Sinä joka et ole tekemisissä miehesi suvun kanssa

Lapset tapaavat miehen sukua joskus juhlissa. Eivät ole tulossa kylään, onneksi.

Miehen sukulaiset eivät ikinä tulisi meille kylään, joten sitä ei tarvitse miettiä. Lapset eivät myöskään tapaa heitä. Tämä kaikki miehen tahdosta.

lapset tapaavat sitä sukua vähän, mutta siis isänsä kanssa. Ei pelkoa, että tulisivat kylään.

En tiedä, mihin heitä tarvittaisiin. Harmi vain, että ovat sellaisia. Olisi mukava, että lapset tuntisivat isovanhempansa, mutta onneksi toiselta puolelta homma toimii.

kaltaisianne miniöitä tulevaisuudessa. ON varmasti mukava menettää lapsensa aikuisena ja olla tuntematta lapsenlapsiaan.



Onnea valitsemallanne tiellä.



Ja joo, totta kai vika on vain siellä toisessa päässä, ei tietenkään koskaan teissä arvon mammat...

Vaan mieheni tahto, perheemme ei ole tekemisissä miehen suvun kanssa, joten turha tässä on minää syyttää.

kaltaisianne miniöitä tulevaisuudessa. ON varmasti mukava menettää lapsensa aikuisena ja olla tuntematta lapsenlapsiaan.

Onnea valitsemallanne tiellä.

Ja joo, totta kai vika on vain siellä toisessa päässä, ei tietenkään koskaan teissä arvon mammat...

jos se tekee minusta huonon miniän niin olkoon niin.

tilanne, että mies ei ole missään tekemisissä sukulaistensa kanssa. Ainoastaan äitinsä kanssa ja häntäkin näämme hyvin harvoin.. pari kertaa vuodessa vaikka asuu 15min ajomatkan päässä.



Koskaan en ole järkevää selitystä saanut. Aina vaan sanoo ettei ole mitään asiaa. Ei pidä sisaruksiinsakkaan mitään yhteyttä. Mies on muutenkin aika erakko. Viihtyy kaikista parhaiten perheen kesken kotona. Hänelle riittää töissäkäynti missä näkee työkavereita. Vapaa ajalla ei halua kyläillä ym. Toki jos on ristiäisiä/häitä ym. tulee aina mukaan. Mutta siis vain minun puolen juhliini, oman sukunsa juhlissa hän/me emme käy.



Itse olen tekemisissä miehen veljen kanssa, koska ystäväni seurustelee hänen kanssaan. Nyt jännittää kun he ovat menossa naimisiin, että joudunko menemään yksin vai saanko miehen suostuteltua mukaan. Miehen veli ainakin kovasti kaipaa miestäni ja ollaan asiasta puhuttu ja hänkin ihmettelee miksei mies halua tavata häntä tai muita sukulaisia.

en ymmärrä miehen lähisuvun(perheen) käytöstä ja ihannoinnin kohteita. Hyväksytään ties minkälaista käytöstä jne. jotenkin ei arvomaailmat kohtaa. näen punaista kun näen miehen isän. En halua olla tekemisissä,on lupauksia petetty jne. mutta ei jonkun ulkopuolisen mielestä mitään kovin kummoista,ei haukkumista ei mitään sellaista,en vaan halua niin en halua. mies tapaa lasten kanssa sukuaan.

ja samalla suurta itsepetosta, jos ajattelee, ettei lapsiin vaikuta se, että toiset isovanhemmat jäävät tai jätetään vieraiksi. En näe muuta perustetta kenenkään sukulaisen hylkäämiseen ja tapaamattomuuteen kuin sen, että nämä ovat väkivaltaisia tai pahasti päihdeongelmaisia. Pelkästään se, ettei itse aikuisena ihmisenä kykene kohtaamaan sellaisiakin ihmisiä, joista ei itse erityisemmin pidä tai jotka eivät ole asioista samaa mieltä, ei riitä perusteeksi. Henkisesti kypsä ja järkevä aikuinen ymmärtää kuinka tärkeää lapsen on saada tuntea sukunsa ja luoda itse suhteita näihin.

Joten emme ole liiemmälti tekemisisissä. Anoppi on vieläkin jalkapallo nenässä, kun joutui tyytymään ulkomaalaiseen miniään. Naimisissa olemme olleet vasta 15 vuotta ;). Muutama täyspäinen suvusta löytyy, loput ihan pimeitä mielestäni.

kaltaisianne miniöitä tulevaisuudessa. ON varmasti mukava menettää lapsensa aikuisena ja olla tuntematta lapsenlapsiaan. Onnea valitsemallanne tiellä. Ja joo, totta kai vika on vain siellä toisessa päässä, ei tietenkään koskaan teissä arvon mammat...

(tai nainen) hylkää sukunsa puolisonsa tahdosta. Kyllä syynä on yleensä se, että oma lapsi ei halua enää olla tekemisissä vanhempiensa/perheensä kanssa. Kun ottaa vielä huomioon sen miten lojaaleja lapset ovat vanhemmilleen, niin voi vain kuvitella kuinka painavat syyt välirikkoon on. Kyllä vanhemmat ovat menettäneet lapsensa jo ennen aikuisikää ja miniän vaikutusta.

ja samalla suurta itsepetosta, jos ajattelee, ettei lapsiin vaikuta se, että toiset isovanhemmat jäävät tai jätetään vieraiksi. En näe muuta perustetta kenenkään sukulaisen hylkäämiseen ja tapaamattomuuteen kuin sen, että nämä ovat väkivaltaisia tai pahasti päihdeongelmaisia. Pelkästään se, ettei itse aikuisena ihmisenä kykene kohtaamaan sellaisiakin ihmisiä, joista ei itse erityisemmin pidä tai jotka eivät ole asioista samaa mieltä, ei riitä perusteeksi. Henkisesti kypsä ja järkevä aikuinen ymmärtää kuinka tärkeää lapsen on saada tuntea sukunsa ja luoda itse suhteita näihin.

sen välillä, että ei erityisemmin pidä tai että ollaan eri mieltä asioista on valtavan paljon kaikkea. Tuskin kukaan hylkää sukulaisia ihan kevyistä syistä, kuten kyvyttömyydestä kohdata erilaisia ihmisiä. Ken itse ei ole kokenut, ei voi myöskään ymmärtää miten vaikkapa narsistisia piirteitä omaava henkilö voi olla myös isoisä tai -äiti ja piinata pieniä lapsia.

kun pitää elää omien mokien kanssa ja kokea lapsellisesta käytöksestä tunnontuskia. Ne omat mokat kun voi vain itse korjata ja yrittää parantaa asioita. Se että on itse mokannut välinsä miehensä sukuun tulee painamaan mieltä niin kauan kuin asiat on selvittämättä ihan omasta aloitteesta.

kuuluneet arkeemme silloinkaan kun vielä olimme tekemisissä. Mieheni ei ollut lapsuudenperheensä kanssa tekemisissä kun tapasimme. Minä halusin että olemme tekemisissä ja uskoin miehen liioittelevan ongelmia, itse kun olen hyvin sukurakas. Olimme tekemisissä kahdeksan vuotta, joista neljä viimeistä lasten takia. Lopulta oli pakko todeta, että meidän on parempi vetäytyä koko touhusta. Tottakai se on surullista, mutta mitään ei ole tehtävissä. He eivät ole tulossa kylään, mutta tietenkään en kieltäisi. Sukua tavataan jos on sukujuhlia.

kun en itse saanut lapsena/nuorena muodostaa omia mielipiteitä isäni suvusta ja tutustua heihin.



Nyt aikuisena on yritetty tutustua ja "paikkailla" välejä, ja minun näkökulmastani isäni suku on ihan mukavaa porukkaa. Vieläkään en tiedä miksei isäni ole heidän kanssaan tekemisissä.

oon tavallaan mokannu välit miehen sukuun niin mua harmittaa siinä ainoastaan se että elämä olis helpompaa jos välit olis neutraalit. mutta se että olen "mokannut" välit sukuun ei johdu itsestään musta. en vaan siedä kaikenlaista käytöstä,mutta jos olisin ollu viisaampi niin olisin antanu olla.

Niin miten se vaikuttaa lapsiin? Mun toiset isovanhemmat oli jo syntyessäni täysin dementoituneita, joten todellakin jäivät vieraiksi. Ikinä en ole ajatellut sen minuun jotenkin vaikuttaneen. Miehen molemmat isovanhemmat taas ovat kuolleet ennen tämän syntymää, mutta varsin normaali tapaus tuo on siitä huolimatta.

ja samalla suurta itsepetosta, jos ajattelee, ettei lapsiin vaikuta se, että toiset isovanhemmat jäävät tai jätetään vieraiksi.

ennen kuin minä olen edes syntynyt! Sisaruksiaan mies näkee erittäin harvoin, yhtä sisarta n. 2kk välein. Sisarukset ovat kaikki yli 10v vanhempia kuin mieheni, ja mies kokee heidät kokolailla vieraiksi ihmisiksi.



Kylään kyllä saavat tulla jos haluavat, milloin vain.

saivarrella. Olishan se ihana jos tasapainoiselle ja onnelliselle keskituloiselle avioparille syntyisi se tyttö ja poika, isovanhemmat olis tietty kaikki 4 siinä apuna, asuttais kivassa talossa kivalla aluella, olis se kiva maasturi ja koira- lapset tietty ei sairastais, menis keskikäyrällä, oppis kaiken just ennen kuin keskiverto ikäryhmä, kasvatus sujuisi niiden oppaiden mukaan mitkä luettiin ennen syntymää.

Ja ainahan se näin tietysti menee jos vaan tarpeeksi haluaa ja on hoikka ja tekee luomukotiruokaa lapsentahtisen menestysuransa ohessa.

Sitten on niitä -joiden oma vikahan tietysti on- joilla asiat eivät mene näin kivasti. Vika on aina tietenkin sen äidin ja tästä syystä häneltä pitäs ottaa lapset kokonaan pois ja pistää loppuiäksi kärsimään, koska lapset jäävät paitsi siitä sun tästä.

Haloo! Olkaa nyt vähän armollisempia- ei tosiaan ole aina itsestä kiinni-luuletteko tosiaan että joku miniä voi organisoida yhden suvun siihen malliin kun haluaa?

On harmi ettei lapset tunne toista sukuaan, en minäkään tuntenut- mutta eihän sille tosiaankaan aina mitään voi. IHmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja ja mistä te tiedättä millaisia traumoja ja taakkoja noiden päätösten takana on?