Miksei jotkut hyväksy adoptiota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veri on vettä sakeampaa aina. Lähes kaikki adoptoidut haluavat viimeistään aikuisina tietää biologisesta suvustaan. Minusta olisi kaikkein eettisintä adoptiovanhemmilta mahdollistaa tämä jo aiemmin, olettaen että suku on asiallista porukkaa.

Totta kai se tiedonhalu ja -tarve on yksillöllistä. Joku tekee kaikkensa saadakseen selville kaikki biologiset sukulaisensa, toiselle riittää tieto mistä maasta on kotoisin ja missä oloissa syntynyt sekä mitä kautta päätynyt adoptioon.

Yksi sisarukseni on adoptoitu. Hänen kohdallaan tosin tilanne on melko erilainen, koska hän on elänyt ensimmäiset vuotensa biologisten vanhempiensa kanssa, jotka kuitenkin molemmat kuolivat hänen ollessaan pieni. Hänellä on jotain muistoja noilta ajoilta, mutta enimmäkseen muistot on meiltä. Hän on siis myös tiennyt biologisesta suvustaan varmasti enemmän kuin moni muu adoptoitu.

En kuitenkaan sanoisi, että veri on vettä sakeampaa. Mikä on jo itsessään hassu sanonta, koska se on tunnettu väärä suomennos englanninkielisestä sanonnasta, joka itseasiassa tarkoittaa täysin päinvastaista. Sisarukseni ei ole koskaan ollut erityisen innokas pitämään yhteyttä biologiseen sukuunsa, vaikka mahdollisuudet on kyllä olleet. Tosin hänen biologiset vanhempansakaan eivät olleet kovin paljoa tekemisissä näiden sukulaistensa kanssa, joten ehkä siksi. Muutenkin sanoisin, että näillä biologisilla sukulaisilla on oma käsityksensä asioista ja tapahtumista.

Sisarukseni kokee kuitenkin olevansa ihan samanlailla vanhempien lapsi kuin me muutkit. Minusta aika luonnollista, koska hän on kuitenkin melkein koko elämänsä elänyt tässä perheessä.

Blood is thicker than water ei todellakaan ole tunnettu väärä suomennos vaan ihan sanasta sanaan tarkka käännös. Eikä todellakaan tarkoita päinvastaista. Ethän oikeasti usko tuohon itse?

"the blood of the covenant is thicker than the water of the womb"

Sopimuksen veri on kohdun vettä sakeampaa.

Tämä on se koko sanonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mitähän merkitystä sellaisella huoltajuudella olisi ollut? Varhaisvuosina tapasin biologisen äitini n. kerran vuodessa tai kahdessa - en enää adoption jälkeen koskaan. Todellinen äitini hän ei tuolloin enää ollut, vaikka tiesinkin, että hän on 'äitini'.

Biologisen isäni tapasin tietoisesti ensi kertaa n. 5-vuotiaana. Sen jälkeen suht usein aikuisikään asti. Mitään lapsi-vanhempisuhdetta meillä ei todellakaan ollut, luojan kiitos, eikä hän ollut ikinä huoltajani edes paperilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikimaailmassa ottaisi vierasta käenpoikaa elätikseni. Siksi kierrän myös yh-äidit kaukaa. Phyi...

Tokkopa itsekään voit isästäsi varma olla. Jos edes äidistäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ikimaailmassa ottaisi vierasta käenpoikaa elätikseni. Siksi kierrän myös yh-äidit kaukaa. Phyi...

Tokkopa itsekään voit isästäsi varma olla. Jos edes äidistäkään.

Siitähän tuo katkeruus kumpuaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Kaverini on adoptoitu. Tuli muutaman kuukauden ikäisenä vanhemmilleen.

Ei ole sen jälkeen tavannut bio-äitiään, eikä kiinnostaakaan. Ikä nyt 40+

Hänen vanhemmat ovat adoptiovanhemmat. Erittäin mukavia ihmisiä, koko suku on itse asiassa tosi kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mitähän merkitystä sellaisella huoltajuudella olisi ollut? Varhaisvuosina tapasin biologisen äitini n. kerran vuodessa tai kahdessa - en enää adoption jälkeen koskaan. Todellinen äitini hän ei tuolloin enää ollut, vaikka tiesinkin, että hän on 'äitini'.

Biologisen isäni tapasin tietoisesti ensi kertaa n. 5-vuotiaana. Sen jälkeen suht usein aikuisikään asti. Mitään lapsi-vanhempisuhdetta meillä ei todellakaan ollut, luojan kiitos, eikä hän ollut ikinä huoltajani edes paperilla.

Ei käytännössä ole paljon merkitystä, mutta kuitenkin on. Huoltajalla on oikeuksia, joita sijaisvanhemmalla ei ole.

Adoptiosta sais tulla ensisijainen tapa hankkia lapsia. Ei mitään hedelmöityshoitoja ja muita poppakonsteja. Maailma on täynnä orpoja lapsia ja hylättyjä lapsia ja lapsia joiden vanhemmat eivät voi tarjota lapselleen mitään. 

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Normisti huoltajuuteen kyllä sisältyy se, että lapsi asuu ainakin jonkun huoltajansa luona vakituisesti. Usein myös tapaa toista huoltajaansa säännöllisesti. Normihuoltajuudessa huoltaja myös päättää lapsen asumisesta, kasvatuksesta, hoidosta ja kaikista muistakin lapseen liittyvistä asioista. Huostaanotetun lapsen kohdalla noista päättää sosiaalitoimi ja sijaisperhe toteuttaa ne käytännössä. Toki sijaisperhe tekee omat päätöksensä mm. kodin sääntöjen ja arjen käytäntöjen suhteen, mitkä taas on oikeastaan aika iso osa lapsen elämää. Siksi sanoisin, että nimellinen huoltajuus on täysin eri asia, kuin normihuoltajuus.

Mistä se huostaanotetun lapsen "huoltaja" siis itseasiassa päättää? Tarvittaessahan sosiaalitoimella on oikeus myös mm. rajoittaa tämän "huoltajan" ja huostaanotetun lapsen välistä yhteydenpitoa, jos katsotaan että se on lapsen edun mukaista. Toki pitää pyrkitä tekemään tämä yhteistyössä tämän "huoltajan" kanssa, mutta jos se ei onnistu syystä tai toisesta, niin lapsen etu menee aina edelle.

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Normisti huoltajuuteen kyllä sisältyy se, että lapsi asuu ainakin jonkun huoltajansa luona vakituisesti. Usein myös tapaa toista huoltajaansa säännöllisesti. Normihuoltajuudessa huoltaja myös päättää lapsen asumisesta, kasvatuksesta, hoidosta ja kaikista muistakin lapseen liittyvistä asioista. Huostaanotetun lapsen kohdalla noista päättää sosiaalitoimi ja sijaisperhe toteuttaa ne käytännössä. Toki sijaisperhe tekee omat päätöksensä mm. kodin sääntöjen ja arjen käytäntöjen suhteen, mitkä taas on oikeastaan aika iso osa lapsen elämää. Siksi sanoisin, että nimellinen huoltajuus on täysin eri asia, kuin normihuoltajuus.

Mistä se huostaanotetun lapsen "huoltaja" siis itseasiassa päättää? Tarvittaessahan sosiaalitoimella on oikeus myös mm. rajoittaa tämän "huoltajan" ja huostaanotetun lapsen välistä yhteydenpitoa, jos katsotaan että se on lapsen edun mukaista. Toki pitää pyrkitä tekemään tämä yhteistyössä tämän "huoltajan" kanssa, mutta jos se ei onnistu syystä tai toisesta, niin lapsen etu menee aina edelle.

Huoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsi asuisi huoltajan kanssa. Ei ole sellaista normia. Huoltaja päättää esim. lapsen uskonnon. Lukuisiin lomakkeisiin vaaditaan huoltajan allekirjoitus. On mahdotonta hakea kaikkiin sossun allekirjoitus. Siispä yliviivaamme huoltajan ja lisäämme tekstin perhehoitaja ja toivomme, että riittää. Terveydenhuollosta emme saa tietoja, jos lääkäri sanoo, että kerromme vain huoltajalle. Pankkitiliä emme voi avata nuorelle vaan siihen tarvitaan huoltaja. Periaatteessa emme saisi antaa mitään lupia kouluunkaan, mutta ei sossulla ole aikaa. Onhan tämä kaikki outoa, mutta sen kanssa täytyy vaan elää.

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Normisti huoltajuuteen kyllä sisältyy se, että lapsi asuu ainakin jonkun huoltajansa luona vakituisesti. Usein myös tapaa toista huoltajaansa säännöllisesti. Normihuoltajuudessa huoltaja myös päättää lapsen asumisesta, kasvatuksesta, hoidosta ja kaikista muistakin lapseen liittyvistä asioista. Huostaanotetun lapsen kohdalla noista päättää sosiaalitoimi ja sijaisperhe toteuttaa ne käytännössä. Toki sijaisperhe tekee omat päätöksensä mm. kodin sääntöjen ja arjen käytäntöjen suhteen, mitkä taas on oikeastaan aika iso osa lapsen elämää. Siksi sanoisin, että nimellinen huoltajuus on täysin eri asia, kuin normihuoltajuus.

Mistä se huostaanotetun lapsen "huoltaja" siis itseasiassa päättää? Tarvittaessahan sosiaalitoimella on oikeus myös mm. rajoittaa tämän "huoltajan" ja huostaanotetun lapsen välistä yhteydenpitoa, jos katsotaan että se on lapsen edun mukaista. Toki pitää pyrkitä tekemään tämä yhteistyössä tämän "huoltajan" kanssa, mutta jos se ei onnistu syystä tai toisesta, niin lapsen etu menee aina edelle.

Huoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsi asuisi huoltajan kanssa. Ei ole sellaista normia. Huoltaja päättää esim. lapsen uskonnon. Lukuisiin lomakkeisiin vaaditaan huoltajan allekirjoitus. On mahdotonta hakea kaikkiin sossun allekirjoitus. Siispä yliviivaamme huoltajan ja lisäämme tekstin perhehoitaja ja toivomme, että riittää. Terveydenhuollosta emme saa tietoja, jos lääkäri sanoo, että kerromme vain huoltajalle. Pankkitiliä emme voi avata nuorelle vaan siihen tarvitaan huoltaja. Periaatteessa emme saisi antaa mitään lupia kouluunkaan, mutta ei sossulla ole aikaa. Onhan tämä kaikki outoa, mutta sen kanssa täytyy vaan elää.

Ei tietenkään tarkoita automaattisesti, mutta usein lapsi asuu huoltajan luona tai tapaa huoltajaa, siksi sitä voidaan puhua normina. Jos nyt alettaisiin laskea, kuinka monta prosenttia näitä huoltajansa luona asuvia tai huoltajaansa tapaavia on, niin veikkaisin, että edelleen voitaisiin puhua normeista. Tokihan tässä nimellisessä huoltajuudessa mm. kaikki muukin on nurinkurin verrattuna tavalliseen huoltajuuteen, mistä ei ole sossu päättämässä.

Uskontoa ei käsittääkseni päätetä useinkaan uudelleen, vaan lapsen syntymähetkellä merkitään uskonto papereihin. Aika harvoin arjessa tulee vastaan tilanteita, missä sitä lapsen nimellisen huoltajan kuittausta tarvittaisiin. Vai meinaatko, että huostaanotettu lapsi ei pääse luokalta jos ei tuo kouluun huoltajan allekirjoittamia koepapereita? Jokaisella koululla on varmaan omat käytäntönsä, miten koulun ja kodin yhteistyötä hoidetaan huostaanotettujen sijaisperheessä asuvien kohdalla. Luulisi, että jos lapsen etua ajatellaan, niin kodin ja koulun yhteistyö toimisi heillä aivan kuten kaikilla muillakin. Onhan jo ajatuksena ihan järjetön, että se lapsen vain nimellinen huoltaja alkaisi päsmäröidä jotain lupia sinne koulun suuntaan jos vaikka haluaisi kieltää lapsen osallistumisen johonkin.

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Siksi sijaishuoltosysteemi Suomessa onkin niin järjetön, koska se on niin lapsen edun vastainen että ei tosikaan. Biovanhemmillehan se taas on rajattomien mahdollisuuksien ihmemaa. Missään muualla tuskin biovanhemman saa yhtä paljon uusia mahdollisuuksia, vaikka tuottaisivat pettymyksiä lapselle uudelleen ja uudelleen koko tämän lapsuuden ajan.

Mutta koska biovanhemmuutta pitää tukea, niin se biovanhempi saa käydä parin vuoden välein lupailemassa lapselle kaikkea kuntoutumisestaan, elämänsä järjestämisestä, uudesta kodista ja ihanasta elämästä tämän biovanhemman kanssa, ja vaikka kuun taivaalta. Sitten biovanhempi taas repsahtaa ja katoaa vuodeksi tai pariksi. Ja lapsi pettyy. Sitten sen vuoden tai parin kuluttua sama uudelleen. Ja taas lapsi pettyy. Tai ainakin on hyvin hämmentynyt. Sitten sijaisperhe korjaa kaikki tämän sirkuksen jäljet.

Suomessa lapsi voi myös asua koko lapsuutensa samassa sijaisperheessä, ja vaikka lapsella ei käytännössä muuta perhettä olisikaan, niin adoptiota ei välttämättä saa vaikka lapsi itsekin sitä haluaisi, jos biovanhempi haluaa kiusata ja käy silloin tällöin näyttäytymässä tai edes ihan periaatteessa vastustamassa. Monissa muissa maissa biovanhemmalla ei ole tällaisia rajattomia oikeuksia, vaan sijaisperheellä on mm. mahdollisuus adoptioon sijoituksen kestettyä tietyn aikaa, ja tämä ihan biovanhemman tahdosta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Normisti huoltajuuteen kyllä sisältyy se, että lapsi asuu ainakin jonkun huoltajansa luona vakituisesti. Usein myös tapaa toista huoltajaansa säännöllisesti. Normihuoltajuudessa huoltaja myös päättää lapsen asumisesta, kasvatuksesta, hoidosta ja kaikista muistakin lapseen liittyvistä asioista. Huostaanotetun lapsen kohdalla noista päättää sosiaalitoimi ja sijaisperhe toteuttaa ne käytännössä. Toki sijaisperhe tekee omat päätöksensä mm. kodin sääntöjen ja arjen käytäntöjen suhteen, mitkä taas on oikeastaan aika iso osa lapsen elämää. Siksi sanoisin, että nimellinen huoltajuus on täysin eri asia, kuin normihuoltajuus.

Mistä se huostaanotetun lapsen "huoltaja" siis itseasiassa päättää? Tarvittaessahan sosiaalitoimella on oikeus myös mm. rajoittaa tämän "huoltajan" ja huostaanotetun lapsen välistä yhteydenpitoa, jos katsotaan että se on lapsen edun mukaista. Toki pitää pyrkitä tekemään tämä yhteistyössä tämän "huoltajan" kanssa, mutta jos se ei onnistu syystä tai toisesta, niin lapsen etu menee aina edelle.

Huoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsi asuisi huoltajan kanssa. Ei ole sellaista normia. Huoltaja päättää esim. lapsen uskonnon. Lukuisiin lomakkeisiin vaaditaan huoltajan allekirjoitus. On mahdotonta hakea kaikkiin sossun allekirjoitus. Siispä yliviivaamme huoltajan ja lisäämme tekstin perhehoitaja ja toivomme, että riittää. Terveydenhuollosta emme saa tietoja, jos lääkäri sanoo, että kerromme vain huoltajalle. Pankkitiliä emme voi avata nuorelle vaan siihen tarvitaan huoltaja. Periaatteessa emme saisi antaa mitään lupia kouluunkaan, mutta ei sossulla ole aikaa. Onhan tämä kaikki outoa, mutta sen kanssa täytyy vaan elää.

Ei tietenkään tarkoita automaattisesti, mutta usein lapsi asuu huoltajan luona tai tapaa huoltajaa, siksi sitä voidaan puhua normina. Jos nyt alettaisiin laskea, kuinka monta prosenttia näitä huoltajansa luona asuvia tai huoltajaansa tapaavia on, niin veikkaisin, että edelleen voitaisiin puhua normeista. Tokihan tässä nimellisessä huoltajuudessa mm. kaikki muukin on nurinkurin verrattuna tavalliseen huoltajuuteen, mistä ei ole sossu päättämässä.

Uskontoa ei käsittääkseni päätetä useinkaan uudelleen, vaan lapsen syntymähetkellä merkitään uskonto papereihin. Aika harvoin arjessa tulee vastaan tilanteita, missä sitä lapsen nimellisen huoltajan kuittausta tarvittaisiin. Vai meinaatko, että huostaanotettu lapsi ei pääse luokalta jos ei tuo kouluun huoltajan allekirjoittamia koepapereita? Jokaisella koululla on varmaan omat käytäntönsä, miten koulun ja kodin yhteistyötä hoidetaan huostaanotettujen sijaisperheessä asuvien kohdalla. Luulisi, että jos lapsen etua ajatellaan, niin kodin ja koulun yhteistyö toimisi heillä aivan kuten kaikilla muillakin. Onhan jo ajatuksena ihan järjetön, että se lapsen vain nimellinen huoltaja alkaisi päsmäröidä jotain lupia sinne koulun suuntaan jos vaikka haluaisi kieltää lapsen osallistumisen johonkin.

Ei ole mitään nimellistä tai tavallista huoltajuutta. On vain huoltajuus. Tietenkin lapsi luokalta pääsee. Koejutut kuitataan wilmassa, joka oikeastaan kuuluu vain huoltajalle, mutta saimme sen kuitenkin. Luvat koulukuvauksiin, retkiin, leirikouluihin, siihen saako lapsen kuva näkyä siinä ja tuossa asiassa. Ei meillä olisi periaatteessa lupaa allekirjoittaa mitään. Sossu ei kuitenkaan mitenkään ehdi kaikkeen, kun usein täytyy allekirjoitukset saada muutamassa päivässä. Et ymmärrä miten usein arjessa tulee tilanteita, että huoltajan lupa tarvittaisiin. Entäs jos lapsi tarvitsisi terapioita tai vaikka vammaistukea. Sijaisvanhemman allekirjoitus ei riitä. Jos ei huoltajaan saada yhteyttä, alkaa sosiaalityöntekijän " metsästäminen".

Olen elänyt lapsuuteni samassa sijaisperheessä puolivuotiaasta alkaen siihen asti kun lähdin opiskelemaan. Nykyään tuo perhe on perheeni myös juridisesti, koska vanhemmat adoptoivat minut kun olin teini. Sosiaalisesti se on kuitenkin ollut ainoa ja oikea perheeni aina. Olen kutsunut vanhempia äidiksi ja isäksi siitä asti kun opin puhumaan, varmaan siksi kun perheen muutkin lapset kutsui. Siksi se on minulle luonnollista.

No, eihän se biologinen sukulaisuus kuitenkaan mihinkään katoa, vaikka sillä ei mitään juridista merkitystä olisi.

Tutkimusten mukaan erillään kasvaneet biologiset sisarukset muistuttavat toisiaan enemmän kuin yhdessä kasvaneet ei-biologiset sisarukset. Siis keskimäärin, mutta tietysti sattumalta ihmiset voivat olla samanlaisia vaikka eivät sukua olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veri on vettä sakeampaa aina. Lähes kaikki adoptoidut haluavat viimeistään aikuisina tietää biologisesta suvustaan. Minusta olisi kaikkein eettisintä adoptiovanhemmilta mahdollistaa tämä jo aiemmin, olettaen että suku on asiallista porukkaa.

Totta kai se tiedonhalu ja -tarve on yksillöllistä. Joku tekee kaikkensa saadakseen selville kaikki biologiset sukulaisensa, toiselle riittää tieto mistä maasta on kotoisin ja missä oloissa syntynyt sekä mitä kautta päätynyt adoptioon.

Yksi sisarukseni on adoptoitu. Hänen kohdallaan tosin tilanne on melko erilainen, koska hän on elänyt ensimmäiset vuotensa biologisten vanhempiensa kanssa, jotka kuitenkin molemmat kuolivat hänen ollessaan pieni. Hänellä on jotain muistoja noilta ajoilta, mutta enimmäkseen muistot on meiltä. Hän on siis myös tiennyt biologisesta suvustaan varmasti enemmän kuin moni muu adoptoitu.

En kuitenkaan sanoisi, että veri on vettä sakeampaa. Mikä on jo itsessään hassu sanonta, koska se on tunnettu väärä suomennos englanninkielisestä sanonnasta, joka itseasiassa tarkoittaa täysin päinvastaista. Sisarukseni ei ole koskaan ollut erityisen innokas pitämään yhteyttä biologiseen sukuunsa, vaikka mahdollisuudet on kyllä olleet. Tosin hänen biologiset vanhempansakaan eivät olleet kovin paljoa tekemisissä näiden sukulaistensa kanssa, joten ehkä siksi. Muutenkin sanoisin, että näillä biologisilla sukulaisilla on oma käsityksensä asioista ja tapahtumista.

Sisarukseni kokee kuitenkin olevansa ihan samanlailla vanhempien lapsi kuin me muutkit. Minusta aika luonnollista, koska hän on kuitenkin melkein koko elämänsä elänyt tässä perheessä.

Blood is thicker than water ei todellakaan ole tunnettu väärä suomennos vaan ihan sanasta sanaan tarkka käännös. Eikä todellakaan tarkoita päinvastaista. Ethän oikeasti usko tuohon itse?

"the blood of the covenant is thicker than the water of the womb"

Sopimuksen veri on kohdun vettä sakeampaa.

Tämä on se koko sanonta.

Sopimuksen veri? Onko se sopimus kirjoitettu musteen sijasta verellä, vai mitä ihmettä tuo tarkoittaa?

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi jotkut puhuu adoptoiduille tyyliin "mutta entä se sun oikea perhe", tarkoittaen henkilön biologisia vanhempia ja sukulaisia.

Joo, "olivatko narkkareita vai rehellisiä rikollisia...?"

Oikeasti: siihen, että lapsi päätyy (=pääsee) adoptioon, on hyvä syy. Minut adoptoitiin sijaisvanhempien perheeseen kouluikäisenä. Olin asunut heidän luonaan vauvasta lähtien.

Tunsin silti molemmat biologiset vanhempani. Puistattaa ajatuskin, että jompi kumpi heistä olisi ollut huoltajani.

Luultavasti jompikumpi tai kumpikin oli huoltajasi adoptioon asti. Sen jälkeen adoptiovanhemmista tuli huoltajiasi.

Mutta ei täysillä huoltajan valtuuksilla saati siinä huoltajan merkityksessä, mitä arjessä sillä tarkoitetaan, jos kerran lapsi on asunut sijaisvanhemmilla vauvasta lähtien. Huostaanotettujen ja sijoitettujen asioista päättää sosiaalipuoli, käytännön arjesta vastaa sijaisvanhemmat.

Näinhän se on, mutta huoltajuus pysyy sillä jolla oli alunperin.

Pysyy ja pysyy. Pysyyhän se erittäin rajattuna, mutta mitään tekemistähän sillä ei varsinaisen huoltajuuden kanssa oikeastaan ole. Sosiaalitoimi on se, mikä päättää huostaanotetun lapsen asioista ja suurista linjoista. Arjessa käytännön päätökset toki tekee sijaisperheen vanhemmat.

Huoltajuus on aina vain huoltajuus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa kuka lapsesta huolehtii. Huoltaja edelleen päättää monta asiaa, sosiaalityöntekijä toimii joissakin edustajana. Sijaisvanhempi hoitaa arjessa, mutta aika vähällä päätösvallalla.

Normisti huoltajuuteen kyllä sisältyy se, että lapsi asuu ainakin jonkun huoltajansa luona vakituisesti. Usein myös tapaa toista huoltajaansa säännöllisesti. Normihuoltajuudessa huoltaja myös päättää lapsen asumisesta, kasvatuksesta, hoidosta ja kaikista muistakin lapseen liittyvistä asioista. Huostaanotetun lapsen kohdalla noista päättää sosiaalitoimi ja sijaisperhe toteuttaa ne käytännössä. Toki sijaisperhe tekee omat päätöksensä mm. kodin sääntöjen ja arjen käytäntöjen suhteen, mitkä taas on oikeastaan aika iso osa lapsen elämää. Siksi sanoisin, että nimellinen huoltajuus on täysin eri asia, kuin normihuoltajuus.

Mistä se huostaanotetun lapsen "huoltaja" siis itseasiassa päättää? Tarvittaessahan sosiaalitoimella on oikeus myös mm. rajoittaa tämän "huoltajan" ja huostaanotetun lapsen välistä yhteydenpitoa, jos katsotaan että se on lapsen edun mukaista. Toki pitää pyrkitä tekemään tämä yhteistyössä tämän "huoltajan" kanssa, mutta jos se ei onnistu syystä tai toisesta, niin lapsen etu menee aina edelle.

Huoltajuus ei tarkoita sitä, että lapsi asuisi huoltajan kanssa. Ei ole sellaista normia. Huoltaja päättää esim. lapsen uskonnon. Lukuisiin lomakkeisiin vaaditaan huoltajan allekirjoitus. On mahdotonta hakea kaikkiin sossun allekirjoitus. Siispä yliviivaamme huoltajan ja lisäämme tekstin perhehoitaja ja toivomme, että riittää. Terveydenhuollosta emme saa tietoja, jos lääkäri sanoo, että kerromme vain huoltajalle. Pankkitiliä emme voi avata nuorelle vaan siihen tarvitaan huoltaja. Periaatteessa emme saisi antaa mitään lupia kouluunkaan, mutta ei sossulla ole aikaa. Onhan tämä kaikki outoa, mutta sen kanssa täytyy vaan elää.

Ei tietenkään tarkoita automaattisesti, mutta usein lapsi asuu huoltajan luona tai tapaa huoltajaa, siksi sitä voidaan puhua normina. Jos nyt alettaisiin laskea, kuinka monta prosenttia näitä huoltajansa luona asuvia tai huoltajaansa tapaavia on, niin veikkaisin, että edelleen voitaisiin puhua normeista. Tokihan tässä nimellisessä huoltajuudessa mm. kaikki muukin on nurinkurin verrattuna tavalliseen huoltajuuteen, mistä ei ole sossu päättämässä.

Uskontoa ei käsittääkseni päätetä useinkaan uudelleen, vaan lapsen syntymähetkellä merkitään uskonto papereihin. Aika harvoin arjessa tulee vastaan tilanteita, missä sitä lapsen nimellisen huoltajan kuittausta tarvittaisiin. Vai meinaatko, että huostaanotettu lapsi ei pääse luokalta jos ei tuo kouluun huoltajan allekirjoittamia koepapereita? Jokaisella koululla on varmaan omat käytäntönsä, miten koulun ja kodin yhteistyötä hoidetaan huostaanotettujen sijaisperheessä asuvien kohdalla. Luulisi, että jos lapsen etua ajatellaan, niin kodin ja koulun yhteistyö toimisi heillä aivan kuten kaikilla muillakin. Onhan jo ajatuksena ihan järjetön, että se lapsen vain nimellinen huoltaja alkaisi päsmäröidä jotain lupia sinne koulun suuntaan jos vaikka haluaisi kieltää lapsen osallistumisen johonkin.

Ei ole mitään nimellistä tai tavallista huoltajuutta. On vain huoltajuus. Tietenkin lapsi luokalta pääsee. Koejutut kuitataan wilmassa, joka oikeastaan kuuluu vain huoltajalle, mutta saimme sen kuitenkin. Luvat koulukuvauksiin, retkiin, leirikouluihin, siihen saako lapsen kuva näkyä siinä ja tuossa asiassa. Ei meillä olisi periaatteessa lupaa allekirjoittaa mitään. Sossu ei kuitenkaan mitenkään ehdi kaikkeen, kun usein täytyy allekirjoitukset saada muutamassa päivässä. Et ymmärrä miten usein arjessa tulee tilanteita, että huoltajan lupa tarvittaisiin. Entäs jos lapsi tarvitsisi terapioita tai vaikka vammaistukea. Sijaisvanhemman allekirjoitus ei riitä. Jos ei huoltajaan saada yhteyttä, alkaa sosiaalityöntekijän " metsästäminen".

Miten teillä on noin huonot tai epäselvät ohjeistukset?

Meillä ohjeistettiin noistakin kattavasti jo koulutuksessa, samoin asiat käytiin läpi lapsen muuttaessa. Siis juurikin kaikki ne, kuka allekirjoittaa ja mitä. Meillä ei asian suhteen ole ollut koskaan ongelmia. Lapsen arjessa meidän allekirjoitus riittää esim. koulun asioihin ja harrastuksiin, sekä muihin lapsen normaaliin arkeen liittyviin asioihin.