Lue keskustelun säännöt.
Harmi että keskustelu suurista ikäluokista poistettiin
27.08.2022 |
Olisin tarvinut vertaistukea. Isäni taas soitti ja pyysi minua lyhyellä varoitusajalla auttamaan häntä pitkäksi ajaksi. Juuri edellisviikolla soitin ja kysyin tarviiko apuja, olisin ehtinyt samat jutut tekemään, mutta tällöin hänelle ei sopinut. Nyt sitten oli vähän pahoillaan kun en pääsekään, mutta totuus on se, että minulla on muutakin, muun muassa työt ja pienet lapset. En tykkää isäni tyylistä juoksuttaa minua. Miksi nämä vanhukset harrastaa tällaista?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"Niin se mun 73v äitikin sanoo. Ja 77v isä komppaa vieressä. Omaasi sä siinä laitat. Ilmeisesti se siis tosiaan on kohtuullista, että me veljien kanssa käytetään kaikki aika tuohon mummolaan, joka sitten joskus jaetaan kolmeen pekkaan ellei vanhemmat myy sitä ensin.
Meillä sellainen kokemus, että monta kesää autettiin isovanhempia remontoimaan mökkiä ja omakotitaloa. Oletuksena oli ja niin annettiin myös ymmärtää, että omaa laitetaan. No Isovanhemmathan päättivät sitten meiltä mitään kysymättä myydä molemmat, eivätkä edes kaikkia tarvikkeita tai työkaluja koskaan korvanneet. Että sellaistakin voi sattua. Eipä paljoa joskus 30 vuoden päästä mahdollisesti saatava perintö lämmitä, jos silloin ylipäänsä on mitään perittävää enää jäljellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"Niin se mun 73v äitikin sanoo. Ja 77v isä komppaa vieressä. Omaasi sä siinä laitat. Ilmeisesti se siis tosiaan on kohtuullista, että me veljien kanssa käytetään kaikki aika tuohon mummolaan, joka sitten joskus jaetaan kolmeen pekkaan ellei vanhemmat myy sitä ensin.
Meillä sellainen kokemus, että monta kesää autettiin isovanhempia remontoimaan mökkiä ja omakotitaloa. Oletuksena oli ja niin annettiin myös ymmärtää, että omaa laitetaan. No Isovanhemmathan päättivät sitten meiltä mitään kysymättä myydä molemmat, eivätkä edes kaikkia tarvikkeita tai työkaluja koskaan korvanneet. Että sellaistakin voi sattua. Eipä paljoa joskus 30 vuoden päästä mahdollisesti saatava perintö lämmitä, jos silloin ylipäänsä on mitään perittävää enää jäljellä
Veikkaan että meillekin käy noin. Vuosikausia uhrataan aikaa (ja myös rahaa) tuohon taloon sekä mökkiin ja lopputuloksena ei kostuta siitä mitään. Nytkään ei saada mennä sinne meidän "omalle" mökille ilman vanhempia.
Ainakin lapsilla on toivottavasti ihan kivoja muistoja kun saavat olla serkkujen kanssa. Mulla ainakin on ihan hyvät muistot oman mummolani työleiristä. Tämä lasten hyppyyttäminen talkoohommissa on siis yli sukupolvista. Itse en aio tuohon kyllä ryhtyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"Niin se mun 73v äitikin sanoo. Ja 77v isä komppaa vieressä. Omaasi sä siinä laitat. Ilmeisesti se siis tosiaan on kohtuullista, että me veljien kanssa käytetään kaikki aika tuohon mummolaan, joka sitten joskus jaetaan kolmeen pekkaan ellei vanhemmat myy sitä ensin.
Meillä sellainen kokemus, että monta kesää autettiin isovanhempia remontoimaan mökkiä ja omakotitaloa. Oletuksena oli ja niin annettiin myös ymmärtää, että omaa laitetaan. No Isovanhemmathan päättivät sitten meiltä mitään kysymättä myydä molemmat, eivätkä edes kaikkia tarvikkeita tai työkaluja koskaan korvanneet. Että sellaistakin voi sattua. Eipä paljoa joskus 30 vuoden päästä mahdollisesti saatava perintö lämmitä, jos silloin ylipäänsä on mitään perittävää enää jäljellä
Veikkaan että meillekin käy noin. Vuosikausia uhrataan aikaa (ja myös rahaa) tuohon taloon sekä mökkiin ja lopputuloksena ei kostuta siitä mitään. Nytkään ei saada mennä sinne meidän "omalle" mökille ilman vanhempia.
Ainakin lapsilla on toivottavasti ihan kivoja muistoja kun saavat olla serkkujen kanssa. Mulla ainakin on ihan hyvät muistot oman mummolani työleiristä. Tämä lasten hyppyyttäminen talkoohommissa on siis yli sukupolvista. Itse en aio tuohon kyllä ryhtyä.
Miksi teidän pitäisi päästä rälläämään sinne mökille? Ei se ole teidän.
Vierailija kirjoitti:
Vanhustenhoidossa on huvittuneina jo pitkään ennusteltu suurta muutosta, kun suuret ikäluokat tulevat sinne "palveltaviksi".
Kirjoitin vähän kömpelösti, mutta ensimmäiset ennustukset kuulin silloin vielä työikäisiltä suurten ikäluokkien edustajilta itseltään. Jos ei ole toisia kohtuuttomasti pompottava suurten ikäluokkien edustaja, ei näitä tarvitse ottaa itseensä. Kirjoa löytyy laidasta laitaan joka ikäluokassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Milloin mitäkin. Käy kotiapu pari kertaa viikossa, mutta välillä käyntejä on peruutettu sairastapausten takia ja sitten pitäisi juosta auttamaan. Samoin ruoka tilataan, mutta hups onkin jotain todella tärkeää unohtunut tilauksesta, niin sitä pitäisi eri kaupungista lähteä sitten auttamaan ja hakemaan kaupasta. Paketteja tilataan milloin mistäkin, mutta eihän niitä itse päästä postista hakemaan, joten ne pitäisi taas näillä bensan hinnoilla monen kymmenen kilometrin päästä noutaa hakemaan. Lisäksi vielä perus tiskit, roskat ym, jota ei ole jaksettu viedä, apteekista tarvitaan jotain lääkettä nopeasti Että kyllä se aika jatkuvaa on se avun tarve.
Vähän noin se oli minun äidillänikin. Se on kai yksilökohtainen juttu.
Äiti saattoi viestittää, että nyt on maito loppu ja toisena päivänä, että minulla ei ole yhtään leipää. Muutaman päivän päästä piti käydä apteekissa.
Tulkitsin sen niin, että oikeasti hän halusi lähinnä tavata. Tietysti samalla hoidin pyydetyt asiat.
Äiti oli syntynyt kyllä jo ennen sotaa. Ennen sairastumista vakavasti hän oli ollut hyvin reipas ja oma-aloitteinen. Hän muuttui sairastumisen myötä, ja minun lisäkseni hänellä oli monta muutakin auttajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyyy... Pitää auttaa kerran vuodessa ihmistä, joka synnytti minut, pesi kankaisen pyllyni, vahti pershedelmäni.. Yhyyy en voi bailata joka viikonloppu ja se kanttura ei edes ymmärrä kuolla että saisin sen talon jonka olen kerran imuroinut rahaa vastaan yhyy... Milleniaalien elämä on niin kovaa
Kyllä ne avunpyynnöt loppuu ihan lähivuosina ja olette seuraavia avuttomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhyyy... Pitää auttaa kerran vuodessa ihmistä, joka synnytti minut, pesi kankaisen pyllyni, vahti pershedelmäni.. Yhyyy en voi bailata joka viikonloppu ja se kanttura ei edes ymmärrä kuolla että saisin sen talon jonka olen kerran imuroinut rahaa vastaan yhyy... Milleniaalien elämä on niin kovaa
Kuulostat katkeralta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
Joo ja kauheat selitykset siitä kuinka eivät voi auttaa ja minun pitäisi ymmärtää, siis nämä vanhukset, vaikka olivat vielä täysin voimissaan, matkustelevat, kävivät tapahtumissa jne. Tämä ihan ok, saimme nuorena perheenä sitten avun muualta ja opimme pärjäämään yksin. Mutta miksi sama ei käy toiseen suuntaan? Ei ymmärretä että on töitä ja ei päästä jne? Ensin syyllistetään siitä että ylipäänsä pyydetään apua, kun eiväthän he jaksa tai pysty tai ehdi ja sitten syyllistetään siitä että ei voida jatkuvasti juosta auttamassa. En minäkään jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
En ymmärrä. Pieneen mieleeni ei tulisi pyytää lapsilta mitään apua. Vaikka olen lapsia ja koiria katsonut joskus väsymykseen asti.
Mitä avun tarvetta joillain vanhuksilla on koko ajan?
Jos en jaksa käydä kaupassa, tilaan ruoat tai menisin taksilla kauppaan. ( Tosin mulla on auto).
Siivousyrityksiä on pilvin pimein, senkun soittaa. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Jos ei jaksa omakotitalossa asua, talo myyntiin tai vuokralle ( jos ei ole perikuntaa vielä häsläämässä) ja kerrostaloon.Mun vanhemmat tarvitsee apua esim
- puukuormien ja huonekalujen hakemiseen (mulla on peräkärry)
-tapetointiin, maalaamiseen yms remontointiin ja rakentamiseen. Varsinkin jos pitää nousta tikkaille
-huonekalujen siirtämiseen (ja samalla siivoamiseen)
-puiden oksien leikkuuseen
-tietokoneen katsomiseen, jos vika ei poistu käynnistämällä uudelleen
-juhlien järjestämiseen
- samat asiat mökilläJa siis melkein joka viikko olisi jotain tällaista tiedossa. Mielellään sekä la että su. Tavallaan ihan hauska, koska vietetään sisarusten kanssa yhdessä näin ollen edelleen paljon aikaa (nopeammin sujuu remontit ja muu kun tehdään kimpassa) ja lapset näkee usein isovanhempia ja serkkuja. Mutta mielestäni kaiken tuon lisäksi on vähän paksua nurista niistä muutamista kerroista kun tarvittaisiin apua lasten kanssa.
Paneeko ne huushollin vähän väliä sileeksi että remonttia tarvitsee alinomaa.
Kyllä. Ensin pitää tulla tapetoimaan makuuhuone. Sitten halutaan siihen myös uusi lattia. Sitten onkin hankittu torista uusi sänky, mikä pitää hakea ja vanha viedä pois. Sitten kun on saatu se makkari tehtyä, niin laitetaan samalla tyylillä olkkari. Kun olkkari on valmis niin vierashuone. Tässä vaiheessa on ostettu uusi sänky ja makkari pitää laittaa uusiksi. Tai päätetty remontoida keittiö. Tai laajentaa terassia. Tai pitää hakea puita jostain hornankuusesta.
No oishan noilla varaa maksaa remonttimiehetkin jos elintaso on tommonen.
Eivät taida olla ees vanhoja , kunhan valitat.Rahaa varmaan on, kun kerran lapset tekee kaiken ilmeiseksi. Tarkennatko vielä, että kun kerran varaa on, niin miksi sitten hyppyytetään jälkikasvua ja miksi tarkalleen jälkikasvu ei saisi valittaa tuollaisesta täysin järjettömästä touhusta.
No se on teidän perheen ongelma. Ja tehän sen luxustalon peritte.
Tosin eivät ole vanhuksia vaan ehkä kuuskymppisiä. Ei vanhat jaksa enää koko akan " tilailla sänkyjä ja huonekaluja"Niin se mun 73v äitikin sanoo. Ja 77v isä komppaa vieressä. Omaasi sä siinä laitat. Ilmeisesti se siis tosiaan on kohtuullista, että me veljien kanssa käytetään kaikki aika tuohon mummolaan, joka sitten joskus jaetaan kolmeen pekkaan ellei vanhemmat myy sitä ensin.
Meillä sellainen kokemus, että monta kesää autettiin isovanhempia remontoimaan mökkiä ja omakotitaloa. Oletuksena oli ja niin annettiin myös ymmärtää, että omaa laitetaan. No Isovanhemmathan päättivät sitten meiltä mitään kysymättä myydä molemmat, eivätkä edes kaikkia tarvikkeita tai työkaluja koskaan korvanneet. Että sellaistakin voi sattua. Eipä paljoa joskus 30 vuoden päästä mahdollisesti saatava perintö lämmitä, jos silloin ylipäänsä on mitään perittävää enää jäljellä
Veikkaan että meillekin käy noin. Vuosikausia uhrataan aikaa (ja myös rahaa) tuohon taloon sekä mökkiin ja lopputuloksena ei kostuta siitä mitään. Nytkään ei saada mennä sinne meidän "omalle" mökille ilman vanhempia.
Ainakin lapsilla on toivottavasti ihan kivoja muistoja kun saavat olla serkkujen kanssa. Mulla ainakin on ihan hyvät muistot oman mummolani työleiristä. Tämä lasten hyppyyttäminen talkoohommissa on siis yli sukupolvista. Itse en aio tuohon kyllä ryhtyä.
Miksi teidän pitäisi päästä rälläämään sinne mökille? Ei se ole teidän.
Näinpä. Ilmaiseksi pitäisi vaan rempata monta kesää. Monta kymmentä tuhatta siinä säästivät rahaa. Silti ei voi edes viikonloppua rauhassa viettää mökillä ikäänkuin korvaukseksi. Tämä siis ihan oma kokemus. Miksi näiden vanhusten pitäisi vapaasta saada hyväksikäyttää aikuisia lapsiaan?
Hei täällä yksi boomeri. Olemme tyttären sekä pojan asunnot kahteen kertaan rempanneet katosta lattiaan, (eri asuntoja). Samoin oma itse rakennettu talo ja just valmistuiitse rakennettu luxus kakkos-koti.
Meille olisi riittänyt vaatimaton, mutta lapset halusivat vimpan päälle lomapaikan.
Nyt se sitten on.
Lasten lapsia ollaan hoidettu 10 vuotta, joista 4 v joka kouluaamu laittamassa bussiin.
Lomilla viikkoja olleet mökillä meidän kanssamme.
Toistaiseksi ei olla paljon apua tarvittu, olemme it-alanihmisiä, mutta joku nykyhomma voi tökkiä. Tähän on 12 v lapsenlapsi osannut neuvoa.
Ei edellytetä apuja, mutta ovat jatkuvasti kysymässä, missä voisivat auttaa, koska ovat kiitollisia saamastaa tuesta ja hyvän kasvatuksen saaneena ovat kohteliaita ja avuliaita kunnon ihmisiä.
Omien lasten lisäksi autamme sairasta vanhaa siskoa, deme toitunutta anoppia ja vanhaa enoani.
T. Boomeripariskunta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei täällä yksi boomeri. Olemme tyttären sekä pojan asunnot kahteen kertaan rempanneet katosta lattiaan, (eri asuntoja). Samoin oma itse rakennettu talo ja just valmistuiitse rakennettu luxus kakkos-koti.
Meille olisi riittänyt vaatimaton, mutta lapset halusivat vimpan päälle lomapaikan.
Nyt se sitten on.
Lasten lapsia ollaan hoidettu 10 vuotta, joista 4 v joka kouluaamu laittamassa bussiin.
Lomilla viikkoja olleet mökillä meidän kanssamme.
Toistaiseksi ei olla paljon apua tarvittu, olemme it-alanihmisiä, mutta joku nykyhomma voi tökkiä. Tähän on 12 v lapsenlapsi osannut neuvoa.
Ei edellytetä apuja, mutta ovat jatkuvasti kysymässä, missä voisivat auttaa, koska ovat kiitollisia saamastaa tuesta ja hyvän kasvatuksen saaneena ovat kohteliaita ja avuliaita kunnon ihmisiä.
Omien lasten lisäksi autamme sairasta vanhaa siskoa, deme toitunutta anoppia ja vanhaa enoani.
T. Boomeripariskunta
Malliesimerkki siitä, että niitä omia lapsia kun kunnioittaa ja auttaa, he auttavat ja kunnioittavat takaisin. (ja päin vastoin toki myös). Ihanalta ja sopuisalta kuulostaa teidän suvun elämä.
Ry ss än tr olli näitä lietsoo, vihaa eri ryhmien välille. Tunnistakaa Olga.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ry ss än tr olli näitä lietsoo, vihaa eri ryhmien välille. Tunnistakaa Olga.
Joopajoo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on noiden vanhusten kanssa. Mutta on tuo raskasta kun toinen suuttuu siitä, että itsellä on elämää. Auttaminen on ihan kivaa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että eivät muista että olen aikuinen työssäkäyvä äiti, joka ei ehdi hypätä joka kerta kun käsketään hyppäämään.
Ja sama se on noiden juhlien kanssa. Mielelläni tulen, mutta se parin päivän varoitusaika ei vain sovi. Jos on työvuoro, niin en voi sitä peruuttaa enkä yleensä saa tuolla aikataululla vaihdettuakaan.
Sitten jokainen lastenhoitokerta kyllä lasketaan (meillä 2x olin synnyttämässä ja lapset hoidossa ja kerran on ollut kaverin häät) eli kolme kertaa ovat olleet hoidossa 7v aikana. Mutta niistä kerroista kun minä olen hakenut puukuormaa, auttanut talon korjaamisessa ym ei niin pidetä lukua.
Meillä eivät vanhukset edes ole koskaan tarjonneet mitään apuja ja ne kerrat kun on pyydetty, on ehkä nihkeästi autettu tai sitten on aina ollut muuta. Eivät auttaneet silloin kun lapset olivat pieniä, kun olin käytännössä yh miehen reissutyön takia, eivät silloin kun olen itse toipunut leikkauksista, eivät milloinkaan. Mutta nyt kun itse alkavat vanheta ja ovat sairaampia, pitäisi heitä rampata auttamassa sillä sekunnilla kun avun tarve on.
Joo ja kauheat selitykset siitä kuinka eivät voi auttaa ja minun pitäisi ymmärtää, siis nämä vanhukset, vaikka olivat vielä täysin voimissaan, matkustelevat, kävivät tapahtumissa jne. Tämä ihan ok, saimme nuorena perheenä sitten avun muualta ja opimme pärjäämään yksin. Mutta miksi sama ei käy toiseen suuntaan? Ei ymmärretä että on töitä ja ei päästä jne? Ensin syyllistetään siitä että ylipäänsä pyydetään apua, kun eiväthän he jaksa tai pysty tai ehdi ja sitten syyllistetään siitä että ei voida jatkuvasti juosta auttamassa. En minäkään jaksa.
Ei jaksa, eikä suoraansanoen edes kiinnosta tuollaisia itsekkäitä ihmisiä auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei täällä yksi boomeri. Olemme tyttären sekä pojan asunnot kahteen kertaan rempanneet katosta lattiaan, (eri asuntoja). Samoin oma itse rakennettu talo ja just valmistuiitse rakennettu luxus kakkos-koti.
Meille olisi riittänyt vaatimaton, mutta lapset halusivat vimpan päälle lomapaikan.
Nyt se sitten on.
Lasten lapsia ollaan hoidettu 10 vuotta, joista 4 v joka kouluaamu laittamassa bussiin.
Lomilla viikkoja olleet mökillä meidän kanssamme.
Toistaiseksi ei olla paljon apua tarvittu, olemme it-alanihmisiä, mutta joku nykyhomma voi tökkiä. Tähän on 12 v lapsenlapsi osannut neuvoa.
Ei edellytetä apuja, mutta ovat jatkuvasti kysymässä, missä voisivat auttaa, koska ovat kiitollisia saamastaa tuesta ja hyvän kasvatuksen saaneena ovat kohteliaita ja avuliaita kunnon ihmisiä.
Omien lasten lisäksi autamme sairasta vanhaa siskoa, deme toitunutta anoppia ja vanhaa enoani.
T. BoomeripariskuntaMalliesimerkki siitä, että niitä omia lapsia kun kunnioittaa ja auttaa, he auttavat ja kunnioittavat takaisin. (ja päin vastoin toki myös). Ihanalta ja sopuisalta kuulostaa teidän suvun elämä.
Kiitos kommentistasi, olen täysin samaa mieltä. Aivan ihania varhaisteinit lastenlapset.
Tulevat mökille ja sanovat, että tämä on toinen koti. Ei voi muuta kuin halata heitä ja tehdä herkkuruokaa😍
Vierailija kirjoitti:
EI POISTETTU, TOLLO AP
Kyllä aloittamani keskustelu poistettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ensin meinasin kommentoida, että ei tuo ole erityinen suurten ikäluokkien piirre. Onhan se kuitenkin totta, että edellisten sukupolvien tyyliin kuului paljon enemmän, että ollaan tyytyväisiä vähästä, eikä vaivata toisia, vaan yritetään selvitä mahdollisimman pitkälle omin neuvoin. Silloinkin, kun olisi vanhana ja raihnaisena aihetta puolustaa oikeuksiaan. Ehkä kokemus sodasta asetti aiempien sukupolvien elämänasenteen eri uomiin?
Vanhustenhoidossa on huvittuneina jo pitkään ennusteltu suurta muutosta, kun suuret ikäluokat tulevat sinne "palveltaviksi".
No enpä menisi itse väittämään noin, että ne sodankäneet sukupolvet olisi vähempään tyytyväisiä. Itse olen 70 -vuotias ja minulla on jo ongelmia näön kanssa ja hankala lonkkavika. Usein jää yöunet lyhyiksi, kun säryt vaivaavat.
Silti minun pitää käydä vanhan äitini luona säännöllisesti, vaikka hänellä käy kaikki mahdolliset kotiavun antajat ihan kunnan puolesta. Se ei riitä, kun ne ei ole niitä omaisia, eli minä. Lisäksi minua pompotetaan näiden kotisairaanhoitajien taholta koko ajan. Aina on jotakin valitettavaa, missä minua tarvitaan ja mitä minun pitää lähteä juuri nyt ja heti tekemään. En minä ole mitään sopimusta tehnyt heidän kanssaan, että minä hoidan kaikki juoksevat asiat, vaan äiti on itse sanonut, että tytär se sitten hoitaa kaiken.
Milloin minä pääsen viettämään niitä mukavia, vapaita huolettomia eläkepäiviäni? Niitä, mistä minua nyt niin kovasti kadehditaan nuorempien taholta? Kun en saa edes rauhassa sairastaa.
Sen minä olen täältä jo saanut ymmärtää ja olen ottanut onkeeni, että minua itseäni ei tule hoitamaan kukaan. Olen sen jo ihan sisäistänyt enkä siitä ketään syyllistä.
No sehän maksaa jos soittaa atk-liikkeeseen. Ja sitten pitäisi päästää joku vieras ihminen kotiin ja se on kuitenkin joku identitteettivarasryöstömurhaaja.
Paljon helpompi että se oma lapsi tulee kesken työpäivän katsomaan sitä printteriä. Se kun on filosofian maisterikin. Tai sitten vävy, koska ne vävyt on niin näppäriä tietokoneiden kanssa.