Lue keskustelun säännöt.
Voisitko seurustella autistisen ihmisen kanssa?
Kommentit (72)
Ei kaikki autisminkirjolaiset ole tommosia. Noita taitoja kun voi myös harjoitella ihan arjessa tai toimintaterapian avulla. Itse ainakin osaan nykyään ihan tehdä kotitöitä itsekin kun oon asunut pian 6 vuotta yksinäni. Iso kiitos näiden asioiden oppimisesta kuuluu mun kohdalla mun äidille, vanhimmalle isosiskolle sekä toimintaterapian muutamalle työntekijälle.
T: aspergerdiagnoosin lapsena saanut M28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon ex-mieheni olleen kirjoilla. Hänen kanssaan asiat sujuivat, jos ei ollut erimielisyyttä. Sitten jos erimielisyyttä tuli, hän oli aivan mahdoton: itsekäs, täysin joustamaton ja täydellä höyryllä vastarinnassa.
Jos vaikka kaupan kassa veloitti jonkin tuotteen kalliimmalla kuin hyllyn reunassa luki, mies oli heti hyvin kärkäs ja jyräävän jyrkkä, vaikka tuollaiset pienet asiat olisivat hoituneet vain huomauttamalla.
Hänellä oli hyvin, hyvin tarkat omat rutiinit, joista hän ei poikennut missään tilanteessa. Esimerkiksi silloin, kun olin niin sairas, että minun piti mennä päivystykseen, pääsimme lähtemään vasta kun hän oli saanut ruokansa rauhassa päivän lehden kera nautittua. Itse kärvistelin sen aikaa lattialla.
Puheessaan hän viljeli kliseitä ja sananparsia, vähän kuin opetusmielessä tai näpäytyksenä.
En missään nimessä seurustelisi enää autistin kanssa. Nämä jäykät ja itsekkäät piirteet eivät näkyneet hänessä aluksi. Alussa hän vaikutti erittäin romanttiselta ja herkältä. Jälkikäteen ajattelen, että tuo romanttisuuskin oli jotakin kirjoista opittua idealismia, mallin mukaan toimimista.
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Muuten kyllä, mutta minulle tunneäly ja tunteiden avoin ja runsaskin ilmaiseminen on ensijaisen tärkeää parisuhteessa. Minä varmaan näivettyisin emotionaalisesti autistisen ihmisen kanssa, vaikka tämä olisi kuinka kiva ja ihana ihminen muuten.
Apergeriläinen joka on kiinnostunut tunteista ja on syventynyt sekä harjoitellut niiden ilmaisua ja niistä keskustelua vuosikausia on tavista valovuosia tunneälykkäämpi. Ei tosin kovin paljoa yleisempi kuin yksisarvinen mutta on heitä olemassa. Eivät kyllä isommassa seurassa välttämättä toimi hyvin, kahdestaan asia on toisin.
Näin itse neuroepätyyllisenä ADHD naisena lievillä aspergerpiirteillä voisin kyllä. Parhaiten tulen juttuun muiden kaltaisteni kanssa.
Olen itse korkeasti koulutettu ja vissiin varsin älykäs kun pahasta ADHD oireilusta huolimatta (keskittymiskyky ilman lääkkeitä olematon) olen selvinnyt yliopistot sun muut heittämällä läpi kun imen tietoa ilman työtä.
Oltiin oltu 10v naimisissa kun autismikirjolla olevan lapsen tutkimusten jälkeen puolisokin rohkaistui asiaa selvittelemään ja diagnoosihan sieltä tuli. Olisin kyllä voinut kertoa sen hänelle jo paljon aiemmin mutta hän oli sitä mieltä vain että minä olen niin kauhean vaikeaselkoinen 😅 Totta ehkä sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon ex-mieheni olleen kirjoilla. Hänen kanssaan asiat sujuivat, jos ei ollut erimielisyyttä. Sitten jos erimielisyyttä tuli, hän oli aivan mahdoton: itsekäs, täysin joustamaton ja täydellä höyryllä vastarinnassa.
Jos vaikka kaupan kassa veloitti jonkin tuotteen kalliimmalla kuin hyllyn reunassa luki, mies oli heti hyvin kärkäs ja jyräävän jyrkkä, vaikka tuollaiset pienet asiat olisivat hoituneet vain huomauttamalla.
Hänellä oli hyvin, hyvin tarkat omat rutiinit, joista hän ei poikennut missään tilanteessa. Esimerkiksi silloin, kun olin niin sairas, että minun piti mennä päivystykseen, pääsimme lähtemään vasta kun hän oli saanut ruokansa rauhassa päivän lehden kera nautittua. Itse kärvistelin sen aikaa lattialla.
Puheessaan hän viljeli kliseitä ja sananparsia, vähän kuin opetusmielessä tai näpäytyksenä.
En missään nimessä seurustelisi enää autistin kanssa. Nämä jäykät ja itsekkäät piirteet eivät näkyneet hänessä aluksi. Alussa hän vaikutti erittäin romanttiselta ja herkältä. Jälkikäteen ajattelen, että tuo romanttisuuskin oli jotakin kirjoista opittua idealismia, mallin mukaan toimimista.
Et sinä voi diagnosoida muita autisteiksi. Tässä tapauksessakin autismin piirteet ovat harvassa
Kehitysvammainen, ei Asperger! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asbergerkin on autisti ja moni niistä on paljon järkevämpi kuin tuulella (tunteella) käyvät tavikset.
Mutta jotkut ovat lisäksi (tai ihan vain) kehitysvammaisia.
Mitä tää mihinkään liittyy?
Aspergerin kanssa tulee ihan normaalisti toimeen. Ja paremmin kuin tavisten kanssa monesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että yksi exäni on jotenkin kirjolla. Häneltä puuttui sosiaaliset taidot ja tunneäly, oli todella itsepäinen ja jankutti paljon. Meillä oli paljon riitelyä aika päättömistä asioista ja suoraan sanoen hän ei kohdellut minua tasavertaisesti, vaan omana jatkeenaan. En tiedä mikä osa tuosta käytökseatä oli autismia ja mikä mahdollisesti mt-/pers.häiriöpuolen juttua, niitäkin hänellä oli. Toista kertaa en haluaisi samaa kokemusta. Toisaalta yksi parhaimmista ystävistäni on jotenkin autistinen ja hän on melkolailla päinvastainen persoona, on toki opetellut naamioimaan autismiaan. En tiedä toimisiko parisuhde hänen kanssaan yhtä hyvin kuin ystävyyssuhde, mutta ajatuksen tasolla voisin seurustella hänen kaltaisensa autistin kanssa. Tosi vaikeaa sanoa juuta tai jaata kun ihmiset ovat niin omanlaisiaan ja usein epäsopivia kumppanikseni, olivat sitten neurotyypillisiä tai eivät.
Usein ongelmat tulevat esiin vasta parisuhteessa. Mitä läheisempi suhde, sitä enemmän assi uskaltaa näyttää kaikki puolensa. Minun mieheni on todella avulias ja lempeä ystävillemme, ja oli minua kohtaan pari ekaa vuotta. Mutta jossain vaiheessa "helvetti pääsi valloilleen" ja hän näytti kaikki värinsä. Muuttui äärettömän itsepäiseksi ja itsekkääksi, pitää minua äitinään/terapeuttinaan, saa raivareita jne. Edelleen on muita kohtaan ystävällinen.
Vierailija kirjoitti:
Näin itse neuroepätyyllisenä ADHD naisena lievillä aspergerpiirteillä voisin kyllä. Parhaiten tulen juttuun muiden kaltaisteni kanssa.
Olen itse korkeasti koulutettu ja vissiin varsin älykäs kun pahasta ADHD oireilusta huolimatta (keskittymiskyky ilman lääkkeitä olematon) olen selvinnyt yliopistot sun muut heittämällä läpi kun imen tietoa ilman työtä.
Näin on minullakin. Ja olen kerännyt ympärilleni muita lievästä adhd:sta "kärsiviä". Ehkäpä autistien kannattaisi myös etsiä muita kaltaisiaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Aviomieheni on autisti. Läheisimmät ystävät ovat varmaan jo arvanneet että näin on, vaikkemme asiasta puhukaan. Hänelle arka aihe.
Kyllähän hänen kirjollaolonsa tuo haasteita elämään, mutta hän on onnistunut myös kääntämään ominaisuutensa osittain vahvuudeksi. Eli plus-miinus-nolla -tilanne, sanoisin. Ongelmatonta parisuhdetta tuskin olisi neurotyypillisenkään miehen kanssa. Ja kyllä hänkin joutuu sietämään minun huonoja puoliani.
Olen todella onnellinen hänen kanssaan!
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki autisminkirjolaiset ole tommosia. Noita taitoja kun voi myös harjoitella ihan arjessa tai toimintaterapian avulla. Itse ainakin osaan nykyään ihan tehdä kotitöitä itsekin kun oon asunut pian 6 vuotta yksinäni. Iso kiitos näiden asioiden oppimisesta kuuluu mun kohdalla mun äidille, vanhimmalle isosiskolle sekä toimintaterapian muutamalle työntekijälle.
T: aspergerdiagnoosin lapsena saanut M28
Hyvä että osaat. Valitettavasti tuo on melkolailla alhainen rima, tosin sanottakoon että todella moni neurotyypillinenkään mies ei tuohon kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki autisminkirjolaiset ole tommosia. Noita taitoja kun voi myös harjoitella ihan arjessa tai toimintaterapian avulla. Itse ainakin osaan nykyään ihan tehdä kotitöitä itsekin kun oon asunut pian 6 vuotta yksinäni. Iso kiitos näiden asioiden oppimisesta kuuluu mun kohdalla mun äidille, vanhimmalle isosiskolle sekä toimintaterapian muutamalle työntekijälle.
T: aspergerdiagnoosin lapsena saanut M28
Hyvä että osaat. Valitettavasti tuo on melkolailla alhainen rima, tosin sanottakoon että todella moni neurotyypillinenkään mies ei tuohon kykene.
Kas tässäpä (taas) erinomainen esimerkki siitä, miten autisti kohteliaasti ja muille kunniaa antaen esittelee omaa kuntoutumisen polkuaan, ja neurotyypillinen tulee siihen puusilmäisesti ja epäsosiaalisesti kommentoimaan, että onpa aika alhainen rima. Ja tuo ensimmäisen lauseen muka-kohtaliaisuus ei auta yhtään, jos kaikki kumotaan seuraavassa lauseessa. Niin, ketkäs tässä niitä törppöjä olikaan?...... Varsinkin, kun ei tiedä, että mistä pisteestä autisti on aikoinaan lähtenyt harjoittelemaan taitojaan.
M28: Todella hienoa, että olet saanut kunnon kuntoutusta ja äitisi ja siskosi ovat olleet tukena. Selkeästi haluat myös itse oppia uutta ja teet töitä parannusten eteen, joten olet sinäkin ansainnut kiitosta!
Vierailija kirjoitti:
Tämä äiti-asia ylipäänsä. Seurustelin asperger-miehen kanssa ja olimme puhuneet yhteen muuttamisesta. Puolen vuoden kohdalla suhdetta tapasin hänen äitinsä. Kun huomasin, että heidän kotinsa oli sisustettu identtisesti ja äiti siivosi miehen/poikansa kodin, se oli siinä. He tekivät liikaa asioita kahdestaan tai äiti miehen puolesta. En osannut kuvitella olevani se paha nainen, joka rikkoo tuollaisen riippuvuusasetelman. Ennen tätä ei ollut mitään käytännön viitteitä, että miehellä olisi ollut diagnoosi. Kuulin diagnoosista alun perin miehen parhaalta ystävältä suhteen alkuvaiheessa, enkä ajatellut siitä sen kummempaa. Mutta äitisuhteen avautumisen jälkeen tunteet loppuivat kuin seinään. Jokainen on toki erilainen, eikä tämä kokemus estä minua näkemästä itseäni suhteessa neurokirjolla olevan kanssa vielä joskus tulevaisuudessa. On kokemus myös suhteesta neurotyypillisen miehen kanssa, jonka äiti oli miehen omakotitalon siivoava itsensä kutsumatta kylään kutsuva pirttihirmu. Näitä ihmiskäärmeitä löytyy. Olisi kiva, jos ihmissuhteet kehittyisi iän mukaisesti. Se on kai liikaa vaadittu?
Kuten jo itse totesitkin, näitä riippuvuussuhteita löytyy ihan samalla neurotyypillisistäkin, autismin kirjon diagnostisiin kriteereihin ei kuulu läheisriippuvuus. Ja näissä hallintatapauksissa on monesti ennen kaikkea kyse vanhemman kykenemättömyydestä päästää jo aikuistuneesta lapsestaan irti, ja tässä tilanteessa "lapsen" pitää olla todella vahva, että saa rimpuiltua itsensä vapaaksi. Jos sattuu olemaan autismin kirjolla, voi olla, että ei jaksa tai osaa asetelmaa rikkoa. Joten vähän empatiaa toisia ihmisiä kohtaan, se ei varmaan ole liikaa vaadittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin autisti kuin narsisti.
Ainakin miehillä autismi ja narsismi ilmenevät yleensä samalla tavalla. Joten heteronaisena autisti on minulle yhtä vastenmielinen kuin narsisti.
Monta neurokirjon ihmistä kavereita, ketään heistä en suhteessa jaksaisi. Toisaalta, vakka kantensa valitsee. Ehkä itsekin olen vähän kirjolla ja samoin en jaksaisi neurotyypillistä tai semmoinen minua.
Kyllä mutta en kirjoilla sarjan topin kaltaisen miehen kanssa
Vierailija kirjoitti:
En usko, olen liian tyhjän hölöttäjä ja harvoin sanon mitään tosissaan. Luulisin että neuroepätyypilliset tulevat parhaiten keskenään toimeen.
Olen neuroepätyypillinen (adhd) ja minusta taas tuntuu päinvastoin, että tavalliset ihmiset on usein liian totisia :D ja parhaiten tulen toimeen toisten adhd-ihmisten kanssa, koska ovat rentoja.
Aloitukseen vastaukseni on, että tietenkin voisin. Autisteissa on ihmisiä laidasta laitaan niin kuin taviksissakin.
Ei ole. Onhan tuollainen aikuisen ihmisen riippuvuus vanhemmastaan todella paha turn off. Luultavasti kyse on symbioottisen ja vähän ällön suhteen lisäksi arjenhallinnan ja toiminnanohjauksen problematiikasta. Oli mitä oli - kiitos ei!