Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt oikeesti äidit! Jos haluatte että teillä on yhtään ystäviä vielä parin vuoden päästä niin opetelkaa vähän parempaa sosiaalista pelisilmää
09.09.2022 |
Taas yksi tuttu kiukuttelee kun saa lapsenkasvatusneuvoja lapsettomilta tai ihan keltä vaan kun haluaisi vaan kuuntelijaa.
Kannattaa miettiä mikä on oma rooli siinä miten tällaiset keskustelut menee. Aika monen äidin kommunikointi näissä on muiden dissaamista ja ymmärrän että voi olla vaikeaa kun on hormonaalinen ja kuormittunut ymmärtää, että muut kuulee muutakin kuin sinun pahan olosi.
Esimerkkinä, jos sanot: Mua niin väsyttää kun mun lapsi ei nuku ja tuntuu että oon ihan epäonnistunut äiti
Vertaa sitä kun sanot: Kaikki sanoo että lapselle pitäisi tehdä x ja y mutta se on kaikkien tutkimusten vastaista ja ihan väkivaltaa ja se naapurin Petra ei ymmärrä näistä asioista mitään
Jos jälkimmäistä uskaltautuu olemaan pitämättä ihan faktana tai kommentoimaan mitenkään muuten kuin ihailevana, niinet tietenkään lapsettomana mistään mitään tiedä.
Johonkin hukkuu sekin että Petra äitinäkään ei näköjään mistään mitään tiedä, että olikos se nyt lapsettomuus sun mielestä ongelma vai miksi kukaan muu ei ole yhtä viisas kuin sinä?
Missä välissä tässä pitäisi edes ymmärtää että neuvoo tai että kommentoiva äiti haluaisi vain ymmärrystä. Mille? Hänhän tietää kaikesta kaiken, vaikea tajuta että ko ihminen haluaisi mitään tukea tai että kaikkitietävän varmuus onkin hiuksenhieno ja sen katketessa menee ego ja äitiys Lapsettomanakaan en ihan sulata muiden ihmisten haukkumista tai arvostelua, ja kannattaisi itsekin sitä vähän miettiä jos sen tekee omasta epävarmuudesta.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.
Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa.
Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.
Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.
Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.
Kuulostat kyllä tosi raskaalle ystävälle. Onneksi omani ei ole tuommoisia.
Kun en toimi jätesäkkinä turhalle ruikutukselle? Tiedätkö, minä nuorena olin muuttumassa samanlaiseksi ammattivalittajaksi kun sinä, varmaan ympäristön esimerkistä.
Luin sitten kirjan, jossa avattiin hyvin ihan fysiologisella tasolla, mitä aivoissa tapahtuu eri lailla, kun teet jonkin asian iloisella mielellä tai sitten valittaen. Ja ne valittajat rakensi itse oman kurjuutensa, ne teki normaaleista asioista kurjia sillä omalla negatiivisuudella ja loputtomalla väninällä, erot näkyi ihan aivokuvissa. Ihan tietoisesti lopetin turhan valittamisen, ja elämästäni tuli hyvää.
Aika harva niitä valittajia jaksaa kuunnella, puoliso lähtee, ystävät joko lähtee tai sitten nyökkää kuuntelematta ja odottaa vaan omaa vuoroa valittaa samalla tavalla. Sitten valitetaan vuorotellen ja molemmat on syystä sitä mieltä, että kiviäkin kiinnostaa miten naapurin Petra kasvattaa lapsensa tai kuinka vähän olet nukkunut. Työpaikalla kahvihuone tyhjenee kun sinne tulee mutrunaama aloittamaan jokapöiväisen valituksensa, miten kaikki paitsi kusi on jaskaa. Raskaita ihmisiä, yleensä myös yksinäisiä ja hyvästä syystä.
Mutta valita sinä vaan maailman tappiin, pilaat siinä tosin muiden kun oman elämäsi, mutta omapa on ratkaisusi. Ystävyyttä tuollainen vuorovalitus ei minusta tosin ole, ja se tukikin on että vie vaikka lapsen ulos vaunulenkille että äiti saa nukkua, valituksen kuuntelu ei ketään tue.
Onkohan toi osasyy miksi ruotsinkieliset on Suomessa terveempiä (vaikka rajataan pois muut muuttujat)? Kulttuuri on enemmän sellaista että tehdään yhdessä iloisesti niin kurjuus ei ainakaan lisäänny, kun itäinen perinne on niitä itkuvirsiä ja volinaa. Itsemurhien määrissä ainakin ero on selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.
Damn, sitten ei kukaan muu saisi sanoa huumeisiin liittyvistä asioista mitään, ellei ole narkomaani.
Kyllä varmaan lääkärillä, tutkijalla tai muulla vastaavalla löytyy ihan valideja mielipiteitä
Vierailija kirjoitti:
Kahden pienen lapsen äitinä ihmettelen tuota ilmiötä, että dissataan jonkun toisen äidin kasvatusmetodeja. Sillai öööö, miksi mua kiinnostaisi, millä tavalla joku muu kasvattaa lapsiaan, vaikka pitäisin ko tapoja "väärinä", hankalina tai outona, niin mitä väliä, kun mun ei itse ole pakko niitä toteuttaa?? Jos ne toimii esim.naapurin Petralle, siitä vaan! Miksi se mua koskettaisi millään tavalla? Mä kasvatan omaa jälkikasvuani kuten itse parhaaksi näen.
Ja toisekseen, ei ikinä tulis mieleenkään läpättämälle ystävälleni ikää tilittää , kuinka "Petran kasvatustyyli on niin outo" :D sitä lapsetonta varmaan asia kiinnostaakin, kuin kilo pskaa :D
Mutta jotkut jutut, mitä äidit sanovat lapsettomille ystävilleen "et sä voi tätä ymmärtää ennenku saat omia lapsia" on kyllä sellasta puppua, että oksat pois.
Esimerkkinä:
Olin noin lukioikäisenä ajoittain vanhemman serkkuni lapsia vahtimassa yön yli, heidän kotonaan, kun serkku oli miehensä kanssa ulkona. Heidän 5v poika oli hyvin vastahakoinen vaatteiden pukemisen suhteen. Menin sitten rauhallisesti hymyssä suin sanomaan (kun poika huusi, ettei tahdo tätä paitaa, ei tahdo mitään paitaa) että "Älä viiti Erik, sä oot ihan ite nää vaatteet joskus valinnut, kyllä näistä löytyy joku josta tykkäät" ja pikku Erik oli sillai "En oo! Äiti ostaa kaikki mun vaatteet eikä anna mun valita edes värejä itse!:
Olin ihan järkyttynyt :D mutta kun serkulle tästä nätisti mainitsin, että eikö 5v pojan voisi antaa valita edes vaatteidensa värin, tai kuosin, niin pukeminenkin ehkä helpottuisi. Serkku vaan nauroi, että ehei, silloinhan poika luulis, että saa määrätä kaikesta (?), ja "ymmärrät sitten, kun sulla omia lapsia"
No, nyt mulla on omia lapsia, joilla jo 2-vuotiaana oli vahva mielipide siihen, mitä päälleen pukevat. Ja saavatkin päättää, mutta minä katson että heillä on aina säänmukaiset vaatteet (Ei saa laittaa shortseja pakkaseen) ja ostettaessa vaatteita päätän, mistä ne ostetaan. Muutenkin koen, että koska pieni lapsi ei oikein mistään muusta elämässään saa päättää, niin vaatteet ja se, millä leikkii ja miten leikkii, olkoon ne asiat joihin todellakin saa itse vaikuttaa :)
Mutta joo, en edelleenkään ymmärrä serkkuni logiikkaa. En vieläkään ole tästä hänelle avautunut, enkä muillekaan ihmisille, tänne nyt anona kirjoitin :D
Serkkusi on elävä esimerkki siitä, kuinka ei kyetä ottamaan vastaan edes oikeasti rakentavaa palautetta kasvatukseen liittyen. Serkku kenties sisimmässään tiesi, että sinä olet oikeassa, muttei voinut sitä myöntää, joten siksi ignoorasi huomautuksesi LOL, etsä mistään mitään tiiä kun sulla ei oo lapsia- vähättelyllä. Siihen kun on niin helppo vedota, vaikka itse tietäisi toimivansa jos ei nyt väärin, niin epäsuotuisalla tavalla.
Itse kyllä tykkään kuulla mielipiteitä myös lapsettomien suusta, koska heillä saattaa olla sellainen näkökulma mitä itse ei osaa ajatella. Kuitenkin jos keskustella osaa taitavasti, niin silloin voi puhua aiheesta kuin aiheesta ja aina ei tarvitse olla samaa mieltä asioista tai jotenkin voittaa toista puolelleen tai saada häntä vaihtamaan mielipidettään. Asioista voi ihan vaan jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.
Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa.
Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.
Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.
Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.
Ehditkin vastata, vaikka kysymys olikin esitetty mulle. Mutta olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. On ihan ok, jos toinen kertoo olevansa väsynyt, koska on joutunut valvomaan lapsensa takia. Silloin mä tiedän, että en ehdota mitään vähänkään rasittavampaa tekemistä (kuten esim lenkille lähtöä) enkä myöskään syvällisempää keskustelua mistään. Ymmärrän, ettei toinen väsymykseltään jaksa. Mutta tämä ei tarkoita, että sitten toinen valittaisi ja voivottelisi väsymystään seuraavat pari tuntia. Riittää, että kertoo olevansa väsynyt ja sen jälkeen voidaan miettiä, mitä molempia kiinnostavaa väsynytkin jaksaa tehdä tai millaisista asioista keskustella.
Mun ystäväni tietävät, että mä olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen. Ei siis kannata esittää ongelmiaan mulle, jos ei halua niihin mitään ratkaisuehdotuksia. Olen myös kipukroonikko, jolla on ollut täysin kivuton päivä joskus 30 vuotta sitten. Mäkin olen usein väsynyt, kun en ole saanut kivuiltani nukuttua, mutta en mä valita kivuistani tai väsymyksestäni ystävilleni vaan ihan on riittänyt, kun olen sanonut olevani liian väsynyt/kivulias lähtemään lenkille, shoppailemaan tms. Silloin ollaan aina keksitty jotain muuta tekemistä tai päätetty siirtää tapaaminen parempaan ajankohtaan. Mulla on yksi ystävä, joka on myös kipukroonikko ja hänen kanssaan voidaan antaa toisillemme vertaistukeakin, mutta 99%:sti meistä kumpikin haluaa ystävyydeltä ihan muuta kuin kivuista vatvomista. Itse asiassa haluamme olla kokonaan ajattelematta kipua va väsymystä. Kommentoija 54 oli aivan väärässä. Ei ystäviä olla vain silloin, kun kaikki on kivasti ja hyvin. Ystäviä ollaan myös silloin, kun ei ole. Mutta juuri silloin hyvä ystävä saa sun ajatuksesi pois kaikista niistä asioista, jotka elämässäsi ei ole kivasti ja hyvin. Ystävän seura tai puhelu ystävän kanssa saa sut hetkeksi aikaa pois siitä osasta elämääsi, joka on huonosti. Kuten just vaikka väsymys ja kivut. Sen virkistävän hetken jälkeen jaksat taas paremmin kärvistellä, koska sait taas muistutuksen, että elämässäsi on muutakin kuin vain väsymys/kivut/ym kurjuus. Jos taas käytät senkin ajan ongelmissasi piehtaroimiseen, palaat tapaamisen/puhelun jälkeen piehtaroimaan itseksesi. Mitään irtiottoa kurjuudesta ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä tykkään kuulla mielipiteitä myös lapsettomien suusta, koska heillä saattaa olla sellainen näkökulma mitä itse ei osaa ajatella. Kuitenkin jos keskustella osaa taitavasti, niin silloin voi puhua aiheesta kuin aiheesta ja aina ei tarvitse olla samaa mieltä asioista tai jotenkin voittaa toista puolelleen tai saada häntä vaihtamaan mielipidettään. Asioista voi ihan vaan jutella.
Joo, harvoin on minusta mitään järkeä lähteä siitä, että nyt se toinen muuttaa mielensä, kun minä olen niin viisas. Jos se viisaus on vielä sitä, että kun mulla on huonosti käyttäytyvä koira tai oireileva lapsi, niin minäpä tiedän kaiken.
Jotenkin juttelun pitäisi minusta olla vastavuoroista ja molempia kiinnostavaa, tosi raskas on kuunnella jonkun itselleen ihan tuntemattoman ja merkityksettömän haukkumista. Ja vielä odottaa, että se kuuntelija kovasti on samaa mieltä.
Minä ottaisin kyllä sen ystävän joka auttaa lapsen kanssa konkreettisesti niin että pääsen nukkumaan, enkä sitä joka kovasti nyökyttelee kun kerron, etten ole nukkunut viikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.
Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa.
Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.
Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.
Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.
Ehditkin vastata, vaikka kysymys olikin esitetty mulle. Mutta olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. On ihan ok, jos toinen kertoo olevansa väsynyt, koska on joutunut valvomaan lapsensa takia. Silloin mä tiedän, että en ehdota mitään vähänkään rasittavampaa tekemistä (kuten esim lenkille lähtöä) enkä myöskään syvällisempää keskustelua mistään. Ymmärrän, ettei toinen väsymykseltään jaksa. Mutta tämä ei tarkoita, että sitten toinen valittaisi ja voivottelisi väsymystään seuraavat pari tuntia. Riittää, että kertoo olevansa väsynyt ja sen jälkeen voidaan miettiä, mitä molempia kiinnostavaa väsynytkin jaksaa tehdä tai millaisista asioista keskustella.
Mun ystäväni tietävät, että mä olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen. Ei siis kannata esittää ongelmiaan mulle, jos ei halua niihin mitään ratkaisuehdotuksia. Olen myös kipukroonikko, jolla on ollut täysin kivuton päivä joskus 30 vuotta sitten. Mäkin olen usein väsynyt, kun en ole saanut kivuiltani nukuttua, mutta en mä valita kivuistani tai väsymyksestäni ystävilleni vaan ihan on riittänyt, kun olen sanonut olevani liian väsynyt/kivulias lähtemään lenkille, shoppailemaan tms. Silloin ollaan aina keksitty jotain muuta tekemistä tai päätetty siirtää tapaaminen parempaan ajankohtaan. Mulla on yksi ystävä, joka on myös kipukroonikko ja hänen kanssaan voidaan antaa toisillemme vertaistukeakin, mutta 99%:sti meistä kumpikin haluaa ystävyydeltä ihan muuta kuin kivuista vatvomista. Itse asiassa haluamme olla kokonaan ajattelematta kipua va väsymystä. Kommentoija 54 oli aivan väärässä. Ei ystäviä olla vain silloin, kun kaikki on kivasti ja hyvin. Ystäviä ollaan myös silloin, kun ei ole. Mutta juuri silloin hyvä ystävä saa sun ajatuksesi pois kaikista niistä asioista, jotka elämässäsi ei ole kivasti ja hyvin. Ystävän seura tai puhelu ystävän kanssa saa sut hetkeksi aikaa pois siitä osasta elämääsi, joka on huonosti. Kuten just vaikka väsymys ja kivut. Sen virkistävän hetken jälkeen jaksat taas paremmin kärvistellä, koska sait taas muistutuksen, että elämässäsi on muutakin kuin vain väsymys/kivut/ym kurjuus. Jos taas käytät senkin ajan ongelmissasi piehtaroimiseen, palaat tapaamisen/puhelun jälkeen piehtaroimaan itseksesi. Mitään irtiottoa kurjuudesta ei tapahdu.
Kauniisti sanottu. En tiedä liekö sattumaa, mutta ne mun tuntemat joilla oikeasti olisi sitä valitettavaa, eivät juurikaan valita. Kovinta ääntä pitävät ne, joiden elämässä ei ole vialla mitään mikä ei olisi ratkaistavissa, joka muuttamalla toimintatapaa tai vaan asennetta.
Ehkä ne oikeasti kovia kokeneet valittajat on sitten lähteneet oman käden kautta tai muuten karsiutuneet mun elämänpiiristä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.
Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa.
Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.
Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.
Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.
Ehditkin vastata, vaikka kysymys olikin esitetty mulle. Mutta olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. On ihan ok, jos toinen kertoo olevansa väsynyt, koska on joutunut valvomaan lapsensa takia. Silloin mä tiedän, että en ehdota mitään vähänkään rasittavampaa tekemistä (kuten esim lenkille lähtöä) enkä myöskään syvällisempää keskustelua mistään. Ymmärrän, ettei toinen väsymykseltään jaksa. Mutta tämä ei tarkoita, että sitten toinen valittaisi ja voivottelisi väsymystään seuraavat pari tuntia. Riittää, että kertoo olevansa väsynyt ja sen jälkeen voidaan miettiä, mitä molempia kiinnostavaa väsynytkin jaksaa tehdä tai millaisista asioista keskustella.
Mun ystäväni tietävät, että mä olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen. Ei siis kannata esittää ongelmiaan mulle, jos ei halua niihin mitään ratkaisuehdotuksia. Olen myös kipukroonikko, jolla on ollut täysin kivuton päivä joskus 30 vuotta sitten. Mäkin olen usein väsynyt, kun en ole saanut kivuiltani nukuttua, mutta en mä valita kivuistani tai väsymyksestäni ystävilleni vaan ihan on riittänyt, kun olen sanonut olevani liian väsynyt/kivulias lähtemään lenkille, shoppailemaan tms. Silloin ollaan aina keksitty jotain muuta tekemistä tai päätetty siirtää tapaaminen parempaan ajankohtaan. Mulla on yksi ystävä, joka on myös kipukroonikko ja hänen kanssaan voidaan antaa toisillemme vertaistukeakin, mutta 99%:sti meistä kumpikin haluaa ystävyydeltä ihan muuta kuin kivuista vatvomista. Itse asiassa haluamme olla kokonaan ajattelematta kipua va väsymystä. Kommentoija 54 oli aivan väärässä. Ei ystäviä olla vain silloin, kun kaikki on kivasti ja hyvin. Ystäviä ollaan myös silloin, kun ei ole. Mutta juuri silloin hyvä ystävä saa sun ajatuksesi pois kaikista niistä asioista, jotka elämässäsi ei ole kivasti ja hyvin. Ystävän seura tai puhelu ystävän kanssa saa sut hetkeksi aikaa pois siitä osasta elämääsi, joka on huonosti. Kuten just vaikka väsymys ja kivut. Sen virkistävän hetken jälkeen jaksat taas paremmin kärvistellä, koska sait taas muistutuksen, että elämässäsi on muutakin kuin vain väsymys/kivut/ym kurjuus. Jos taas käytät senkin ajan ongelmissasi piehtaroimiseen, palaat tapaamisen/puhelun jälkeen piehtaroimaan itseksesi. Mitään irtiottoa kurjuudesta ei tapahdu.
Miimiimiimiimiimiimiimiimiimiiii mii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, ystäväni sanoi minulle kun olimme 20 v ja hänellä lapsia minulla ei vielä, ettei hän ymmärrä mitä elämää on ilman lapsia. Pari kertaa taidettiin tavata sen jälkeen. Hän on eronnut pari kertaa ainakin. Me oltu nyt melkein 40 v yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, ystäväni sanoi minulle kun olimme 20 v ja hänellä lapsia minulla ei vielä, ettei hän ymmärrä mitä elämää on ilman lapsia. Pari kertaa taidettiin tavata sen jälkeen. Hän on eronnut pari kertaa ainakin. Me oltu nyt melkein 40 v yhdessä.
Perus pässi nainen
Alue: Aihe vapaa
Maailmassa on niin paljon paskoja vanhempia, ettei tartte kummoisella lapsettoman päättelykyvyllä lähteä pätemään.
Esimerkiksi itse en antaisi lapsen nukkua juopporemmin kämpässä ja likaisissa vuodevaatteissa, mutta kyllähän nämä vanhemmat varmastikin tietää paremmin, kuin minä, lapseton.