Lue keskustelun säännöt.
Aspergerit: rehellisesti, koetteko tarvitsevanne minkäänlaista tukea tai apua?
08.09.2022 |
Kun täällä ovat monet kirjoittaneet, etteivät he itse tai heidän lapsensa koe itse kärsivänsä assiudesta, vaan ongelma on ympäristön suhtautumisessa eivätkä nepsy-valmentajatkaan ymmärrä heidän piirteitään, niin ihan totta, minkälaista kuntoutusta, tukea tai apua te sitten koette tarvitsevanne vai koetteko ollenkaan?
Kommentit (88)
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger-oireet ja niiden vakavuus ovat 100% yksilöllisiä. Älytön avaus. Minä en tarvitse apua, mutta on paljon ihmisiä, joilla on suuria vaikeuksia tulla yksin toimeen oireiden vakauuden takia.
Koen oman diagnoosini yhtenä ominaisuutenani kuten punavihersokeus, joka 2. Maailmasodan aikana auttoi näkemään maastossa naamioidut kohteet normaaleja paremmin. En todellakaan haluaisi koskaan parantua.
Vierailija kirjoitti:
Asperger-oireet ja niiden vakavuus ovat 100% yksilöllisiä. Älytön avaus. Minä en tarvitse apua, mutta on paljon ihmisiä, joilla on suuria vaikeuksia tulla yksin toimeen oireiden vakauuden takia.
Koen oman diagnoosini yhtenä ominaisuutenani kuten punavihersokeus, joka 2. Maailmasodan aikana auttoi näkemään maastossa naamioidut kohteet normaaleja paremmin. En todellakaan haluaisi koskaan parantua.
Juuri näin. Autismissa on enemmän tai vähemmän haasteita, mutta se voi olla myös vahvuus ja voimavara.
"Parantuminen" on aika suhteellinen käsite. Autismista nyt ei voi lopullisesti parantua, mutta moni kyllä hyötyy oikeanlaisesta tuesta ja kuntoutuksesta.
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Miksi diagnoosi sitten annetaan, jos kerran piirteistä ei ole elämässä minkäänlaista haittaa tai tuen tai avun tarvetta? Mielestäni silloin riittäisi, että tiedostaa itse omat piirteensä.
Voisin hyötyä, mikäli olisi sellaista tukea, apua, kuntoutusta tms. tarjolla, joka oikeasti auttaisi ja hyödyttäisi minua. Toistaiseksi sellaista ei ole löytynyt, joten on ollut vain pakko selviytyä ja tulla toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Miksi diagnoosi sitten annetaan, jos kerran piirteistä ei ole elämässä minkäänlaista haittaa tai tuen tai avun tarvetta? Mielestäni silloin riittäisi, että tiedostaa itse omat piirteensä.
Ei sitä annetakaan. Ainakaan nykyisin. Tai sitten dg on tosiaan tuo piirteet.
Vierailija kirjoitti:
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Miksi diagnoosi sitten annetaan, jos kerran piirteistä ei ole elämässä minkäänlaista haittaa tai tuen tai avun tarvetta? Mielestäni silloin riittäisi, että tiedostaa itse omat piirteensä.
Mä olen asperger, joka ei ole koskaan tarvinnut mitään tukea. Diagnoosi annettiin, kun eräässä vaiheessa elämää alkoholisoiduin ja siitä pyristellessäni irti menin psykiatrille ja terapiaan, koska koin olevani myös masentunut. Myöhemmin tajusin että se alkoholi minun masennukseni aiheutti, ja ongelmat loppui kun lopetin sen jokapäiväisen juomisen. En edes ole kyllä varma pitääkö tuo diagnoosi paikkaansa, todennäköisesti silloin juovana ja masentuneena annoin puheillani itsestäni aika vääristyneen kuvan, sellaisen kuin olisin ollut koko ikäni hyljeksitty outolintu, vaikka ei se niin ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Mikäli diagnoosin saa, niin kyllä silloin on ainakin jonkinlaista tuen tai avun tarvetta. Se on ihan keskeinen diagnoosivaatimus.
Vierailija kirjoitti:
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Mikäli diagnoosin saa, niin kyllä silloin on ainakin jonkinlaista tuen tai avun tarvetta. Se on ihan keskeinen diagnoosivaatimus.
Kyllä, mutta juuri minulle sopivaa tukea, kuntoutusta tai muuta vastaavaa ei vain ole sattunut löytymään. On ollut pakko vain oppia tulemaan toimeen piirteiden ja haasteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarvitse tukea.
Vain vähän ymmärrystä sen suhteen, etten välttämättä tunnista ihmisiä, jos he ovat muuttaneet esim hiustyyliään tai pukeutuvat poikkeavasti siitä, miten olen tottunut heidät näkemään. Minulla aspergeriyteen sekoittuu myös kasvosokeus, joten tunnistan ihmiset muista jutuista kuin kasvoista yms. piirteistä ja se saa aikaan joissakin hämmennystä, inhoa ja jopa raivoa.
Vierailija kirjoitti:
EA3 kirjoitti:
Tuen tarve riippuu hyvin paljon ihmisestä. Autismin kirjo on laaja ja jokainen kirjolainen on yksilö, siten myös heidän tuen tarpeensa.
Aspergeria ehkä pidetään autismin "lievänä" muotona, mutta oikeasti autismia on vaikea luokitella "lievään tai vaikeaan" tms. Diagnoosin nimi ei välttämättä kerro paljoakaan ihmisen toimintakyvystä. Asperger-diagnosoitukin saattaa tarvita tukea normaaliin arkeen, mutta eivät toki kaikki.
T. AS-nainen
Mikäli diagnoosin saa, niin kyllä silloin on ainakin jonkinlaista tuen tai avun tarvetta. Se on ihan keskeinen diagnoosivaatimus.
Totta, diagnoosi kai edellyttää, että oireet haittaavat normaalia elämää. Diagnoosi on usein ensimmäinen askel tuen saamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tarvitse tukea.
Vain vähän ymmärrystä sen suhteen, etten välttämättä tunnista ihmisiä, jos he ovat muuttaneet esim hiustyyliään tai pukeutuvat poikkeavasti siitä, miten olen tottunut heidät näkemään. Minulla aspergeriyteen sekoittuu myös kasvosokeus, joten tunnistan ihmiset muista jutuista kuin kasvoista yms. piirteistä ja se saa aikaan joissakin hämmennystä, inhoa ja jopa raivoa.
Voisiko ajatella, että tuo ymmärrys on sitä tukea?
Anteeksi wttä vastaan vaikka en ole asperger. Mielestäni assit nimenomaan tarvitsisivat ohjausta asioissa, joita eivät itse koe. Kokemukseni mukaan juuri assi saattaa vähätellä tai loukata toista pahastikin, muttei huomaa sitä tai sen seurauksia (toisen suhtautuminen häneen muuttuu väkisinkin) itse ollenkaan, joten ei myöskään koe ongelmaksi. Ongelman se silti aiheuttaa, esimerkiksi avioliitossa, jos puoliso kokee jäävänsä yksin tunteidensa kanssa loukatuksi, ja assi vain mennä porskuttaa eteenpäin tajuamatta edes minkään muuttuneen. Haittaahan se molempien elämää, vaikka toinen vain sen huomaisikin.
Assien ongelma on juuri se, ettei heidän mielestään mitään ongelmaa ole. Ainakaan heissä itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana olisin ehkä hyötynyt jonkinlaisesta tuesta, mutta tähän ikään mennessä olen oppinut jo elämään ja selviytymään piirteiden kanssa. Aikuisille asseille on sitä paitsi hyvin vähän tarjolla mitään tukitoimia, ainakin tällä paikkakunnalla.
Itse ainakin koin saavani hyvin paljon toimintaterapiasta ja nepsyvalmennuksesta. Ei ehkä mitään suoraan elämääni parantavia tajunnanräjäyttäviä vinkkejä, mutta opin itsestäni enemmän kuin koskaan. Ymmärrän paljon paremmin, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Sitten taas itse opiskelu- ja työelämään saadut "hyödyt" tästä kyllä jäivät aika laimeiksi, vaikka niiden ensisijainen tarkoitus varmaan on saada ihmisistä mahdollisimman työkykyisiä.
Suurin ongelma neuroepätyypilliselle on se, että yhteiskunta aikalailla rakentuu keskiverron ihmisen ympärille. Monella työpaikalla ei yksinkertaisesti ole tilaa erikoisemmille työskentelytavoile tai henkilöille, vaikka nämä olisivat oikeissa ympäristöissä hyviä työntekijöitä. Kouluympäristöistä puhumattakaan. Oikeastaan pelkästään yliopistossa olen kokenut, että pystyin opiskelemaan hyvin. Hienoja muistoja tulee esim. yläasteelta mieleen, kun itse pohdin pää hiessä jotain laskua tuijottelemalla kattoa, ja kouluavustaja tulee minulle huutamaan, että lopeta se haaveilu, ja ala laskea. Tuollainen on hyvin yleistä myös muualla. Tärkeintä on se, että on se lyijykynä siinä kirjassa kiinni ja suttua tulee ahkeraan tahtiin, ei se tulos saati sitten se, että onko sitä suttua mietitty yhtään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi diagnoosi pitää antaa, jos piirteet eivät millään tavalla hankaloita elämää eikä ole minkäänlaista tuen tai avun tarvetta. Diagnoosin ideana on juuri se, että voi saada tukea ja apua arkeensa.
Ei diagnoosia saa ilman, että on arkea hankaloittavia oireita. Eihän se olisi silloin autismia.
Nepsy-valmennuksen, tukihenkilötoiminnan jne. hyöty riippuu varmaan paljon siitä, minkälainen tyyppi sattuu osumaan kohdalle. Assit ja ammattilaisetkin ovat yksilöitä, ja toisten välillä kemiat vain kohtaavat paremmin kuin toisten.
Mitä assit ajattelette, onko kyse häiriöstä vai piirteistä (introverttiys, ärsykeyliherkkyys, säännöllisyydestä pitäminen) ? Kannattaako nuorelle puhua näistä piirteistä vai autismin kirjon häiriöstä, jotta hän ymmärtäisi itseään hyvällä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Mitä assit ajattelette, onko kyse häiriöstä vai piirteistä (introverttiys, ärsykeyliherkkyys, säännöllisyydestä pitäminen) ? Kannattaako nuorelle puhua näistä piirteistä vai autismin kirjon häiriöstä, jotta hän ymmärtäisi itseään hyvällä tavalla?
Häiriöllä yleensä tarkoitetaan sitä, että se häiritsee neurotyypillistä. Silti esimerkiksi lapsia ei luokitella häiriintyneiksi, vaikka hyvinkin paljon häiritsevät ja ovat kaikenlainen haitta ympäristölleen. Heitä itseään he ei häiritse lainkaan. Miksi tämä ei koske kirjolaisia? Olen sanonut että se on piirre, joka on luokiteltu autisminkirjoon.
Ovat ihmisiä siinä missä muutkin.
Minunkin täytyy tästä pian lähteä kauppaan hakemaan wc-paperia kun pääsi loppumaan.