Gallup: Minkä ikäisenä lapsi ei enää tarvitse rattaita?
Kommentit (7)
Nyt ei enää käytetä. Tähän asti on käytetty, kun ei ole ollut mahdollisuutta varata kaksin-kolminkertaista määrää aikaa kulkemiseen.
Sattareita on siis käytetty matkoilla, ostoksilla, kauppakeskuksissa. Lapsi erittäin vilkas eikä ole pysynyt muuten missään.
luovuttiin heidän olless hiukan yli 2v, tosin siitä syystä , että syntyi perheen kuopus, tytöt kulkivat tosi reippaasti kauppamatkat, n. 1km suuntaansa ja muut pienehköt kävelymatkat ja paljon kuljettiin bussilla jolloin ei tarvinnut kilsakaupalla kävellä. Kuopuksen vankkureista luovuttiin kun poika täytti 3v, siihen saakka rattaita oli raahattava paikkaan kuin paikkaan, koska uhmaikäinen pikku raivopää oli rasittava kannettava eikä oltais välttämättä päästy tunnissa kahta metriä kauemmaksi, vaikka lapsi käveli muuten hyvälle päälle sattuessaan monen kilsan lenkit =/
Ajattelin lisätä kysymykseen minkä ikäsen jlapsi ei enää tarvitse rattaita, ni sen että minkä ikäisenä teidän taaperot eivät enää suostuneet rattaissa istumiseen?
Meidän neiti kun ei enää aina suostu olemaan kyydissä vaan yrittää kammeta ittensä alas rattaiden jalka osasta. Meillä kun on viäl kaksi koiraakin jotka pitäs ulkoiluttaa mut eipä onnistukkaan enää tosta vain, ainaskaan mun työntämänä.
t. anu
Päivittäisistä reissuista ja kauppakeskuskeikoista meillä ovat lapset alkaneet selvitä ilman rattaita vähitellen jossakin vaiheessa 2-vuotiaina, mutta vielä 2v 9 kk ikäiselle otettiin rattaat ulkomaanmatkalle, jossa piti kävellä ja liikkua melkein koko päivä (niissä pystyi nukkumaankin). Se taisi olla suunnilleen viimeinen kerta rattaita keskimmäisellämme. Seuraavalle ulkomaanmatkalle 3v 8kk iässä rattaita ei enää otettu ja hyvin selvittiin. Esikoisella ja kakkosella on ikäeroa vain 1v 10 kk, joten esikoinen sai aina välillä istua rattaissa vähän isompanakin jos ei jaksanut kävellä kun pikkuveli käveli vuorostaan. Vuoden ikäisellä kuopuksella rattaat ovat vielä käytössä.
Toisaalta olimme joku aika sitten viikonloppukylässä tuttavilla, joilla on melkein 4,5-vuotias lapsi ja he raahasivat hänelle rattaat mukaan joka paikkaan. Olihan se meistä vähän koomisen näköistä, mutta kun lapsi on ainokainen niin ilmeisesti vanhemmat olivat niin tottuneita rattaisiin ja heillä oli mahdollisuus niitä työnnellä kun ei ollut muita lapsia ja olivat tottuneet kulkemaan omaa tahtiaan....
Meillä tosin on se tilanne, että pikkusisko syntyi talvella ja poika " menetti" rattaat vauvalle. Seisomalauta on olemassa, mutta sitä ei ole montaakaan kertaa käytetty. Puistoon on matkaa 500 m - 1 km ja sinne poika kävelee. Kaupungille (missä käydään monesti myös ruokakaupassa) on matkaa 2 km ja sinne mennään joskus kävellen, jolloin tullaan bussilla takaisin tai sitten mennään molemmat suunnat bussilla, niin ei mene niin paljon aikaa. Jos bussia ei menisi, niin mentäis kävellen ilman seisomalautaa. Kaikki kesäretket, missä on pitänyt useampi tunti kävellä (esim. Suomenlinna, Korkeasaari, Linnanmäki), on tehty ilman seisomalautaa. Poika on saanut pienestä asti kävellä niin paljon kun on halunnut (paitsi jos on ollut kiire) ja on hyvin tottunut kävelijä. Yleensä kyllä kulkee juoksun kanssa.
3 v käyttö väheni huomattavasti ja 3,5v lopetimme kokonaan tarkoituksella sillä kakkonen oli tulossa (ikäeroa aika tarkalleen 4 v) ja halusimme esikoisen olevan jo selvästi pois ratasiästä. Eli hän sai antaa vanhat kärrynsä vauvalle ihan itse. Hyvin nostalgisesti hän selittikin vauvalle että " näissä minuakin työnnettiin kun olin pieni" .
JOskun 2 v tienoilla esikoinen taisteli rattaita vastaan mutta sen jälkeen istui taas mielellään kyydissä, palveluttamassa itseään.
Olisin halunnut päästä rattaista eroon aiemmin, mutta tyttö sairasteli talvella paljon, paino laski, eikä likka kerta kaikkiaan jaksanut kävellä talvihaalareissaan siihen tahtiin, että oltaisiin mihinkään ehditty ajoissa. Hankaluutena oli sekin, että tyttö ei halunnut pitää kädestä kiinni vaan meni minne huvitti.
Kevättalvella ruvettiin vähentämään rattaiden käyttöä ja sitten yksi kaunis päivä jätettiin rattaat varastoon. Kun ei ole rattaita mukana, ei voi kinuta kyytiin: tyttö oppi tämän hyvin pian :) Tietysti kaikkeen saa varata kaksin-kolminkertaisen ajan.