Mistähän löytäisi vielä yli kuusikymppisenä naisena uuden ns. bestisystävän?

Nykyinen ns. ystäväni ei näytä ehtivän olla kanssani yhteyksissä niin usein kuin itse haluaisin.
Ymmärrän kyllä, että ystävälläni on ollut kiireinen elämänsä jo vuosikymmeniä, koska hän on tunnollinen ja huolehtivainen ihminen niin työssään kuin huolehtien kaikkein läheisimmistään, mutta joskus tuntuu, että hän on liiankin kanssa vain lähimpiensä kanssa tai hän ei ilmeisestikään kaipaa ketään perheensä ulkopuolisia ihmisiä kuin harvoin, ja nyt minulle alkaa jo riittäämään tämä yksipuolisuus suhteessamme. Välillä olen ajatellut sanoa ihan suorat sanat kyseiselle ystävälleni ja panna välimme poikki, mutta kun en tietyistä syistä ole viitsinyt, koska hän kuitenkin ottaa yhteyttä, kun etenkin olen malttanut välillä itse olla ottamatta yhteyttä häneen pitkään aikaan. Viimeiseltä ystäväni soittaa ja on ilmiselkeästi pohjattoman utelias, miten minulla kuitenkin menee elämässäni. Nyt ei ole kyse siitä, että minulla ei olisi muitakin hyviä ihmiskontakteja elämässäni ja että olisin joku säälittävä työtön ikisinkku ja kokonaisvaltaisesti yksin. Minullakin on parisuhde ja jo aikuiset lapset perheineen eli siis läheisiä rakkaita ihmisiä ympäröi minua ja on tietysti muitakin läheisempiä ihmisiä elämäni piireissä, mutta kuitenkin tuon pitkäaikaisen ns. hyvän ystävän kanssa on alkanut jo kauan aikaa sitten hiertämään ajatus, että mitä oikeastaan teen tuonkaltaisella ystävällä; ja onko noin käyttäytyvä ihminen lainkaan ystävä sanan varsinaisessa merkityksessään? Tiedän, että hänellä on vähemmän sellaisia ihmisiä elämänsä piirissä kuin mitä minulla, ja joskus olen ajatellut, että ehkä hän onkin kateellinen minulle tietyistä ihmissuhteistani, jotka häneltä on puuttuneet alunperinkin.
Kuitenkin miksi hän sitten roikottaa pitäen minua ystävänään ottamalla edes niitä harvojakaan kertoja minulle soittaen tai viestittäen puhelimellaan, jos ja kun ei ole edes kiinnostusta tavata ja kutsua vaikkapa kotiinsa viettämään ystäväiltaa tai ehdottaisi vaikkapa elokuviin, teatteriin tai konserttiin kanssani, mutta ei sellaista ei ole tapahtunut vuosiin, ja tuskin enää koskaan, koska itsekkin olen jo menettänyt uskon kyseisen ystävän tapaan hoitaa ystävyyttämme. Ystäväni on itse vieraillut minun kodissani muutama vuosi sitten viimeksi, mutta periaatteesta en ole kutsunut häntä uudestaan meille, koska hänkään ei ole erilaisten syiden takia ole voinut kutsua minua omaan kotiinsa. Pääasiallisen syyn me tiedämme molemmat, miksi ystäväni kotiin ei kukaan muukaan saa kutsuja vierailulle, mutta en nyt avaudu siitä asiasta, koska sehän tässä on viimeisimpien muutaman kymmenen vuoden aikana välissä ollutkin hiertämässä minun ja ystäväni välejä omalla tyylillään. Kyse on ystäväni parisuhteesta ja siihen liittyvistä asioista.
Joskus vaan itkettää runsaasti, koska itse olen menettänyt läheisiä ihmisiä kuoleman kautta, ja monta hyvää ihmiskontaktia on poissa ikuisesti ja heidän seuraansa on ikävä. Heidän kanssaan ei tarvinnut teeskennellä, eikä etsiä kalenterista päivää, jolloin tavattiin ja soiteltiin puolin ja toisin.
Mutta sehän on taivaan tosi, että ihminen on loppuen lopuksi yksin. Oma kuolemansakin ihmisen pitää kohdata periaatteessa yksin. Kadehdin etukäteen vaan heitä, joiden haudalle surevia ihmisiä riittää. Minusta on alkanut tuntua siltä, että itse haluaisin itselleni pidettävän niin minimaaliset maahanpanijaiseni, että sinne ei tarvitse vaivautua niiden ihmisten, joita minä kiinnostin eläessäni vain sen pikkuhetken silloin kun se heille sopi.