Aina yksin

Vietän varmaan 99 % ajastani yksin, ehkä enemmänkin. Minulla ei ole puolisoa, lapsia eikä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Ainoat ihmissuhteet minulla on vanhempiini ja sisaruksiini (ja heidän perheisiinsä) ja heitäkin tapaan varsin harvoin. Ja tietysti työkavereita tapaan töissä, mutta heidän kanssan olen tekemisissä vain työpaikalla.

(No, nettiin joillekin keskustelufoorumeille yms. kirjoittelen joskus, mutta ei sitä oikein voi kutsua sosiaaliseksi elämäksi, kun kukaan ei tunne minua, enkä minä ketään muuta.)

On minulla ollut joskus ystävyyssuhteita aina vähän aikaa, mutta ne ovat aina kaikki loppuneet syystä tai toisesta, ja mitä vanhemmaksi tässä tulee, niin sitä vaikeammaksi ystävyyssuhteiden solmiminen tuntuu muodostuvan. (Melkein voisi sanoa että en jaksa enää edes vaivautua yrittämään tutustumista saati ystävystymistä kenenkään kanssa - niin vaikeaa se tuntuu olevan, ja suurin osa ihmisistä kokemukseni perusteella ei edes halua tutustua minuun, ja en minä lähde tyrkyttämään seuraani muille)

En ole myöskään koskaan ollut parisuhteessa tai seurustellut ns. kunnolla. Joitain taipailusuhteita oli aikanaan, mutta niistä ei tullut koskaan mitään. (Olen havainnut olevani erittäin lahjakas miesten karkoittamisessa - teen tai sanon ihan huomaamattani jotain sellaista mikä saa miehen pötkimään pakoon. (ja kyse ei ole siitä että mies olisi ollut seksin perässä ja häipynyt seksin jälkeen, mitä moni usein epäilee).

Moni varmaan nyt ajattelee, että elämäni täytyy olla todella kurjaa, muuta jostain syystä en oikeastaan tunne oloani mitenkään erityisen onnettomaksi tilanteessani. Välillä jopa ihmettelen miksi, kun kaikkialla kuitenkin korostetaan ihmissuhteiden ja sosiaalisen elämän tärkeyttä.