Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jyväskylän nuoriso ei hallitse lainkaan liikennessääntöjä

Vierailija
31.08.2022 |

Olen ollut koko elokuun ajan Jyväskylässä mutta asun Tampereella. Edes siellä en ole liikenteessä nähnyt niin taukkeja kakaroita kuin Jyväskylässä. Tässä kuukauden aikana olen nimittäin ehtinyt nähdä vaikka minkälaista suoritusta. Maanantaina esimerkiksi joku arviolta 12v poika ajoi hyvinkin vauhdikkaasti polkupyörällä alamäkeen ja läpi tasa-arvoisen risteyksen (pojan olisi siis pitänyt väistää oikealta tulevia). Oikealta tulikin sopivasti auto ja vain autoilijan nopea ja kova jarrutus esti pyöräilijää jäämästä oikealta tulleen auton alle. Pentu ei ollut moksiskaan vaan jatkoi kovalla vauhdilla eteenpäin. Itse olin tulossa autolla samasta suunnasta kuin tämä poika ja näin tilanteen erittäin hyvin, ja se itse asiassa tallentui myös autokameraani.

Toinen esimerkki: tänään ajoin erästä katua pitkin autolla ja noin 50 metrin päässä neljä arviolta 12v poikaa lähti minusta katsottuna tien vasemmalta puolelta ylittämään tietä (siinä kohdassa ei ollut suojatietä ja pojat näkivät minut). Kaksi pojista pysähtyi keskelle tietä ilmeisesti tuijottamaan kännykkää ja kaksi muuta meni tien oikealle puolelle, mutta yhtäkkiä kaikki neljä lähtivät maleksimaan takaisin tien vasemmalle puolelle. Jouduin hidastamaan jotta kakarat eivät jää alle. Tööttäsin ja pentujen pään heilunnasta ja ilmeistä päätellen heillä ei ollut mitään käsitystä mitä he olivat tehneet.

Yllä olevat esimerkit siis ovat tapahtuneet tällä viikolla. Kaikkea muutakin on ehtinyt tapahtua. Onneksi viikonloppuna pääsen lähtemään täältä pois.

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikkejä, kuukkeja ja taukkeja.

Vierailija
2/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvinkäällä jäi just jopolla törttöillyt väistämisvelvollinen teinari auton alle.  Kamala itku ja parku lehdissä ja äidin suusta, vaikka poliisikin aiheellisesti totesi että tytön olisi pitänyt väistää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisetkaan eivät yleensä tiedä sitä, että ajoneuvojen liikennesäännöt koskevat myös osaa kevyestä liikenteestä (esim. oikealta tulijan väistäminen koskee polkupyöriä), joten aika kova vaatimus se on, että lapsi sen tietäisi.

Vierailija
4/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei koske vain tenavia J.kylässä. kyllä aikuisetkaan ei katso yhtään missä kävelevät! Pyörällä kun kuljen, saa pimputtaa koko ajan kelloa kun ihmiset kävelee missä sattuu! Ihme kun kukaan ei ole vielä alle jäänyt.

Vierailija
5/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajoradalla ajavista pyöräilijöistä ja potkulautailijoista  n. promille ymmärtää että ajorataa koskevat liikennemerkit ja säännöt koskee myös heitä:  punainen valo, stop-merkki, kolmio, oikealta tuleva, suojatie jne.

Vierailija
6/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hoh hoijaa. Kaksi tapausta ja kaikki kymmenet tuhannet jyväskyläläislapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep sama homma lappeenrannassa, pitäisi olla enemmän liikenneopetusta kotona ja kouluissa. Ei väistetä, ajetaan pyörillä missä sattuu ja miten sattuu ja kävellään missä sattuu. Ei seurata muuta liikennettä.

Vierailija
8/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin usein ajetaan pyörillä joko monta rinnakkain tai keskellä katua. Samoin tehdään kävellen. Risteyksissä ja tien ylityksissä pää ei käänny mihinkään suuntaan vaan mennään vaan yli kun huvittaa. Tähän lisänä kuulokkeet korvilla ja kännykkään tuijottaen. Ihme ettei onnettomuuksia tapahdu enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jep sama homma lappeenrannassa, pitäisi olla enemmän liikenneopetusta kotona ja kouluissa. Ei väistetä, ajetaan pyörillä missä sattuu ja miten sattuu ja kävellään missä sattuu. Ei seurata muuta liikennettä.

Myös pyöräteiden kyltitys on aivan mitä sattuu. Vaikutelma on se, että edes kaupunki ei oleta, että pyöräilijät noudattaisivat liikennesääntöjä muuten kuin korkeintaan ajoittain.

Pyöräilijät ovat väliinputoaja liikenteessä joilla ei ole mitään selkeää roolia, vaan rooli vaihtelee tapaus- ja tilannekohtaisesti.

Vierailija
10/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap teki itse liikennerikkomuksen, kun painoi tööttöä vasta kun vaara oli jo ohi. Äänimerkillä varoitetaan ei kouluteta.

Milloin vaaran välttämiseksi on tarpeen, kuljettajan on annettava ääni- tai valomerkki taikka jarruvaloa käyttämällä tai muulla tavalla kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella valoisana aikana ohitettaessa.

Tieliikennelaki

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka opettaisi pyöräilijöille, että lain mukaan heidän on näytettävä suuntamerkkiä kädellä aina kääntyessään? Tai että ryhmittäytymiskaistat koskevat myös polkupyöriä, eli polkupyörällä ei voi mennä esim. oikealle kääntyvien kaistalle jos on kääntymässä vasemmalle?

Vierailija
12/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisilla on myös liikennesäännöt aivan hukassa täällä. Ei lapset opi niitä jos kukaan ei opeteta ja jos koulussa opetetaan ja kotona kukaan ei liikennesääntöjä kuitenkaan noudata, ei lapsi pidä niitä tärkeänä.

Tässä hyvä esimerkki kun pienet lapset menevät kouluun on tuossa alikulku tunneli ja vieressä ajotien risteys, niin suurinosa lapsista ylittää tien ajotien kautta, ei tunnelista johon ois vaan muutoma metri matkaa risteyksestä, eli ajallisesti ei hyödytä mitään ylittää tie vaarallisesti. Mutta näin tekee myös suurinosa aikuisista täällä, ja kulkee lasten kanssa siitä ajotien yli myös.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/31 |

Harvat näyttää kääntymismerkkiä, itse tähän pyrin. Sama koskee myös soittokelloa.

Vierailija
14/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri näin kun äiti vei lapsia skootilla kouluun, äiti ja kaksi pientä lasta yhden skootin päällä. Näin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajan paljon pyörällä, sekä työmatkat että harrastan pyöräilyä. Tuntuu monelle jalankulkijalle olevan suuri yllätys että kevlillä tulee vastaan pyörä ja sillekin olisi fiksu antaa vähän tilaa ja varoa.

Vierailija
16/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei täälläkään Keravalla ole sen kummoisempaa liikennekäytöstä.

Vierailija
17/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helsinki 92 Sähkövoimala kohdalla menenee rinta rinnan pyörä ja kävelytiet kohti itä-Keskus.Pyöräilijät AIKUISET YLI 40V-75V. EIVÄT TUNNE KÄVELYTIEN PYÖRÄTIE MERKEJÄ . Joka päivä ajavat pyörällä kävelytien puolella!

Vierailija
18/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajan paljon pyörällä, sekä työmatkat että harrastan pyöräilyä. Tuntuu monelle jalankulkijalle olevan suuri yllätys että kevlillä tulee vastaan pyörä ja sillekin olisi fiksu antaa vähän tilaa ja varoa.

Ei se ole yllätys. Niin montaa pisipäätä on tullut väistettyä, ettei tule aivan telotuksi tai kuratuksi. Pyöräilijöille on varmaan yllätys, että heidänkin pitää noudattaa sääntöjä sekä sopivaa tilannenopeutta. Pyörässä on myös jarrut ja siltä voi nousta pois muuallakin kuin kotipihassa. Miksi et itse varo ja väistä, oi pyöräilijä?

Vierailija
19/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aikuisilla on myös liikennesäännöt aivan hukassa täällä. Ei lapset opi niitä jos kukaan ei opeteta ja jos koulussa opetetaan ja kotona kukaan ei liikennesääntöjä kuitenkaan noudata, ei lapsi pidä niitä tärkeänä.

Tässä hyvä esimerkki kun pienet lapset menevät kouluun on tuossa alikulku tunneli ja vieressä ajotien risteys, niin suurinosa lapsista ylittää tien ajotien kautta, ei tunnelista johon ois vaan muutoma metri matkaa risteyksestä, eli ajallisesti ei hyödytä mitään ylittää tie vaarallisesti. Mutta näin tekee myös suurinosa aikuisista täällä, ja kulkee lasten kanssa siitä ajotien yli myös.

Tunnelien, suojateiden ja ylikulkusiltojen käyttöpakko koskee vain jalankulkijoita.

Vierailija
20/31 |
01.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajan paljon pyörällä, sekä työmatkat että harrastan pyöräilyä. Tuntuu monelle jalankulkijalle olevan suuri yllätys että kevlillä tulee vastaan pyörä ja sillekin olisi fiksu antaa vähän tilaa ja varoa.

Ei se ole yllätys. Niin montaa pisipäätä on tullut väistettyä, ettei tule aivan telotuksi tai kuratuksi. Pyöräilijöille on varmaan yllätys, että heidänkin pitää noudattaa sääntöjä sekä sopivaa tilannenopeutta. Pyörässä on myös jarrut ja siltä voi nousta pois muuallakin kuin kotipihassa. Miksi et itse varo ja väistä, oi pyöräilijä?

Ei juuri ketään kiinnosta pyöräily. Kuntakin pahimmillaan lätkäisee pyörätien kyltin ja ajoneuvolla ajo kielletty -kyltin samaan tolppaan, kun ei vaan ole kiinnostusta perehtyä asioihin edes alkeiden verran.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kaksi