Ahdistusta vai jokin neurologinen sairaus?
Moi!
Löytyisikö muita vastaavasti oireilevia (ja jopa mahdollisesti jonkunlaisen diagnoosin saaneita) linjalta?
Pohdin siis menevätkö oireeni puhtaasti ahdistuksen piikkiin vai voisiko kyseessä olla oikeasti joku vakava (neurologinen) sairaus?
Olen siis kärsinyt aikanaan pahastakin ahdistuksesta, johon syönyt lääkkeitäkin ja käynyt terapiassa. Nyt kuitenkin vuosikausia mennyt hyvin ilman mitään oireita tämän tiimoilta. Mainittakoon vielä, että ahdistukseni on aina liittynyt erilaisten sairauksien pelkoon.
Oireet:
- happaman nousu nieluun/polte nielussa (gastroskopia juuri tehty- ei mitään löydöksiä, gastron mukaan refluksia ei siis voi olla.)
- nielun limaisuus
- reilu syljen eritys ja ajoittain tunne, kun toisesta suupielestä valuisi sylkeä/suupieli olisi märkä- vaikka ei ole.
- ajoittain täytyy niellä kovaa jotta varmasti menee kaikki alas
- nenän polte
- tunne kuin suussa olisi esim. leivänmuruja, etenkin vas.puolella yläikenien luona, vaikkei ole.
- nuhaisuus/tukkoisuus
-liman valuminen takanieluun
- pahoinvointi aamuisin, joskus myös yöllä
Häiritsevimmät ja huolestuttavimmat oireet:
- syödessä (ei aina) tunne kuin ruoka nousisi nenänieluun (kuitenkaan ei varmuutta nouseeko vai ei- ainakaan niistämällä/yskimällä mitään ei mistään tule, eikä ns. palaa suuhunkaan)
- palan/jonkun ylimääräisen tunne nenänielussa, siis tosi ylhäällä (korvalääkärin suppeassa tutkimuksissa ei poikkeavaa, paitsi kauttaaltaan nielussa ja nenässä ärtyneet limakalvot)
-huimaus, etenkin alaspäin katsoessa, ns. pyörittävä humahdus
Happosalpaajaa (Somac/Esomeprazol/Pariet) olen kokeillut tupla-annoksillakin, ei apua. Myöskään Pepcid Duo tai Gaviscon ei auta.
Nenää huuhdeltu, käytetty kortisonisuihketta ja kosteutussuihkeita- ei apua.
Ahdistunut oloni pitkään jatkuneista oireista jo on, sen tunnen kyllä.
Onko kenelläkään ollut samanlaisia oireita? Erityisesti nuo nenänielun oireet- palan tunne ja ruoan nousun tunne?
Als jo kauheimpana toki mielessä.
Kommentit (46)
Ihan mahdollista. Mut voiko sellainen aiheuttaa kurkussa poltteen tunnetta? Pitääpä käydä hierojalla ja kattoa mitä tapahtuu.
Mulla oli samoja oireita jotka helpotti kun jätin kaikki gluteenilliset viljat+kauran pois. Keliakia tai gluteeniherkkyys voi oireilla todella eri tavoin. Ja laskevat myös rauta-arvoja. Mulla oli myös niskanikamat lukossa, jotka OM fyssari rusautti paikoilleen. Näiden kahden jälkeen hävisi palan tunne kurkussa sekä paha LPR refluksi johon ei happo valmisteet juuri auttaneet.
Mainitsemasi nielemisvaikeus ja ahdistus voivat olla seurausta matalista GABA -tasoista, itselläni ainakin näin. Söin pitkään lääkettä joka laskee GABAa epilepsiaan (keppra), sivuvaikutuksina mm nielemisvaikeus, ahdistus, painontunne palleassa, muistiongelmat ja keskittymisen vaikeudet. Tästä aiheesta ei hirveästi löydy tietoa suomeksi eikä esimerkiksi keppran toimintamekanismia edes tiedetä mutta ratkaisun avain saattaa piillä ruokavaliossa eli siis suolistossa. Jos hermosto ei toimi oikein niin seurauksena voi olla juurikin kuvailemiasi oireita.
Vierailija kirjoitti:
Retoriset kysymykset, älä vastaa tähän. Kuivattaako nenäsuihke liikaa, pidätkö välipäiviä. Vai onko tehoton tai ärsyttävä, ja siksi vuotaa. Minulla Avamys suihke. Käytätkö liikaa nenäöljyä, se lisää tukkoisuutta jos laitat yöksi, sen voisi laittaa päivällä tai aamulla, välipäiviä ettei tunge sitä koko ajan liikaa. Onko nenäöljy allergisoiva (seesami) vai neutraali (A-vita jossa ei mentholia) Lisäksi onko astmaa. Onko nenän väliseinä liian kapea vai normaali. Stressi ja ahdistus voi aiheuttaa neurologisia oireita tai migreeni tms, valot, lämpötila jne. Onko lähisuvussa neurooseja (suomessa monella pieni autismivivahde, toistoajatukset ja ticsit) tai neurologiaan vaikuttavaa vaivaa? Kun söit lääkkeitä, tuliko niiden haittavaikutuksena oireistoa lisää? Entä e-pillerit, kofeiini, alkoholi, levon määrä, musiikin taajuus jota kuuntelet jne. Jos aivoissa on ollut paha migreenikohtaus (migreenikoilla) joskus, nieleminen voi olla hankalaa. Mutt
Kuinka kauan tämä retorinen kysyjä on täällä mellastanut, ollut paikalla jo pari vuotta sitten. Miksi viestiisi ei saisi vastata? Aina vaan sama meno jatkuu nykyisissäkin ketjuissa.
Eikö porukka opi ikinä lukemaan, milloin ensimmäunen viesti on lähetetty. Taas vastataan ap:lle parin vuoden viiveellä. Tämä yksi kyselijä taitaa itse nostella ketjuja ylös, äärettömän rasittava tapaus.
Voisko sulla olla niskat ja/tai selkä tosi pahasti jumissa? Siitä voi tulla aika villejäkin oireita, joita tunnistetaan huonosti. Aina ei ole edes kipua.