Ottaako isäänsä palvova poika eron normaalia raskaammin?

Moikka Ap, jos olet enää linjoilla.

Omat vanhemmat erosivat aikoinaan isäni alkoholismin takia. Isä oli ns. harmiton hyväntuulinen viikoloppujuoppo, jossa alkuunsa me lapset emme nähneet mitään pahaa. Hiljalleen ymmärsimme kuitenkin sen, että isä oli kireä ja poissaoleva kaikki viikot ja vain viikonloppuna juodessaan, hän oli hyväntuulinen. Aika nopeasti kuitenkin ymmärsimme, että hän ei ollut oikeasti läsnä, vaan pelkästään humalassa.

10-vuotiaana vanhempien ero oli pahin pelkoni, 12-vuotiaana aloin toivomaan sitä ja 14-vuotiaana, eron vihdoin tullessa, pelkästään helpottunut. Nykyään (35-vuotiaana) minulla on hyvät välit molempiin vanhempiini ja isäkin saanut pohjakosketuksen kautta juomisensa hallintaan. Kaikki me olemme yhtä mieltä siitä, että eron olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin.

Tämä on tietenkin vain meidän tarinamme, mutta toivotan jokatapauksessa voimia vaikeaan tilanteeseen.

Ihan turha ero

Yritä ennemmin tukea miehesi raitistumista. Köyhä voimavarat siihen.

Pitäisi miettiä, miksi ihminen alkaa juoda.

Auttaisiko ahdistusta lievittävät lääkkeet.

Psykologin apu yms.

Joku syy siihen on, että haetaan apua alkoholista.

Vierailija kirjoitti:

Pojilla on kausia elämässä jolloin vanhempien ero voi kohtalokas pitkällä tähtäimellä.

Kouluun menoikä ja murrosikä. Mutta etukäteen mikään ei ole varmaa, mutta ero koskettaa aina lapsia, vaikka ei olisi kovin herkkä.

Lapsi ei unohda ikinä vanhempiensa eroa.

Ero on joka iässä kamala. Olin 9 v. En koskaan ymmärtänyt enkä halunnut ymmärtää, miksi ihana kotini rikottiin ja miksi vanhempieni piti erota. En olisi halunnut valita kummastakaan, vaan pitää molemmat ja olla yhdessä saman katon alla! Vihasin vanhempieni uusia puolisoita, he pilasivat kotini. Vihasin myös äitiäni, joka hieman haukuskeli ja panetteli isää aina tavatessamme. Äiti myös pelasi pikkumaisia pelejä, kuten jätti tahallaan hyvät vaatteeni kotiin eikä pakannut niitä mukaani isälle mennessäni.

Lapsen siihenastinen maailma romahti. Enää en luota minkään pysyvyyteen, koska mikään ei kestä.

Alkoholisti isäänsä palvova poika on pian itsekin alkoholisti.

Palvonta kuulostaa lähinnä omituiselle. Isä ei ole isä vaan joku kaukainen sankari?

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta poika kärsii erosta. Älä muuta kuvittelekaan.

Kumpikaan lapsista ei ole enää imeväinen. Miksi pidät itsestään selvänä, että poika jäisi erossa sinulle?

Koska mies on asiasta puhuttaessa sanonut, että lapset jäävät minulle jos ero tulisi, ja että hän muuttaisi työpaikkakunnalleen asumaan, me saisimme jäädä nykyiseen kotiin minkä lähellä on lasten koulu, harrastiskset ja kaverit.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Moikka Ap, jos olet enää linjoilla.

Omat vanhemmat erosivat aikoinaan isäni alkoholismin takia. Isä oli ns. harmiton hyväntuulinen viikoloppujuoppo, jossa alkuunsa me lapset emme nähneet mitään pahaa. Hiljalleen ymmärsimme kuitenkin sen, että isä oli kireä ja poissaoleva kaikki viikot ja vain viikonloppuna juodessaan, hän oli hyväntuulinen. Aika nopeasti kuitenkin ymmärsimme, että hän ei ollut oikeasti läsnä, vaan pelkästään humalassa.

10-vuotiaana vanhempien ero oli pahin pelkoni, 12-vuotiaana aloin toivomaan sitä ja 14-vuotiaana, eron vihdoin tullessa, pelkästään helpottunut. Nykyään (35-vuotiaana) minulla on hyvät välit molempiin vanhempiini ja isäkin saanut pohjakosketuksen kautta juomisensa hallintaan. Kaikki me olemme yhtä mieltä siitä, että eron olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin.

Tämä on tietenkin vain meidän tarinamme, mutta toivotan jokatapauksessa voimia vaikeaan tilanteeseen.

Kiitos sinulle todella paljon kommentista, jos enää luet tätä. Kuulostaa juuri meidän tilanteeltamme, ja juuri tuota tietoa kaipasinkin, että missä iässä lapsi ymmärtäisi eron olevan paras ratkaisu..

Ap