Miksi kaikille on itsestään selvä asia että on ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu varmaa siitä, että yleensä ihmisillä on edes yksi ystävä tai vähintään kaveri. Sehän voi olla myös oma puoliso tai sisko tai veli. Tai miksei vaikka oma äiti tai isä.  Erakkona eläviä lienee lopulta aika vähän tässä maailmassa. 

Ei minusta lähisukulaiset ole varsinaisia kavereita, vaikka heidän kanssaan olisi kuin hyvät välit. Se kaveruus on voinut syntyä alunperin mm. naapuruuden, opiskelupaikan, työpaikan, harrastusten tai yhteisten tuttavien kautta. 

Riippuu tietysti lähisukulaisista, mutta mun paras ja läheisin ystäväni on oma siskoni. Hän on tuntentu mut siitä lähtien, kun synnyin. Elänyt mun kanssani samassa taloudessa lähes 20 vuotta. Ja vielä aikuisinakin ollaan parhaimmat ystävät. 

Ei mullakaan ole kavereita mies 37 v ja yksin tässä ollut jo pitkään, töissäki oon yksin ja se tuntuu pahalta kyllä kun ei ole ketään. SInkkuna vielä.. minkäs teet.

tuntuu että monilla on ne omat piirit ja ite on aina yksin monesti kyllä se masentaa ja kaipaisin toki omaaki kaveria

Vierailija kirjoitti:

Olen hyvin sosiaalinen töissä ja kukaan ei siellä varmaan arvaisi, että tänäänkin neuloin, söin ja katsoin netflixiä yksin koko päivän. En luota ihmisiin ja petyn aina.

Osalle ihmisistä riittää aivan hyvin tietty päivittäinen tai viikottainen annos sosiaalisia suhteita ja sen vastapainoksi he viihtyvät täysin tyytyväisinä omissa oloissaan harrastustensa ja kotiaskereiden keskellä. Minä arvostan semmoista luovaa yksinoloa että saa keskittyä omiiin tekemisiinsä, vaikka olen seurassa vilkas ja ulospäinsuuntautunut, en siis mikään hiljainen hissukka, joka ei saa suutaan auki. Jos pitäisi olla koko ajan hauska seuramies, sitä vain alkaisi liikaa toistamaan samoja juttuja. Yksin ollessa sitä saa niitä uusia ideoita mitä tehdä eikä vain mene virran mukana.

Minulla ei ole kavereita, koska muutin aikoinani täysin vieraalle paikkakunnalle kaukaa omasta kotipitäjästä. Työkavereita on paljonkin ollut matkan varrella, mutta ne suhteet tahtovat jäädä ohuiksi. Yksin olen vapaa-ajat ja töissä sitten sosialisoin sen verran, että pysyn hengissä. Mies olen ja 35-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kaverittomat kuitenkin puheliaita ja sosiaalisesti lahjakkaita?

Tämä jaksaa ihmetyttää kyllä aina, koska ei kaverillisetkaan ole kaikki samanlaisia eikä varsinkaan puheliaita tai yhtälailla sosiaalisesti lahjakkaita.

Eikä pidä ollakaan.

Jostain syystä sen yksin jääneen pitäisi olla liki main täydellinen ja ilman minkäänlaisia "vääriä" ominaisuuksia. Ja jos ei ole, niin on ihan oikein että yksinäinen on yksin nyt ja jatkossa. Tosin jos "väärät" ominaisuudet puuttuu, niin silloinkin yksinäisyys on ihan ansaittua kun onkin liian täydellinen eikä ole rosoa mihin tarttua..

Muutenkin se "väärä" ominaisuus onkin sitten kommentoijasta riippuen milloin puheliaisuus, milloin puhumattomuus. Milloin on liian tuttavallinen ja milloin liian etäinen. Liian takertuva ja liian itsenäinen. On liian nauravainen tai liian tosikko. Liian aktiivinen tai liian kivireki. 

Aina löytyy syy miksi yksinäisen kanssa ei tarvitse vaivautua olemaan kaveri ja sen saa vielä yksinäisen omaksi syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Kaverittomat ihmiset voi olla vihamielisiä kaverillisille ja sosiaalisille.

Tuo on tasan toisinpäin.

Niillä, jotka on tosi yksinäisiä, ei ole ketään, joka edes kyselisi ystävistä. 

Suomessa on paljon yksinäisyyttä. Korona-aikakin monella vaikutti siten, että löyhemmät kaverisuhteet katkesivat. Minultakin on kaverit vähentyneet, koskaan niitä ei ole ollut paljon, mutta nyt olen vähän jopa paniikissa tästä sosiaalisen elämän vähyydestä. Lapset on aikuistuneet ja työt lähinnä etänä. Olen aika sosiaalinen tyyppi ja tutustun helposti ihmisiin. Tuttavuudet eivät kuitenkaan syvene, vaan ne pysyvät vain työkaveruutena, kuntosalituttuna ja naapurina. En taida edes juhlia pyöreitä vuosia, kun sinne ei olisi juuri ketään kutsuttavia..

Itse olen miettinyt ihan samaa.

Musta saisi todella hyvän ystävän, koska olen kiltti, reilu, luotettava ja jos ystävä haluaa neuvoa tai suoran vastauksen tai mielipiteen johonkin, niin kerron reilusti. Jos on erimielisyyksiä niin pyrin aina olemaan se joka itse ainakin haluaa selvittää asian heti, eikä jättää tavallaan tilannetta "roikkumaan" pitkäksi aikaa.

En tiiä sitten onko kaltaiseni ihmiset nykyään muiden mielestä outoja vai mikä mättää.

Jep, tuntuu että monessa paikassa oletetaan että hyviä ystäviä on. Itsellänikään ei niitä juuri ole.

Masentaako teitä kun ei ole kavereita ja ystäviä? Onko teidän vaikea olla yksin?