Miksi pienille tytöille leikataan otsahiukset?
Itse en ole tätä omille tytöille tehnyt. Hiukset on saaneet kasvaa, ja välillä on tasattu latvoja siisteiksi.
Tietääköhän jotkut äidit, että ne otsahiukset ei ole mitenkään pakolliset, eikä edes välttämättä yhtään siistimmät kuin ns. normaalit hiusmallit?
Kommentit (24)
Siksi kun ne pikkutytöt tai sitten heidän isommat sisaruksensa saksivat niitä aika usein itse. Se tosi lyhyt otsatukka on yleensä merkki siitä, että se epämääräinen lovi hiuksissa on yritetty saada mahdollisimman siistin näköiseksi.
Sitä tekevät niin tytöt kuin pojatkin.
Kyllä oli itku tulla, kun esikoispoika oli leikannut tytön tukkatöyhtön päälaelta. Tytöllä ei paljon tukkaa ollut, kuin iso töyhtö keskellä päälakea, mikä oli ollut syntymästä saakka.
Kysymyksen voisi esittää myös toisin päin niin, että odotan siihen vastausta aloittajalta: miksi pienille tytöille ei leikata otsahiuksia?
Hiusten kasvusuunta eteenpäin, joten hiukset putoavat koko ajan naamalle. Otsatukka toimii hyvin ja on vaivaton, käytännössä leikataan ylimääräinen mitta pois tieltä. Sitten vielä tyylilisä, otsatukka vaan näyttää kivalta.
Mun tytöllä (3v) on todella paksu ja jo pitkä tukka. Otsis kasvaa ihan suoraan eteen, eli olisi silmillä muuten. Helpoin vaan leikata otsis. Vaihtoehto olisi joillain pinneillä väkisin ohjata hiukset sivuun, kunnes pysyisivät sivuilla (itse tein näin joskus 10-vuotiaana), mutta en nyt noin pienen kanssa jaksa lähteä sellaiseen rumbaan vielä.