Miksei jotkut hyväksy adoptiota?

Mielestäni on väärin adoptoida köyhästä maasta, kun oikeampi tapa olisi matkustaa ko maahan ja tukea köyhää, johon tutustuisi, vanhemmuudessa. Ne rahat jotka menisivät muuten adoptioon, voisi käyttää sen tukemiseen, että lapsi saisi pitää biologisen perheen, tutun ympäristön, kielen ja kulttuurin. Ehdoksi tuelle voisi jopa laittaa, että perheen vanhemmat kävisivät sterilisaatiossa, jotta lisää lapsia ei syntyisi ja jo olemassa olevien lasten elättäminen helpottuisi sitäkin kautta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on väärin adoptoida köyhästä maasta, kun oikeampi tapa olisi matkustaa ko maahan ja tukea köyhää, johon tutustuisi, vanhemmuudessa. Ne rahat jotka menisivät muuten adoptioon, voisi käyttää sen tukemiseen, että lapsi saisi pitää biologisen perheen, tutun ympäristön, kielen ja kulttuurin. Ehdoksi tuelle voisi jopa laittaa, että perheen vanhemmat kävisivät sterilisaatiossa, jotta lisää lapsia ei syntyisi ja jo olemassa olevien lasten elättäminen helpottuisi sitäkin kautta.

Monesta maasta annetaan nykyisin adoptioon vain erityistarpeisia lapsia. Miten ajattelit tämän silloin toimivan, jos yhteiskunnan meininki on se, että erityistarpeisiin ei edes haluta panostaa ja jätetään mieluummin yhteiskunnan ulkopuolelle ja helpoin keino on hommata nämä jo pienenä adoptioon?

Tätä mietin nykyään itsekin. Ei olisi pitänyt. Adoptiolapsi on ollut aina niin vaikea ja aggressiivinen että oma elämä on mennyt sen takia pilalle. Elämä on taistelua päivästä toiseen. Ne adoptiovanhemmat jotka saavat riittävän helpon lapsen eivät ymmärrä mitä helvettiä toiset adoptioperheet joutuvat kestämään. Eiköhön "hyvä" adoptiovanhempi tähönkin vastaa ja kritisoi. Meilläkin on "täydellinen" tuttavaperhe joka arvostelee toisia adoptiovanhempia, eli heitä joilla on isoja haasteita. Joskus rakkaus ei kuitenkaan riitä ja riittävän hyvä perhe tukitoimien kanssa ei auta lasta, kun lapsen aivot on rikottu jo ennen syntymää. Suosittelen miettimään kaksi kertaa ennen kun adoptoi. Mieluummin sijaislapsi, kun siitä saa edes jotain tietoa etukäteen ja tilanteen voi laittaa poikki ennen kun itse on hermovaurio ja kun lapsi on tuhonnut perheen ihmissuhteet, kodin. T. Adoptiovanhempi joka ei enää jaksa

Itse en oikein pidä ulkomailta adoptiontia hyvänä asiana. Tämä esim siksi, kun monissa maissa adoptioon on päätynyt myös vanhemmiltaan siepattuja lapsia. Tämä esim Kiinassa ja joissakin Etelä-Amerikan maissa. Lisäksi joissakin jopa julkkisten aboptiotapauksissa on paljastunut "virheitä" (esim Madonnan Zahara tyttö), että biologiset  isovanhemmat ovat ihmetelleet adoptiota. Tulee ajatus onko heidätkin tavallaan suostuteltu luopumaan lapsesta väkisin.

Lisäksi tässä kaikessa korostuu se, että minusta se kaikki on jo lähtökohtaisesti lapselta liikaa vaadittu jos hänen pitää sopeutua täysin vieraaseen kulttuuriin. Tämä varsinkin jos lapsi on jo vanhempi. Se kaikki on jo aikuiselle vaikeaa ja sopeutuminen toiseen maahan voi olla työlästä. Entä sitten lapsi samassa tilanteessa. Näin esim vaikka kuinka ajattelen, että kiva kun Ellen Jokikunnas ynnä muut ovat saaneet lapsensa Suomeen niin samalla mietin onko se kaikki lapsen parhaaksi kuitenkaan. Kotimaan adoptiot vähän eri juttu. 

Korjaus 64 viestiin siis Zahara on siis Angela Jolien lapsi ei Madonnan. 

Vierailija kirjoitti:

Adoptiot pitäisi kieltää. Se on semmoista perheen rikkomista kun sossu vie lapset ja sijaisperheet omii ne lapset.

Olisit pitänyt parempaa huolta lapsistasi sitten.

Vierailija kirjoitti:

Itse en oikein pidä ulkomailta adoptiontia hyvänä asiana. Tämä esim siksi, kun monissa maissa adoptioon on päätynyt myös vanhemmiltaan siepattuja lapsia. Tämä esim Kiinassa ja joissakin Etelä-Amerikan maissa. Lisäksi joissakin jopa julkkisten aboptiotapauksissa on paljastunut "virheitä" (esim Madonnan Zahara tyttö), että biologiset  isovanhemmat ovat ihmetelleet adoptiota. Tulee ajatus onko heidätkin tavallaan suostuteltu luopumaan lapsesta väkisin.

Lisäksi tässä kaikessa korostuu se, että minusta se kaikki on jo lähtökohtaisesti lapselta liikaa vaadittu jos hänen pitää sopeutua täysin vieraaseen kulttuuriin. Tämä varsinkin jos lapsi on jo vanhempi. Se kaikki on jo aikuiselle vaikeaa ja sopeutuminen toiseen maahan voi olla työlästä. Entä sitten lapsi samassa tilanteessa. Näin esim vaikka kuinka ajattelen, että kiva kun Ellen Jokikunnas ynnä muut ovat saaneet lapsensa Suomeen niin samalla mietin onko se kaikki lapsen parhaaksi kuiten

Ellen Jokikunnaksen adoptiosta... on vielä kuherruskuukaudellaan. Kyllä hymy vielä hyytyy ja ongelmia vielä tulee todennäköisesti. Ei ole kaikki mitä näyttää.

T. Adoptiovanhempi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on sellainen asia että sen takia joutuu luopumaan paljosta, siinä on kysymys elävästä ihmisestä, jonkun omasta lapsesta, kun adoptio toteutuu lapsi ei enää ole laillisesti sinun, et voi pitää häneen yhteyttä silloin kun haluat, hän on sen jälkeen osa jotain toista perhettä, ei omaasi. Näissä tapauksissa vanhempien pitäisi saada päättää asiasta, joskus näihin voidaan jopa "pakottaa", kun lapsi on ollut sijoitettuna hyvin kauan, niin voidaan sanoa että adoptio on lapsen etu, mutta onko se todella sitä? Sijoitus kuitenkin tarjoaa biologiselle vanhemmalle enemmän oikeuksia lapseensa.

 

Ei sijoitettua lasta kuten ei ketään muutakaan lasta voida adoptoida ilman vanhemman suostumusta.

Se on väärin joissakin tapauksissa lapsen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on sellainen asia että sen takia joutuu luopumaan paljosta, siinä on kysymys elävästä ihmisestä, jonkun omasta lapsesta, kun adoptio toteutuu lapsi ei enää ole laillisesti sinun, et voi pitää häneen yhteyttä silloin kun haluat, hän on sen jälkeen osa jotain toista perhettä, ei omaasi. Näissä tapauksissa vanhempien pitäisi saada päättää asiasta, joskus näihin voidaan jopa "pakottaa", kun lapsi on ollut sijoitettuna hyvin kauan, niin voidaan sanoa että adoptio on lapsen etu, mutta onko se todella sitä? Sijoitus kuitenkin tarjoaa biologiselle vanhemmalle enemmän oikeuksia lapseensa.

 

Ei sijoitettua lasta kuten ei ketään muutakaan lasta voida adoptoida ilman vanhemman suostumusta.

Se on väärin joissakin tapauksissa lapsen kannalta.

Adoptio tai pysyvä sijoitus pitäisi olla. Lapsen iästä riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on sellainen asia että sen takia joutuu luopumaan paljosta, siinä on kysymys elävästä ihmisestä, jonkun omasta lapsesta, kun adoptio toteutuu lapsi ei enää ole laillisesti sinun, et voi pitää häneen yhteyttä silloin kun haluat, hän on sen jälkeen osa jotain toista perhettä, ei omaasi. Näissä tapauksissa vanhempien pitäisi saada päättää asiasta, joskus näihin voidaan jopa "pakottaa", kun lapsi on ollut sijoitettuna hyvin kauan, niin voidaan sanoa että adoptio on lapsen etu, mutta onko se todella sitä? Sijoitus kuitenkin tarjoaa biologiselle vanhemmalle enemmän oikeuksia lapseensa.

 

Ei sijoitettua lasta kuten ei ketään muutakaan lasta voida adoptoida ilman vanhemman suostumusta.

 

Kyllä vaan voidaan

https://www.minilex.fi/a/milloin-vaaditaan-lapsen-ja-vanhemman-suostumu…

Ja käytännössä näin ei kuitenkaan koskaan tehdä, että sijoitettu lapsi adoptoitaisiin. Ei, sijoitusta vain jatketaan. 18-vuotiaan voi sitten adoptoida lapsen itsensä suostumuksella, näin se menee. 

Suomessa käytetään aina lapsen sijoitusta, jos vanhempi on sairas, tavoittamattomissa, kykenemätön kertomaan mielipidettään. Sijoituksen voi purkaa, jos se vanhempi yhtäkkiä palaakin maisemiin.

Linkissä mainittua "adoptiota ilman vanhemman suostumusta" voidaan käyttää silloin, jos biologinen äiti haluaa antaa lapsensa adoptioon mutta isää ei tavoiteta ei vastaa yhteydenottoihin jne. Ainoastaan silloin tätä linkkaamaasi pykälää käytetään. Eli toisen vanhemman suostumus adoptioon kuitenkin käytännössä on. Sijoitettuja lapsia tuo ei koske. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä mietin nykyään itsekin. Ei olisi pitänyt. Adoptiolapsi on ollut aina niin vaikea ja aggressiivinen että oma elämä on mennyt sen takia pilalle. Elämä on taistelua päivästä toiseen. Ne adoptiovanhemmat jotka saavat riittävän helpon lapsen eivät ymmärrä mitä helvettiä toiset adoptioperheet joutuvat kestämään. Eiköhön "hyvä" adoptiovanhempi tähönkin vastaa ja kritisoi. Meilläkin on "täydellinen" tuttavaperhe joka arvostelee toisia adoptiovanhempia, eli heitä joilla on isoja haasteita. Joskus rakkaus ei kuitenkaan riitä ja riittävän hyvä perhe tukitoimien kanssa ei auta lasta, kun lapsen aivot on rikottu jo ennen syntymää. Suosittelen miettimään kaksi kertaa ennen kun adoptoi. Mieluummin sijaislapsi, kun siitä saa edes jotain tietoa etukäteen ja tilanteen voi laittaa poikki ennen kun itse on hermovaurio ja kun lapsi on tuhonnut perheen ihmissuhteet, kodin. T. Adoptiovanhempi joka ei enää jaksa

Ymmärrän sinua. Ja näitä haasteita ei tajua sellainen, joka ei niiden haasteiden kanssa arkea elä. Kiintymyssuhdehäiriö on yksi järjenvastaisimmista psyykkisistä ongelmista. Lapsen käytös toimii täysin logiikkaa ja yleisiä toimintamalleja vastaan. Miten autat?? No ei juuri mitenkään, aivot on muovautuneet jo pikkulapsena tiettyyn moodiin. 

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on ihan epäluonnollinen asia

 

Päin vastoin. Luonnoneläimilläkin adoptio on tavallista. 

Ei haluta, että joku afrikkalainen vie suvun perinnöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptio on ihan epäluonnollinen asia

 

Päin vastoin. Luonnoneläimilläkin adoptio on tavallista. 

Niin on. Jopa lajien yli. Hyvin tavallista luonnossa. 

Sudethan hoitaa ihan vakiona näin, että useampi naaras hoitaa yhden pentuja. Jos emo ei ole ollenkaan kuvioissa niin toiset hoitaa 100%, jopa imettävät. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä mietin nykyään itsekin. Ei olisi pitänyt. Adoptiolapsi on ollut aina niin vaikea ja aggressiivinen että oma elämä on mennyt sen takia pilalle. Elämä on taistelua päivästä toiseen. Ne adoptiovanhemmat jotka saavat riittävän helpon lapsen eivät ymmärrä mitä helvettiä toiset adoptioperheet joutuvat kestämään. Eiköhön "hyvä" adoptiovanhempi tähönkin vastaa ja kritisoi. Meilläkin on "täydellinen" tuttavaperhe joka arvostelee toisia adoptiovanhempia, eli heitä joilla on isoja haasteita. Joskus rakkaus ei kuitenkaan riitä ja riittävän hyvä perhe tukitoimien kanssa ei auta lasta, kun lapsen aivot on rikottu jo ennen syntymää. Suosittelen miettimään kaksi kertaa ennen kun adoptoi. Mieluummin sijaislapsi, kun siitä saa edes jotain tietoa etukäteen ja tilanteen voi laittaa poikki ennen kun itse on hermovaurio ja kun lapsi on tuhonnut perheen ihmissuhteet, kodin. T. Adoptiovanhempi joka ei enää jaksa

Ikävä juttu, mutta noinhan voi käydä yhtä hyvin biolapsenkin kanssa, ja mitäpä sitten, antaisitko pois yhtä kevyesti kuin antaisit sijaislapsen? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä mietin nykyään itsekin. Ei olisi pitänyt. Adoptiolapsi on ollut aina niin vaikea ja aggressiivinen että oma elämä on mennyt sen takia pilalle. Elämä on taistelua päivästä toiseen. Ne adoptiovanhemmat jotka saavat riittävän helpon lapsen eivät ymmärrä mitä helvettiä toiset adoptioperheet joutuvat kestämään. Eiköhön "hyvä" adoptiovanhempi tähönkin vastaa ja kritisoi. Meilläkin on "täydellinen" tuttavaperhe joka arvostelee toisia adoptiovanhempia, eli heitä joilla on isoja haasteita. Joskus rakkaus ei kuitenkaan riitä ja riittävän hyvä perhe tukitoimien kanssa ei auta lasta, kun lapsen aivot on rikottu jo ennen syntymää. Suosittelen miettimään kaksi kertaa ennen kun adoptoi. Mieluummin sijaislapsi, kun siitä saa edes jotain tietoa etukäteen ja tilanteen voi laittaa poikki ennen kun itse on hermovaurio ja kun lapsi on tuhonnut perheen ihmissuhteet, kodin. T. Adoptiovanhempi joka ei enää j

Ikävä juttu, mutta noinhan voi käydä yhtä hyvin biolapsenkin kanssa, ja mitäpä sitten, antaisitko pois yhtä kevyesti kuin antaisit sijaislapsen? 

Hän joka vastaa tähän "näin voi käydä biolapsenkin kanssa" ei tosiaankaan tiedä mistä puhutaan, kun puhutaan adoptoidun tai sijoitetun lapsen käytöshaasteista. Ei niitä haasteita ole toivottuna syntyneenä biologisella lapsella. On kyse pysyvistä vaurioista lapsen kehityksessä. Lapsi on traumatisoitunut varhaisessa kehitysvaiheessa, ja se on vaikuttanut psyyken ja aivojen kehitykseen. Jos sinun mielestä vakavaa laiminlyöntiä "voi käydä biolapsenkin kanssa", niin sellaiselta vanhemmalta lapsi olisi pitänyt ottaa huostaan.

nro 71

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en oikein pidä ulkomailta adoptiontia hyvänä asiana. Tämä esim siksi, kun monissa maissa adoptioon on päätynyt myös vanhemmiltaan siepattuja lapsia. Tämä esim Kiinassa ja joissakin Etelä-Amerikan maissa. Lisäksi joissakin jopa julkkisten aboptiotapauksissa on paljastunut "virheitä" (esim Madonnan Zahara tyttö), että biologiset  isovanhemmat ovat ihmetelleet adoptiota. Tulee ajatus onko heidätkin tavallaan suostuteltu luopumaan lapsesta väkisin.

Lisäksi tässä kaikessa korostuu se, että minusta se kaikki on jo lähtökohtaisesti lapselta liikaa vaadittu jos hänen pitää sopeutua täysin vieraaseen kulttuuriin. Tämä varsinkin jos lapsi on jo vanhempi. Se kaikki on jo aikuiselle vaikeaa ja sopeutuminen toiseen maahan voi olla työlästä. Entä sitten lapsi samassa tilanteessa. Näin esim vaikka kuinka ajattelen, että kiva kun Ellen Jokikunnas ynnä muut ovat saaneet lapsensa Suomeen niin s

Ellen Jokikunnaksen adoptiosta... on vielä kuherruskuukaudellaan. Kyllä hymy vielä hyytyy ja ongelmia vielä tulee todennäköisesti. Ei ole kaikki mitä näyttää.

T. Adoptiovanhempi 

Valitettavasti ajattelen itse samoin. Olen niin loppu etten voi suositella kenellekään. Toivon että heillä on parempi tuuri mutta aika todennäköistä on, että terapiaa tarvitaan eikä sekään kaikkea korjaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ylipäänsä pitäisi lopettaa puhumine "biologisista vanhemmista". Vanhemmuus on sosiaalista, jos joku ei ole tehnyt muuta kuin synnyttänyt lapsen, niin ei hän silloin voi olla muuta kuin synnyttäjä sille lapselle.

Biologiset vanhemmat on biologiset vanhemmat ja tulevat aina olemaan. Biologiaa ei voi kieltää. Pelkkä "synnyttäjä" voi olla vaikka sijaissynnyttäjä, joka taas ei ole biologisessa mielessä vanhempi, jos lapsi ei synny hänen sukusolustaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on väärin adoptoida köyhästä maasta, kun oikeampi tapa olisi matkustaa ko maahan ja tukea köyhää, johon tutustuisi, vanhemmuudessa. Ne rahat jotka menisivät muuten adoptioon, voisi käyttää sen tukemiseen, että lapsi saisi pitää biologisen perheen, tutun ympäristön, kielen ja kulttuurin. Ehdoksi tuelle voisi jopa laittaa, että perheen vanhemmat kävisivät sterilisaatiossa, jotta lisää lapsia ei syntyisi ja jo olemassa olevien lasten elättäminen helpottuisi sitäkin kautta.

Entäpä jos vanhemmista ei ole tietoakaan tai he ovat kuolleet? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä mietin nykyään itsekin. Ei olisi pitänyt. Adoptiolapsi on ollut aina niin vaikea ja aggressiivinen että oma elämä on mennyt sen takia pilalle. Elämä on taistelua päivästä toiseen. Ne adoptiovanhemmat jotka saavat riittävän helpon lapsen eivät ymmärrä mitä helvettiä toiset adoptioperheet joutuvat kestämään. Eiköhön "hyvä" adoptiovanhempi tähönkin vastaa ja kritisoi. Meilläkin on "täydellinen" tuttavaperhe joka arvostelee toisia adoptiovanhempia, eli heitä joilla on isoja haasteita. Joskus rakkaus ei kuitenkaan riitä ja riittävän hyvä perhe tukitoimien kanssa ei auta lasta, kun lapsen aivot on rikottu jo ennen syntymää. Suosittelen miettimään kaksi kertaa ennen kun adoptoi. Mieluummin sijaislapsi, kun siitä saa edes jotain tietoa etukäteen ja tilanteen voi laittaa poikki ennen kun itse on hermovaurio ja kun lapsi on tuhonnut perheen ihmi

Hän joka vastaa tähän "näin voi käydä biolapsenkin kanssa" ei tosiaankaan tiedä mistä puhutaan, kun puhutaan adoptoidun tai sijoitetun lapsen käytöshaasteista. Ei niitä haasteita ole toivottuna syntyneenä biologisella lapsella. On kyse pysyvistä vaurioista lapsen kehityksessä. Lapsi on traumatisoitunut varhaisessa kehitysvaiheessa, ja se on vaikutt

Ja siinähän alapeukutat. Olet ilmeisen onnellisessa asemassa, omassa kuplassasi kun et joudu tällaisten asioiden kanssa painimaan, ovat ilmeisesti täysin käsityskykysi ulkopuolella. Jos olisi mahdollista, voisit mennä tutustumaan lastenpsykalle, lastenkotiin, tai suljetulle, tai sairaalakoulua käyviä lapsia katsomaan, millaisessa asemassa jotkut lapset ovat ja mistä se johtuu. Varhainen laiminlyönti on suurella osalla se juurisyy, miksi mieli ei kestä. Mutta eihän sinne noin vain mennä. Ihmiset jotka näiden lasten kanssa ovat tekemisissä, ovat järjestään vaitiolovelvollisia. Siksi näistä ei puhuta. Missään. Ja ne adoptiovanhemmat jotka saavat puhua, heidät lytätään huonoiksi kasvattajiksi.

"näin voi käydä biologisenkin kanssa". Hah. Kerrohan, millaisesta käytöksestä on kyse, kun "tiedät" että sitä voi olla biologisenkin kanssa. Vinkkaan, ettei ole kyse jostain murkkuikäisen kiroilusta, haistattelusta tai edes päihdekokeiluista, vaan paljon pahemmasta.

Pienten lasten tai pikkukoululaisten mt-ongelmat eivät ole perinnöllisiä, vaan aina ympäristöstä johtuvia.