Anoppi käy kahvittelemassa liian usein... Miten sanoa loukkaamatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsi sydämellä, haluaisiko joku todellakin, että anoppi tai kuka tahansa käy kahvilla monta kertaa viikossa? :D  Ei edes anoppi itse haluaisi että hänen anoppinsa olisi käynyt, se on ihan satavarma juttu. 

Vaimon äiti on miehen anoppi.

Hän on rakas ja tervetullut vieras viettämään aikaansa ja siivoilemaan.

Miten voi olla noin vaikea ymmärtää, että usein äiti ei ole lapsensa paras ystävä.

Kyllä äiti on rakas ja tervetullut. Kuka lasten kanssa viikonloppuisinkaan olisi? Laittaisi ruoat ja leipoisi.

Myrkytä sen kaffe kun seuraavan kerran kutsuu itsensä kylään.

Hyi helvetti, millasen paska trollin taas joku pukkasi tänne aloitukseksi.

Taas soi ovikello. Onneks mies meni lenkille. En avaa. Kun eivät vaan kadulla tulis vastakkain. Sanon että olin viel lähikaupasss piipahtamassa jos puhe tulee asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän asia valitettavasti niin on, että jokainen aikuinen on itse itsestään vastuussa eikä kenenkään, edes anopin oman pojan, tarvitse ryhtyä leskeksi jäämisen varjolla miksikään ohjelmatoimistoksi, joka joko tarjoaa kahvit monta kertaa viikossa tai juoksuttaa ympäri kulttuuritapahtumaa. Missä on anopin omat ystävät, sisarukset, vanhat kollegat, naapurit tai harrastuskaverit? Jos niitä ei ole, niin sitten tapaamaan uusia ihmisiä. 

No ei tietenkään _tarvitse_, mutta yleensä sitä haluaa lähimmille ihmisilleen, varsinkin vanhemmilleen, kaikkea hyvää. Ja haluaa tukea vaikeana aikana. Mutta sitä ei saa tehdä oman hyvinvoinnin kustannuksella ja siihen kai ap kysyy neuvoa, miten hoitaa asia kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Ja tuo onkin hyvä neuvo että miehen, sen anopin oman lapsen, on syytä ottaa enemmän vastuuta äitinsä tukemisessa. Pikkuhiljaa kannattaa kannustaa anoppia omiin harrastuksiin, onko hänellä ollut jotain harrastuksia aiemmin? Eläkeläiskerhoja on olemassa, ne järjestää myös matkoja yms. Kyllä sitä ihmisten seuraa löytyy kun sitä hakee. Anoppi ei välttämättä uskalla tai rohkene itse etsiytyä näihin, jos on vuosikymmenet viettänyt miehensä kanssa kahden. Niin on hyvä häntä tähän rohkaista, siitä voi aueta anopillekin vielä ihan uusi elämänvaihe rientoineen.

Oletus siis on ettei poika isänsä kuolemasta ole moksiskaan vai oliko tämä vainaja vain äidin mies, ei isä?

Lähipiirissä on vastikään ollut kuolemantapaus, kyllä näytttää lapset perheineen tukevan kovasti äitiään ja anoppiaan isän ja apen kuoltua.

Mutta kukin tavallaan tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot miehellesi, että viettää enemmän aikaa äitinsä kanssa, menevät vaikka taidenäyttelyihin tai teatteriin. Silloin sinä saat olla rauhassa.

Mutta olisihan se raskasta jos mies liihottelee muualla ja pitäisi yksin olla lasten kaa ja tehdä kotityöt. Aikuinen nainen etsiköön omat ystävät.

Kaikki on aina raskasta, jos niin päättää. Jos ajattelee noin, ei elämässä koskaan ole mikään hyvin, koska et voi olla jollekin koko elämä.