Miten sietää yksinäisyyttä?
Ei ole ystäviä enkä nyt kysy vinkkejä ystävien löytämiseen (osoittautunut mahdottomaksi itsestäni johtuvista syistä).
Mutta aika käy pitkäksi ja olen suurimman osan ajasta vain itseni varassa. Työt loppuivat pari vuotta sitten, enkä ole keksinyt mitä tekisin. Harrastan yksin kävelyä, liikuntaa kotona, kirjoittamista. Televisiota en jaksa katsoa joka päivä ja siinäkin kuluu vain tunti pitkästä päivästä.
Kommentit (41)
Manga ja anime.
Ja genrenä slice of life. You're welcome.
Käy kirjastossa lukemassa päivän lehdet, lainaa kirjoja. Kokeile uusia ruokia. Tykkäätkö käsitöistä? Täyttele sanaristikoita, voimistele joka aamu. Putsaa asuntosi kaikesta turhasta tavarasta. Kommentoi juttuja, esim.
vauva.fi:ssä! Opiskele netin kautta maksutta jotain uutta kieltä...
Aihe vapaalla voi olla 7.00-23.00
Itselle tuttu aihe. Olen ollut itsekin ilman ystäviä nyt jo hyvin nuoresta saakka. Nyt olen alle 30. Jos mietin itseäni niin välillä kaipaan seuraa ja on surullinen olo. Sitten taas, kun on kauan yksin niin ei oikein enää osaa ja uskalla edes lähestyä muita ihmisiä ainakaan sillä ajatuksella, että heistä ystäviä saisi. Ristiriitainen asia itselleni. En toisaalta ihan tälläistä toivonut. Samalla olen vähän kuin alistunut tilanteeseen ja yrittänyt tottua. Monesti koen ihmisten kanssa toimisen vaikeaksi. En minusta taida enää olla siihen kaikkeen, ei vaikka välillä surullinen olo tästä kaikesta. Kiusaamista taustalla. No tuskin ketään paljon tämä kiinnostaa.
Ap:lle en osaa paljon vinkkejä antaa. Itse olen pärjännyt jotenkin niin, että ulkoilen paljon. Tänäänkin olin 5 tuntia ulkona. Kävelin, luin kirjaa sekä muuten kulutin aikaa ulkona. Pyrin nukkumaan pitkään ja hyvin ainakin silloin, kun pystyn. Talvi itselle huonoa aikaa tämän suhteen. Valoisena aikana pysyn paremmin rytmissä. Silloin myös aika kuluu nopeimmin, kun voin olla ulkona paljon. Talvi vähän rajoittaa tätä. Ruuanlaitto vie vähän aikaa myös päivästä. Tämän lisäksi en oikeastaan tee mitään erikoista. Katson tv:tä iltaisin. Yleensä esim urheilua sitten luen taas jotain tai yritän etsiä esim youtubesta elokuvan tai kuuntelen musiikkia. Näin päivät vaan jotenkin kuluvat. Läheisiä minulla on vaan oikeastaan vanhempani. Muuten en tapaa ketään. Jotenkin välillä miettii sitä miten yksinkertaista arkeni on.
Vierailija kirjoitti:
Aihe vapaalla voi olla 7.00-23.00
Joo jos haluaa että aivot mätänee ja viimeisetkin uskonrippeet ihmisten hyvyyteen katoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aihe vapaalla voi olla 7.00-23.00
Joo jos haluaa että aivot mätänee ja viimeisetkin uskonrippeet ihmisten hyvyyteen katoaa.
Voi lukea öisin, vaikka kommentit suljettu.
Ala kirjoittaa kirjaa. Julkaisupakkoa ei ole.
Lue Meredith, yksin (Claire Alexander)
Meredith, yksin
Mikä saa tavallisen naisen erakoitumaan kotiinsa? Hurmaava lukuromaani kaikille, jotka ovat viettäneet liikaa aikaa neljän seinän sisällä.
Meredith Maggs ei ole poistunut kodistaan 1214 päivään. Omasta mielestään hän ei kuitenkaan ole yksin…
Hänellähän on kissansa Fred. Sadie-ystävä vierailee kun voi. Meredithillä on seuranaan palapelinsä, lempireseptinsä, suursuosikkinsa Emily Dickinsonin teokset, netissä toimiva tukiryhmä, Tescon ruokalähetti ja muistot.
Mutta jokin on nyt muuttumassa. Halusipa Meredith sitä tai ei, maailma kolkuttaa hänen ovelleen. Onko hänellä rohkeutta voittaa se, mikä on pitänyt hänet seiniensä sisällä koko tämän ajan?
Jotain iloa, valoa ja hauskuutta pitäisi löytää.
Työ. Työelämässä ollessani en ole oikein ehtinyt potea yksinäisyyttä kuin lomilla ollessani, koska sosiaalinen kiintiö tulee ääriään myöten täyteen.
Kun välissä työt olivat katkolla, katselin päivät pitkät sarjoja netistä, esim. Poliisit -ohjelmaa. Säälittävää, että niitä poliiseja alkaa pitää kavereinaan ja jotenkin mielessään muka nauraa hekottelee heidän kanssaan siellä poliisiautossa
Kesällä yksin olo on raskainta, koska kaikkialla on iloisia ihmisiä omissa porukoissaan ja se oikein alleviivaa omaa yksinäisyyttä. Tekee mieli vain olla sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Lue Meredith, yksin (Claire Alexander)
Meredith, yksin
Mikä saa tavallisen naisen erakoitumaan kotiinsa? Hurmaava lukuromaani kaikille, jotka ovat viettäneet liikaa aikaa neljän seinän sisällä.
Meredith Maggs ei ole poistunut kodistaan 1214 päivään. Omasta mielestään hän ei kuitenkaan ole yksin…
Hänellähän on kissansa Fred. Sadie-ystävä vierailee kun voi. Meredithillä on seuranaan palapelinsä, lempireseptinsä, suursuosikkinsa Emily Dickinsonin teokset, netissä toimiva tukiryhmä, Tescon ruokalähetti ja muistot.
Mutta jokin on nyt muuttumassa. Halusipa Meredith sitä tai ei, maailma kolkuttaa hänen ovelleen. Onko hänellä rohkeutta voittaa se, mikä on pitänyt hänet seiniensä sisällä koko tämän ajan?
Olen lukenut jo. Olisin voinut lukea loputtomiin kuvausta siitä, kun päåähenkilö viihtyi yksin. Alkoi ärsyttää siinä vaiheessa, kun muut tulivat hänen elämäänsä ja alkoivat väkisin kuntouttaa häntä.
Ei työkään täytä eksistentialistista tyhjyyttä.
Katso kaikki mahdolliset reality-sarjat. Saat sosiaalisuutta ja ihmisten juonittelua niin paljon, että oma seura maistuu taas.
Vierailija kirjoitti:
Ei työkään täytä eksistentialistista tyhjyyttä.
Joskus se auttaa täyttämään. Parhaimmillaan työ jalostaa tekijäänsä ja antaa syvää merkitystä ja mielekkyyttä olemiselle. Työssä usein myös väkisinkin viettää paljon aikaa samojen työkavereiden kanssa ja tulee tutuksi. Vuosien kuluessa sieltä voi vahingossa löytyä vaikka ystävyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Katso kaikki mahdolliset reality-sarjat. Saat sosiaalisuutta ja ihmisten juonittelua niin paljon, että oma seura maistuu taas.
Minä seuraan erään "ystävyyksiä" enkä kaipaa sellaista.
Vierailija kirjoitti:
toistamalla itselleen niin monta kertaa kuin on tarpeen, että oman sisäisen tyhjyyden täyttäminen muita ihmisiä välikappaleena käyttäen on eksistentiaalisesti mahdotonta
Tämä uskonnollisperäinen keksintö jostain sisäisestä tyhjyydestä... Useimmat ihmiset ei sellaista koe, kun elämän olosuhteet on sopivat heidän luonteelleen. Eli kun on merkityksentunnetta työstä, sopivasti ihmissuhteita, sopivasti tekemistä niin ettei pitkästy jne. Toki jossain ikävaiheeessa oman kuolevaisuuden kohtaaminen todella sisäisesti on kehitystehtävä, ja siihen voi liittyä eksistentiaalisempaakin ahdistusta. Mutta yleensä tunne sisäisestä tyhjyydestä ei ole muuta kuin merkki että on masentunut tai ahdistunut ja pitäisi löytää jotain ihan arkista tehtävää elämäänsä.
Lopulta olemme kuitenkin yksin.