Ahdistusta vai jokin neurologinen sairaus?
Moi!
Löytyisikö muita vastaavasti oireilevia (ja jopa mahdollisesti jonkunlaisen diagnoosin saaneita) linjalta?
Pohdin siis menevätkö oireeni puhtaasti ahdistuksen piikkiin vai voisiko kyseessä olla oikeasti joku vakava (neurologinen) sairaus?
Olen siis kärsinyt aikanaan pahastakin ahdistuksesta, johon syönyt lääkkeitäkin ja käynyt terapiassa. Nyt kuitenkin vuosikausia mennyt hyvin ilman mitään oireita tämän tiimoilta. Mainittakoon vielä, että ahdistukseni on aina liittynyt erilaisten sairauksien pelkoon.
Oireet:
- happaman nousu nieluun/polte nielussa (gastroskopia juuri tehty- ei mitään löydöksiä, gastron mukaan refluksia ei siis voi olla.)
- nielun limaisuus
- reilu syljen eritys ja ajoittain tunne, kun toisesta suupielestä valuisi sylkeä/suupieli olisi märkä- vaikka ei ole.
- ajoittain täytyy niellä kovaa jotta varmasti menee kaikki alas
- nenän polte
- tunne kuin suussa olisi esim. leivänmuruja, etenkin vas.puolella yläikenien luona, vaikkei ole.
- nuhaisuus/tukkoisuus
-liman valuminen takanieluun
- pahoinvointi aamuisin, joskus myös yöllä
Häiritsevimmät ja huolestuttavimmat oireet:
- syödessä (ei aina) tunne kuin ruoka nousisi nenänieluun (kuitenkaan ei varmuutta nouseeko vai ei- ainakaan niistämällä/yskimällä mitään ei mistään tule, eikä ns. palaa suuhunkaan)
- palan/jonkun ylimääräisen tunne nenänielussa, siis tosi ylhäällä (korvalääkärin suppeassa tutkimuksissa ei poikkeavaa, paitsi kauttaaltaan nielussa ja nenässä ärtyneet limakalvot)
-huimaus, etenkin alaspäin katsoessa, ns. pyörittävä humahdus
Happosalpaajaa (Somac/Esomeprazol/Pariet) olen kokeillut tupla-annoksillakin, ei apua. Myöskään Pepcid Duo tai Gaviscon ei auta.
Nenää huuhdeltu, käytetty kortisonisuihketta ja kosteutussuihkeita- ei apua.
Ahdistunut oloni pitkään jatkuneista oireista jo on, sen tunnen kyllä.
Onko kenelläkään ollut samanlaisia oireita? Erityisesti nuo nenänielun oireet- palan tunne ja ruoan nousun tunne?
Als jo kauheimpana toki mielessä.
Kommentit (46)
Kenties homeoireita? Homerakennukset ovat todella yleisiä tänä päivänä...
Ja siis tarkista närästyksen vaikutus kurkkuun. Jokin vatsahappo-ongelma? [/quote]
Johan tuolla luki että syö happolääkkeitä ja käynyt tähystyksessä ja korvalääkärillä
Toi ferritiini 34 on liian matala, tarviit 6kk rautakuurin.
Voisiko tämä sun oireisto olla yhdistelmä ahdistusta ja refluksia? Toki ahdistus pahentaa myös refluksioireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa oireista viittaa LPR refluksiin kurkku ja nieluoireineen. Googleta.
Usko pois, googlattu on niin että oksat pois ja pala latvaa. LPR olisi minunkin mielestäni hyvä vaihtoehto- mutta gastron mukaan minulla ei voisi puhtaan tähystystuloksen valossa olla minkäänlaista refluksia. Eivätkä närästyslääkkeet auta.
Ja toisaalta- kun googletat ruoan päätymistä nenään (nasal regurgitation) tulee osumiksi vain neurologisia sairauksia.
-Surku34
Minullakin on ollut puhtaat vatsantähystystulokset ja siitä huolimatta olen kärsinyt LPR oireista. Itselläni happosalpaajakuuri auttoi niihin huomattavasti.

Mitä happosalpaajaa söit ja kuinka kauan? Missä vaiheessa kuuria oireet alkoi helpottaa?
Tota LPR:ää olen itsekin pyöritellyt paljon, mutta hämää toi nenänielun palan tunne/ tunne että ruoka nousee sinne- siitä ei tunnu löytyvät tietoa mistään. Palan tunteesta nielussa kyllä- mutta aina kerrotaan sen tuntuvan keskellä alhaalla. Mulla selkeästi ylhäällä.
Hei, täällä yksi jolla sekä ahdistus, migreeni että bruxismi. Nuo ei kuulosta vakavalta fyysisesti, mutta uskon että on tosi epämukava olo. Nenäsuihkeet ovat niin ongelmallisia että niistä kannattaisi luopua. Niistä aiheutuu helposti kierre.
Suun ja nielun tuntemukset voisivat johtua bruksismista tai migreenistä. Itsellä migreeni herkistää kehon kaikkialta. Krooninen niskajumikin voi olla osa sitä. Migreeni on neurologinen sairaus, jota moni luulee vain päänsäryksi. Kuitenkin kipu voi olla lievää ja muut oireet kuten niskakrampit ja pahoinvointi voivat tulle kivun kanssa eri aikaan.
Ylänielun tuntemukset kuulostavat allergialta. Itsellä suussa kipuja aina kun on narskutellut, hampaista säteilee kipua ja kieli ei mahdu kunnolla suuhun, kun se on puremisesta turvonnut.
Kaikki nämä oireet pahenevat ahdistuksesta. Tuntemukset myös korostuvat kun on huolissaan että mikä on vialla.
Närästystä on itselläki, ja myös ensin ajattelin sitä. Mutta voi olla ettå kärsit päinvastoin hapottomasta mahasta kun olet käyttänyt paljon refluksilääkkeitä.
Kun on tuntemuksia, koita suunnata huomiota muualle. Siten ahdistuksen vaikutus voi vähentyä. Pala kurkussa tunne on kyllä ahdistukseen liittyvää, jopa piilotettua surua.
Tsekkaa siis bruxismi, migreeni ja hapoton vatsa googlesta. Ja tosiaan suosittelisin jättämään tehottomat lääkkeet ja suihkeet pois, koska ne voivat aiheuttaa oireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa oireista viittaa LPR refluksiin kurkku ja nieluoireineen. Googleta.
Usko pois, googlattu on niin että oksat pois ja pala latvaa. LPR olisi minunkin mielestäni hyvä vaihtoehto- mutta gastron mukaan minulla ei voisi puhtaan tähystystuloksen valossa olla minkäänlaista refluksia. Eivätkä närästyslääkkeet auta.
Ja toisaalta- kun googletat ruoan päätymistä nenään (nasal regurgitation) tulee osumiksi vain neurologisia sairauksia.
-Surku34
Gastro ei ota huomioon ruoka-aine allergioiden aiheuttamaan refluksitautia.
Eli ruokavalio kuntoon ensin.
Pidä oirepäiväkirjaa jossa on tiedot ruoka-annoksista.
Surku34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa oireista viittaa LPR refluksiin kurkku ja nieluoireineen. Googleta.
Usko pois, googlattu on niin että oksat pois ja pala latvaa. LPR olisi minunkin mielestäni hyvä vaihtoehto- mutta gastron mukaan minulla ei voisi puhtaan tähystystuloksen valossa olla minkäänlaista refluksia. Eivätkä närästyslääkkeet auta.
Ja toisaalta- kun googletat ruoan päätymistä nenään (nasal regurgitation) tulee osumiksi vain neurologisia sairauksia.
-Surku34
Minullakin on ollut puhtaat vatsantähystystulokset ja siitä huolimatta olen kärsinyt LPR oireista. Itselläni happosalpaajakuuri auttoi niihin huomattavasti.
Mitä happosalpaajaa söit ja kuinka kauan? Missä vaiheessa kuuria oireet alkoi helpottaa?
Tota LPR:ää olen itsekin pyöritellyt paljon, mutta hämää toi nenänielun palan tunne/ tunne että ruoka nousee sinne- siitä ei tunnu löytyvät tietoa mistään. Palan tunteesta nielussa kyllä- mutta aina kerrotaan sen tuntuvan keskellä alhaalla. Mulla selkeästi ylhäällä.
Somac 40 mg. 1 krt päivässä ja n. 3 kk. Oireet aluksi mm. kurkunkuristus, äänen käheys, röyhtäily, lima kurkussa aamuisin, hammastahna nielussa aiheutti välittömän oksennusrefleksin. Oireet lievenivät pikkuhiljaa. Jos syöt pitkän Somac-kuurin, muista lopettaa vähä kerrallaan käyttöväliä harventamalla ettet saa pahaa reboundia, kuten minä. Lääkäri ei muistanut ohjeistaa.

lue https://www.bmc.org/otolaryngology/conditions-we-treat/throat/laryngoph…
Sinulla ihan selviä LPR oireita myös
t. sama
Minulla on ollut melkein kaikkia luettelemiasi oireita koko eliniän ajan, normitila siis minulle. Ei pahoinvointia kuitenkaan.

Mulla on mennyt happosalpaaja jo tuon aikaa- jopa tupla-annosta olen kokeillut. Tosin valmistetta on vaihdettu useampaan kertaan välissä. Huoh.

Joo oon lukenut tota ja iso osa oireista täsmää kyllä. Mutta mulla haittaavin ja pelottavin oire on just toi ruoan mahdollinen nousu nenänieluun- toki en ole varma käykö niin oikeasti. Esim. juoma sinne ei mene- eikä sieltä mitään ruokaa ulos tule ainakaan niin että huomaisin itse. Ei niistäen, ei yskien, ei huuhtoen. Mutta sitten kuitenkin se ruoan maku jää maistumaan suuhun pitkäksi aikaa (ilman hapanta makua eli ylösnousua). Siksi tää mua näin hitosti ahdistaakin
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut melkein kaikkia luettelemiasi oireita koko eliniän ajan, normitila siis minulle. Ei pahoinvointia kuitenkaan.
Sama ja pahoinvointia ja ahdistuneisuus häiriö on. Myös anemia, joten silläkin varmasti vaikutusta.
Tyypilliset homeen aiheuttamat oireet. Meillä oli perheessä kaikilla nuo maha ja suolisto ongelmat ei auttanut gaviscon eikä mikään muukaan. Samoin pahoinvointi , huimaus, limakalvot kaikilla punotti ja turvonneet. Käypäs netistä katsomassa homepakolaiset ry sivulta kattava lista homeoireista. Kaikki mainitsemasi löytyy sieltä.
Meillä epäily heräsi kun oli niin uskomatonta että kaikilla 4 llä perheestä samat oireet refluksia myöten. Nyttemmin muutettu pois homekämpästä, tervehtyneitä ollaan mutta altistuksessa oireet iskee pahasti.

Mielenkiintoista. Miten totesitte homeen? Homekoira, rakenteiden avaaminen?
Minulla oli nuo samat oireet aika kauan!
Refluksin tunnetta aamulla etenkin ja joskus aamuyöstä unesta herätessä jolloin on pakko lähteä juomaan vettä ja selvittämään kurkkua, joskus ottaa Rennie. Usein limaa kurkku ja ontelot täynnä etenkin aamuisin ja tuntui siltä että korvaa myöten rohisee, palan tunnetta nielussa ja karheutta suussa. Suu tuntui välillä toispuoleiselta ja jähmeältä. Aamuisin yökkimistä. Jossain vaiheessa huomasin lämmön kohonneen moneksi viikoksi, puolisen astetta normaalilämmöstä.
Kärsin ajottaisesta migreenistä ja jännityspäänsärystä, muutamista allergioista vuodenaikojen mukaan (ei hometta missään, paitsi edellisessä melkein 10 vuoden työpaikassa sisäilmaongelma josta varmaan jäänyt jotain elimistööni), kroonisesta poskiontelontulehduksesta (mikä muuten aiheutti lisää tuota limaisuutta ja säännöllinen nenäsuihke vaan pahensi sitä!) sekä ahdistuneisuushäiriöstä kun mietin liikaa sairauksia. Minulla on ajottain Rinexin ja Duact poskiontelovaivoihin, kuureina. Tulehdus pahentaa aina myös migreeniäni ja refluksin kaltaisia oireita. Siihen otan joskus Somac-kuurin.
Refluksioireet ja pahoinvointi paljastuivat ultrassa sappivaivoiksi ilman kohtauksia, ja siellä sapesssa oli "hiekkaa", joten se leikattiin pois pari vuotta sitten. Painoi rintaa ja lisäsi pahoinvointia. Tuo poisto paransi muuten kehoni aineenvaihduntaa samalla ja limaisuus lieveni. Joskus on vielä jotain harhaisen tuntuista refluksia aamuöisin ja palan tunnetta kurkussa, johtuu kuulemma ahdistuneisuushäiriöstä joten on "jäänyt niin sanotusti päälle" jos stressaan jotain etenkin ennen nukkumaan menoa.
Stressi ja rentoutumisen puute olleet yksi osasyy ahdistuneisuushäiriöön. Pitäisi osata rentoutua ja meditoida jos alkaa pelätä sairauksia, siirtää ajatukset muuhun.
Ulkoilu auttanut jonkin verran, mutta mielellään puhtaassa ilmastossa koska kaupungin saasteet tukkivat nenäni.
Alkupäässä listaasi olevat oireet kuulostivat niin tutuilta. Minullakaan ei tähystyksessä näkynyt mitään ongelmaa, mutta se ei sulje refluksia pois. Minulla sen aiheuttaa hapoton maha: mahassa on liian vähän happoja, jota maha ylikompensoi, jota seuraa närästys ja refluksi ja lima kurkussa ja kurkkukipu yms. Ratkaisu on ollut luontaistuotekaupan suolahappokapselit. Vähän niin kuin rasvoittuva iho kaipaa rasvaa, mahakin voi kaivata happoja. Siksi minulla ei somacit ym. auttaneet.
Ahdistuneena voin sanoa myös sen, että loput oireet kuulostavat aika vahvasti ahdistukselta. En osaa sen kanssa lohduttaa, mutta toivotan tsemppiä!
Vanha ketju, mutta kysynpä silti, että selvisikö aloittajan oireiden syy koskaan? Tai löysitkö mitään mikä auttaa? Itsellä täysin samanlainen oireisto jatkunut jo vuoden ajan. Olen syönyt kaikki mahdolliset refluksilääkkeet ja mikään ei auta. Tähystyksessä ei tulehdusta. Muutaman kerran olen ottanut suolahappotabletteja ja ne veivät yllättäen kurkun poltteen pois, mutten uskalla syödä niitä montaa päivää, koska vatsaa ja vasenta kylkeä alkaa nipistelemään niiden kanssa.
Ja siis tarkista närästyksen vaikutus kurkkuun. Jokin vatsahappo-ongelma?