kaksi asiaa esiintyvät usein samaan aikaan tarkoita että ne olisivat sama asia. Sosiaalis
No mä en oo vakuuttunut nyt. Voiko ujoutta muka esiintyä ilman, että pelkää sosiaalisia tilanteita? Eikö se oo vähän niin kuin ujouden määritelmä? Eli ihmisiä, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko, luultavasti kutsutaan ujoiksi.
Mikä siis sun mukaan on ujouden ja sosiaalisten tilanteiden pelon ero? Miten ne poikkeavat toisistaan, ja voivatko ne siis esiintyä täysin itsenäisesti erillään toisistaan?
Harjoitelkaa sitä tervehtimistä vaikka jonku sinun tutun kaverin kanssa. Kun lapsi rohkaistuu sanomaan sen "hei" ja samalla katsoo silmiin(!) edes kerran niin sitten se uskaltaa sanoa sen helpommin seuraavallakin kerralla. Jos lapsi ei opi edes alkeellisia sosiaalisia taitoja niin se näkyy kyllä hänen tulevaisuudessa monin tavoin.
Olen samaa mieltä kun jokin muukin joka jo mainitsi että tämä "ujous" (ja huonot köytöstavat) on pääasillisesti nimenomaan suomalaisten lasten ongelma. Toki tähän sortuu moni aikuinenkin, että se on suurilta osin kasvatuksen ja ympäristön tulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää,että jos vastaantulija nostaa sen oikean käden kunnolla ilmaa niin vastaa tervehdykseen tekemällä saman.
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää,että jos vastaantulija nostaa sen oikean käden kunnolla ilmaa niin vastaa tervehdykseen tekemällä saman.
Ahdistus estää toimimasta. Kasetti leikkaa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ujoushan on pitkälti sosiaalisten taitojen puutetta eli kyllä. Ehkä 5-vuotiaalta sen ymmärtää, 13-vuotiaalta ei.
No ei ujous kyllä ole sosiaalisten taitojen puutetta. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa se usein on.
Tämä. Ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa.
Ujous ei ole käytöstapojen puutetta, se on osa persoonallisuutta ja lasta ei pidä rangaista hänen persoonallisuudestaan. Minun lapseni ovat kaikki olleet ujonpuoleisia. En ole heitä patistanut esim. tervehtimään, jos heitä on selvästi ujostuttanut. Lapset ovat saaneet kasvaa ja kerätä itsevarmuutta rauhassa ja oppia oman kypsymisensä mukaisessa aikataulussa, ettei ole mitään pelättävää. Kun lapsille on opetettu, että äiti ja isäkin olivat aikoinaan ujoja, he ovat ymmätäneet, että ujostelukin helpottaa iän myötä. Niinpä meillä on osattu myös iloita, kun ujous on ruvennut karisemaan ja uskallusta on kertynyt sellaiseen, mikä toisilta lapsilta on kenties sujunut jo aiemmin ja helpommin. Muutama täti tai setä on kenties jäänyt ilman tervehdyksiä, mutta ainakaan lasten ei ole tarvinnut kasvaa häveten omaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Voi selittää sekä ujoudella että iällä. Itse opin tervehtimään tuntemattomia reippaasti vasta täysi-ikäisenä. Siksi en pane pahakseni, vaikkeivät alle parikymppisen näköiset naapurit esim. tervehdi takaisin rapussa.
Enpä tiedä... itse olen aina ollut ujo ja vieläpä puhevikainen, joten jopa se nopea "hei" oli etenkin nuorena välillä tuskaa. Mutta kuitenkin nyökkäsin ja hymähdin jotain jos minua tervehdittiin. En välttämättä uskaltanut edes silmiin katsoa, mutta ymmärsin kyllä varsin hyvin, että olisi todella epäkohteliasta olla huomioimatta tervehdystä mitenkään.
Kyllä sen mielestäni yleensä huomaa aika helposti, onko joku arka ja hämillään, vai nakkeleeko niskojaan ylimielisenä. Jotkut nuoret jopa katsovat halveksivasti ja tirskuvat keskenään jos joku "vanhus" (= yli 25-v) tai ylipäätään joku väärään sosiaalisen kastiin kuuluva heitä tervehtii.
Itse asiassa ujona ja puhevikaisena aikuisena on kaikista suurinta tuskaa, jos on pakko puhutella jotain teinejä. Se aiheuttaa aina ikäviä flashbackejä omiin teinivuosiin.
Ujous ei ole millään lailla käyttäytymistä, vaan nimenomaisesti perimmäistä luonnetta.