Lue keskustelun säännöt.
Harmi että keskustelu suurista ikäluokista poistettiin
27.08.2022 |
Olisin tarvinut vertaistukea. Isäni taas soitti ja pyysi minua lyhyellä varoitusajalla auttamaan häntä pitkäksi ajaksi. Juuri edellisviikolla soitin ja kysyin tarviiko apuja, olisin ehtinyt samat jutut tekemään, mutta tällöin hänelle ei sopinut. Nyt sitten oli vähän pahoillaan kun en pääsekään, mutta totuus on se, että minulla on muutakin, muun muassa työt ja pienet lapset. En tykkää isäni tyylistä juoksuttaa minua. Miksi nämä vanhukset harrastaa tällaista?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Sellainen toivonkipinä tietysti on, ettei tuo avuntarve loputtomiin kestä. Ymmärrän, että kyrsii, jos joka nippeliä haetaan erikseen, eikä ainakaan silloin, kun sinulle sopii vaan ties milloin.
Sehän siinä on, että sitä apua ei voida keskittää. Esim jos pitää lauantaina käydä kaupassa, niin eikö siinä voi todeta että sydänlääke on vähissä? Täytyykö odottaa sunnuntaihin sen apteekkireissun kanssa. Ja maanantaina kertoa että onkin paketissa viimeinen hakupäivä. Ja tiistaina muistetaan että tietokone ei toimi. Tuo on ihan mahdotonta kun joka illalle keksitään jotain puuhaa.
T. Eri.
Ei voi eikä tarvi keskittää, kun ei kunnioita toisen aikaa ollenkaan.
Kuka ei kunnioita ja kenen aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Mun isoisä soitti kerran että on kauhea kriisi kun puhelin on rikki ja hän ei näe siitä mitään. Isoisä oli aika ärtynyt niin pyysin tulemaan lounasaikaan työpaikkani viereiseen kahvilaan.
Kävi ilmi että isoisä osasi viestittää fb messengerillä ja piti sillä yhteyttä sukulaisiin ja tuttuihin, muttei osannut laittaa älypuhelimesta pois niitä keskustelupalloja jotka olivat tuossa kohtaa täyttäneet jo koko ruudun.
Siinä sitten pompoteltiin isoisän keskustelupalloja ruudun alareunaan. Oli kyllä ihan hauska pulma ja olen ihan tyytyväinen että näin sen livenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Sellainen toivonkipinä tietysti on, ettei tuo avuntarve loputtomiin kestä. Ymmärrän, että kyrsii, jos joka nippeliä haetaan erikseen, eikä ainakaan silloin, kun sinulle sopii vaan ties milloin.
Sehän siinä on, että sitä apua ei voida keskittää. Esim jos pitää lauantaina käydä kaupassa, niin eikö siinä voi todeta että sydänlääke on vähissä? Täytyykö odottaa sunnuntaihin sen apteekkireissun kanssa. Ja maanantaina kertoa että onkin paketissa viimeinen hakupäivä. Ja tiistaina muistetaan että tietokone ei toimi. Tuo on ihan mahdotonta kun joka illalle keksitään jotain puuhaa.
T. Eri.
Ei voi eikä tarvi keskittää, kun ei kunnioita toisen aikaa ollenkaan.
Kuka ei kunnioita ja kenen aikaa?
Avun pyytäjät eivät kunnioita auttajaa, eikä hänen aikaansa. Oletetaan, että milloin vaan päästään auttamaan jossain pikkujutuissa, jotka hyvin voisi odottaa ja hoitaa yhtäaikaa sitten kun tullaan esim viikonloppuna, kun auttajalle sopii. Vielä kun ilmaisesta avusta on kysymys. Eikä mitään perintöjä ole tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vanhukset osaavat tilata netillä tavaraa, luulusi osaavan pitää lääkkeistäänkin huolen, milloin apteekkiin, milloin uusia reseptit kanta fi. Taksit kulkee ja avuttomat saa taksilaput.
Itse asiassa en tunne noin avuttomia vanjempia, ite olen 76 ja sisarukseni kaikki minua vanhempia kotonaan asuvia . 88 v veli tekee vielä metsätöitäänkin eli kaataa polttopuita. Talonsa lämpiää puilla tai öljylhä, miten säätää.
Kun haukutte vanhempianne niin toivoisin että perintönne olisi täysi 0.
He teidät on kasvattaneet ja huolta pitäneet, koulutusta autettu, vaatteet ostettu, ruokaa
vissiin pöydissä, eri juttu oli ennen muinoin. Minä olen kunnioittanut vanhempia ja mummoa
joka oli tosi taitava kaikessa. Maailma opettaa. Tyytymättömyys on palkka jostain??
Ajat on muuttuneet ja ihmiset sen mukaan, kaikkea on tarjottimella nykyisin saatavilla jos
on vain niin pitkä koura että kaikkeen ylettyy. Boomerit aloitti PM. julkisuuten ja täällä
jatketaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.
kesämaa kirjoitti:
Kun haukutte vanhempianne niin toivoisin että perintönne olisi täysi 0.
He teidät on kasvattaneet ja huolta pitäneet, koulutusta autettu, vaatteet ostettu, ruokaa
vissiin pöydissä, eri juttu oli ennen muinoin. Minä olen kunnioittanut vanhempia ja mummoa
joka oli tosi taitava kaikessa. Maailma opettaa. Tyytymättömyys on palkka jostain??
Ajat on muuttuneet ja ihmiset sen mukaan, kaikkea on tarjottimella nykyisin saatavilla jos
on vain niin pitkä koura että kaikkeen ylettyy. Boomerit aloitti PM. julkisuuten ja täällä
jatketaan.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että lasten pitää hypätä vanhempien asioilla joka ikinen päivä ja lähteä katsomaan töistä hajonnutta printteriä tai käyttää kaikki vapaa-aika vanhempien talon laittamiseen? Miten nämä lapset eivät kunnioita vanhempiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kesämaa kirjoitti:
Kun haukutte vanhempianne niin toivoisin että perintönne olisi täysi 0.
He teidät on kasvattaneet ja huolta pitäneet, koulutusta autettu, vaatteet ostettu, ruokaa
vissiin pöydissä, eri juttu oli ennen muinoin. Minä olen kunnioittanut vanhempia ja mummoa
joka oli tosi taitava kaikessa. Maailma opettaa. Tyytymättömyys on palkka jostain??
Ajat on muuttuneet ja ihmiset sen mukaan, kaikkea on tarjottimella nykyisin saatavilla jos
on vain niin pitkä koura että kaikkeen ylettyy. Boomerit aloitti PM. julkisuuten ja täällä
jatketaan.
Anoppi myös samaa mieltä, kaikesta pitäisi aina vaan olla kiitollinen. Vaikka tosi rumasti on perhettämme kohdellut.
Itsellänikin lapsia, eivätkä he ole valinneet syntyä meidän perheeseen. He ovat minulle lahja ja ilomielin heidät kasvatan ja tuen elämään sen mitä pystyn. Yritän parhaani ja toivon että en ihan kauhea vanhempi ole. En todellakaan odota siitä mitään iänikuista kiitollisuudenvelkaa siitä että olen heidät synnyttänyt ja kasvattanut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.
Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Sellainen toivonkipinä tietysti on, ettei tuo avuntarve loputtomiin kestä. Ymmärrän, että kyrsii, jos joka nippeliä haetaan erikseen, eikä ainakaan silloin, kun sinulle sopii vaan ties milloin.
Sehän siinä on, että sitä apua ei voida keskittää. Esim jos pitää lauantaina käydä kaupassa, niin eikö siinä voi todeta että sydänlääke on vähissä? Täytyykö odottaa sunnuntaihin sen apteekkireissun kanssa. Ja maanantaina kertoa että onkin paketissa viimeinen hakupäivä. Ja tiistaina muistetaan että tietokone ei toimi. Tuo on ihan mahdotonta kun joka illalle keksitään jotain puuhaa.
T. Eri.
Ei voi eikä tarvi keskittää, kun ei kunnioita toisen aikaa ollenkaan.
Kuka ei kunnioita ja kenen aikaa?
Avun pyytäjät eivät kunnioita auttajaa, eikä hänen aikaansa. Oletetaan, että milloin vaan päästään auttamaan jossain pikkujutuissa, jotka hyvin voisi odottaa ja hoitaa yhtäaikaa sitten kun tullaan esim viikonloppuna, kun auttajalle sopii. Vielä kun ilmaisesta avusta on kysymys. Eikä mitään perintöjä ole tiedossa.
No annat heille puhelinnumeroita yrityksiin josta tulevat auttamaan.
Pakkoko se on mennä jos vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Sellainen toivonkipinä tietysti on, ettei tuo avuntarve loputtomiin kestä. Ymmärrän, että kyrsii, jos joka nippeliä haetaan erikseen, eikä ainakaan silloin, kun sinulle sopii vaan ties milloin.
Sehän siinä on, että sitä apua ei voida keskittää. Esim jos pitää lauantaina käydä kaupassa, niin eikö siinä voi todeta että sydänlääke on vähissä? Täytyykö odottaa sunnuntaihin sen apteekkireissun kanssa. Ja maanantaina kertoa että onkin paketissa viimeinen hakupäivä. Ja tiistaina muistetaan että tietokone ei toimi. Tuo on ihan mahdotonta kun joka illalle keksitään jotain puuhaa.
T. Eri.
Ei voi eikä tarvi keskittää, kun ei kunnioita toisen aikaa ollenkaan.
Kuka ei kunnioita ja kenen aikaa?
Avun pyytäjät eivät kunnioita auttajaa, eikä hänen aikaansa. Oletetaan, että milloin vaan päästään auttamaan jossain pikkujutuissa, jotka hyvin voisi odottaa ja hoitaa yhtäaikaa sitten kun tullaan esim viikonloppuna, kun auttajalle sopii. Vielä kun ilmaisesta avusta on kysymys. Eikä mitään perintöjä ole tiedossa.
No annat heille puhelinnumeroita yrityksiin josta tulevat auttamaan.
Pakkoko se on mennä jos vastenmielistä.
No eikö omaa lasta voi sen verran kunnioittaa, että apuun ei tarvitsisi hypätä joka päivä. Jos ei auta noissa asioissa, niin on kiittämätön huono lapsi. Onko niin, että mitä tahansa milleniaali tekee niin se on väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Sellainen toivonkipinä tietysti on, ettei tuo avuntarve loputtomiin kestä. Ymmärrän, että kyrsii, jos joka nippeliä haetaan erikseen, eikä ainakaan silloin, kun sinulle sopii vaan ties milloin.
Sehän siinä on, että sitä apua ei voida keskittää. Esim jos pitää lauantaina käydä kaupassa, niin eikö siinä voi todeta että sydänlääke on vähissä? Täytyykö odottaa sunnuntaihin sen apteekkireissun kanssa. Ja maanantaina kertoa että onkin paketissa viimeinen hakupäivä. Ja tiistaina muistetaan että tietokone ei toimi. Tuo on ihan mahdotonta kun joka illalle keksitään jotain puuhaa.
T. Eri.
Ei voi eikä tarvi keskittää, kun ei kunnioita toisen aikaa ollenkaan.
Kuka ei kunnioita ja kenen aikaa?
Avun pyytäjät eivät kunnioita auttajaa, eikä hänen aikaansa. Oletetaan, että milloin vaan päästään auttamaan jossain pikkujutuissa, jotka hyvin voisi odottaa ja hoitaa yhtäaikaa sitten kun tullaan esim viikonloppuna, kun auttajalle sopii. Vielä kun ilmaisesta avusta on kysymys. Eikä mitään perintöjä ole tiedossa.
No annat heille puhelinnumeroita yrityksiin josta tulevat auttamaan.
Pakkoko se on mennä jos vastenmielistä.
Voi kuule, kaikki numerot on kyllä, mutta eihän mistään yrityksestäkään päästä sillä sekunnilla auttamaan kun tajutaan että lohi on alennuksessa lähikaupassa ja sitä pitäis nyt äkkiä saada sieltä kilo, vaikka muuten on kaapit täynnä ruokaa. Ja kalliimmaksihan se tulisi maksaa avusta, eipä enää alennuksista olisi silloin apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"
Niin se mun 73v äitikin sanoo. Ja 77v isä komppaa vieressä. Omaasi sä siinä laitat. Ilmeisesti se siis tosiaan on kohtuullista, että me veljien kanssa käytetään kaikki aika tuohon mummolaan, joka sitten joskus jaetaan kolmeen pekkaan ellei vanhemmat myy sitä ensin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat soittavat jos on vikaa juurikin jossain teknisissä laitteissa, esim printteri ei toimi tai tietokoneessa jotain vikaa. Samoin jotain raskaampia juttuja jos pitäis siirtää, niin pyytävät apuja. Eikä siinä mitään, ihan Ok, voidaan auttaa, mutta kun pyyntö tulee kesken työpäivän niin sitten hikeennytään jos ei heti päästäkään ja auta armias jos ei illallakaan ehditä. Mitä niin tärkeää on eläkeläisellä mitä pitäisi printterillä saada printattua sillä sekunnilla, kun on vielä kirjasto vieressä, jossa voi saman homman hoitaa ja jalat kyllä toimii ja autokin käytössä (vasta vähän yli 70v kyseessä).
Anopithan ne aina. Suuret ikäluokat on yhtä kuin anoppi.
En oikeen usko, jos on auto ja tietokoneet, miksi eivät pärjää itse.
Annat vaan jonkun atk- liikkeen numeron josts tekevät kotikäyntejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat soittavat jos on vikaa juurikin jossain teknisissä laitteissa, esim printteri ei toimi tai tietokoneessa jotain vikaa. Samoin jotain raskaampia juttuja jos pitäis siirtää, niin pyytävät apuja. Eikä siinä mitään, ihan Ok, voidaan auttaa, mutta kun pyyntö tulee kesken työpäivän niin sitten hikeennytään jos ei heti päästäkään ja auta armias jos ei illallakaan ehditä. Mitä niin tärkeää on eläkeläisellä mitä pitäisi printterillä saada printattua sillä sekunnilla, kun on vielä kirjasto vieressä, jossa voi saman homman hoitaa ja jalat kyllä toimii ja autokin käytössä (vasta vähän yli 70v kyseessä).
Anopithan ne aina. Suuret ikäluokat on yhtä kuin anoppi.
En oikeen usko, jos on auto ja tietokoneet, miksi eivät pärjää itse.
Annat vaan jonkun atk- liikkeen numeron josts tekevät kotikäyntejä.
Jep. Ja sitten ollaan marttyyreitä ja syyllistetään kun ei oma lapsi auta vanhaa vanhempaansa.
Tuokin on kyllä hauskaa. Soittavat töihin ja loukkaantuvat kun olen töissä. Ikinä ei ole sitten apua tarvittu vaan loukkaannuttu. Ja kun avun usein saisi samana päivänä. Voisin hyvin töistä hakea lapset päiväkodista ja iltapäiväkerhosta ja suunnistaa vanhimman treeneihin siihen mummolan viereen ja tutkia sitä printteriä sillä aikaa kun lapsi on treeneissä. Mutta aina on vastaus että ei tarvitse sitten tulla ollenkaan. Olettavat ilmeisesti tosissaan, että voin lähteä töistä kesken päivän ihmettelemään sitä printteriä.
T.eri