Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Perusteeton pelko, että lapsilleni tehdään pahaa. Mistä apua?

Vierailija
05.09.2022 |

En tiedä, onko kyse ylireagoinnista. Mulla on traumatausta, oma äiti vahingoitti mua lapsena. Ja kyllä, olen käynyt terapiassa, terapeutti oli sellainen hmm-mm, joo-o, niinpä niin, eikä antanut vastauksia. Olen ammatiltani lastentarhanopettaja ja ymmärtääkseni ihan täysjärkinen, en ainakaan ole saanut töissä koskaan palautetta että ylireagoisin tai kollegat epäilisivät minulla viiraavan yliskamarissa.

Kuitenkin pelkään omien lasteni puolesta. Olen hyvin tarkka siitä, kenelle heitä jätän hoitoon. Töissä mulla on herkkä ihmissilmä ja "haistan" asioita, milloin jossain perheessä tarvitaan enemmän tukea tai joku lapsi on allapäin ja annan ekstrahuomiota ja jutellaan mikä mättää.

Isälläni on uusi vaimo, joka on välillä hoitanut lapsiamme. Äitini kanssa en ole enää tekemisissä. Uusi vaimo on todella, todella lapsiystävällisen oloinen, huomioonottava, lämmin äitihahmo. Korostan vielä, että todella huolehtivaisen oloinen aikuisiakin kohtaan. Kuitenkaan hän ei haluaisi käyttää lapsillamme turvaistuimia, töksäyttelee heille, antaa isomman heitellä kiviä vaikka vauva istuu samalla hiekkalaatikolla jne. Kertoo sitten jälkikäteen, miten lähelle kivi lensi vauvan päätä ja se on vaarallista. Tai olivat juuri kävelemään oppineen taaperon kanssa pellolla ja siellä oli ollut leveä syvä oja, jonka reunassa taapero kävelikin tarkasti eikä pudonnut.

Veljeni tuntee tän naisen paremmin ja pitää mua seinäh*lluna kun mua ahdistaa. Veli kehotti hakeutumaan uudelleen terapiaan, ja on totta että mulla on traumatausta. Veli sanoi, että nainen haluaa vaan kertoa mulle, että on huomannut millaisia vaaranpaikkoja lasten kanssa on tullut. Tarkoituksena on siis rauhoitella minua, että kyllä nainen on vaarat huomannut. Minä kuulemma ylireagoin, musta tuntuu että nainen uhkailee satuttavansa lapsiani. Alan olla hänen kanssaan törmäyskurssilla, ja kaikki muut sukulaiset pitävät hänestä, on "luottohenkilö".

Onko jotain omahoito-ohjelmaa tällaiseen neuroosiin ja ahdistukseen? Mä en ole enää antanut lapsia hoitoon isän uudelle vaimolle. Nainen on tästä harmissaan, kun haluaisi vain auttaa, ja lapset kovasti pitävät hänestä. Mitään vakavampaa ei ole sattunut, mutta en voi rauhoittua kun ovat naisen kanssa keskenään jossain ilman minua. Muiden lastenvahtien kanssa ei ole tällaista oloa.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun hoidan töissä samanikäisiä kuin omat, niin ei me kävelytetä 1-vuotiaita syvien ja leveiden ojien varressa. Ei anneta heittää kiviä hiekkalaatikolla toisia päin tai mitään muutakaan, millä voi satuttaa. Jos mietin tuon naisen repliikit omaan suuhuni kun vanhemmat kysyvät miten päivä meni, niin hehän tekisivät minusta valituksen samantien.

Olen aiemmin jo ohjannut naista, että vie lapset tiettyyn paikkaan, minkä itse mielessäni ajattelen turvalliseksi. En tietenkään ole ilmaissut hänelle epäluottamustani. Mutta sitten saan kuulla ettei ollut turvaistuimia tai aina tulee jokin vaaratilanne, joka minulle sitten kuvaillaan jälkikäteen. Nainen ei koskaan kerro, miten hän on tätä tilannetta yrittänyt estää tai ennakoida.

Vierailija
2/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ymmärsinkö oikein, että ajattelet naisen haluavan tahallaan vahingoittaa lapsiasi? Jos näin on, olen veljesi kanssa samaa mieltä, että terapiaan olisi syytä mennä!

On tosi eri asia olla ylihuolehtivainen ja vaikkapa hieman ocd (pakkoajatukset) ja ajatella että tuo nainen on esim. liian suurpiirteinen tai ylirento tms. ja siksi lapsesi saattaisivat olla ehkä jossakin vaarassa hänen seurassaan kuin että ajattelet, että hän ikäänkuin uhkailee sinua tuommoisella! Minusta jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa paranoidilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Näin olen itsekin järkeillyt. Paranoidia voi siis kohdistua tiettyyn tilanteeseen ja henkilöön ja laukaista outoa käytöstä? Tunnistan, että tässä meidän tilanteessa on jotain vinossa. Tuntuu nimenomaan siltä, että hän uhkailee tekevänsä lapsilleni pahaa, koska vie heitä vaarallisiin paikkoihin ja kertoo asioista siten, että alan pelätä. Ei uhkaa suoraan, vaan saa minut ajattelemaan hirveitä kauhukuvia jutuillaan.

Vierailija
4/21 |

En ole mt-alan asiantuntija, mutta olen käynyt itse läpi pitkän psykoterapian ja tuntenut mt-ongelmaisia ihmisiä (kaiken "tasoisia"). Sanoisin, että kannattaisi mitä pikimmin ottaa johonkin hoitavaan tahoon yhteyttä ja kertoa noista ajatuksista vastaanotolla samalla tapaa kuin täällä kirjoitat. Itse pidän hyvin epätodennäköisenä, että tuo nainen uhkailisi sinua tai lapsiasi: koen että reaalimaailma ei oikein toimi niin, eivätkä lasten kaltoinkohtelijat mainosta sitä missään tai ylipäätänsä kertoile siitä verhotusti tai suoraankaan.

Vierailija
5/21 |

Mainostaminen kuvaa hyvin tätä. Juuri se tuntuu niin erikoiselta, miksi henkilö mainostaa sitä, että laiminlyö velvollisuutensa katsoa lasteni perään. Ei täsmää omassa päässä mitenkään, eikä ole mielestäni yhtään normaali tapa toimia. Nainen saa minussa luotua kummallisia vaarantunteita, epävarmuutta ja pelkoa, mitä en ole sitten lapsuuteni kokenut. Tuntuu kuin hän sanoisi rivien välistä: "voin tehdä lapsillesi mitä vain, katso nyt mihin vein heidät tänäänkin, enkä edes yrittänyt suojella heitä". Siitä siis uhan tunne.

Vierailija
6/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin harhaluuloisuushäiriön kriteereitä. Ei musta yleisesti ottaen tunnu siltä, että koko maailman vehkeilisi selkäni takana (:D), ainakaan diagnoosintasoisena ei tuollaiset täyty. Uskoisin, että jotain muutakin olisi ilmennyt, jos olisin paranoidi. Kuitenkin pärjään työelämässä ja yksityiselämässä, en epäile miestäni tai ole mustasukkainen, ei kuvaa yhtään minua. Mutta kai sitä voi olla paranoidi lievemminkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No enpäs tiedä. Mielestäni on aika ymmärrettävää, että hälytyskellosi soivat. Itse en kyllä pitäisi ollenkaan siitä, että tuo nainen valitsee kertoa sinulle juuri tuollaisia asioita. Aivan kuin hän tosiaan esitellä ääneen erilaisia uhkaavia tilanteita. Joten onko ihmekään, ettet pidä tilanteesta. Onkohan nainen hieman passiivis-aggressiivinen? Ehkä hän suhtautuu sinuun vihamielisesti? Oikeasti mukavat ihmiset valitsevat juttuaiheiksi positiivisia asioita eikä tuollaisia läheltä piti -tilanteita. MIelestäni tuossa tosiaan on jotain outoa inhottavuutta. Ehkä nainen itsekään ei huomaa sitä, mutta ymmärrän hyvin jos sinä jo traumataustasi vuoksi huomaat.

Vierailija
8/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, minusta tuo mitä viestissä 5 kuvailet ei ole välttämättä kovin lievää valitettavasti. Mielestäni reaaliteeteissä oleva ei ajattele noin, vaikkakin mainitset, että tuo paranoija on (vielä) vain tällä melko suppealla alueella.

Tsemppiä sulle, toivottavasti saat apua! Olen valitettavasti tuntenut muutamia ihmisiä, jotka ovat hoidosta huolimatta olleet pitkiä aikoja psykoosissa, vaikkei se ole päälle päin vieraille juuri näkynytkään. Valitettavasti nuo psykoosit ovat kuitenkin rappioittaneet heidän elämäänsä pitkällä aikavälillä paljonkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole ylisuojeleva. 70-luvulla oli ok istua autossa ilman turvavyötä ja istuimia, nykyään ei ole ja lakikin sanoo toista.

Nyt vaan kunnolla keskustelua aiheesta että "mummo" ymmärtää kuinka ajat muuttuvat.

Vierailija
10/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis ymmärsinkö oikein, että ajattelet naisen haluavan tahallaan vahingoittaa lapsiasi? Jos näin on, olen veljesi kanssa samaa mieltä, että terapiaan olisi syytä mennä!

On tosi eri asia olla ylihuolehtivainen ja vaikkapa hieman ocd (pakkoajatukset) ja ajatella että tuo nainen on esim. liian suurpiirteinen tai ylirento tms. ja siksi lapsesi saattaisivat olla ehkä jossakin vaarassa hänen seurassaan kuin että ajattelet, että hän ikäänkuin uhkailee sinua tuommoisella! Minusta jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa paranoidilta.

Mulla on ocd ja siihen kuuluu juurikin katastrofiajatttelu. Se että pelkää heti kaikesta sitä pahinta vaihtoehtoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei hän varmasti halua tahallaan lapsia satuttaa, on vaan ajattelematon, moni vanhempi on myös, ei nähdä tarpeen käyttää vaikka pyöräilykypärää lapsella...

Vierailija
12/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä kehoitan kuuntelemaan intuitioa. Minulle esim. aikoinaan intuitio paljasti että mieheni petti minua. Yritin kovasti pitää vastaan ja olla kuuntelematta sitä, mutta niin vaan oli intuitio oikeassa. Aika ajattelemattomalta nainen kuulostaa kun kertoo tuollaisia juttuja. Voiko oikeasti olla impulsiivinen ja ajattelematon, ehkä hieman varomaton henkilö, kun vie lapsia erilaisiin vaaratilanteisiin? Ehkä hieman erikoista, että kertoo niistä sinulle. Varmaan useat vaikenesivat, että vanhempi ei huolestuisi turhaan. Voiko olla että tuo onkin hänen passiivisagressiivinen tapa kertoa, että ei oikeasti haluakaan hoitaa lapsia? Jos on vaan sisäistänyt sellaisen roolin, että olisi lapsirakas tai pyrkii miellyttämään ottamalla lapsia hoitoon, vaikka oikeasti ei halua? Voiko olla peiteltyjä ongelmia, esim. päihteet, jotka sumentaa harkintakykyä ja saa kertomaan erikoisia juttuja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos hän on noin muuten lapsiystävällinen, tuo hänen tapansa kertoa tuollaisia asioita sinulle voi kertoa siitä, että hän on mustasukkainen isästäsi sinulle tai kokee huonoa itsetuntoa, koska ei ole perheen "alkuperäinen" jäsen tai hän epäilee, ettet pidä hänestä ja reagoi sinun oletettuun vihamielisyyteesi häntä kohtaan ilmaisemalla omaa vastavihamielisyyttään tuollaisilla vähän inhottavilla jutuilla. Ei varmasti tee mitään lapsillesi, se on selvä, mutta hän ilmaisee hienovaraisesti välillänne olevaa jännitettä. Ilmassa on mielestäni isän uuden ja isän tyttärenen välistä kitkaa. En ihmettele, jos hän pelkäisi sinun inhoavan itseään, onhan aika usein isän uusi vaikea pala tyttärelle. Monet ihmiset reagoivat sellaisiin pelkoihin muuttumalla lievästi aggressiivisiksi ja tuollaiset puheenaiheet ovat yksi tapa purkaa sitä. Onko suhteenne ollut helppo vai vaikea?

Vierailija
14/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No enpäs tiedä. Mielestäni on aika ymmärrettävää, että hälytyskellosi soivat. Itse en kyllä pitäisi ollenkaan siitä, että tuo nainen valitsee kertoa sinulle juuri tuollaisia asioita. Aivan kuin hän tosiaan esitellä ääneen erilaisia uhkaavia tilanteita. Joten onko ihmekään, ettet pidä tilanteesta. Onkohan nainen hieman passiivis-aggressiivinen? Ehkä hän suhtautuu sinuun vihamielisesti? Oikeasti mukavat ihmiset valitsevat juttuaiheiksi positiivisia asioita eikä tuollaisia läheltä piti -tilanteita. MIelestäni tuossa tosiaan on jotain outoa inhottavuutta. Ehkä nainen itsekään ei huomaa sitä, mutta ymmärrän hyvin jos sinä jo traumataustasi vuoksi huomaat.

Ihmettelen samaan, yleensä kerrotaan mukavia asioita. Nainen jopa videoi sen, kun 1-vuotias taapersi mustavetisen ojan reunaa, ja näytti mulle tän videon kuvaillen, että lapsihan ois voinut pudota. Muiden mielestä nainen on vastuuntuntoinen ja vaaranpaikat tunnistava, mutta miksi hän sitten tekee noin?

Nainen on passiivis-aggressiivinen monellakin tavalla, ja se on muidenkin huomaama asia, ei minun paranoidisuuttani. Luulen myös, että nainen osittain esittää pitävänsä minusta ja oikeasti kokee jonkilaisena kilpailijana. Tästä on jo useampia esimerkkejä, ei esim. onnitellut mua häissäni, ainoastaan puolisoani. Halasi mieheni ja kulki mun ohi sanaakaan sanomatta. Ihmiset kiinnitti huomiota hänen kylmäkiskoisuuteensa ja kiukutteluunsa minua kohtaan. Noin yleisesti on kuitenkin hyvin herttainen nainen, ja tuo esiin lapsirakkauttaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |

No tässähän todella loistavasti kuvasit, mistä kenkä puristaa. Eli tuo kaikki siinä on takana. Hän ei pidä sinusta, on ehkä tosiaan mustasukkainen isästäsi ja kaikkea muutakin kuormaa tuntuu olevan. Hänellä on varmaan tosi huono itsetunto ja kurja olo itsensä kanssa. En tiedä, pystytkö parantamaan teidän välejä, mutta jos tykkäät naisesta, se on aika helppoa: osoitat vain ystävällisyydellä, että haluat olla hänen ystävänsä ja sinulla ei ole mitään häntä vastaan. Olen varma, että herkkänä ihmisenä keksit keinot ilmaista tuon kaiken hienotunteisesti. Uhkaava, passiivis-aggressiivinen käytös loppuu siihen.

Mutta entäpä jos et pidäkään hänestä? Siinä tapauksessa sinun kannattaa varmaan jättää hänet omaan arvoonsa ja ehkä on parempi olla antamatta lapsiasikaan hänen hoitoonsa. Tuo videokuvausjuttu kuulosti jo vähän pahalta. Ja eihän ole reilua tuokaan, miten selvästi hän ilmaisee sen, ettei pidä sinusta (toi hääjuttu).

Vierailija
16/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kehoitan kuuntelemaan intuitioa. Minulle esim. aikoinaan intuitio paljasti että mieheni petti minua. Yritin kovasti pitää vastaan ja olla kuuntelematta sitä, mutta niin vaan oli intuitio oikeassa. Aika ajattelemattomalta nainen kuulostaa kun kertoo tuollaisia juttuja. Voiko oikeasti olla impulsiivinen ja ajattelematon, ehkä hieman varomaton henkilö, kun vie lapsia erilaisiin vaaratilanteisiin? Ehkä hieman erikoista, että kertoo niistä sinulle. Varmaan useat vaikenesivat, että vanhempi ei huolestuisi turhaan. Voiko olla että tuo onkin hänen passiivisagressiivinen tapa kertoa, että ei oikeasti haluakaan hoitaa lapsia? Jos on vaan sisäistänyt sellaisen roolin, että olisi lapsirakas tai pyrkii miellyttämään ottamalla lapsia hoitoon, vaikka oikeasti ei halua? Voiko olla peiteltyjä ongelmia, esim. päihteet, jotka sumentaa harkintakykyä ja saa kertomaan erikoisia juttuja?

Kerro lisää? Oliko jotain merkkejä ilmassa vai ihan tuulestako se intuitio tuli?

Vierailija
17/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi sua ap..

Sä et tarvitse apua "perusteettomaan pelkoon" vaan apua itsetuntosi ja itseluottamuksen kohottamiseen.

Ei sun tarvitse eikä todellakaan PIDÄ antaa lapsiasi kenen tahansa hoiviin. Ei vaikka kuinka pidettäis seinähulluna.

Aloituksesta päätellen sulla on oikeasti todellisuudentaju hämärtynyt kun pidät perusteltua pelkoasi perusteettomana.

Suosittelen ottamaan reippaasti etäisyyttä ks läheisiin ihan siksi ettet sairastu enempää.

Vierailija
18/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos gän on ärrsyyntynyt ylihysteerisyydestäsi ja noilla kertomuksilla tavallaan tekee sinun paniikin turhaksi. "katso, oja ja lapsi. Olisi voinut hukkua mutta ei hukkunut" ja tämä siksi kun tietää että hysterisoit ja vedät paniikkiliinat päässäsi päälle.

Vierailija
19/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kehoitan kuuntelemaan intuitioa. Minulle esim. aikoinaan intuitio paljasti että mieheni petti minua. Yritin kovasti pitää vastaan ja olla kuuntelematta sitä, mutta niin vaan oli intuitio oikeassa. Aika ajattelemattomalta nainen kuulostaa kun kertoo tuollaisia juttuja. Voiko oikeasti olla impulsiivinen ja ajattelematon, ehkä hieman varomaton henkilö, kun vie lapsia erilaisiin vaaratilanteisiin? Ehkä hieman erikoista, että kertoo niistä sinulle. Varmaan useat vaikenesivat, että vanhempi ei huolestuisi turhaan. Voiko olla että tuo onkin hänen passiivisagressiivinen tapa kertoa, että ei oikeasti haluakaan hoitaa lapsia? Jos on vaan sisäistänyt sellaisen roolin, että olisi lapsirakas tai pyrkii miellyttämään ottamalla lapsia hoitoon, vaikka oikeasti ei halua? Voiko olla peiteltyjä ongelmia, esim. päihteet, jotka sumentaa harkintakykyä ja saa kertomaan erikoisia juttuja?

Kerro lisää? Oliko jotain merkkejä ilmassa vai ihan tuulestako se intuitio tuli?

Kesken s*ksin harrastamisen tuli outo tunne ja mielikuva miehestä jonkun toisen kanssa. Johtui ehkä siitä, että teki asioita eri tavalla kuin ennen. Olisihan tietysti voinut ottaa oppia videoista ym. Järkiselityksiäkin löytyy, mutta intuitio tiesi asian jo aiemmin tunnetasolla. Kauan yritin keksiä kaikenlaisia järkiselityksiä. Merkkejä tavallaan oli, mutta miehellä oli aina hyvä järkiselitys, tyyliin kauppareissu kesti oudon kauan -> miehen selitys : tuote oli loppunut, piti käydä toisessa kaupassa. Lopulta puhelimesta paljastui totuus, josta intuitio oli koittanut jo aiemmin varoittaa, esim. useampi kuukausi aiemmin juuri sängyssä kesken seksin. Ihmisen aivot prosessoivat tietoa yllättävän tehokkaasti, joskus jopa tehokkaammin mitä tietoinen mieli ymmärtää.. En uskonut intuitioon aiemmin, mutta tämä kokemus sai kuuntelemaan itseään enemmän...

Sama kokemus myös työpaikan vaihdosta. Intuitio ja tunnepuoli suorastaan huusi "tämä on virhe", mutta järkisyistä vaihdoin myöhemmin asiaa katuen..

Vierailija
20/21 |
05.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksi asiaa menee tässä sekaisin. 1) Sinulla on trauma, joka aktivoituu ja vaikuttaa tulkintoihisi ja saa sinut pelkäämään.

Toiseksi, kyllä minä vaatisin käyttämään turvaistuimia lapsilleni. Se on normaali vaatimus.