Koira on katumaasturia suurempi ympäristökuormittaja
keskikokoisenkin koiran ekologinen jalanjälki vastaa kahta katumaasturia.
http://yle.fi/uutiset/koira_on_katumaasturia_suurempi_ymparistokuormitt…
Veikkaan ettei tästä saa keskustella vaikka totta onkin. Mun henkilökohtainen mielipide on että lemmikkieläimeksi tarkoitettujen koirien pitäminen tulisi kieltää.
Ilmaston lämpeneminen on otettava vakavasti.
Kommentit (223)
"Selitys hurjalta kuulostavalle tulokselle on siinä, että koirat syövät paljon lihaa. Kirjassaan Valet laskevat, että jos keskikokoinen koira syö kuivamuonana 100 grammaa lihaa päivässä, sen valmistamiseen tarvitaan 450 grammaa raakaa lihaa. Tästä syntyy vuodessa yhteensä 164 kiloa lihaa, ja sen päälle tulee vielä muu ruoka."
Elikkä meillä on lehmä, kana ja sika, jotka teurastetaan että ihmiset saa niistä sisäfilettä. Ruhossa on paljon sellaisia osia, joita sivistyneet länsimaalaiset eivät suostu syömään. Nämä osat, jotka muuten menisivät roskiin, joko paloitellaan pienemmiksi tai jauhetaan mössöksi, nahasta tehdään koirille pururullia, jauhelihaa esim. pakastetaan tai sitä käytetään kuivaruuan raaka-aineena, luita, rustoja, jänteitä yms. käytetään koirien herkkuina kuivatettuna tai raakana.
Ei voida laskea koiran kuluttavan, jos se syö teurasjätettä, se olis vähän sama kuin väitettäisiin biojätettä hajottavien hyönteisten hiilijalanjälkeä järjettömän suureksi ihan vain siksi, että ihminen hyödyntää niiden ruokailutottumuksia hajottaakseen biojätteet ja muuntaakseen ne ravinteikkaaksi mullaksi.
Toki kaikenlaista oheiskulutusta tulee jonkinverran mm. ruokien kuljetukset, teollisen ruuan valmistus, silti väittäisin, että kyllä se suurempi saastuttaja on ihan ihmisruokateollisuus.
Sitten keskustellaan uusiksi jos valtaosa ihmisistä joskus siirtyy kasvisruokaa: Siinä vaiheessa taitaisi olla järjetöntä kasvattaa eläimiä pelkästään eläinten ruuaksi. Mutta tuskinpa ainakaan Suomessa tulee tapahtumaan tällaista mullistusta ihan heti, kun jo kerran viikossa kouluissa tarjoiltava kasvisruokakin aiheuttaa järjetöntä vihaa ja vastustusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos jokaisella olisi käytettävissään vain tietty hiilijalanjälkioletus, mitä jokainen elämänvalinta ja hankinta pienentäisivät. Millaiseksi elämä ja elämänvalinnat muuttuisivat?
Kyllä se on tosiasia, että lajinmukaisesti teollisella ruualla ruokittu koira on aika suuri ilmastorasite. Ihmisellä, joka on lapseton, autoton, ei lentomatkustele ja osta kertakulutustuotteita, ja ruokkii itsensä ja koiransa lähiruualla, tilanne on ihan toinen.
Näitä on hyvä kyllä miettiä.
Koiran elinikä esim ihmislapsen keskimääräisen elinikään verrattuna on lyhyt. Ihmislapsen hiilijalanjälki on myös paljon suurempi kuin koiran. Eli jos jättää lapsen tekemättä, puhumattakaan monista lapsista, niin hyvinkin voi pitää koiria läpi elämänsä. Ja vielä jäisi hiilijalanjälkiä tuhlattavaksi.
Silti yhdestäkin lapsesta on ihmiskunnalle potentiaalisesti suurempi hyöty kuin miljoonasta koirasta. Lapsissa on tulevaisuus.
Ihmiskunta tarvitsee ihmisiä myös tulevaisuudessa. Koiria ei tarvita yksinkertaisesti mihinkään vaikka juuri sinulla olisi kuinka vahva tunneside niihin. Lapsi on ihminen. Koira on luksustavara ja luksustavaroista pitää osata luopua ilmaston takia.
Suurin osa maapallon ihmisistä on nyt ja tulevaisuudessa aivan turhia ja aiheuttavat vain pelkkää kulua, niin ympäristölle kuin taloudellisestikin. Ihmisten tulisi ensin itse käyttäytyä ja elää järkevämmin ja kestävämmin. Ihmiset tulisi siis ensin valjastaa ilmaston, maapallon ja ihmiskunnan hyödyksi. Vasta sitten on syytä alkaa hankkiutua eroon lemmikeistä "luksustavarana".
Ihminen on tässäkin suhteessa miljardi kertaa suurempi paha kuin koira.
Ei, vaan lemmikkieläimet pois ensin, koska se on nopeampi ja helpompi keino. Myös palvelus eläimille.
Meillä on kolme koiraa ja kaksi katumaasturia. Olemmeko huonoja ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ne vasta ympäristöä kuormittaaakin! Niin kovasti, kun siltä halutaankin sulkea silmät. Se on kuitenkin totuus. Mun mielestä ihmisten lisääntyminen pitäisi kieltää.
Olet joko trolli tai lääkkeet jäänyt ottamatta. Koitat vääntää ja kääntää huomion itse aiheesta pois. Nyt puhuttiin koirista ja niiden haitoista ympäristölle.
Koirat eivät koskaan pyyhi takamustasi kun olet vanhainkodissa tai valmista lääkkeitäsi. Jonkun lapset nekin hommat tekee. Deal with it.
Ja olen samaa mieltä ap:n kanssa. Koirien haitoista vaietaan ihan liikaa koska länsimainen ihmiskunta on aivopesty palvomaan koiria. Ne tuo miljoonia ja miljoonia lemmikkibisneksille. Siksi tätä illuusiota koirien erinomaisuudesta halutaan pitää väkisin yllä.
Onneksi jotkut sentään ajattelee vielä omilla aivoillaan.
Koira ei sovi lemmikiksi. Lähipiirin koiranomistajat ovat hyvä esimerkki siitä; he ovat jatkuvasti stressaantuneita elukoittensa kanssa. Koirat aiheuttavat enemmän harmia kuin iloa.
Takamukset ja lääkkeet hoitaa 30v kuluttua robotit.
Ja jonkun lapset valmistaa ja suunnittelee ne robotit. Ole hyvä.
Japanissa on jo. Japani varautuu. Länsimaat voivat ostaa sieltä.
Japanissa vanhukset tekee rikoksia, jotta pääsevät vankilaan. Vankilassa saa sentään ruokaa ja hoitoa. Todellisuus siellä on ihan muuta kuin edistynyttä robotisaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas huomaa kuinka koirahullut suu vaahdossa piipittämässä lapsista, vaikka nyt puhuttiin koirien haitoista.
Oikein paistaa läpi tuo teidän mielisairaus jossa koira on joku lapsen tai ihmisen korvike.
Koirahulluudelle pitäisi olla oma tautiluokitus.
No kyllä se nyt vaan on olennaista ottaa ne lapsetkin tässä huomioon, toki sellaisilla joilla on sekä koiria, lapsia, että se katumaasturikin ja tapana matkustaa joka vuosi Pattaijalle, niin eipä se lapsettoman sinkun yksi koira nyt niin paha olekkaan. Riippuu ihan hirveän paljon niistä muista valinnoista.
Sinulla on nyt puurot ja vellit sekaisin. Koiraa ja ihmistä kun ei vaan voi mitenkään verrata.
Koira on verrattavissa esineeseen. Se on luksustavara, turhake. Sillä ei ole paikkaa yhteiskunnassa muuna kuin lemmikkieläimenä.
Ihmisten lisääntymisen hiilijalanjälki ei katsos ollut tässä keskustelussa se pointti. Nyt puhuttiin koirista ja niiden haitoista ilmastolle ja ihmisten sokeudesta tälle faktalle. Toki niistä on paljon muutakin haittaa.
Jäisi miesten morsian ostot siihen. Idän tuonti tuskin jättää luksuslaukkujaan ilmaston hyväksi saati leasing maasturia. Siihen päälle 2-3 lasta. Ihanan vihreää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos jokaisella olisi käytettävissään vain tietty hiilijalanjälkioletus, mitä jokainen elämänvalinta ja hankinta pienentäisivät. Millaiseksi elämä ja elämänvalinnat muuttuisivat?
Kyllä se on tosiasia, että lajinmukaisesti teollisella ruualla ruokittu koira on aika suuri ilmastorasite. Ihmisellä, joka on lapseton, autoton, ei lentomatkustele ja osta kertakulutustuotteita, ja ruokkii itsensä ja koiransa lähiruualla, tilanne on ihan toinen.
Näitä on hyvä kyllä miettiä.
Koiran elinikä esim ihmislapsen keskimääräisen elinikään verrattuna on lyhyt. Ihmislapsen hiilijalanjälki on myös paljon suurempi kuin koiran. Eli jos jättää lapsen tekemättä, puhumattakaan monista lapsista, niin hyvinkin voi pitää koiria läpi elämänsä. Ja vielä jäisi hiilijalanjälkiä tuhlattavaksi.
Silti yhdestäkin lapsesta on ihmiskunnalle potentiaalisesti suurempi hyöty kuin miljoonasta koirasta. Lapsissa on tulevaisuus.
Ihmiskunta tarvitsee ihmisiä myös tulevaisuudessa. Koiria ei tarvita yksinkertaisesti mihinkään vaikka juuri sinulla olisi kuinka vahva tunneside niihin. Lapsi on ihminen. Koira on luksustavara ja luksustavaroista pitää osata luopua ilmaston takia.
Suurin osa maapallon ihmisistä on nyt ja tulevaisuudessa aivan turhia ja aiheuttavat vain pelkkää kulua, niin ympäristölle kuin taloudellisestikin. Ihmisten tulisi ensin itse käyttäytyä ja elää järkevämmin ja kestävämmin. Ihmiset tulisi siis ensin valjastaa ilmaston, maapallon ja ihmiskunnan hyödyksi. Vasta sitten on syytä alkaa hankkiutua eroon lemmikeistä "luksustavarana".
Ihminen on tässäkin suhteessa miljardi kertaa suurempi paha kuin koira.
Ihminen on itse jalostanut koiran omien tarpeidensa täyttämiseen. Maapallo ei tarvitse koiria. Maapallo tarvitsee valveutuneita ihmisiä. Lemmikeillä ei ole sijaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Eläimet kuuluu luontoon. Koira taas ei kuulu luontoon, koska se ei pärjää ilman ihmistä. Siksi koirat kannattaisi hävittää sukupuuttoon maapallolta.
Ihmiskunta ei tule valitsemaan koiria jos pitää valita koiran vai ihmiskunnan jatkumisen väliltä.
Täällähän on joillain ihan mielipuolisia kommentteja. Ei tuollaisilla ihmisillä ole kenellekään mitään arvoa, kärpänenkin on arvokkaampi.
Ilmiantakaa koko ketju!
Oikeasti lehmät ovat maailman suurin ympäristöuhka ja ne pitäisi kaikki lopettaa ilmastosyistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ne vasta ympäristöä kuormittaaakin! Niin kovasti, kun siltä halutaankin sulkea silmät. Se on kuitenkin totuus. Mun mielestä ihmisten lisääntyminen pitäisi kieltää.
Olet joko trolli tai lääkkeet jäänyt ottamatta. Koitat vääntää ja kääntää huomion itse aiheesta pois. Nyt puhuttiin koirista ja niiden haitoista ympäristölle.
Koirat eivät koskaan pyyhi takamustasi kun olet vanhainkodissa tai valmista lääkkeitäsi. Jonkun lapset nekin hommat tekee. Deal with it.
Ja olen samaa mieltä ap:n kanssa. Koirien haitoista vaietaan ihan liikaa koska länsimainen ihmiskunta on aivopesty palvomaan koiria. Ne tuo miljoonia ja miljoonia lemmikkibisneksille. Siksi tätä illuusiota koirien erinomaisuudesta halutaan pitää väkisin yllä.
Onneksi jotkut sentään ajattelee vielä omilla aivoillaan.
Koira ei sovi lemmikiksi. Lähipiirin koiranomistajat ovat hyvä esimerkki siitä; he ovat jatkuvasti stressaantuneita elukoittensa kanssa. Koirat aiheuttavat enemmän harmia kuin iloa.
Takamukset ja lääkkeet hoitaa 30v kuluttua robotit.
Ja jonkun lapset valmistaa ja suunnittelee ne robotit. Ole hyvä.
Japanissa on jo. Japani varautuu. Länsimaat voivat ostaa sieltä.
Japanissa vanhukset tekee rikoksia, jotta pääsevät vankilaan. Vankilassa saa sentään ruokaa ja hoitoa. Todellisuus siellä on ihan muuta kuin edistynyttä robotisaatiota.
Eiköhän mun vanhuus aikana tule eutanasia. Älysänky-/kello ilmoittaa tarvittaessa yksiköille ruhosta.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti lehmät ovat maailman suurin ympäristöuhka ja ne pitäisi kaikki lopettaa ilmastosyistä
Tässä linkit https://www.uusisuomi.fi/uutiset/lehma-suurempi-ilmastouhka-kuin-auto/0…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos jokaisella olisi käytettävissään vain tietty hiilijalanjälkioletus, mitä jokainen elämänvalinta ja hankinta pienentäisivät. Millaiseksi elämä ja elämänvalinnat muuttuisivat?
Kyllä se on tosiasia, että lajinmukaisesti teollisella ruualla ruokittu koira on aika suuri ilmastorasite. Ihmisellä, joka on lapseton, autoton, ei lentomatkustele ja osta kertakulutustuotteita, ja ruokkii itsensä ja koiransa lähiruualla, tilanne on ihan toinen.
Näitä on hyvä kyllä miettiä.
Koiran elinikä esim ihmislapsen keskimääräisen elinikään verrattuna on lyhyt. Ihmislapsen hiilijalanjälki on myös paljon suurempi kuin koiran. Eli jos jättää lapsen tekemättä, puhumattakaan monista lapsista, niin hyvinkin voi pitää koiria läpi elämänsä. Ja vielä jäisi hiilijalanjälkiä tuhlattavaksi.
Silti yhdestäkin lapsesta on ihmiskunnalle potentiaalisesti suurempi hyöty kuin miljoonasta koirasta. Lapsissa on tulevaisuus.
Ihmiskunta tarvitsee ihmisiä myös tulevaisuudessa. Koiria ei tarvita yksinkertaisesti mihinkään vaikka juuri sinulla olisi kuinka vahva tunneside niihin. Lapsi on ihminen. Koira on luksustavara ja luksustavaroista pitää osata luopua ilmaston takia.
Suurin osa maapallon ihmisistä on nyt ja tulevaisuudessa aivan turhia ja aiheuttavat vain pelkkää kulua, niin ympäristölle kuin taloudellisestikin. Ihmisten tulisi ensin itse käyttäytyä ja elää järkevämmin ja kestävämmin. Ihmiset tulisi siis ensin valjastaa ilmaston, maapallon ja ihmiskunnan hyödyksi. Vasta sitten on syytä alkaa hankkiutua eroon lemmikeistä "luksustavarana".
Ihminen on tässäkin suhteessa miljardi kertaa suurempi paha kuin koira.
Ihminen on itse jalostanut koiran omien tarpeidensa täyttämiseen. Maapallo ei tarvitse koiria. Maapallo tarvitsee valveutuneita ihmisiä. Lemmikeillä ei ole sijaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Eläimet kuuluu luontoon. Koira taas ei kuulu luontoon, koska se ei pärjää ilman ihmistä. Siksi koirat kannattaisi hävittää sukupuuttoon maapallolta.
Ihmiskunta ei tule valitsemaan koiria jos pitää valita koiran vai ihmiskunnan jatkumisen väliltä.
Maapallo ei tarvitse sinua mihinkään. Toivottavasti et ole lisääntynyt.

Kato syntyvyyslukemia. Intiassa ja Aasiassa ollaan havahduttu hitaaseen laskuun.
Vierailija kirjoitti:
"Selitys hurjalta kuulostavalle tulokselle on siinä, että koirat syövät paljon lihaa. Kirjassaan Valet laskevat, että jos keskikokoinen koira syö kuivamuonana 100 grammaa lihaa päivässä, sen valmistamiseen tarvitaan 450 grammaa raakaa lihaa. Tästä syntyy vuodessa yhteensä 164 kiloa lihaa, ja sen päälle tulee vielä muu ruoka."
Elikkä meillä on lehmä, kana ja sika, jotka teurastetaan että ihmiset saa niistä sisäfilettä. Ruhossa on paljon sellaisia osia, joita sivistyneet länsimaalaiset eivät suostu syömään. Nämä osat, jotka muuten menisivät roskiin, joko paloitellaan pienemmiksi tai jauhetaan mössöksi, nahasta tehdään koirille pururullia, jauhelihaa esim. pakastetaan tai sitä käytetään kuivaruuan raaka-aineena, luita, rustoja, jänteitä yms. käytetään koirien herkkuina kuivatettuna tai raakana.
Ei voida laskea koiran kuluttavan, jos se syö teurasjätettä, se olis vähän sama kuin väitettäisiin biojätettä hajottavien hyönteisten hiilijalanjälkeä järjettömän suureksi ihan vain siksi, että ihminen hyödyntää niiden ruokailutottumuksia hajottaakseen biojätteet ja muuntaakseen ne ravinteikkaaksi mullaksi.
Toki kaikenlaista oheiskulutusta tulee jonkinverran mm. ruokien kuljetukset, teollisen ruuan valmistus, silti väittäisin, että kyllä se suurempi saastuttaja on ihan ihmisruokateollisuus.
Sitten keskustellaan uusiksi jos valtaosa ihmisistä joskus siirtyy kasvisruokaa: Siinä vaiheessa taitaisi olla järjetöntä kasvattaa eläimiä pelkästään eläinten ruuaksi. Mutta tuskinpa ainakaan Suomessa tulee tapahtumaan tällaista mullistusta ihan heti, kun jo kerran viikossa kouluissa tarjoiltava kasvisruokakin aiheuttaa järjetöntä vihaa ja vastustusta.
Jep. Tuossa laskennassa on otettu lihan hiilijalanjälki varmaan suoraan ihmisen ravinnoksi kasvatettavasta lihasta. Eikä ajateltu asiaa ollenkaan sen enempää. Ei koiran ruokaa varten kasvateta varta vasten eläimiä ja hakata niiden vuoksi sademetsiä yms. Mutta näin sitä saadaankiin taas raflaava tutkimustulos. Mikäs sen tärkeämpää...

Luonnossa on ihan luonnollista, että on lajeja jotka ovat riippuvaisia toisistaan, puhutaan symbioottisesta suhteesta. Tästä on kyse myös ihmisen ja koirankin välillä, eikä siinä ole mitään luonnotonta: Koira on lajina hyötynyt valtavasti siitä, että se on ihmisen symbiootti ja ihminen on myös lajina hyötynyt ihan mielettömän paljon koiran olemassaolosta.
Koiran ja ihmisen suhdetta on aika paha mennä väheksymään ja olemme symbiootteina vaikuttaneet huomattavasti toistemme kehityskulkuun, molemmat lajit olleet korvaamaton apu toisilleen, aina tähän päivään saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos jokaisella olisi käytettävissään vain tietty hiilijalanjälkioletus, mitä jokainen elämänvalinta ja hankinta pienentäisivät. Millaiseksi elämä ja elämänvalinnat muuttuisivat?
Kyllä se on tosiasia, että lajinmukaisesti teollisella ruualla ruokittu koira on aika suuri ilmastorasite. Ihmisellä, joka on lapseton, autoton, ei lentomatkustele ja osta kertakulutustuotteita, ja ruokkii itsensä ja koiransa lähiruualla, tilanne on ihan toinen.
Näitä on hyvä kyllä miettiä.
Koiran elinikä esim ihmislapsen keskimääräisen elinikään verrattuna on lyhyt. Ihmislapsen hiilijalanjälki on myös paljon suurempi kuin koiran. Eli jos jättää lapsen tekemättä, puhumattakaan monista lapsista, niin hyvinkin voi pitää koiria läpi elämänsä. Ja vielä jäisi hiilijalanjälkiä tuhlattavaksi.
Silti yhdestäkin lapsesta on ihmiskunnalle potentiaalisesti suurempi hyöty kuin miljoonasta koirasta. Lapsissa on tulevaisuus.
Ihmiskunta tarvitsee ihmisiä myös tulevaisuudessa. Koiria ei tarvita yksinkertaisesti mihinkään vaikka juuri sinulla olisi kuinka vahva tunneside niihin. Lapsi on ihminen. Koira on luksustavara ja luksustavaroista pitää osata luopua ilmaston takia.
Suurin osa maapallon ihmisistä on nyt ja tulevaisuudessa aivan turhia ja aiheuttavat vain pelkkää kulua, niin ympäristölle kuin taloudellisestikin. Ihmisten tulisi ensin itse käyttäytyä ja elää järkevämmin ja kestävämmin. Ihmiset tulisi siis ensin valjastaa ilmaston, maapallon ja ihmiskunnan hyödyksi. Vasta sitten on syytä alkaa hankkiutua eroon lemmikeistä "luksustavarana".
Ihminen on tässäkin suhteessa miljardi kertaa suurempi paha kuin koira.
Ihminen on itse jalostanut koiran omien tarpeidensa täyttämiseen. Maapallo ei tarvitse koiria. Maapallo tarvitsee valveutuneita ihmisiä. Lemmikeillä ei ole sijaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Eläimet kuuluu luontoon. Koira taas ei kuulu luontoon, koska se ei pärjää ilman ihmistä. Siksi koirat kannattaisi hävittää sukupuuttoon maapallolta.
Ihmiskunta ei tule valitsemaan koiria jos pitää valita koiran vai ihmiskunnan jatkumisen väliltä.
Nykyään varsin monet yksilöt länsimaissa jo valitsevat koiran ihmiskunnan jatkumisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Selitys hurjalta kuulostavalle tulokselle on siinä, että koirat syövät paljon lihaa. Kirjassaan Valet laskevat, että jos keskikokoinen koira syö kuivamuonana 100 grammaa lihaa päivässä, sen valmistamiseen tarvitaan 450 grammaa raakaa lihaa. Tästä syntyy vuodessa yhteensä 164 kiloa lihaa, ja sen päälle tulee vielä muu ruoka."
Elikkä meillä on lehmä, kana ja sika, jotka teurastetaan että ihmiset saa niistä sisäfilettä. Ruhossa on paljon sellaisia osia, joita sivistyneet länsimaalaiset eivät suostu syömään. Nämä osat, jotka muuten menisivät roskiin, joko paloitellaan pienemmiksi tai jauhetaan mössöksi, nahasta tehdään koirille pururullia, jauhelihaa esim. pakastetaan tai sitä käytetään kuivaruuan raaka-aineena, luita, rustoja, jänteitä yms. käytetään koirien herkkuina kuivatettuna tai raakana.
Ei voida laskea koiran kuluttavan, jos se syö teurasjätettä, se olis vähän sama kuin väitettäisiin biojätettä hajottavien hyönteisten hiilijalanjälkeä järjettömän suureksi ihan vain siksi, että ihminen hyödyntää niiden ruokailutottumuksia hajottaakseen biojätteet ja muuntaakseen ne ravinteikkaaksi mullaksi.
Toki kaikenlaista oheiskulutusta tulee jonkinverran mm. ruokien kuljetukset, teollisen ruuan valmistus, silti väittäisin, että kyllä se suurempi saastuttaja on ihan ihmisruokateollisuus.
Sitten keskustellaan uusiksi jos valtaosa ihmisistä joskus siirtyy kasvisruokaa: Siinä vaiheessa taitaisi olla järjetöntä kasvattaa eläimiä pelkästään eläinten ruuaksi. Mutta tuskinpa ainakaan Suomessa tulee tapahtumaan tällaista mullistusta ihan heti, kun jo kerran viikossa kouluissa tarjoiltava kasvisruokakin aiheuttaa järjetöntä vihaa ja vastustusta.
Jep. Tuossa laskennassa on otettu lihan hiilijalanjälki varmaan suoraan ihmisen ravinnoksi kasvatettavasta lihasta. Eikä ajateltu asiaa ollenkaan sen enempää. Ei koiran ruokaa varten kasvateta varta vasten eläimiä ja hakata niiden vuoksi sademetsiä yms. Mutta näin sitä saadaankiin taas raflaava tutkimustulos. Mikäs sen tärkeämpää...
Sitä paitsi miten ihmeessä 100g kuivamuonaa muka sisältää 450g raakaa lihaa? Kalliitkin kuivamuonat sisältävät paljon kaikkea muuta kuin lihaa. Erilaisia kasviproteiinejakin käytetään paljon. En tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos jokaisella olisi käytettävissään vain tietty hiilijalanjälkioletus, mitä jokainen elämänvalinta ja hankinta pienentäisivät. Millaiseksi elämä ja elämänvalinnat muuttuisivat?
Kyllä se on tosiasia, että lajinmukaisesti teollisella ruualla ruokittu koira on aika suuri ilmastorasite. Ihmisellä, joka on lapseton, autoton, ei lentomatkustele ja osta kertakulutustuotteita, ja ruokkii itsensä ja koiransa lähiruualla, tilanne on ihan toinen.
Näitä on hyvä kyllä miettiä.
Koiran elinikä esim ihmislapsen keskimääräisen elinikään verrattuna on lyhyt. Ihmislapsen hiilijalanjälki on myös paljon suurempi kuin koiran. Eli jos jättää lapsen tekemättä, puhumattakaan monista lapsista, niin hyvinkin voi pitää koiria läpi elämänsä. Ja vielä jäisi hiilijalanjälkiä tuhlattavaksi.
Silti yhdestäkin lapsesta on ihmiskunnalle potentiaalisesti suurempi hyöty kuin miljoonasta koirasta. Lapsissa on tulevaisuus.
Ihmiskunta tarvitsee ihmisiä myös tulevaisuudessa. Koiria ei tarvita yksinkertaisesti mihinkään vaikka juuri sinulla olisi kuinka vahva tunneside niihin. Lapsi on ihminen. Koira on luksustavara ja luksustavaroista pitää osata luopua ilmaston takia.
Suurin osa maapallon ihmisistä on nyt ja tulevaisuudessa aivan turhia ja aiheuttavat vain pelkkää kulua, niin ympäristölle kuin taloudellisestikin. Ihmisten tulisi ensin itse käyttäytyä ja elää järkevämmin ja kestävämmin. Ihmiset tulisi siis ensin valjastaa ilmaston, maapallon ja ihmiskunnan hyödyksi. Vasta sitten on syytä alkaa hankkiutua eroon lemmikeistä "luksustavarana".
Ihminen on tässäkin suhteessa miljardi kertaa suurempi paha kuin koira.
Ihminen on itse jalostanut koiran omien tarpeidensa täyttämiseen. Maapallo ei tarvitse koiria. Maapallo tarvitsee valveutuneita ihmisiä. Lemmikeillä ei ole sijaa kehittyneessä yhteiskunnassa. Eläimet kuuluu luontoon. Koira taas ei kuulu luontoon, koska se ei pärjää ilman ihmistä. Siksi koirat kannattaisi hävittää sukupuuttoon maapallolta.
Ihmiskunta ei tule valitsemaan koiria jos pitää valita koiran vai ihmiskunnan jatkumisen väliltä.
Maapallo ei tarvitse sinua mihinkään. Toivottavasti et ole lisääntynyt.
Ei tarvitsekaan. Eikä tarvitse myöskään sinua tai sun mahdollisia kersojasi, eikä kenenkään muunkaan kersoja. Maapallo ei tarvitse ihmistä yhtään mihinkään, päinvastoin.
Olen elänyt koko elämäni vauvasta asti koirien kanssa ja tulen elämään myös koko lopun elämäni koirien kanssa. Siihen ei ap:lla eikä kellään muullakaan ole mitään sanomista. Sen sijaan syön itse hyvinkin kasvispainotteisesti ja lapsia ei ole. Jokainen keskittykööt ihan seuraamaan vaan itseään ja omia valintojaan. Aivan turhaa ajanhukkaa kuvitellakaan voivansa vaikuttaa mitenkään muiden valintoihin.
No, arvottakaa te tekemisiänne ja valintojanne ympäristökuormituksen mukaan, jos siitä jotain tyydytystä saatte.
Pääasia että ette muiden asioita päsmäröi.
Terv.
Katumaasturi, kaksi koiraa ja kome saastuttavaa lasta.