Nyt oikeesti äidit! Jos haluatte että teillä on yhtään ystäviä vielä parin vuoden päästä niin opetelkaa vähän parempaa sosiaalista pelisilmää

Neuvoja annetaan, kun niitä pyydetään.

Kun toinen kertoo huolistaan, tarjotaan empatiaa ja kuuntelevaa korvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkkinä, jos sanot: Mua niin väsyttää kun mun lapsi ei nuku ja tuntuu että oon ihan epäonnistunut äiti

Vertaa sitä kun sanot: Kaikki sanoo että lapselle pitäisi tehdä x ja y mutta se on kaikkien tutkimusten vastaista ja ihan väkivaltaa ja se naapurin Petra ei ymmärrä näistä asioista mitään"

Ensimmäiseen esimerkkiin sosiaalisesti taitava kuulija tarjoaa vain ja ainoastaan sympatiaa ja tsemppiä, että kyllä sinä olet ihan hyvä äiti. Neuvominen olisi vaan suolan hieromista haavoihin.

Toiseen ei sosiaalisesti taitava kuulija kommentoi muuta kuin aijaa, vainiin, niinkö tutkimukset nykyään sanoo, jos ei ole jotain tosiasiallista tietoa niistä nykyajan kasvatussuosituksista. Petran äitiyttä on turha mennä ruotimaan sen enempää kun tuskin siitäkään tiedät mitään.

En ymmärrä miten nämä kommentit voi edes tulkita niin että kaivattaisiin mitään lisäneuvoja? Kuulijaa vaan haetaan että saa purkaa sydäntään.

Kaikki ihmiset ei halua olla mukana toisten ihmisten haukkumisessa jolla oikeutetaan omaa toimintatapaa, monesti juuri siksi että ei itse tiedä onko se toinen ihminen ansainnut mitään haukkuja kun ei itse aiheesta tiedä. Mielestäni asiatonta joten sanon ihan varmasti näissä tilanteissa muutakin kuin "aijaa". Ja jos siihen reaktiona on että "olet lapseton et voi tietää" niin miten se äiti ei näe ristiriitaa siinä, että itse haukkuu toista äitiä tai arvostelee? 

Hyvää mallia lapselle jne...

Oletko sosiaalisesti ihan normaali? Kuulostaa jotenkin tosi erikoiselle ja jyrkälle tuo sinun tapa reagoida asioihin. Normaali osaa sivuuttaa tuommoisen asian ilman riidan haastamista.

Mielestäni normaali äiti osaisi myös ottaa kommenttini siitä että en halua haukkua hänen kanssaan tuntemattomia ihmisiä muuten, kuin sanomalla että en ymmärrä kun olen lapseton. Itse asiassa näkisin että on aika paljon jyrkempää käytöstä vähätellä ihmistä, joka ei halua osallistua loanheittoon. Harmi että sellainen on teille äideille sitten ilmeisesti sosiaalisesti normaalia, haukkua muita äitejä ilman mitään itsereflektiota, että voisi tehdä toisin. Ongelma on niissä jotka ei suostu kuuntelemaan ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Et tainnut ymmärtää aloitusta. Jos itse tarjoilee asian oikein, siis äitinä, niin saa varmemmin sellaisia vastauksia mitä haluaa. 

Miksi äidin pitää tuoda esille komplisoituja ongelmia jos ei siedä että niitä kommentoidaan? Jos haluaa vaan ymmärrystä, niin ei kannata verhota sitä mihinkään luennointiin ja jos loukkaantuu neuvosta, niin kannattaa ehkä miettiä että onko se järkevintä sanoa toiselle ääneen että olet lapseton niin älä neuvo, jos kyse on siitä että olet itse tosi epävarma, harvemmin muuten noin hyökkäilee. 

Sosiaalista pelisilmää äidit, sosiaalista pelisilmää. Tai sitten peili käteen kun seuraava valituksen aihe on se että ootte niin yksin. 

Minkä takia tässä nyt kohdistetaan sosiaalinen kömpelyys pelkästään äiteihin?   Eihän tuo nyt äitiydestä ole kiinni osaatko ilmaista itseäsi hyvin vai huonosti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin  sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa. 

Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikääääään ei ole niin ärsyttävää kuin ihminen joka besserwisseröi asiassa josta ei mitään ymmärrä.

Vieläkään ei mene jakeluun että jos päätyy omia valintoja oikeuttamaan esim muita haukkumalla niin kyllä, lapsettomallakin voi olla siihen mielipide. Ymmärrän esim, että muut äidit, esim omani, on tehnyt eri tavalla. Ymmärrän, että se sinun haukkumasi äiti on tehnyt eri tavalla. 

Tässähän haukutaan siis äitini ymmärrystä ja jonkun toisen ymmärrystä ja tuon sen esiin. Äitinä koet sen uhkaavaksi ja selität itsellesi tilanteen että minä olen lapseton ja en ymmärrä. Ihan ok, mutta kannattaa miettiä hetki kun se pää on siellä puskassa, että olikohan asia nyt ihan niin ja miksi koet sen niin suurena uhkana että on toisia (ihan äitien) toimintatapoja ja kaikki ei välttämättä jaksa pitää sinua äitien joukossa Äitinä, jolla on suurin tieto.

Jos et halua lähteä tähän keskusteluun niin älä hauku ja arvostele muita vaan kerro että tarviit kuuntelijaa ja on raskasta. Se on ihan ok eikä vähennä sun arvoa äitinä. 

Miksi sinun pitää vetää herneet nokkaan jonkun random äidin tai sinun oman äidin puolesta, jos joku sanoo etteivät he noudata tai ymmärrä nykyajan suosituksia? Anna olla vaan jos et asiasta mitään tiedä, tai jos haluat virittää keskustelua niin voit pyytää lisätietoa niistä nykyajan suosituksista ja ihmetellä miten on maailma muuttunut.

En halua osallistua ihmisten haukkimiseen yksittäisen äidin oman kokemuksen pohjalta paremmasta tiedosta. En ole lastenkasvatuksen asiantuntija niin en lähde mukaan haukkumaan muita ihmisiä siksi että joku tuttavani luulee tietävän kaikesta kaiken siinä määrin, että arvostelee toisia. Lisäksi elämänkokemus, ihan lapsettoman, on osoittanut että itsestään varmat ihmiset harvoin arvostelevat toisia. En ruoki tällaista menemällä siihen mukaan vaan totean että muillakin voi olla tietoa tai olosuhteita joita et ymmärrä tai osaa arvioida. 

Edelleenkään en ymmärrä miten tämä asia varsinaisesti liittyy äiteihin. Jos ystäväsi on tyyppi joka haukkuu muita korostaakseen itseään niin hän on varmasti ollut semmoinen jo ennen lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleensä kenenkään ei pidä jaella neuvoja jos niitä ei erikseen kysytä, mutta älä nyt viitti vihjailla että paksuksi tuleminen tai elukan ostaminen vaikka viisi kertaa tekisi alan asiantuntijaksi. Maailma on täynnä uusavuttomia vanhempia ja tolloja koiranomistajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkkinä, jos sanot: Mua niin väsyttää kun mun lapsi ei nuku ja tuntuu että oon ihan epäonnistunut äiti

Vertaa sitä kun sanot: Kaikki sanoo että lapselle pitäisi tehdä x ja y mutta se on kaikkien tutkimusten vastaista ja ihan väkivaltaa ja se naapurin Petra ei ymmärrä näistä asioista mitään"

Ensimmäiseen esimerkkiin sosiaalisesti taitava kuulija tarjoaa vain ja ainoastaan sympatiaa ja tsemppiä, että kyllä sinä olet ihan hyvä äiti. Neuvominen olisi vaan suolan hieromista haavoihin.

Toiseen ei sosiaalisesti taitava kuulija kommentoi muuta kuin aijaa, vainiin, niinkö tutkimukset nykyään sanoo, jos ei ole jotain tosiasiallista tietoa niistä nykyajan kasvatussuosituksista. Petran äitiyttä on turha mennä ruotimaan sen enempää kun tuskin siitäkään tiedät mitään.

En ymmärrä miten nämä kommentit voi edes tulkita niin että kaivattaisiin mitään lisäneuvoja? Kuulijaa vaan haetaan että saa purkaa sydäntään.

Kaikki ihmiset ei halua olla mukana toisten ihmisten haukkumisessa jolla oikeutetaan omaa toimintatapaa, monesti juuri siksi että ei itse tiedä onko se toinen ihminen ansainnut mitään haukkuja kun ei itse aiheesta tiedä. Mielestäni asiatonta joten sanon ihan varmasti näissä tilanteissa muutakin kuin "aijaa". Ja jos siihen reaktiona on että "olet lapseton et voi tietää" niin miten se äiti ei näe ristiriitaa siinä, että itse haukkuu toista äitiä tai arvostelee? 

Hyvää mallia lapselle jne...

Oletko sosiaalisesti ihan normaali? Kuulostaa jotenkin tosi erikoiselle ja jyrkälle tuo sinun tapa reagoida asioihin. Normaali osaa sivuuttaa tuommoisen asian ilman riidan haastamista.

Mielestäni normaali äiti osaisi myös ottaa kommenttini siitä että en halua haukkua hänen kanssaan tuntemattomia ihmisiä muuten, kuin sanomalla että en ymmärrä kun olen lapseton. Itse asiassa näkisin että on aika paljon jyrkempää käytöstä vähätellä ihmistä, joka ei halua osallistua loanheittoon. Harmi että sellainen on teille äideille sitten ilmeisesti sosiaalisesti normaalia, haukkua muita äitejä ilman mitään itsereflektiota, että voisi tehdä toisin. Ongelma on niissä jotka ei suostu kuuntelemaan ilmeisesti.

Ongelma on siinä, että sinä väität ongelman olevan yleisesti äideissä, vaikka kyse ei ole siitä. Jos sinulla on taipumusta usein saada ihmiset suuttumaan sinulle, kannattaa harkita sitä itsereflektiota itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Et tainnut ymmärtää aloitusta. Jos itse tarjoilee asian oikein, siis äitinä, niin saa varmemmin sellaisia vastauksia mitä haluaa. 

Miksi äidin pitää tuoda esille komplisoituja ongelmia jos ei siedä että niitä kommentoidaan? Jos haluaa vaan ymmärrystä, niin ei kannata verhota sitä mihinkään luennointiin ja jos loukkaantuu neuvosta, niin kannattaa ehkä miettiä että onko se järkevintä sanoa toiselle ääneen että olet lapseton niin älä neuvo, jos kyse on siitä että olet itse tosi epävarma, harvemmin muuten noin hyökkäilee. 

Sosiaalista pelisilmää äidit, sosiaalista pelisilmää. Tai sitten peili käteen kun seuraava valituksen aihe on se että ootte niin yksin. 

Minkä takia tässä nyt kohdistetaan sosiaalinen kömpelyys pelkästään äiteihin?   Eihän tuo nyt äitiydestä ole kiinni osaatko ilmaista itseäsi hyvin vai huonosti

Jos maalitolppien siirtely tekee sinulle kokonaisuuden mukavammaksi pureskella niin siirrä mihin siirrät. Omassa tuttavapiirissäni ei ole mikään asia muodostunut niin kokonaisvaltaiseksi joillekin äideille kuin äitiys ja se (itsekin sitten myöhemmin osan kohdalla myönnetty) epävarmuus saa jankuttamaan ja arvostelemaan muita. Jos et ole herkkä ja epävarma niin et yleensä mene sekaisin siitä että joku sinua neuvoo. Minua ei ainakaan kiinnosta jos joku joka ei asiasta tiedä, minua neuvoo. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En jaksa siitä uhriutua tai varsinkaan ketään soimata..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin  sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa. 

Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.

Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.

Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleensä kenenkään ei pidä jaella neuvoja jos niitä ei erikseen kysytä, mutta älä nyt viitti vihjailla että paksuksi tuleminen tai elukan ostaminen vaikka viisi kertaa tekisi alan asiantuntijaksi. Maailma on täynnä uusavuttomia vanhempia ja tolloja koiranomistajia.

Missä minä niin väitän? He kuitenkin tietää siitä arjesta enemmän kuin "ei mitään", ja kuten sanoin niin toki lapsettomalla tai koirattomalla voi myös olla muulla tavoin hankittua tietoa jolloin voi hyvin olla sanottavaa aiheesta. Riippuen tilanteesta toki. Lapsen valvomista valittavalle ei ylipäätään kannata mennä antamaan neuvoja ellei tämä erikseen pyydä, koska usein siihen on jo kokeiltu kaikkea.

Kahden pienen lapsen äitinä ihmettelen tuota ilmiötä, että dissataan jonkun toisen äidin kasvatusmetodeja. Sillai öööö, miksi mua kiinnostaisi, millä tavalla joku muu kasvattaa lapsiaan, vaikka pitäisin ko tapoja "väärinä", hankalina tai outona, niin mitä väliä, kun mun ei itse ole pakko niitä toteuttaa?? Jos ne toimii esim.naapurin Petralle, siitä vaan! Miksi se mua koskettaisi millään tavalla? Mä kasvatan omaa jälkikasvuani kuten itse parhaaksi näen.

Ja toisekseen, ei ikinä tulis mieleenkään läpättämälle ystävälleni ikää tilittää , kuinka "Petran kasvatustyyli on niin outo" :D sitä lapsetonta varmaan asia kiinnostaakin, kuin kilo pskaa :D

Mutta jotkut jutut, mitä äidit sanovat lapsettomille ystävilleen "et sä voi tätä ymmärtää ennenku saat omia lapsia" on kyllä sellasta puppua, että oksat pois.

Esimerkkinä:

Olin noin lukioikäisenä ajoittain vanhemman serkkuni lapsia vahtimassa yön yli, heidän kotonaan, kun serkku oli miehensä kanssa ulkona. Heidän 5v poika oli hyvin vastahakoinen vaatteiden pukemisen suhteen. Menin sitten rauhallisesti hymyssä suin sanomaan (kun poika huusi, ettei tahdo tätä paitaa, ei tahdo mitään paitaa) että "Älä viiti Erik, sä oot ihan ite nää vaatteet joskus valinnut, kyllä näistä löytyy joku josta tykkäät" ja pikku Erik oli sillai "En oo! Äiti ostaa kaikki mun vaatteet eikä anna mun valita edes värejä itse!:

Olin ihan järkyttynyt :D mutta kun serkulle tästä nätisti mainitsin, että eikö 5v pojan voisi antaa valita edes vaatteidensa värin, tai kuosin, niin pukeminenkin ehkä helpottuisi. Serkku vaan nauroi, että ehei, silloinhan poika luulis, että saa määrätä kaikesta (?), ja "ymmärrät sitten, kun sulla omia lapsia"

No, nyt mulla on omia lapsia, joilla jo 2-vuotiaana oli vahva mielipide siihen, mitä päälleen pukevat. Ja saavatkin päättää, mutta minä katson että heillä on aina säänmukaiset vaatteet (Ei saa laittaa shortseja pakkaseen) ja ostettaessa vaatteita päätän, mistä ne ostetaan. Muutenkin koen, että koska pieni lapsi ei oikein mistään muusta elämässään saa päättää, niin vaatteet ja se, millä leikkii ja miten leikkii, olkoon ne asiat joihin todellakin saa itse vaikuttaa :)

Mutta joo, en edelleenkään ymmärrä serkkuni logiikkaa. En vieläkään ole tästä hänelle avautunut, enkä muillekaan ihmisille, tänne nyt anona kirjoitin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin  sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa. 

Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.

Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.

Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.

Kuulostat kyllä tosi raskaalle ystävälle. Onneksi omani ei ole tuommoisia.

Kuulostaa rasittavalta. Mutta omat kaverini ovat pysyneet ihan täysipäisinä äitiydestä huolimatta. Ehkä tuo ei varsinaisesti liity siihen, oletko äiti vai et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin  sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa. 

Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.

Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.

Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.

Eli ystäviä ollaan vaan kun kaikki on kivasti ja hyvin?

Ei tuo taida pelkästään äiteihin rajoittua. Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut ihmiset valittavat, että mitä ihmettä teen kun on tällainen tilanne, ja sitten kun yrittää miettiä ratkaisua, he loukkaantuvat että olivat vain kuuntelijaa vailla.

Olisikin niin, että vain valittavat pahaa oloaan, mutta kun se on yleensä "tommonen juttu ja tämmönen juttu on huonosti ja mitä tässä voi tehdä kun sen lisäksi vielä toikin menee pieleen". Ja silti ei saa kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Yleisesti ottaen ei kannata ottaa puheeksi asiaa x henkilön kanssa, joka ei tiedä tai jonka ei usko tietävän mitään asiasta x. Lapsettoman ystävän kanssa ei siis kannata keskustella lapsista ja vanhemmuudesta vaan niistä asioista keskustelee sellaisten ystäviensä kanssa, joilla on asiasta riittävästi tietoa. Mä osaan onneksi itsekin  sanoa toiselle, jos alkaa puhua jostain sairaudestaan, autostaan tms, että en tiedä tuosta asiasta yhtään mitään, ja vaihdan puheenaihetta johonkin sellaiseen, mistä molemmilla on tietoa. 

Kyllähän ystävälle pitäisi voida purkaa tuntojaan myös aiheesta joka ei toiselle ole tuttu. Vai eikö minun kaveri saisi tuskailla minulle avioeroaan ja mieshuoliaan kun minulla ei ole kokemusta juoppomiehestä? En minä osaa siihen sanoa muuta kuin että tsemppiä, mutta kuuntelen kyllä. Ja sitten myöhemmin hän tuskaili sinkkuna oloa ja deittailun hankaluutta, siitäkään minulla ei ole kokemusta mutta tsemppasin silti enkä yrittänyt neuvoa että mikset tee niin tai näin. Ja miksei autottomalle kaverille voisi tuskailla sitä kun auto hajosi, tai sitten lapsettomalle sitä kun ei ole saanut nukuttua lapsen takia. Sitä vartenhan ystävät on, että ollaan tukena, asiassa kuin asiassa. Tietty jos ystävyys menee siihen että jauhetaan aina vaan toisen ongelmista niin onhan se pidemmän päälle tympeää, eikä enää mitään oikeaa ystävyyttä.

Ystävyys voi olla myös sitä, että tehdään molempia kiinnostavia asioita, eikä ylipäätään käytetä aikaa turhaan valittamiseen. Kun kaikki ei kaipaa jotakin "tukea", mä en ole koskaan ymmärtänyt miten sen valittajan elämä tulee paremmaksi jonkun kolmannen aiheettomalla haukkumisella. Tai valittamisella valvomisesta, miksei nuku sitäkin hetkeä kun käyttää ihan turhaan valittamiseen.

Valittaminen tekee kaiken vaan raskaammaksi sietää, mitään se ei koskaan ratkaise. Saati sitten jonkun kolmannen haukkuminen.

Kuulostat kyllä tosi raskaalle ystävälle. Onneksi omani ei ole tuommoisia.

Kun en toimi jätesäkkinä turhalle ruikutukselle? Tiedätkö, minä nuorena olin muuttumassa samanlaiseksi ammattivalittajaksi kun sinä, varmaan ympäristön esimerkistä.

Luin sitten kirjan, jossa avattiin hyvin ihan fysiologisella tasolla, mitä aivoissa tapahtuu eri lailla, kun teet jonkin asian iloisella mielellä tai sitten valittaen. Ja ne valittajat rakensi itse oman kurjuutensa, ne teki normaaleista asioista kurjia sillä omalla negatiivisuudella ja loputtomalla väninällä, erot näkyi ihan aivokuvissa. Ihan tietoisesti lopetin turhan valittamisen, ja elämästäni tuli hyvää.

Aika harva niitä valittajia jaksaa kuunnella, puoliso lähtee, ystävät joko lähtee tai sitten nyökkää kuuntelematta ja odottaa vaan omaa vuoroa valittaa samalla tavalla. Sitten valitetaan vuorotellen ja molemmat on syystä sitä mieltä, että kiviäkin kiinnostaa miten naapurin Petra kasvattaa lapsensa tai kuinka vähän olet nukkunut. Työpaikalla kahvihuone tyhjenee kun sinne tulee mutrunaama aloittamaan jokapöiväisen valituksensa, miten kaikki paitsi kusi on jaskaa. Raskaita ihmisiä, yleensä myös yksinäisiä ja hyvästä syystä.

Mutta valita sinä vaan maailman tappiin, pilaat siinä tosin muiden kun oman elämäsi, mutta omapa on ratkaisusi. Ystävyyttä tuollainen vuorovalitus ei minusta tosin ole, ja se tukikin on että vie vaikka lapsen ulos vaunulenkille että äiti saa nukkua, valituksen kuuntelu ei ketään tue.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa rasittavalta. Mutta omat kaverini ovat pysyneet ihan täysipäisinä äitiydestä huolimatta. Ehkä tuo ei varsinaisesti liity siihen, oletko äiti vai et.

Samaa mietin! Ei tuollainen toisten arvostelu liity suoraan siihen, ootko äiti vai et, vaan ihan yleisesti se on tietty ihmistyyppi, joka mielellään arvostelee muita ja juoruaa muista ihmisistä ystävilleen....

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti ottaen kannattaisi pitää suunsa kiinni semmoisista asioista joista ei tiedä, ja ihan vaan vaikka tarjota sitä sympatiaa jos ei muuta osaa. Lapsettoman ei tosiaan kannata jaella lastenkasvatusneuvoja eikä koirattoman koirankasvatatusneuvoja, tai ajokortittoman ajo-opastusta, ellei ole jotain syytä miksi olisi näistä keskivertoa enemmän tietoa (koulutus tai kokemus). Yleisesti ottaen kukaan ei tykkää semmoisista ihmisistä jotka yrittää päteä joka asiassa.

Damn, sitten ei kukaan muu saisi sanoa huumeisiin liittyvistä asioista mitään, ellei ole narkomaani.

Eiköhäm se ole hyvä vaan että ap:n kaltaiset tippuu matkasta.

Vierailija kirjoitti:

Kahden pienen lapsen äitinä ihmettelen tuota ilmiötä, että dissataan jonkun toisen äidin kasvatusmetodeja. Sillai öööö, miksi mua kiinnostaisi, millä tavalla joku muu kasvattaa lapsiaan, vaikka pitäisin ko tapoja "väärinä", hankalina tai outona, niin mitä väliä, kun mun ei itse ole pakko niitä toteuttaa?? Jos ne toimii esim.naapurin Petralle, siitä vaan! Miksi se mua koskettaisi millään tavalla? Mä kasvatan omaa jälkikasvuani kuten itse parhaaksi näen.

Ja toisekseen, ei ikinä tulis mieleenkään läpättämälle ystävälleni ikää tilittää , kuinka "Petran kasvatustyyli on niin outo" :D sitä lapsetonta varmaan asia kiinnostaakin, kuin kilo pskaa :D

Mutta jotkut jutut, mitä äidit sanovat lapsettomille ystävilleen "et sä voi tätä ymmärtää ennenku saat omia lapsia" on kyllä sellasta puppua, että oksat pois.

Esimerkkinä:

Olin noin lukioikäisenä ajoittain vanhemman serkkuni lapsia vahtimassa yön yli, heidän kotonaan, kun serkku oli miehensä kanssa ulkona. Heidän 5v poika oli hyvin vastahakoinen vaatteiden pukemisen suhteen. Menin sitten rauhallisesti hymyssä suin sanomaan (kun poika huusi, ettei tahdo tätä paitaa, ei tahdo mitään paitaa) että "Älä viiti Erik, sä oot ihan ite nää vaatteet joskus valinnut, kyllä näistä löytyy joku josta tykkäät" ja pikku Erik oli sillai "En oo! Äiti ostaa kaikki mun vaatteet eikä anna mun valita edes värejä itse!:

Olin ihan järkyttynyt :D mutta kun serkulle tästä nätisti mainitsin, että eikö 5v pojan voisi antaa valita edes vaatteidensa värin, tai kuosin, niin pukeminenkin ehkä helpottuisi. Serkku vaan nauroi, että ehei, silloinhan poika luulis, että saa määrätä kaikesta (?), ja "ymmärrät sitten, kun sulla omia lapsia"

No, nyt mulla on omia lapsia, joilla jo 2-vuotiaana oli vahva mielipide siihen, mitä päälleen pukevat. Ja saavatkin päättää, mutta minä katson että heillä on aina säänmukaiset vaatteet (Ei saa laittaa shortseja pakkaseen) ja ostettaessa vaatteita päätän, mistä ne ostetaan. Muutenkin koen, että koska pieni lapsi ei oikein mistään muusta elämässään saa päättää, niin vaatteet ja se, millä leikkii ja miten leikkii, olkoon ne asiat joihin todellakin saa itse vaikuttaa :)

Mutta joo, en edelleenkään ymmärrä serkkuni logiikkaa. En vieläkään ole tästä hänelle avautunut, enkä muillekaan ihmisille, tänne nyt anona kirjoitin :D

Ehkä sun serkku koki sun huomautuksen pojan puolesta jotenkin arvosteluja, ja siksi heitti tuon - ymmärrät vasta kun sulla omia lapsia- kortin? Oliko serkkusi muutoin vähän kontrollifriikki? Monesti sellaiset ihmiset ovat erityisen tarkkoja siitä, mitä heillä itsellään on päällä, mitä lapsilla on päällä, miltä koti näyttää, jne.

Noin yleisesti ottaen en minäkään ymmärrä, miksei lapsi saisi itse vaatteisiinsa vaikuttaa. Jos siis haluaa. Toisia muksuja ei vois vähempää kiinnostaa vielä yläasteelkakaan, mitä heillä on päällään, mut jonkun ne vaatteet on hälle ostettava ja valittava.