Jos olisit rikkaan kumppanin kanssa naimisissa, voisitko vain katsoa vierestä köyhää ystävääsi vai auttaisitko?

rahareikä kirjoitti:

Jos hänen miehensä on rikas, niin ei se tarkoita, että miehen pitäisi elättää myös oman puolisonsa kaverit. Mies voi pitää visusti itse omat rahansa ja tilinsä ja antaa vaimolleen vain jotakin pientä käyttörahaa. Jotkut rikkaatkin ovat todella pihejä loppupeleissä.

Eikä kellään ole velvollisuus antaa kellekään mitään,vaikka olis kultalusikka suussa syntynyt. Niin se vaan on. On tuuria syntyä miljoonääriksi,joku syntyy johonkin rikkaaseen sukuun jne. Ei ihmisten elämä ole samanlaista kellään. Mutta Suomessa pitäisi olla vielä samat mahdollisuudet kaikilla kouluttautua ja hankkia parempi ammatti. Ihmiset vaan kuvittelee,että tuolla on tollasta ja tuolla tollasta vaikka jonkun somen kautta. Et voi tietää,antaako se rikas mies sille vaimolleen pennin pyörylää ja minkälaisessa vankilassa se todellisuudessa asuu.

Vierailija kirjoitti:

Ootte kyllä oikeasti vastenmielistä, empatiakyvytöntä porukkaa. Kaikki  noi "mene töihin ja rikastu"-huutelut jne. Joo, tarjolla on vaan paskasti palkattua osa-aikatöitä, lisäksi mulla selkäongelmaa joka rajaa aika paljon töistä jo pois. Kaikki ei voida tehdä kivaa sisäsiistiä, hyvin palkattua etätöitä. Lisäksi jos menisin töihin, bensoihin menisi hirveästi rahaa ja kukas ne maksaisi. 

En oo mikään lokki ja voin sanoa, että jos mulla olisi rahaa paljon (tai puolisolla), niin mielelläni veisin vähätuloisia kavereita syömään, leffaan, matkoille, shoppaileen, yms. pientä arjen luksusta, jos se mulla ei tuntuisi missään. Voisin jopa kuvitella, että se auttaminen tuntuisi auttajasta hyvältä. 

ap

Ihan sama mitä sulla on, mutta kukaan ei ole elatusvelvollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurahdin ääneen tuolle Didriksonin takeille. Mun työpaikalla lähes kaikilla naisilla taitaa olla syksyisin Didriksonin takit. En ole ikinä pitänyt niitä minään merkkituotteina, ihan peruslaadukkaita syystakkeja. AP vaikuttaa katkeralta kyylältä. 

En ole ikinä kuullutkaan koko merkistä, joten googletin. Ei ihme etten ole kuullut. Ihan tavallisia keskihintaisia rättejä.

Ja oikeasti ihan hemmetin rumia. En ostaisi edes kirpparilta.

Joskus on autettu sukulaisperhettä, mutta jostain syystä heille on tullut kuvitelma, että apu olisi jatkuvaa, eikä omaa elämäänsä tarvitse järjestää oman varallisuuden mukaan. En ymmärrä, miten kehtaavat.

Minulla on ollut joskus kiperä tilanne. Ystävälläni oli todella pahoja rahahuolia, joista avautui minulle tietämättä että olen oikeastaan aika rikas. Olisin helposti voinut lainata hänelle muutaman tonnin ja pelastaa pulasta.

Laskeskelin ettei hän luultavasti voisi maksaa takaisin ehkä ikinä, ystävyyteen tulisi omituinen sävy. En ole valmis kuitenkaan antamaan tuollaisia summia kuin korkeintaan omille vanhemmilleni tai lapsilleni, en ole joulupukki. Ystävyys olisi mennyt pilalle.

Olisin myös joutunut paljastamaan olevani rikas. Se on asia, joka on yleensä hyvä pitää omana tietonaan.

Olisi aika vastenmielistä jos minua pienituloisempi mieheni olettaisi, että minä alkaisin rahoittaa hänen kaveriensa baari-iltoja tms.

Jos mies kavereineen omistamallani mökillä tekisit talkoilla jotakin töitä niin silloin tietenkin normaalisti kustantaisin hyvät ruuat ja juomat porukalle.

Jos nyt oikeasti tässä äkkirikastuisin, maksaisin jotain sukuni jäsenille, esim. ostaisin läppärin opiskelun aloittavalle siskonlapselle tai vastaavaa silloin tällöin. Sitten lahjoittaisin Ukrainan armeijalle ja siellä avustustyötä tekeville sekä eläintensuojeluun antaisin lahjoituksia. Sitä en ymmärrä miksi minun pitäisi maksaa kenenkään kaverin kanarianmatkoja kun on maailmassa ihmisiä, joilla menee huonommin. 

Kerran tuttavapiirissä annettiin yhdelle kaverillemme jokainen kymppi tai pari, kun hänen koiransa joutui kalliiseen leikkaukseen. Tällaisessa voin auttaa pikku summalla ja jos olisin ökyrikas, maksaisin vaikka koko operaation.

Aika moni hyvätuloinen on onnekas ja pystyy ostamaan kivempia asioita ja olemaan huolettomampi. Mut toisaalta tuppaa niilläkin olemaan jopa satoja tuhansia euroja velkaa. Rahat menee lyhennyksiin, sijoituksiin, elämisen kuluihin. Äkkiseltään ei ole kellä tahansa siististi pukeutuvalla "rikkaan" näköisellä varaa heitellä sataslappusia sinne tänne.

Mä tulen itse köyhistä oloista ja rahaa ei ollut juuri mihinkään. Lapsena jouduin siksi lopettamaan harrastukset joista tykkäsin ja muistan äitini itkeneen joskus, että meiltä lähtee koti alta. Siksi suhtaudun edelleen rahaan turvaverkkona. Vaikka minulla on jo vähän säästöjä ja vakityö, rahan käyttö usein ahdistaa. Ahdistaa myös ajatus, että minun kuuluisi ostella "pientä arjen kivaa" kavereille, joilla on vähemmän rahaa kuin minulla. Ja hävettäisi yrittää jatkuvasti tarjota asioita, en tiedä miten kaverini edes suhtautuisi.

Yritän ehkä sanoa, että raha on myös tunneasia, siihen liittyy arvot, henkilön historia, toiveet ja pelot. Sulla on ehkä eri suhtautuminen kuin kaverillasi, mutta te olettekin eri ihmisiä. Ei kai siinä mitään väärää. Loppujen lopuksi ne ei tosiaan ole sun rahoja, joten niitä on turha edes miettiä.

Oletko ap kuitenkin pyytänyt suoraan apua kaveriltasi? Vaikka lainaa, jos sulla on nyt vaikea tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Ootte kyllä oikeasti vastenmielistä, empatiakyvytöntä porukkaa. Kaikki  noi "mene töihin ja rikastu"-huutelut jne. Joo, tarjolla on vaan paskasti palkattua osa-aikatöitä, lisäksi mulla selkäongelmaa joka rajaa aika paljon töistä jo pois. Kaikki ei voida tehdä kivaa sisäsiistiä, hyvin palkattua etätöitä. Lisäksi jos menisin töihin, bensoihin menisi hirveästi rahaa ja kukas ne maksaisi. 

En oo mikään lokki ja voin sanoa, että jos mulla olisi rahaa paljon (tai puolisolla), niin mielelläni veisin vähätuloisia kavereita syömään, leffaan, matkoille, shoppaileen, yms. pientä arjen luksusta, jos se mulla ei tuntuisi missään. Voisin jopa kuvitella, että se auttaminen tuntuisi auttajasta hyvältä. 

ap

Siistiin ja hyvin palkattuun etätyöhön pääsee kun käy amkin muutamassa vuodessa. Ottaisit itse vastuun elämästäsi tuon ruikuttamisen sijaan.

En kyllä auttaisi noin katkeran ja kateellisen oloista ihmistä vaikka olisin miljonääri. Muuten olen kyllä hyvinkin höveli ja antelias ja tarjoan esim illanvietoissa mielelläni kavereille ja ostan kivoja lahjoja.

Kokemus on, että ne jotka ovat omalla toiminnallaan hankkiutuneet rahaongelmiin ovat usein sellaisia syviä kaivoja, joihin rahan syytäminen kummasti vain pahentaa ongelmia. Jos välitän tällaisesta ihmisestä, en aio pahentaa tilannetta ja en siis anna rahaa tai muutenkaan ala holhoamaan. 

Minun kaveri on tälläisen rahaperheen vesan kanssa. Hänellä käy kodinhoitaja, siivooja ja lapset tarhassa ja yhdellä kotihoitaja, mutta silti hän on väsynyt. Ei jaksa kuulemma jynssätä kotia, eikä hoida itse ihan pieniä lapsiaan kuin illalla sen pari tuntia. Ei saa ruokia laitettua ja nyt siihen ollaan hankkimassa apua

Minä jynssään itse kotona ja harrastan samoja juttuja kuin hän, sillä erotuksella että he voivat mennä kymppitonnien lomille, mutta kun he käyvät näissä hienoissa vanhempien harrastuksissa, me touhutaan perheenä ja mies on myös tosi osallistuva isä.

Meidän lapset ovatkin aivan ihania ja tasapainoisia, vaikka kaverillani on kaikki avut saatavissa. Silti kaveri kysyy minulta lastenhoidosta, kun tajuaa ettei itse osaa, pysty. Aina raha ei tuo järkeä ja onnea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo mikään lokki ja voin sanoa, että jos mulla olisi rahaa paljon (tai puolisolla), niin mielelläni veisin vähätuloisia kavereita syömään, leffaan, matkoille, shoppaileen, yms. pientä arjen luksusta, jos se mulla ei tuntuisi missään. Voisin jopa kuvitella, että se auttaminen tuntuisi auttajasta hyvältä. 

ap

Tuntuisiko niistä vähätuloisista hyvältä olla autettavan roolissa? Yleensä ihmisillä on jokin ylpeys, että eivät halua tuollaiseen rooliin. Ystävyyssuhteissa yleensä halutaan olla vastavuoroisia ja mieluummin antaa enemmän kuin ottaa. En suosittele aloittamaan tuollaista toimintaa, jos joskus rikastut. Vaivaannuttavaa.

Vähätuloisen ystävän jatkuva auttaminen vaatii suurta hienotunteisuutta, jos kyseessä ei ole muiden hyväksikäyttöön taipuvainen luonne. Apu pitää saada näyttämään nimenomaan vastavuoroiselta toiminnalta, ei auttamiselta. Toisen pitää antaa säilyttää kasvonsa ja ylpeytensä.

Omista rahoistani voin vähävaraiselle kaverilleni tarjota satunnaisesti vaikka kahvilassa, tai ostaa ruokakassin jos oikeasti on rahat loppu ennen palkkapäivää/tukien maksua. Ja jos nyt oikein kovasti haluaisin itse mennä leffaan tai vaikka eläintarhaan tämän ystäväni kanssa, voisin kustantaa hänen osansa tai osan siitä, jos hän ei muuten pääsisi. En kuitenkaan tee tätä säännöllisesti, vaikka ystäväni rakas onkin niin en halua että hän oppii riippuvaiseksi minun hyväntekeväisyydestäni tai alkaa pitämään sitä itsestäänselvyytenä. Mitä mieheni rahoihin tulee, niin sama vaikka hän tienaisi miljoonan kuussa, ne on hänen rahojaan. Meillä ei ole yhteisiä rahoja, kumpikin tekee omista rahoistaan siirron yhteiselle taloustilille mistä maksetaan asuminen ja laskut ym. Tältä tililtä ei maksella kavereiden kahvituksia tai omia menoja. Jos kääntää asetelman toisin päin, niin en tiedä miten ihmeessä vastaisin miehelleni tai suhtautuisin siihen, jos hän pyytäisi minua kustantamaan oman ystävänsä / ystäväperheensä kesälomareissun linnanmäelle. En usko että kustantaisin yhtään mitään.

Mun pitkäaikainen ystävä meni erittäin tikkaisiin naimisiin.

Oli mm kaasonani, ennen miehensä tapaamista.

Tämän jälkeen on tapahtunut mm

Oltiin syömässä. Ei kanna lompakkoa mukana, kun mies maksaa aina. Voitko maksaa ? Mitä teet ? En, jää tiskaamaan. Oli unohtanut ottaa

Illan jälkeen laitan tilinron, on mobilepay. Kerran viikossa sanon et ole maksanut velkaasi. 1,5 kk päästä maksaa, sentilleen.

Menemme uudestaan isolla porukalla. Käy samalla tavalla. Kysyy kaikkien kuullen voinko tarjota. Vastaan en. Sinulla se rikas mies on.

Pyytää sivuun, on vihainen. Kerroin summa on minulle iso, sinulle ei. Pyysin 1,5 kk maksaa velkasi.

En halua tähän uudestaan. Voin lainaa, jos maksaa viikon sisällä, ilman, että pitää pyytää.

Sovittiin. Voit arvaa miten kävi. Piti pyytää vain 3 krt.

Puhuttiin isolla porukalla lähdetään jonnekin. Kyseinen ihminen ehdotti yhtä paikkaa. Matka, 2 yötä, olisi tullut maksamaan yli 1000 euroa.

Kerroin tämä on liian kallis. Ystäväni laittoi naurunaaman ja kertoi eihän tänä ole kallis.

En, en pyydä minimiljönäärin vaimolta mitään extraa. Käytöstavat olis kivat

Vierailija kirjoitti:

Minun kaveri on tälläisen rahaperheen vesan kanssa. Hänellä käy kodinhoitaja, siivooja ja lapset tarhassa ja yhdellä kotihoitaja, mutta silti hän on väsynyt. Ei jaksa kuulemma jynssätä kotia, eikä hoida itse ihan pieniä lapsiaan kuin illalla sen pari tuntia. Ei saa ruokia laitettua ja nyt siihen ollaan hankkimassa apua

Minä jynssään itse kotona ja harrastan samoja juttuja kuin hän, sillä erotuksella että he voivat mennä kymppitonnien lomille, mutta kun he käyvät näissä hienoissa vanhempien harrastuksissa, me touhutaan perheenä ja mies on myös tosi osallistuva isä.

Meidän lapset ovatkin aivan ihania ja tasapainoisia, vaikka kaverillani on kaikki avut saatavissa. Silti kaveri kysyy minulta lastenhoidosta, kun tajuaa ettei itse osaa, pysty. Aina raha ei tuo järkeä ja onnea.

Inhottavasti puhut kaveristasi. Kateuksissasi?

Jos et ole elänyt hänen saappaissaan, et tiedä hänestä mitään mikä oikeuttaisi tuollaiseen ylimieliseen arvosteluun. Kuulostat jopa iloiselta hänen väsymyksestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison rahat ei ole minun rahojani.

Ja minun rahat ei ole puolison rahoja.

Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Oon kyllä ihan omin silmin nähnyt, että kaverilla on miehensä vuoksi asioita, joita ei muuten ostaisi ellei miehellä olisi kovat tulot. On kallis auto (uusi aina 2 vuoden välein), on Didriksonin takit aina uuden kauden väreissä, silmälasit merkkituotetta jne. Ei omalla palkallaan pääsisi noihin, vaan mies auttaa. Joten heillä ei ole puolison tulot = puolison vaan yhteiset rahat ihan selvästi. 

ap 

Itse hämmästyin, kun minulle sanottiin että sullahan on oikein merkkilasit. Valitsen aina ne mitkä istuvat hyvin ja ovat kivan näköiset. Merkistä viis. Miten ihmeessä erotat mitkä kukkulat jollain on päässään? Itselläni ei ole aavistustakaan mitkä lasit ovat merkkituotteita, tai vaatteet.

Mutta muuten vastaus on että hädässä olevaa autetaan.Mennään syömään=maksan. Tai kahville. Itse olen pienellä eläkkeellä. Miehelläni hyvä eläke.

Rahat on yhteiset. Ei hän kysele mihin olen rahaa käyttänyt. En törsää.

Joku koko perheen linnanmäkireissun kustantaminen on mielestäni tarpeetonta. Voisin kutsua mökille ja ruokkia siellä. Tai vaellukselle. Mökin voisin maksaa. Kivampi elämys kuin ruuhkainen huvipuisto.

Vierailija kirjoitti:

Minun kaveri on tälläisen rahaperheen vesan kanssa. Hänellä käy kodinhoitaja, siivooja ja lapset tarhassa ja yhdellä kotihoitaja, mutta silti hän on väsynyt. Ei jaksa kuulemma jynssätä kotia, eikä hoida itse ihan pieniä lapsiaan kuin illalla sen pari tuntia. Ei saa ruokia laitettua ja nyt siihen ollaan hankkimassa apua

Minä jynssään itse kotona ja harrastan samoja juttuja kuin hän, sillä erotuksella että he voivat mennä kymppitonnien lomille, mutta kun he käyvät näissä hienoissa vanhempien harrastuksissa, me touhutaan perheenä ja mies on myös tosi osallistuva isä.

Meidän lapset ovatkin aivan ihania ja tasapainoisia, vaikka kaverillani on kaikki avut saatavissa. Silti kaveri kysyy minulta lastenhoidosta, kun tajuaa ettei itse osaa, pysty. Aina raha ei tuo järkeä ja onnea.

Ihmiset on erilaisia. Lisäksi joillain on rahaa ja joillain ei. Olen minäkin usein masentunut ja jotenkin vetämätön ihminen. Jos mulla ois paljon hyvää niin tuskin se muuttais millään tavalla mun perusluonnetta ja itkeskelisin edelleen sohvan nurkassa. Se ois vaan hienompi sohva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison rahat ei ole minun rahojani.

Ja minun rahat ei ole puolison rahoja.

Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Oon kyllä ihan omin silmin nähnyt, että kaverilla on miehensä vuoksi asioita, joita ei muuten ostaisi ellei miehellä olisi kovat tulot. On kallis auto (uusi aina 2 vuoden välein), on Didriksonin takit aina uuden kauden väreissä, silmälasit merkkituotetta jne. Ei omalla palkallaan pääsisi noihin, vaan mies auttaa. Joten heillä ei ole puolison tulot = puolison vaan yhteiset rahat ihan selvästi. 

ap 

Itse hämmästyin, kun minulle sanottiin että sullahan on oikein merkkilasit. Valitsen aina ne mitkä istuvat hyvin ja ovat kivan näköiset. Merkistä viis. Miten ihmeessä erotat mitkä kukkulat jollain on päässään? Itselläni ei ole aavistustakaan mitkä lasit ovat merkkituotteita, tai vaatteet.

Mutta muuten vastaus on että hädässä olevaa autetaan.Mennään syömään=maksan. Tai kahville. Itse olen pienellä eläkkeellä. Miehelläni hyvä eläke.

Rahat on yhteiset. Ei hän kysele mihin olen rahaa käyttänyt. En törsää.

Joku koko perheen linnanmäkireissun kustantaminen on mielestäni tarpeetonta. Voisin kutsua mökille ja ruokkia siellä. Tai vaellukselle. Mökin voisin maksaa. Kivampi elämys kuin ruuhkainen huvipuisto.

Kakkulat, ei kukkulat. typo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän se jotain on, mitä ystävän perheelle pitäisi tarjota?

No jos näkee, että toisen perhe on vaikka koko kesän kotona, kun ei rahaa matkoihin, ja toinen taas reissaa ympäriinsä eri puolilla Eurooppaa, niin luulisi, että jo ihan HALUAISI tarjota toiselle jonkun elämyksen. En tarkoita tätä tarjoamista tietenkään, jos ei itsellään ole varaa, mutta jos oikeasti ei kukkarossa tunnu missään joku Linnanmäki-viikonlopun tarjoaminen kaverin perheelle, niin miksi sitten ei? Olen nähnyt verokoneesta ja lehdestä kaverin miehen verotiedot ja tulot, ei oikeasti tunnu missään heille. En puhu siis mistään 4000 keskipalkkalaisesta vaan ihan jostain muusta. 

ap 

Että semmoinen "kaveri" olet. 

Itse pienituloisena, ei tulisi mieleenkään olettaa, että yhtään kukaan makselisi mulle elämyksiä vain siksi että sillä on enempi rahaa. Kaverillas on varmaan tätä nykyä sadoittain sun kaltaisias "kavereita" kärkkymässä ja uhriutumassa miten se ei maksa teille mitään. 

Jos itellä ois rahaa, niin voisin vaikka maksaa köyhän kaverini matkat jos se olis just sitä matkaseuraa mitä mukaani haluan ja tietäisin ettei se muuten voi lähteä. Voisin myös jossain tapauksessa auttaa, jos olisi joku satunnainen elämän kriisi, mutta tää kyllä riippuis tosi paljon siitä olisiko kyseessä paras kaverini, vaikuttaisiko kärkkyvän rahojani ja mikä kriisin ois aiheuttanut. Muutoin sitten hoitaisin hyväntekeväisyyden ihan jonkin järjestön kautta, enkä rupeis pitämään kaverin perhettä jonain kummiperheenä, jolle pitäis kustannella risteilyä sinne ja lintsireissua tänne ja etelänmatkaa tonne. Tenavista itsestään riippuis tekiskö mieli niille joskus hommata jotain kivaa, vai ei. Jos ne ois ärsyttäviä, niin synttärinä ehkä jotain, jos kaveri ois läheinen, mutta pleikkaa ois kyllä turha toivoa.