Avioero, tuntuu että menetän lapset

Mikä hemmetin hinku on erota!!! Ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä!! Nykyään tuntuu että naiset ne jättää ja haluavat hajoittaa perheen ja sit ollaan vaikeuksissa. M i k s i teette niitä kakaroita jos heti pitää erota!!????? Ai niin pitäähän sitä päästä juhlimaan vielä . Bailabaila....

Vierailija kirjoitti:

Vaikka on vaikeaa, niin on ehkä hyvä miettiä, että saat kuitenkin pitää lapsia suurimman osan ajastasi. Itsellä lasten isä valehtelemalla ja manipuloimalla vei lapset, kunnes nämä täyttivät 12 Sitten lapsia oli kuultava ja he pääsivät muuttamaan takaisin. Ne vuodet olivat raskaat ja huolen täyttämät. Olin kuitenkin sinä vähäisenä aikana (joka toinen viikonloppu ja puolet lomista) se kaivattu ja rakastettu äiti lapsille. Missasin paljon lasten arjesta ja sitä aikaa ei saa koskaan enää takaisin.

Voimia ja muista, että asiat voisivat olla vielä huonommin.

Eli sait maistaa sitä lääkettä, jota suurin osa isistä joutuu erotilanteessa nauttimaan. Demarien Tuppurainen tässä hyvänä esimerkkinä kaikenlaisesta kiusanteosta erotilanteessa ja varsinkin sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka on vaikeaa, niin on ehkä hyvä miettiä, että saat kuitenkin pitää lapsia suurimman osan ajastasi. Itsellä lasten isä valehtelemalla ja manipuloimalla vei lapset, kunnes nämä täyttivät 12 Sitten lapsia oli kuultava ja he pääsivät muuttamaan takaisin. Ne vuodet olivat raskaat ja huolen täyttämät. Olin kuitenkin sinä vähäisenä aikana (joka toinen viikonloppu ja puolet lomista) se kaivattu ja rakastettu äiti lapsille. Missasin paljon lasten arjesta ja sitä aikaa ei saa koskaan enää takaisin.

Voimia ja muista, että asiat voisivat olla vielä huonommin.

Eli sait maistaa sitä lääkettä, jota suurin osa isistä joutuu erotilanteessa nauttimaan. Demarien Tuppurainen tässä hyvänä esimerkkinä kaikenlaisesta kiusanteosta erotilanteessa ja varsinkin sen jälkeen.

Ja Tuppuraisen teot on julkista materiaalia, löytyvät verkosta.

Lopettakaa naiset se yksinhuoltajuudella ratsastaminen kun ette kuitenkaan ole yksinhuoltajia vaan yhteishuoltajia.

On tämä vastenmielinen palsta valheineen, pakko naisena todeta.

Meidän erosta on kauan aikaa ja alkuun esiteini-ikäiset myös viikko-viikko. Ero oli hankala, niinkuin ne usein ovat.. Kunnes mitä muutin kauemmas töiden takia, pojat halusivat jäädä isälleen. Tuntui pahalta, mutta ymmärsin kuitenkin, koska kaverit, jne. Pojat vierailivat säännöllisesti luonani kunnes melko aikaisin muuttivat omilleen, eivät kestäneet oloaan isänsä uusperheessä, jossa heiltä vaadittiin hyvin paljon. Paljon manipulointia jne. Näin se monesti menee:. Uusien puolisoiden tulo kuvioihin vaatisi vielä astetta kypsempää suhtautumista, että osattaisiin ottaa ne lapset huomioon eikä taas taisteltaisi aikuisten nokitteluina, kuka on loukkaantunut ja miksi. Voin myöntää, että itsekin olin liian loukkaantunut. Paremmin olisin voinut toimia monessa kohtaa.

Nykyisin välit poikiin eivät ole niin läheiset kuin toivoisin, mutta on kuitenkin välit. Toisin kuin isäänsä toilella heistä ei ole välejä. Tässä nyt pohditaan miten asiaa korjattaisiin.

Lapsia ei saa käyttää pelinappuloina vanhempien eroissa, ja toisekseen heidän manipulointi pitkällä tähtäimellä kaatuu itsensä päälle: ennemmin tai myöhemmin he kyseenalaistavat asioita miten ne meni, miten olisi pitänyt mennä, ja sitten on ikävää jos kokevat olonsa turvattomaksi siinä prosessissa kun aikuiset tappelevat niistä lapsista.

Erossa kaikki voi mennä hyvin jos aidosti ajatellaan lapsia, eikä miten lasten avulla pönkitetään omia pyrkimyksiään tai aiheutetaan hankaluuksia ja tuskaa sille ex rakkaalle. Jonka kanssa kuitenkin täytyy olla sivistyneissä väleissä vielä vuosikymmeniä. Ei ne yhteiset tapaamiset siihen lopu. Tulee lasten valmistujaisia, häitä, lastenlasten ristiäisiä, jne.

Voimia ja koittakaa nyt laittaa tunnekuohut sivuun ja ajatella asiat järjevästi lasten edun kannalta.

Minä en halua erota. Mies haluaa.

Ja kyllä, kaikki yritetään järjestää lasten kannalta mahdollisimman hyvin.

Minä olen loukkaantunut ja katkera, enkä halua olla ex:n kanssa tekemisissä yhtään enempää kun on pakko.

Mutta lasten asiat hoidetaan järkevästi. Ne ei joudu pelinappuloiksi, minun puoleltani ainakaan. Aina olen niille isänsä puolesta puhunut. Vaikka lapset välillä antaa isästään hyvinkin negatiivista palautetta.

Olen itse tässä harkitsemassa eroa ja kaikista pahin asia siinä on tosiaan se, että menetän lasten kanssa puolet ajasta. Se on ihan hirveää. Joku pari päivää välillä voisi mennä, mutta se joka toinen viikkoon kyllä hvetti maan päällä. Se suuriampana syynä siihen, että miehen kanssa nyt aloitetaan parisuhdeterapia ja kuitenkin yritetään, molemmat. Mieskin on tajunnut kyllä tämän lasten menettämisen vakavuuden, kun ei hänkään halua mitään vuorohoitoelämää. Me ei tällä hetkellä riidellä ja tullaan ihan hyvin toimeen, joten lapsilla on tässä ihan hyvä. Toinen asia olisi, jos täällä olisi kauhea ilmapiiri, sitten pitäisi jo asua erossa.

Sen kuitenkin haluan sanoa, että ei lapsia erotessa menetä. Kun perhetilanne tasaantuu ja vanhemmat ehtii keskittyä taas lapsiinsa riitelyn ja parisuhdeväännön alta paremmin, niin itseasiassa suhde lapsiin monesti paranee. Sitä tulee myös juteltua lasten kanssa paljon enemmän, kun ei ole puolisoa kotona pyörimässä. Uusperhekuviossa toki nämäkin edut jäävät pois, mutta se on sitten oma valinta.

Oma lapsuus oli sen verran raskas, että vanhempien ero oli toivottu ja todella hyvä asia minulle. Kuuntelin sitä jokaviikkoista, tuntia kestänyttä riitelyä, tavaroiden paiskomista ja välillä väkivaltaa koko ala-asteen. Olin ollut jo pari vuotta aika pahasti masentunut ja alkoholisti-isän kaltoinkohtelemaksi pääsi itsekin. Se elämä, mikä meillä oli äidin kanssa keskenään oli sittemmin tosi hienoa aikaa. Äiti palautui omaksi itsekseen ja äidiksi. Ainoa mitä toivon, on että olisivat eronneet jo aiemmin, ehkä ne välit eivät olisi menneet niin huonoiksi. Ei lapset erosta traumatisoidu, vaan yleensä siitä, mitä tapahtui ennen eroa. Jos joutuvat kuuntelemaan isältään jatkuvaa räksytystä ja aikuinen riitelee lasten kanssa, heidän elämänlaatunsa kyllä paranee vaan. Ja jos välit ovat noin huonot, isä on se, jonka pitää tehdä töitä korjatakseen ne lastensa kanssa. Äitiei voi sitä työtä tehdä eikä siihen kannata enää eron jälkeen puuttua. Lapset menevät isälleen jos haluavat, jos eivät, eivät mene. Äidin tehtävä on olla siinä neutraalina - ainoa asia, mitä äitini teki lattiaräsynä isälleni eronkin jälkeen meitä kohtaan väärin oli se, että pakotti meitä esim. jouluisin katsomaan faijalle, kuinka se ryyppää. Luulisi, että niitä juoppojouluja oli siihen mennessä jo nähty ihan tarpeeksi. Mutta näitä epäkohtia lukuunottamattaolen kyllä äiskälle kiitollinen monesta. Kyllä rakkaus riittää, lapsia ei tarvitse rahalla lahjoa. Jos alunperin välit ovat ok ja lapset vieraantuvat kokonaan kuten tuolla yllä joku kertoi, voi kyse olla mustamaalaamisesta tms. Kukaan järkevä ihminenhän ei sellaista tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapset on molemmat poikia. Kun ero tuli, halusivat isänsä ja tämän uuden puolison luo asumaan. Niin tehtiin.

Joka toinen viikonloppu lasten piti sopimuksen mukaan tulla mun luo mutta noin vuodessa se alkoi hiipua. Kumpikaan ei halunnut tulla, iso syy varmasti se että isänsä luona heillä ei ollut mitään rajoja mikä varmasti oli 11- ja 14-vuotiaasta kivaa. Toinen se että isänsä pystyi taloudellisesti viemään heitä ulkomaan reissuille kuten Englantiin jalkapalloa katsomaan. Tuntui pahalta vaatia että poikien pitää tulla mun luo jos reissu tuli siihen päälle, niin annoin periksi. Exän tekemiä tapaamissopimuksen laiminlyöntejä käsiteltiin sossussa normaaliin tapaan ja siellä kehotettiin viemään asia käräjäoikeuteen. Niin teinkin, mutta asiaa ei koskaan otettu käsittelyyn kun ex toi pojat lastenvalvojalle ja pojat itse ilmoittivat, että eivät halua enää äidin luo. Se ratkaisi ja samalla melkein tappoi minut.

Olin siihen aikaan erosotkujen selvittelyn vuoksi ihan pohjalla taloudellisesti ja henkisesti. Kaiken lisäksi menetin työni työnantajan fuusioituessa isompaan yritykseen. En saanut töitä 4 vuoteen joten opiskelin uuden ammatin ja elin todella niukasti. En jaksanut pitää puoliani ja sitten kun olisin jaksanut ja kyennyt, pojat oli liukunu pois mun elämästä. Oma vikahan se on, se on selvä, vaikka yritin ihan voimieni rajoilla ja oon yrittänyt edelleen mutta musta on tullut pojille jonkinlainen "edellisen elämän äiti".

Nyt nuorinkin täyttää kohta 18 v eikä minulla ole häneen yrityksistä huolimatta juuri mitään kontaktia. Vanhempaan ei ole ollut vuosiin sitäkään vähää. Laitan kyllä aina esim merkkipäiväonnittelut ja ostan pikku paketit sekä lähetän ne, ja jouluna sama mutta mulla ei ole aavistustakaan ovatko pojat saaneet ne. He eivät oma-aloitteisesti pidä yhteyttä.

Sanomattakin on selvää että sydän on murskana ja olen välillä ollut masennuksen vuoksi sairauslomalla. Jotenkin olen sinnitellyt päivästä ja vuodesta toiseen, vaikka millään ei ole oikein mitään merkitystä. Elättelen toivoa että saisin jonkun yhteyden lapsiin mut jollain tasolla tajuan senkin, että en tule saamaan.

Älkää vaan ikinä päästäkö elämäänne tähän jamaan. Pitäkää kiinni niistä lapsistanne! En oo päihteiden väärinkäyttäjä tai mitään sellaista vaan ihan tavisnainen mut näin kävi silti.

Voi ei. Aivan kamala tilanne. Meillä mies varmasti alkaa lahjoa lapsia mopoilla yms. Omilla huoneilla jne. Paremmalla elintasolla mitä minä pystyn heille ikinä tarjoamaan.

Pakko vaan yrittää luottaa siihen, että minulla on paljon paremmat välit lapsiin, isänsä kanssa riitelevät todella paljon. Silti pelottaa, miten vietävissä voi nuoret lupausten edessä olla.

Voimia sinulle. Olen pahoillani puolestasi

Katsokaa itseänne! Kääntäkää ne roolit toisinpäin.

Jos sinulla olisi varaa tarjota omat huoneet tai vaikka mopot rakkaille lapsillesi, olisiko se lahjomista? Vai olisiko se yritystä antaa heille mahdollisimman hyvä lapsuus ja nuoruus?

Lakatkaa se kilpailu lastenne suosiosta! Viikko-viikko kun lapset ovat pieniä, ja lasten valinnan mukaan sitten kun he ovat isompia. Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden luoda itsenäisen suhteen kumpaankin vanhempaansa, ja aikuisina he päättävät joka tapauksessa itse, keneen luottavat, vai luottavatko keneenkään.

Viikko-viikko on muka hyvä lapsille? Haluaisitko itse olla reppureissaaja vuodesta toiseen?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tässä harkitsemassa eroa ja kaikista pahin asia siinä on tosiaan se, että menetän lasten kanssa puolet ajasta. Se on ihan hirveää. Joku pari päivää välillä voisi mennä, mutta se joka toinen viikkoon kyllä hvetti maan päällä. Se suuriampana syynä siihen, että miehen kanssa nyt aloitetaan parisuhdeterapia ja kuitenkin yritetään, molemmat. Mieskin on tajunnut kyllä tämän lasten menettämisen vakavuuden, kun ei hänkään halua mitään vuorohoitoelämää. Me ei tällä hetkellä riidellä ja tullaan ihan hyvin toimeen, joten lapsilla on tässä ihan hyvä. Toinen asia olisi, jos täällä olisi kauhea ilmapiiri, sitten pitäisi jo asua erossa.

Sen kuitenkin haluan sanoa, että ei lapsia erotessa menetä. Kun perhetilanne tasaantuu ja vanhemmat ehtii keskittyä taas lapsiinsa riitelyn ja parisuhdeväännön alta paremmin, niin itseasiassa suhde lapsiin monesti paranee. Sitä tulee myös juteltua lasten kanssa paljon enemmän, kun ei ole puolisoa kotona pyörimässä. Uusperhekuviossa toki nämäkin edut jäävät pois, mutta se on sitten oma valinta.

Oma lapsuus oli sen verran raskas, että vanhempien ero oli toivottu ja todella hyvä asia minulle. Kuuntelin sitä jokaviikkoista, tuntia kestänyttä riitelyä, tavaroiden paiskomista ja välillä väkivaltaa koko ala-asteen. Olin ollut jo pari vuotta aika pahasti masentunut ja alkoholisti-isän kaltoinkohtelemaksi pääsi itsekin. Se elämä, mikä meillä oli äidin kanssa keskenään oli sittemmin tosi hienoa aikaa. Äiti palautui omaksi itsekseen ja äidiksi. Ainoa mitä toivon, on että olisivat eronneet jo aiemmin, ehkä ne välit eivät olisi menneet niin huonoiksi. Ei lapset erosta traumatisoidu, vaan yleensä siitä, mitä tapahtui ennen eroa. Jos joutuvat kuuntelemaan isältään jatkuvaa räksytystä ja aikuinen riitelee lasten kanssa, heidän elämänlaatunsa kyllä paranee vaan. Ja jos välit ovat noin huonot, isä on se, jonka pitää tehdä töitä korjatakseen ne lastensa kanssa. Äitiei voi sitä työtä tehdä eikä siihen kannata enää eron jälkeen puuttua. Lapset menevät isälleen jos haluavat, jos eivät, eivät mene. Äidin tehtävä on olla siinä neutraalina - ainoa asia, mitä äitini teki lattiaräsynä isälleni eronkin jälkeen meitä kohtaan väärin oli se, että pakotti meitä esim. jouluisin katsomaan faijalle, kuinka se ryyppää. Luulisi, että niitä juoppojouluja oli siihen mennessä jo nähty ihan tarpeeksi. Mutta näitä epäkohtia lukuunottamattaolen kyllä äiskälle kiitollinen monesta. Kyllä rakkaus riittää, lapsia ei tarvitse rahalla lahjoa. Jos alunperin välit ovat ok ja lapset vieraantuvat kokonaan kuten tuolla yllä joku kertoi, voi kyse olla mustamaalaamisesta tms. Kukaan järkevä ihminenhän ei sellaista tee.

Kiitos tästä viestistä. Laittoi ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos lohdutuksen sanoista. Ehkä tästä vielä noustaan.

Lasten lisäksi ahdistaa ajatus, että kukaan ei enää ikinä kosketa minua. En todellakaan halua alkaa deittailemaan. En halua kenenkään tuntemattoman kosketusta.

En luota enää koskaan kenenkään sanomaan. Mies valehteli minulle rakkauttaan aina. Kunnes nyt on kertonut aivan muuta. Ei takastanut minua edes mennessämme naimisiin. Valheita valheiden päälle.

Mä selviin. Nyt oon pohjalla. Mutta ei ole vaihtoehtoja, pakko vaan jatkaa eteenpäin vaikka sattuu niin paljon.

Tähän on pakko todeta et näin mäkin ajattelin, ihan täsmälleen. Etten halua että kukaan tuntematon koskee mutta niin vaan minä niinkun moni muu löytää vähitellen sen ihmisen joka sillä hetkellä kun on aika koskettaa ei olekaan tuntematon vaan sulle jo tärkeä ja tuttu. Vaikka ei ole uuden ihmisen ja kumppanin tehtävä korjata menneitä haavoja ja olla laastarna, uusi rakkaus kyllä tekee sen että ne surut unohtuu ja voit olla taas onnellinen.

Anna itsellesi aikaa nyt ja hyväksy todella että suru ja ahdistuskin on vaan osa elämää ja yllättävän moni meistä käy tämän läpi. Kyllä me selvitään! Kun aika on oikea, ole avoin uusille ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

En halua sairaslomaa. Fyysisesti töissä helpompi olla kun kotona. Kodissa joka ei enää kohta ole minun kotini. Töissä ei tarvitse ajatella. Pitää se etäosuuskin ehkä tehdä jatkossa fyysisesti työpaikalla.

Eroon on varmasti monta syytä. Suurin niistä ettei mies enää rakasta minua. Kaiken muun pystyisi korjaamaan. Sitä ei, kun toisella ei ole tahtoa.

Kyllä se sitten taas rakastaa kun uuden tyttiksen kanssa on se kahden vuoden sekstailujakso ohi joka uusiin suhteisiin kuuluu.