Liikunta raskausaikana
Odotan jo toista lastamme, joten raskaus on sinällään tuttu juttu. Ensimmäisessä odotuksessa kuitenkin lopetin aktiivisen liikunnnan (satunnaisia kävelylenkkejä lukuunottamatta) varhaisessa vaiheessa, koska podin aika ajoin kovia liitoskipuja.
Nyt olisi intoa jatkaa liikuntaa, jotta paikat ei pääsisi aivan löystymään tässä tulevien kuukausien aikana. Olen vuoden ajan käynyt erilaisissa jumpissa ja salilla aktiivisemmin.
Onko mitään mitä pitää välttää liikunnan suhteen?
T: Panda-Agentti rv 7+5
Kommentit (3)
Itse odotan kolmatta ja hakeuduin tällä kertaa mammajumppaan enkä ole pätkääkään katunut. Se on jumppaa, jota voisin suositella kaikille! Meidän paikkakunnallamme on erittäin asiaansa paneutunut ohjaaja. Hän on fysioterapeutti ja vetänyt mammajumppaa 8 vuotta. Kertoi ekalla kerttalla todella tarkasti kaikkea yleisesti raskauteen ja liikuntaan liittyvää. Tuli esille paljon asioita, joita ei ollut tullut ajatelleeksi ja joita ei oteta " tavallisessa" jumpassa (jossa myös käyn) huomioon. Liitoskipuihinkin tuli hiukan lievitysvinkkejä. Suosittelen liikuntaa ja erityisesti mammajumppaa. Siellä käyvät niin ihan raskauden alussa olevat kuin jo synnyttäneetkin. On kuulemma hyvä aloittaa liikunta mahd. pian synnytyksen jälkeen, mutta on asioita, joihin on hyvä kiinnittää huomiota. Tässä on vaikea selittää niitä asioita, joten suosittelen, että otat selvää, josko paikkakunnallasi olisi ko jumppa ja josko voisit liittyä ryhmään.
Charlotte
niin kova ja tärähtelevä/pomppiva liike ei ole hirmu hyvää odottavan äidin liikuntaa. Sekä kovat puserrukset vatsalle, muuten se liikunta onkin ainoastaan vain suositeltavaa. Mieltäkin kummasti piristää, eikä synnytyksen jälkeen ole olo kuin ei olisi koskaan liikuntaa harrastanutkaan.:o)
Marikki ja pikkukakkonen rv 7+0
Kävely (ilman tai sauvojen kanssa) varmasti on yksi niistä parhaista lajeista koska saa vauvakin happea, mutta näillä keleillä ei paljon kävely houkuttele. Uinti tulisi mieleen.. Itsekin olen sitä ajatellut mutta en ole saanut aikaiseksi.
Harrastin jo ennen raskautta erinäisiä jumppatunteja vähintään 4h vkossa ja aion jatkaa niin pitkään kuin hyvälle tuntuu. :) Tällä hetkellä lajit on body pump, niska-selkä sekä kiinteytys easy.. Se on niin yksilöllistä tuo liikkuminen, mikä laji kenellekin sopii, mutta sanoisin että esim taistelulajit (myös box-tyyppiset jumpat) jättäisin vähemmälle. Keskittyisin ns. " hyvän olon" -jumppiin. Esim niska-selkä jumppa jossa minä käyn, sopii aivan mahtavasti myös raskaana oleville naisille, tunnilla on käynyt paljon isomahaisia! :)
Mammanalku + tiitiäinen 17+0