Voiko ujoudella tms selittää ettei lapsi vastaa tervehdykseen?

alkaen ei voi. Silloin pitää jo hallita peruskohteliaisuudet ihan mekaanisina käytösmalleina, ellei muuta sisältöä niistä saa.

Se vaan on yksinkertaisesti todella huonoa käytöstä. Jos tervehtiminen ei ala sujua, niin rangaituksia kehiin.

Meillä on lapsi joka ei suostu sanomaan juuri mitään tervehdyksiä. Toisaalta taas sitten esim. kirjastossa tulee lainatessa siihen lainaustiskille ja katselee kirjastontätiä kiinnostuneena ja kontaktia ottavana, haluaa itse ojentaa omat kirjansa jne. Kun tietää ettei tarvi sanoa mitään. Haluaa siis ottaa kontaktia, mutta ei jotenkin uskalla uskalla puhua vaikka haluaisi.

Ei todellakaan voi. Hassua, miten näitä niin epäkohteliaita ja huonosti kasvatettuja "ujoja" lapsia esiintyy vain Suomessa. Mun kummityttö on just tollanen "ujo" lapsi, ja äitinsä paapoo sitä eikä muutenkaan osaa pitää mitään kuria. Vanhempia voi mun mielestä syyttää tällaisista lapsista. Teette aika ison karhun palveluksen tulevaisuutta ajatellen, kun kaikki kuopat on valmiiksi tasoitettu. Otakkaa itseänne niskasta kiinni ja uskaltakaa olla vanhempia!

noita aikuisiakin jotka vaan tuijottavat suu auki jos saman työpaikan eri yksikön ihminen sanoo huomenta. Ja aika tyhmän kuvan antavat itsestään. Minä kyllä sanoisin lapselle aina että sanoisitko Maijalle hei, mutta en sitten siinä tilanteessa painostaisi enempää. Itse en enää jaksa tervehtiä erästä lasta, joka ei koskaan vastaa mitään. Muutenkin puhuu vain yksisanaisesti maukumalla nälkäänsä ja janoaan, vaikka on eskarissa. En tajua.

Pakotatteko lapsen sanomaan tädille päivää? Saako hän kotona jonkun rangaistuksen? Puhutaanko asiasta kotona? Tivaatko syytä miksei lapsi halunnut sanoa mitään? Syyllistätkö lasta yksinäisestä tulevaisuudesta ja kavereiden menettämisestä?



Sanokaa ihan oikeasti mitä tehdä. Kyselee neuvoton.

Ei todellakaan voi. Hassua, miten näitä niin epäkohteliaita ja huonosti kasvatettuja "ujoja" lapsia esiintyy vain Suomessa. Mun kummityttö on just tollanen "ujo" lapsi, ja äitinsä paapoo sitä eikä muutenkaan osaa pitää mitään kuria. Vanhempia voi mun mielestä syyttää tällaisista lapsista. Teette aika ison karhun palveluksen tulevaisuutta ajatellen, kun kaikki kuopat on valmiiksi tasoitettu. Otakkaa itseänne niskasta kiinni ja uskaltakaa olla vanhempia!

Olin itse ihan just samalainen lapsi kuin omani nyt eikä kyse ollut siitä ettenkö olisi halunnut sanoa jotain vaan siitä etten pystynyt!!!! Kärsin siitä yli kaiken ja vielä enemmän kärsin siitä kuinka sain sitten vielä moittimiset päälle. Kyllä ne lapset erottaa jotka eivät epäkohteliaisuuttaan sano mitään.

opetettu pienestä pitäen käytöstapoja ja muiden huomioon ottamista, mutta ovat molemmat aika arkoja varsinkin vieraiden ihmisten kesken, joten harvoin uskaltavat tervehtiä, vaikka sitä ns. vaadin. Eli kotona keskustellaan näistä käytöstavoista ja tervehtimistilanteissa sitten pyydän lapsia vastaamaan tervehdykseen, mutta eihän sitä tervehdystä pakottamalla saa aikaiseksi. En myöskään halua heitä siitä ujoudesta rangaista, joten mitään jäähyjä tms. en jakele siitä, jos ei uskalla tervehtiä jotain ihmistä. Tuttuja ihmisiä useimmiten tervehtivät, ainakin niitä, jotka osaavat olla lasten kanssa. Kun sitten aikansa katselevat menoa esim. kyläpaikassa, ottavat kyllä hetken päästä kontaktia kyläpaikan ihmisiin.

olisi että lapset olisivat jo vauvasta alkaen vieraiden ihmisten seurassa. Silloin olisi helpompaa ottaa heihin edes vähän kontaktia kun oppivat puhumaan. Ei tervehtiminen ole itsestäänselvyys, jos siitä on viisivuotiaaksi välttynyt tilanteiden puuttuessa.

lähes jokainen törmännee joskus tilanteeseen, että lapsi ei käyttäydy niin kuin on opetettu. Joku kysyi käytännön ratkaisuja. Minulle ratkaisu on yksinkertainen. Sanon lapselle: "Sano hei" jos tervehdys meinaa jäädä kuulumatta. Ja ihan joka kerta se "Hei" sieltä tulee.



Samoin kun poistumme esimerkiksi kerhosta tai harrastuksesta, huikkaan itse heipat ja jos lapsi ei sano mitään, sanon hänelle "Sano kavereille heippa"



Tervehtimiskasvatus pitää aloittaa ihan pienenä. Meillä jo 1-2-vuotiaat moikkaavat naapureita, koska olemme sanoneet että se on kohteliasta.



En uhkaa millään vaan osoitan sanallisesti, että edellytän lapseltani tervehtimistä. En myöskään kysy syytä. Jos lapsi jättää kädet pesemättä laiskuuttaan, en kysy miksi et pessyt käsiä. sanon: "mene pesemään kädet". Sama juttu tervehtimisen kanssa.



Kun joku väitti että kyseessä on kovin suomalainen juttu: olen osittain samaa mieltä. Meillä tervehtimiseen liittyy enemmän tunnelatausta kuin vanhoissa kaupunkikulttuureissa.



Ujon vanhemman lapsi on saattanut pienestä pitäen saada ristiriitaisen mallin tervehtimisestä, jos äiti tai isä ei aina tervehdi/hyvästele. Oman vanhemman jännityksen aistii ja se voi siirtyä lapseen.

lähes jokainen törmännee joskus tilanteeseen, että lapsi ei käyttäydy niin kuin on opetettu. Joku kysyi käytännön ratkaisuja. Minulle ratkaisu on yksinkertainen. Sanon lapselle: "Sano hei" jos tervehdys meinaa jäädä kuulumatta. Ja ihan joka kerta se "Hei" sieltä tulee. Samoin kun poistumme esimerkiksi kerhosta tai harrastuksesta, huikkaan itse heipat ja jos lapsi ei sano mitään, sanon hänelle "Sano kavereille heippa" Tervehtimiskasvatus pitää aloittaa ihan pienenä. Meillä jo 1-2-vuotiaat moikkaavat naapureita, koska olemme sanoneet että se on kohteliasta. En uhkaa millään vaan osoitan sanallisesti, että edellytän lapseltani tervehtimistä. En myöskään kysy syytä. Jos lapsi jättää kädet pesemättä laiskuuttaan, en kysy miksi et pessyt käsiä. sanon: "mene pesemään kädet". Sama juttu tervehtimisen kanssa. Kun joku väitti että kyseessä on kovin suomalainen juttu: olen osittain samaa mieltä. Meillä tervehtimiseen liittyy enemmän tunnelatausta kuin vanhoissa kaupunkikulttuureissa. Ujon vanhemman lapsi on saattanut pienestä pitäen saada ristiriitaisen mallin tervehtimisestä, jos äiti tai isä ei aina tervehdi/hyvästele. Oman vanhemman jännityksen aistii ja se voi siirtyä lapseen.

Voi että kun ihmiset ei tajua että lapset on niin erilaisia. Luuletteko että me ujojen lasten äidit ollan ihan idiootteja? Tottakai mekin toimitaan ihan tismalleen näin kuin tässä sanotaan. Paitsi että lapsi ei vaan puhu mitään. Ei vaikka sanoo sille tilanteessa ja asiasta keskustellaan jälkeenpäin. Koska itse tiedän omasta kokemuksesta ettei se tee sitä ilkeyttään, en rupea rankaisemaan sitä temperamentista tässä vaiheessa (alle kouluikäisenä).

Itse olin lapsena tuskallisen ujo, mutta olen päässyt siitä aikuisena lähes täysin. Se näkyy enää vain todella suurissa ryhmissä, joissa en ryhdy johtamaan kovin helposti :). Muuten olen ihan tavallinen ja sosiaalinen, kohtelias ihminen, joka tervehtii ihmisiä ihan siinä kuin muutkin. Että antakaa nyt vähän armoa näille meidänkin pienokaisille, kyllä ne siitä rohkaistuvat omaan tahtiinsa.

Meillä on ujo tyttö eikä hän kyllä puhu kuin tutille ihmisille. Ei sano hei eikä kiitos. Lapsen käytöksestä näen että hän haluaisi sanoa mutta ei yksinkertiasesti uskalla eikä kehtaa. Itse olen ollut ihan samanlainen ja olen vähän vieläkin. Olen vasta viime aikoina oppinut tervehtimään asiakkaita reippaasti asiakaspalvelutyössäni! Ja siihen meni useampi vuosi!!! Lapsen kanssa yritän toimia eri tilanteissa aina mahdollisimman oikealla tavalla.

Seurallisten on mahdoton ymmärtää ujoja!

Välillä ne "ujot" aikuisetkin ovat samaan aikaan päiväkodin portilla eivätkä sano mitään...!

En tullut ajatelleeksi niin syvällistä ujoutta. Itse ajattelin vain sellaista tavallista ujostelua, jota näkee melkein kaikilla lapsilla aika ajoin. Siitä mielestäni voi harjoitella pois jos vain aikuisella on halua ja kärsivällisyyttä tukea lasta ja näyttää mallia (ja tietysti jos itse arvostaa sosiaalisuutta ja käytöstapoja - kaikki aikuisetkaan kun eivät tervehdi!).

Pyydän anteeksi ajattelematonta kirjoitustani, ymmärrän kyllä että jos ujous on niin voimakasta ettei saa sanotuksi mitään vaikka haluaisi, ei siinä äidin patistamiset auta.

Voi että kun ihmiset ei tajua että lapset on niin erilaisia. Luuletteko että me ujojen lasten äidit ollan ihan idiootteja? Tottakai mekin toimitaan ihan tismalleen näin kuin tässä sanotaan. Paitsi että lapsi ei vaan puhu mitään. Ei vaikka sanoo sille tilanteessa ja asiasta keskustellaan jälkeenpäin. Koska itse tiedän omasta kokemuksesta ettei se tee sitä ilkeyttään, en rupea rankaisemaan sitä temperamentista tässä vaiheessa (alle kouluikäisenä). Itse olin lapsena tuskallisen ujo, mutta olen päässyt siitä aikuisena lähes täysin. Se näkyy enää vain todella suurissa ryhmissä, joissa en ryhdy johtamaan kovin helposti :). Muuten olen ihan tavallinen ja sosiaalinen, kohtelias ihminen, joka tervehtii ihmisiä ihan siinä kuin muutkin. Että antakaa nyt vähän armoa näille meidänkin pienokaisille, kyllä ne siitä rohkaistuvat omaan tahtiinsa.

Menee lukkoon vaikka rohkea poika onkin. Mutta kun tämä ihminen on tavattu kerran tai kaksi, tulee moikkaamaan automaattisesti.

Itse olen myös ollut lapsena (vielä ala-asteella) ujo, mutta koko aikuisikäni olen ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Tervehdin kaupan kassaa, bussikuskia, naapureita (ja rappukäytävässä myös tuntemattomia eli naapureiden vieraita, jos tulevat vastaan), puistossa lapsia ja heidän vanhempiaan jne. Lapsiamme on pienestä asti kuljetettu ihmisten ilmoilla, joten ovat varmasti nähneet, että tervehtiminen on ihan itsestään selvyys. Silti eivät yleensä tervehdi vieraita ihmisiä. Kouluun menevä esikoinen kyllä pienempänä tervehti, mutta nyt on pari vuotta ollut ihan nyrpeä, jos joku aikuinen tulee tervehtimään. Olen useita kertoja puhunut asiasta lapselleni, mutta käytös ei ole muuttunut mihinkään. Aikaisemmin kyseinen lapsi rakasti jutella tuntemattomien ihmisten kanssa niin bussissa, hississä kuin kaupan kassallakin. Kuopus sen sijaan on aina ollut arka ja ihan tuttujen ihmisten kanssakin menee aina aikansa ennen kuin lapsi uskaltaa ottaa kontaktia.

näin et 3v.typsy esim apteekkis,kaupas ym yleisis paikois sanoo heiheit ym. mut auta armias ku pihalle tulee joku ni sit ei kyl sanasta tule.no ei kyl tulis moisesta rangaista toista mut jokane tyylillää.

poika ei suostu tervehtimään. Ei tuttuja, eikä tuntemattomia.

On opetettu käytöstapoja ja näytetty esimerkkiä, mutta kun ei niin ei.

Kiitos ja anteeksi kuitenkin tulee sujuvasti.



Pojalla todettiin aspergerin oireyhtymä, lääkäri sanoi tuon tervehtimättömyyden kuuluvan kuvaan. Tämä ei siis ole ainut oire minkä perusteella diagnoosi tehtiin.

Joillakin kyse lienee huonoista käytöstavoista. Ei vaan "huvita" vastata.



Mutta joillain se voi oikeastikin olla hurjaa ujoutta. "Jos mä katson muualle, se luulee, etten mä kuullut ja mä pääsen livahtamaan tästä tilanteesta".



Ja esim. meillä on asperger-poika, joka ei aivan aidosti muista ja halua tervehtiä. Aina muistutan häntä siitä, jos satun itse olemaan paikalla--- eli kyse ei hänen kohdallaan ole kasvatuksen ja ohjeistamisen puutteesta. Toki hän on pieni vähemmistö ihmisistä, mutta siis sellaisestakin voi joskus harvoin olla kyse ;-)