Tarkistatteko kuitit? Räikeä virhe bongattu kauppareissulla!
Vanhempani aina opettivat, että "ei ne suuret tulot, vaan pienet menot", ja tätä linjaa olen opettanut omillekin lapsilleni. Tarkistan aina kuitit ja suurimmaksi osaksi aikaa ei olekaan mitään huomautettavaa. Myönnän, että aina en lähde huomauttamaan, jos tuote onkin ollut euron enemmän kuin mitä piti, mutta viimeisin bongaamani virhe oli sen verran räikeä, että lähdin takaisin kassalle asiaa ihmettelemään.
Lapset kun olivat pyytäneet makeisia koristeeksi synttärikakkuun. Irtokarkit olivat 7 euroa/kg, joten olkoon, ostetaan. Kun tarkistin kassakuittiani, järkytyin, sillä kuitin mukaan olimme ostaneet melkein 2kg karkkia ja hinta sen mukainen, melkein 10 euroa. Tämä ei voi olla oikein, tuumin ja etsin karkkipussin esille. Toden totta, pussi oli pieni, ei varmasti edes puolta kiloa. Ei kun takaisin kauppaan. Kaupassa myyjä punnitsi uudelleen pussin: toden totta, makeisia oli alle 400g ja sain melkein 7 euroa takaisin.
Oli järkyttynyt tapahtuneesta. Miten ihmeessä myyjä oli punninnut niin pieleen? Olin ostanut yhtä sun toista muuta, joten sen vuoksi saman tien huomannut hintavirhettä. Voi todeta, että onneksi olen tarkka ja tarkistan kuitit. Tämä erhe olisi jäänyt harmittamaan, jos sen olisin huomannut vasta myöhemmin. Kaupassa virheen korjannut myyjä hoiti asian hienosti, joten asioimme siellä jatkossakin.
Millaisia virheitä olette huomanneet? Saitteko virheen korjattua ja hyvityksen?
Kommentit (49)
0/5 provo! Kaupoissa punnitaan karkit itse. Ei niitä myyjä sulle punnitse!!!
Teen pistokokeenomaisia tarkastuksia ja kyllä on virheitä löytynyt, esim. alennus on jätetty antamatta, jne.
Vierailija kirjoitti:
0/5 provo! Kaupoissa punnitaan karkit itse. Ei niitä myyjä sulle punnitse!!!
Lidlissä punnitaan kassalla, mutta siellä yleensä vähiten virheitä kuiteissa. Eniten virheitäkuiteissa on tokmannilla kakkosena ehdottomasti Kesko, tarjouksia paljon kummassakin ja ne ei löydy koneelta..
Häh? Mistä myyjä muka tiesi että et ollut syönyt tai laittanut niitä karkkeja johonkin sillä välin, kun poistuit kaupan tiloista ja tulit takaisin?
Tokmannilla pitää tarkistaa kuitti AINA ja mielellään heti kassalla. Noin joka 3. kerta on otettu väärin.
Missä kaupas myyjä punnitsee karkit?
Vierailija kirjoitti:
0/5 provo! Kaupoissa punnitaan karkit itse. Ei niitä myyjä sulle punnitse!!!
Missä pussinperällä itse asut? Monissa kaupoissa myyjä punnitsee.
Vierailija kirjoitti:
Missä kaupas myyjä punnitsee karkit?
Lidl ainakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kaupas myyjä punnitsee karkit?
Lidl ainakin
Opin jotain uutta :D, meilläpäin ei ole lidliä niin en tiennytkään.
Tarkistan aina, virheitä löytyy yllättävän usein. Jotkut kassat tekevät korjauskuitteja jälkikäteen ja pistävät erotuksen omaan taskuun.
En jaksa tarkistaa, ellei loppusumma vaikuta oudon suurelta.
Tarkistan, prisman myyjä kerran otti röökiaskin kahdesti, en ensin huomannut kun oli muitakin ostoksia, mutta samantien kuitin tarkistin.
Vierailija kirjoitti:
Tokmannilla pitää tarkistaa kuitti AINA ja mielellään heti kassalla. Noin joka 3. kerta on otettu väärin.
On se kun tänä teknologian aikana vieläkään kassajärjestelmät ei näy automaattisesti tekevän alennuksia. Onneksi viimeksi Tokmannilla kassatyttö huomasi, että kone ei ottanutkaan alennusta ja syötti sen sitten manuaalisesti.
Miten kukaan kassahenkilö voisi tietää kaupan miljoonista tuotteista, mikä on kulloinkin alennuksessa, jos kassakone ei sitä automaattisesti tee? Tässä tuotteessa oli sentään punainen alennushintalappu, mutta joskushan alennus on mainuttu vain hyllyn reunan hintalapussa, mutta tuotteessa ei ole mitään merkintää siitä...
Meidän S-marketin kassat eivät usein "huomaa", että tuotteessa on punainen 30 prossan tarra. Kerran jos toisenkin on ollut kassakuitin tarkastuksessa (tehtävä joka kerta jos niitä tuotteita ostaa) lisäsaatavia kassakoneen uumenista.
joskus on joku vähän arvokkaampikin tuote piipannut kassalla 2 kertaa, moni ei näitäkään huomaa näkee heti kuitista ja näkee kyllä summastakin jos on vain vähän ostoksia, näin käy ehkä joka toinen kuukausi
Viimeksi oli 9 euron heitto kuitissa. Kannattaa olla tarkka varsinkin nyt kun hinnat nousee muutenkin.
Käytän itsepalvelukassaa aina, kun mahdollista. Jos tulee virhe, voin syyttää vain itseäni. Lidlissä valitettavasti ei ip-kassoja ole, mutta tähän saakka olen luottanut työntekijöihin. Ehkä pitäisi alkaa tarkistaa kuitit edes silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Tokmannilla pitää tarkistaa kuitti AINA ja mielellään heti kassalla. Noin joka 3. kerta on otettu väärin.
Tuo on kyllä aivan totta! Alkanu oikeasti jo vi..ttaan ku niin monesti on joku hinta hyllyn reunalla ja tuote kassalla aivan eri. Ja sitte jotain aivan ihme ale juttuja. Ale koskee jotain tiettyä väriä jostain tuotteesta ja kaikki tuotteet samassa läjässä niin pitää tarkasti kattoo että koskiko se nyt just tuota vai ei.
Oikeestiko ihmiset luulee, että kassat tunkee taskuunsa ne virheellisesti koneelta tulevien hintojen erotukset 🤣? Ja yleisestikin jotkut asiakkaat kuvittelevat myyjien ihan omasta päästään esim. nostaneen tuotteiden hintoja yön aikana.. voihan helv*etti.
Aina tarkistan. Virheitä noin 8% ja mun tappioksi. Joten.....