Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua?
Itsellä se että ei tervehditä tai sanota huomenta ensi kertaa aamulla nähdessä tai hyvästellä. Mistä tulee ajatus että ei tarvitse? Pieni asia.
Kommentit (1585)
Että ei pidetä ovea auki seuraavalle joka tulee ihan kannoilla ovesta. Etenkin nuorilla miehillä näkee usein tätä samoin vanhemmilla naisilla.
V-sanan kylväminen joka toiseksi sanaksi. Nykynuorten juttelua ei pysty kuuntelemaan suivaantumatta. Oli sitä omassakin nuoruudessa kiroilua, mutta kirosanoja oli enemmän, joten ei ollut niin toisteista. Tuntuu, että suomen sanavarasto on pienentynyt ja korvaantunut sitten anglismeilla.
Hississä piereskely. Työpaikallamme on tullut jollekin tavaksi laskea ilmoja aina hississä ollessa, ja
voitte arvatakin mikä "leija" siellä pyörii.
Piereskely seurassa. Ei mennä vessaan vaan koko ajan kaasutellaan muista piittaamatta. Jotkut jopa todella monta kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kännykkää kävellessä, pyöräilessä, autoilessa räpläävät ihmiset. Ihmisen aivot on luotu tekemään ainoastaan yhden asian kerralla kunnolla.
Pakko on kännykkää tutkia kävellessä, jos katson sieltä gps tai reittiopasta samalla.
Kävele sitten edes ihan tien reunassa tai pysähdy sinne reunaan pois muiden tieltä.
Se ettei bussissa tehdä tilaa muille matkustajille. Vallataan yhdelle ihmiselle usempi paikka (kassi ja muut tavarat viereisellä istuimella, vaikka niitä varten on olemassa ylälokero tai mahdollisuus säilyttää bussin alaosassa niitä) , kun ei vain haluta, että joku istuu viereen. Tämä on ok jos bussissa on runsaasti tilaa, mutta ainakin kolme kertaa käynyt näin: tulen alle 3 vuotiaan lapsen kanssa bussiin. Havaitsen, että bussi on melko täynnä ja kävelemme aivan sen perälle ja takaisin eteen ja taas perälle selkeästi etisen paikkaa. Havaitsen, että ainakin 6 ihmistä on vain päättänyt vallata tavaroillaan viereisenkin paikan ja bussin perällä olisi kaksi tyhjää paikkaa vierekkäin, jos takapenkin miehet eivät näkisi aiheelliseksi säilyttää niissä tavaroitaan. Lopulta kun pääsemme perällä, kysyn olisiko mahdollista tiivistää, jotta pääsisin pienen lapsen kanssa vierekkäin istumaan. Kaikki vain tuijottavat ja eivät tee elettäkään. Lopulta yksittäinen mummo siirtää kassiaan ja sanoo, että lapseni voi istua siihen. Pieni lapsi ujostelee ja haluaisi istua tietenkin huoltajan vieressä. Lopputulema on se, että bussi lähtee liikkeeelle ja olen kyykyssä lattialla yrittäessåni vakuutella lasta istumaan tyhjälle paikalle ja taistellessani turvavyötä tämän päälle noin 4 min ajan. Horjun siinä aikani, kunnes lapsi on vöissä ja alan etsimään itselleni läheltä paikkaa. Kaikki tuijottavat, mutta kellään ei käy mielessä siirtää itseään vaikkapa sen tuntemattoman mummon viereen, jotta pääsisimme vierekkäin. Toisinaan on käynyt niin, ettei lapsi tällöin noin 2 v halunnut istua pahalta haisevan tuntemattoman miehen viereen ja alkoi itkeä, jolloin ahtauduimme sylikkäin miehen viereen. Eikä edelleenkään kukaan tarjoudu tiivistämään tai tiivistä vaikka kauniisti kysyisi.
Kadulla kävellään tai pyöräillään porukassa rinta rinnan niin ettei ohi pääse ja muille ei jää tilaa kulkea.
Äää1234 kirjoitti:

Bussimatkustaminen on kyllä vihoviimeistä touhua, onneksi on auto ja tarvittaessa pääsee lähijunallakin kun jaksaa vain kävellä asemalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos ei vastaa toisen tervehdykseen. Oli se sitten vaikka kaupan työntekijä tai tarjoilija tai tuntematon niin olisi kohteliasta vastata tervehdykseen.
Voi olla että ihminen:
- ei kuule kunnolla
- muuten vain huomannut kun moikkasit
- on väsynyt tai kipeä/ajatuksissaan
- hämmentyi eikä saanut sanaa suustaan
- ei tiennyt ketä moikkasit tai luuli että puhuit jollekin toiselle
- kärsii autismista, masennuksesta, halitoosista tai ei muuten vain ole kovin sosiaalisesti yhtä skarppi kuin sinä tmsItseä ärsyttää se että annetaam moikkaamatta jättämiselle liikaa painoarvoa. Esim. sain vastikään kuulla että oon kuulemma pitänyt jotain mykkäkoulua ihan vain koska en oo tervehtinyt jossain paikassa x. Olin aika hämmästynyt. Olen yleensä se joka hymyilee muille mutta ei kai kukaan nyt 100% ajasta huomaa jos joku on jossain moikannut. Aika stressaavaa edes ajatella että pitäisi pyrkiä täydellisyyteen siinäkin. En itsekään saa aina tervehdystä takaisin jos toinen ei huomaa, mutta ei se mun päivää pilaa.....
Jos olet kaupassa/ravintolassa tms palveluammatissa töissä ja joku tulee vastaan niin sanot kyllä päivää/hei oli tilanne mikä tahansa ellet ole mykkä.
Räkiminen, kiroilu ja mahtipontinen machoilu.
Minua ärsyttää se,että kun asallisesti kysyt jotain niin et saa välttämättä vastaukseksi mitään tai toinen voi sanoa,että älä häiritse. Se on loukkaavaa ja ärsyttävää ja yleistä perheissä. Useinse on miespuolinen jolta ei saa vastausta. Ainakin meillä ja joskus jotkut naiset sanoneet samaa.
Kävellään tarkoituksella kuin joku maailman omistaja, tarkoituksella tönitään ihmisiä sivuun ja myös törmätään heihin. Sitten vaikka takaapäin kävellään jotain ihmistä päin ja aletaan huutamaan kyseiselle ihmisille kun tämä kehtaa olla tiellä vaikka kyseinen ihminen ei siis itse ole voinut nähdä, että sieltä takaa rynnistää joku ihminen päin ja raivostuu sitten kyseiselle ihmiselle itselleen kun törmääjää sattuu kun hän rynnistää toista päin. Olen itse lievästi kehitysvammainen enkä aina asioita oikein hyvin, mutta eikö tuollainen tilanne olisi sama kuin että löisit tarkoituksella jotain toista ja sitten suutut kun nyrkkiin sattuu kun se osuu tämän naamaan tai vaikka ajat autolla tahallasi jonkun toisen ihmisen autoa päin ja autosi menee ryttyyn?
Vierailija kirjoitti:
Kovaäänisyys.
Se, että pelkkä puheääni on sellainen.
Kuulovammaisena tämä kuumottaa aina pirukseen :D tiedän ja ymmärrän että kovaäänisyys on ärsyttävää, joten itsellä aina pieni huoli takaraivossa kun puhun, etten vaan vahingossa puolihuuda muille ihmisille kun en vain tiedä mikä se oma volyymi tarkalleen ottaen on, ja epäilen että valtaosa ei asiasta kehtaa kohteliaasti huomauttaa vaan mielummin kihisevät keskenään sitten kun olen poistunut tilasta :D
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se,että kun asallisesti kysyt jotain niin et saa välttämättä vastaukseksi mitään tai toinen voi sanoa,että älä häiritse. Se on loukkaavaa ja ärsyttävää ja yleistä perheissä. Useinse on miespuolinen jolta ei saa vastausta. Ainakin meillä ja joskus jotkut naiset sanoneet samaa.
Yleensäkin se, että ei vastata mitään. Jos siis kuulet kysymyksen, ymmärrät sen ja pystyt vastaamaan, niin kyllä sinun pitää vastata. Jos et osaa vastata mitään muuta, niin on kohteliasta sanoa ainakin, että "En tiedä".
- Ei tervehditä
- ei ilmoiteta jos suunnitelmat muuttuu tai myöhästytään
Itseäni ärsyttää polkupyöräilijöiden tapa olla näyttämättä minkäänlaista kääntymismerkkiä- siinähän sitten saa arpoa muut kanssaliikkujat toisen tekemisiä. Toinen ihmetyksen aihe on tyypit jotka kulkevat luurit/ napit korvalla uppoutuen podcasteihin tai ties mihin ja unohtaen olevansa liikenteessä. Jokaisen tulisi kantaa vastuunsa siitä että on "kartalla" menemisistään ja huomioida muut kanssaliikkujat.
Vierailija kirjoitti:
Joukkoliikenteessä kovaäänisyys puheessa tai puhelinkeskusteluissa tai peräti puhelimen huudattaminen kaiutin päällä. Huomaavaista olisi puhua hiljaa ja käyttää kuulokkeita tai puhelin poskella, jos puhelin käytössä.
Nämä ovat yleensä ei-suomea puhuvat.
Kuten toinen kotimainen tai muut yleistyneet kielet.
Yleinen vessa, joka vedetään kansi auki. Hyi helvetti.
Tuo on nyt aika pieni asia loppujen lopuksi. Itse osaan perässä tulijana laittaa sen hihnalle enkä siitä paljoakaan koe ärtymystä.
Ihan eri luokan ongelma on se, että iso kauppa poistaa käytöstä pitkäksi aikaa kaikki välikapulat. Kerran hieman sarkastisesti - toki ystävällisesti ja hyväntuulisesti - totesin kaupan kassalle, että aiemmin on ollut näitä vallan mainioita seuraava asiakas pulikoita. Tämä oli juuri, kun kassa tiedusteli, että kenelle vesipullo kuuluikaan. Tähän ei tullut mitään sen kummempaa vastausta. Ainoastaan vastaus oli lähinnä "joo"-tyyppinen. En sinänsä odottanutkaan mitään erityisempää vastausta.
Ainoa selitys, jonka keksin pulikoiden oudolle katoamiselle oli se, että kapuloihin liimattu mainosslogan tai sen teemaväri oli vanhentunut eli ohittanut viimeisen käyttöpäivän.