Miten saada 5 v pojan kiroilu loppumaan?
Tai edes vähenemään? Nykyisin kielenkäyttö on välillä aivan kamalaa. Haluaa rumilla puheillaan selvästi saada huomiota ja osoittaa olevansa jotenkin " rohkea" kun tekee kiellettyä asiaa. On tosi inhottavaa kun samanlainen puhetyyli tarttuu sitten pikkusisaruksellekin. Kotona emme kiroile ei mies enkä minä joten ehkä siksikin kiroilu houkuttaa (siis keinona ärsyttää). Kiitos jo etukäteen neuvoista.
Kommentit (7)
Vanha tenppu on pestä suu saippualla, ei kuulemma tarvitse toistaa useasti, vaikka saippuaa ei olisi kuin " haju" . Onnea yritykseen!
Ei tarvittu pitkää " tehokuuria" , että saatiin saman ikäisen pojan suu puhtaaksi rumista sanoista. Ymmärrän harmisi. Meillä ei myöskään juuri kiroilla (no, mies saattaa joskus, kun oikein suuttuu), joten tuntui tosi raivostuttavalta kuulla kavereilta opittuja sanoja, joitten merkitystä poika ei edes tiennyt.
joskus tosi harvoin sanoo rumia, mutta sanon välinpitämättömällä äänellä, että mua ei noi sanat kiinnosta yhtään, juttele iskän kanssa noista, jos haluat, siihen loppuu lapsen testailu ja unohtaa heti asian.
Selitin, että jotkut puhuu rumia, mutta ne ihmiset eivät osaa käyttäytyä nätisti, silloin meni lapsella jakeluun ja oikeastaan ne loppuivatkin.
vetämään alas. Se oli niin hauska idea lapsista, että heitä alkoi kiroilun sijaan naurattaa ja se taika hävisi noista sanoista. Teillä voi olla vähän eri tilanne, koska lapsi ilmeisesti käyttää kiroiluna uhman ja vanhempien järkyttämisen keinona. Pienemmälle voisi tehota se ettei ole huomaavinaan, mutta 5 v. saattaa jo nähdä tempun läpi, kun kuitenkin hyvin tietää ettette kiroilua hyväksy.
Ainakaan minusta ei kannata reagoida kovin rajusti. Ensinnäkin tuo on varmasti jokin vaihe (taas :-)) eikä mitenkään tarkoita sitä että lapsi nyt kiroilee loppuelämänsä. Toisekseen hän ei taatusti ihan ymmärrä mikä niissä kirosanoissa on niin pahaa eli ei lapsi ole oikeasti " hävytön" (joidenkin sanojen, esim. sen karmean v-tun, kohdalla muuten sen selittäminen mitä ne tarkoittaa, voi auttaa). Koettakaa siis pysyä rauhallisina älkääkä sortuko voivottelemaan sitä, miten kamalia poika puhuu.
Yksi mitä voisi vielä kokeilla on jonkun idolin käyttö. Olisko teillä setää tai enoa tai vaikka ihaliun arvoista naapurin setää, joka Ei kiroile? Tai ihaileeko poika jotain supersankaria? Voisitte yrittää kiinnittää pojan huomion siihen, että tosi kovat ja voimakkaat miehet ei käytä rumia sanoja vaan tekee vaikutuksen ihan muilla keinoilla. Ennen vanhaan urheilijat olis olleet hyviä esikuvia, mutta nykyään ei taida uskaltaa heihin enää luottaa roolimalleina :-((
Ihanaa kun olitte niin paneutuneet ongelmaamme. Jo se että kirjoitin tänne ja vastasitte niin fiksusti sai minun hermostumiseni asian suhteen vähenemään ja uskon että kun otan rauhallisemmin innostus kiroiluun myös vähenee. Ada01 ja Xep teillä oli tosi hyviä ideoita. Täytyis varmaan keksiä joku hyvä esikuva. Ja pojalle jo sanoinkin ettei tuollaiset puheet kiinnosta minua.
tilanne kuulostaa kenkulta.
en voi nyt puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä (oma poika 2v), mutta nämä tuli mieleen:
- jäähy (5v=5min), jonka jälkeen keskustellaan siintä miksi te ette halua kuulla kirosanoja lapsenne suusta
- lelukaranteeni eli lempilelu otetaan pois, jos kuuluu kirosanoja.
siinä ei sitten auta itkut ja kiukuttelut - eikä kiroilu, kun lelu halutaan takaisin. lelun saa takaisin, kun on kulunut vaikka päivä, eikä kirosanoja ole kuulunut ollenkaan pojan suusta.
jos kiroilu jatkuu otetaan karanteeniin seuraava lelu.
5 vuotias tajuaa varmasti nopeasti, että tästä ei hyvä heilu.
vanhempien täytyy olla vain yhdessä linjassa asian kanssa ja lapselle ei anneta periksi vaikka hän kuinka meuhkaisi.
loppuviimeeksi lapsella on kuitenkin turvallisin olo, kun hän tietää, että vanhemmat asettavat perheessä rajat ja pysyvät päätöksissään - olivat ne lapsen mielestä kuinka kenkkuja tahansa.
tottakai lapset testaavat vanhempiaan, mutta rajansa kaikella :)
sillä sitähän se on: lapsi haluaa tietää missä teidän raja on ja jos se sanomalla ei mene perille täytyy " puhua" sellaista kieltä, jota lapsi ymmärtää.
toivottavasti vinkeistä on apua teille!