Kokemuksia Satunallet-tuotteista?
Onko kellään kokemusta Satunallet-tuotteista?
Minulle soitti tuotteita edustava henkilö ja haluaisi päästä esittelemään näitä tuotteita, kotikutsut siis.
En ole näistä aiemmin kuullut.
Kommentit (7)
Oli mahdottoman kiinnostunut numeroista ja tuo peli opetaa numeroita mukavasti.
meillä on Satunallet muovailuvahaa ja on aivan ihana tuote! Ei tartu sormiin eikä pöytään, ihana näprätä aikusenkin. Ja mikä parasta - elintarvikkeista tehty eli myrkytöntä. Tarkoituksena olisi tilata lisää kun raaskisi.
Se pitää vaan muistaa heti käytön jälkeen laittaa takaisin rasiaan ettei kuivu ja menetä em. hyviä ominaisuuksiaan.
Satunallethan myy tuon muovailuvahan lisäksi erilaisia pelejä ja kirjoja.
Pelit ovat sellaisia, että niitä ei muualta saa suomessa kuin Satunallet esittelijältä. Pariin peliin olen tutustunut ja ovat tosi hyviä. Yksinkertainenkin peli on samalla mielenkiintoinen. Eivät ole halvimpia, mutta mielestäni hintansa arvoisia.
Ja joulun allahan noita tuotteita varmaan myydään, pukinkonttiin sieltä löytyy uhtä sun toista.
Kun meillä oli esikoinen vasta alle 1-vuotias, kävin kaverin luona Satunallet-kutsuilla. Oli tosi kiva tilaisuus ja ainakin silloin itselleni tarpeellinen, sillä minulla ei lasten leluista ollut silloin paljon mitään käsitystä. Siellä sai paljon vinkkejä, mitä eri ikäisten lasten kanssa voi puuhastella.
Ostin sieltä silloin useitakin leluja. Yksi otettiin vasta nyt kesällä käyttöön. Pienille lapsille tarkoitettu tosi mukava peli, missä värinoppaa heittämällä etsitään palapelijunan vaunuihin samanvärisiä matkustajia. Ollut tosi hauska ja yksi harvoista peleistä, mihin meidän kohta 3 vuotta täyttävä poika jaksaa keskittyä. Kaupoissa näkee tosi vähän kivoja pikkulasten pelejä.
Yksi tylsä juttu jäi kuitenkin kutsuilta mieleen. Ostin Tuomas Veturi -kirjan ja esittelijä hehkutti, kuinka niitä löytyy ainoastaan Satunalleilta. Parin viikon päästä olin Citymarketissa ruokaostoksilla ja sama kirja koreili hyllyllä ja muistaakseni vielä selvästi edullisempaan hintaan. Kyllä otti päähän!
Mutta kaikenkaikkiaan tosi piristävä kutsuvaihtoehto Tupperwarejen ja kynttiläkutsujen ym. sijaan!
kiva kuulla että olette tykänneet. Sainkin tuossa hetki sitten yhdeltä myyjältä pari esitettä ja nettisivut kävin katsastamassa.
Löysin jo 1v pojallemmekin kivat joululahjat.
Yksi on sellainen, että siinä on 4 autoa ja neljä peräkärryä (esim. asuntovaunu ja venetraileri). Kaikki peräkärryt käy mihin tahansa autoihin ja niistä tulee siis hassujakin yhdistelmiä. Ovat 4-palaisia, siis sekä autot että peräkärryt. Poikamme (3-v) tykkää näistä kovasti. Paljon muunkinlaisia palapelejä on.
En ole käynyt kutsuilla, mutta tilannut netistä http://www.kivatleikit.fi/apps/etusivu/etusivu.aspx