Olenko hyvä äiti, jos...
Käytän rangaistuskeinoina häpeänurkkaa, kotiarestia, en anna rahaa johonkin kivaan asiaan ja toki keskustellaan myös asiasta että miksi se mitä hän teki oli väärin.
Herkuttelupäivä kerran viikossa.
Jos ystävälle meni koulusta suoraan ja ei ole tehnyt siellä läksyjä niin pyydän tulemaan kotiin viimeistään klo 17, mutta jos läksyt on tehty niin voi olla ystävien kanssa ulkona klo 19 asti. 9-vuotiaaksi asti lapset menevät meillä nukkumaan iltaisin klo 21. 7-9vuotias saa valvoa viikonloppuisin ja lomalla klo 22 asti.
10-15 vuotiaita lapsia pyydän arkisin menemään nukkumaan klo 22. 10-11vuotias saa valvoa viikonloppuisin ja lomalla klo 23 asti ja 12-vuotiaasta eteenpäin niin pitkään kun huvittaa, mutta kyllä 2 aikaan yöllä jo toppuuttelen että olisiko aika mennä nukkumaan.
Seuraan säännöllisesti opettajan antamia tiedotteita, miten lapset ovat käyttäytyneet koulussa, mitä saivat läksyksi, milloin on kokeet tulossa ja tarkastan joka ilta että onko läksyt tehty 13-vuotiaaksi asti. 13-vuotiaalle annan itselleen vastuun hoitaa koulunkäynnin hyvin, mutta jos saan tietää että tahalleen luistaa opiskelusta niin voin säilyttää nämä tiukat rajat 16-vuotiaaksi ja tarkastaa joka ilta että onko läksyt tehty.
Meillä ei ole tv:n, tietokoneen, pelaamisen suhteen aikarajoituksia kunhan koulunkäynti sujuu hyvin ja tekee muutakin.
En pakota harrastamaan mitään, saa itse päättää harrastuksensa ja oletan ehdottavan minulle jos jokin harrastus kiinostaa. 1-2 harrastusta saa olla lapsella
12-vuotiaan annan katsoa k16 elokuvia ja pelata sellaisia pelejä. 13v k18, jos huomaan että nämä eivät traumatisoi lasta. Teinien täytyy saada aina tehdä jotain kiellettyä ja koen että tämä on turvallisempi vaihtoehto sen sijaan että hilluisi kaupungilla yömyöhään. 13-14v kotiintulo aika arkisin sekä viikonloppuisin on klo 22, 15v arkisin klo 22 ja viikonloppuisin klo 23. 16-vuotiaasta eteenpäin ei ole enää kotiintuloaikoja ja voivat muuttaa myös omilleen jos opiskelut sitä vaativat ja pystyvät kustantamaan osan asumisestaan itse
13-vuotiaana annan alkaa värjäämään hiuksia, meikkaamaan, jos haluaa ja ottaa esim nenäkorun. 7-vuotiaana saa ottaa korvikset. Vasta 18-vuotiaana tatuointeja jos haluaa.
En hyväksy alle 13v seurustelua ja kun alkaa seurustelemaan niin saa mennä poika tai tyttöystävälle yöksi ja kutsua vapaasti meille yökylään, toki toivon että ei harrastaisi seksiä alle 16v kun siihen liittyy niin iso vastuu mutta seksivalistuksen olen antanut jo 12v joten jos ylä-aste ikäisenä haluaa harrastaa seksiä niin en voi sitä kieltää.
16-vuotiaana saa alkaa juomaan alkoholia jos osaa sitä kohtuudella ottaa. 18v vasta tupakointi, mutta äitinä toki toivon että lapseni eivät ala polttamaan koskaan.
Kommentit (69)
Montako lasta teillä oikein on?
Vai oletko oikeasti vain lapseton, joka kokeilee mielikuvituksessaan rajojen asettamista?
Vierailija kirjoitti:
Eli sä annat katsoa K-18-juttuja, "jos huomaat, etteivät traumatisoi". Mutta traumathan huomaisi vasta jälkikäteen. Eli otat kaikkien kanssa sen riskin, ja jos traumoja sitten tulee niin hups, huono tuuri?
Ei kuulosta ihan parhaalta systeemiltä...
Jos huomaan tietynlaisten elokuvien aiheuttavan esimerkiksi painajaisia lapsella niin silloin ajattelisin niiden traumatisoivan häntä ja sanoisin että nyt on varmaan parempi että lopetetaan näiden katsominen ja voit kokeilla esim 2 vuoden kuluttua uudestaan
K-18-elokuvat tai -pelit eivät kyllä kuulu lasten eikä nuorten silmille. Väkivallan täytyy olla todella raakaa, jotta tuo merkintä tulee, tai sisällön selvästi pornografista. Monet K-15-tuotteetkin ovat todella väkivaltaisia.
Minäkään, lähemmäs kolmekymppinen nainen, en tästä syystä katso K-18-elokuvia tai pelaa vastaavan ikärajasuosituksen pelejä. Väkivallalla mässäily ja porno eivät ole tervettä viihdettä yhtään kenellekään minun mielestäni.

Tollaiset lapsena liian varhain koetut asiat (kyllä, myös fiktiiviset!) voi jäädä pitkäksi aikaa ihan oikeiksi traumoiksi, aiheuttaa jopa pelkotiloja aikuisuudessa. En ikinä lähtisi tollaiseen täysin tarpeettomaan, vastuuttomaan testailuun, kun mitään oikeaa syytä tai tarvetta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Montako lasta teillä oikein on?
Vai oletko oikeasti vain lapseton, joka kokeilee mielikuvituksessaan rajojen asettamista?
Kuulostaa lapsettoman fantasioilta.
Sinänsä ihan hyvä tietysti miettiä ja testailla etukäteen, minkälainen vanhempi mahdollisesti olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen TODELLA K-18-leffoja ja pelejä 13-vuotiaana!!!
K-16-rajasta joustamisen ymmärrän paremmin, mutta K-18 kun lätkäistään, niin sisältö on yleensä oikeasti aika brutaalia. Siitä en itse joustaisi ainakaan noin montaa vuotta (ehkä joku kypsä 16-vuotias voi olla siihen valmis).
Minä olen 6-vuotiaasta lähtien saanut katsoa k18 ohjelmia ja ne eivät tiettävästi traumatisoineet minua... mutta kuten huomaat niin omat vanhempani eivät välittäneet yhtään. Olen elämäni aikana vain muutaman kerran nähnyt elokuviin liittyviä painajaisia, painajaiseni liittyy tosi elämän helvetteihin esim kiusaamiseen. 6-vuotiaanakin minulla oli jonkinlainen käsitys että se elokuva ei tule ruudusta läpi elämääni, mutta kiusattuna koin päivittäin todellista henkisen ja fyysisen väkivallan uhkaa joten se loi stressiä. Itse olen vanhempana yrittänyt noudattaa kultaista keskitietä, en halua olla äitinä liian tiukka, mutta teen selväksi myös sen että olen aukroriteetti jota kunnioitetaan, annan sopivasti rakkautta ja tärkeimmät arvot jotka lapsilleni olen opettanut ovat empatia, avoimuus, voimakastahtoisuus. Eli älä kiusaa ja ole ilkeä kellekkään syyttä, ymmärrä erilaisia ihmisiä esim niitä kadulla olevia haisevia puliukkoja et tiedä minkälaisia tragedioita heillä on elämässään voinut olla ja mennyt pää ihan sekaisin ja elämä sekaisin, ymmärrä että moni ihminen tässä elämässä on paha ja yritä pitää myös puolesi, huonoon kohteluun ei tarvitse alistua ja ota se mikä sinulle kuuluu!
Ei oo sun lastesi vika, että sulla oli elämässäsi muita niin pahoja traumoja, ettet edes huomannut fiktiosta tulleita lievempiä lisätraumoja. :-o
En ole ikinä siirtänyt traumojani lapsiini. Enkä siirrä. Jos olisin niin paskamainen ihminen niin lähtisin menemään ja jättäisin lasten kasvattamisen isälle. Sinä et tiedä mitä olen kokenut, mutta voin vakuuttaa että jotain niin hirveää etten siirrä sitä saastaa koskaan eteenpäin ja en usko että lapseni 12-13v iässä ovat olleet niin herkkiä etteivät osaa erottaa faktan ja fiktion eroa. Kyllä lapset tuossa iässä yleensä tajuavat että elokuvat on fiktiota ellei niissä toisin kerrota ja se mitä ei ota niin todesta, ei tunkeudu aivoihin ja traumatisoi samalla tavalla kuin esim väkivalta tilanne oikeassa elämässä. Ei välttämättä traumatisoi yhtään.
No , kohtuus kaikessa veikkaan , että suurinosa meistä tietää, milloin lapsi on valmis mihinkin. Ei tarvi olla ylinipo ja asioita sallitaan lapsen kehityksen mukaan, ei iän.
Ja puhun nyt yli 10v. lapsista, en taaperoista.
Se , mikä toisella lapsella toimii, vaikuttaa toisen lapsen kohdalla naurettavalta. Vaikka olis ikä sama.
16v. raja , että kotiintuloaikoja ei ole, on hyvä, jos tiedät lapsen olevan vatuullinen. Jos lapsi on täys huithapeli, niin pakko siinä on kiristää nyöriä.
Siiä iästä on ihan hyvä alkaa opetella ottamaan vastuuta itse. Omasta koulusta , sekä muista asioista. Ettei tuu sit yllätyksenä.
Pitää antaa nuorten myös tehdä omat virheensä, jotta oppivat ja osaavat tajuta, että teoilla on myös seurakset. Tien silottaminen ei yleensä johda mihinkään hyvään lopputulkseen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä siirtänyt traumojani lapsiini. Enkä siirrä. Jos olisin niin paskamainen ihminen niin lähtisin menemään ja jättäisin lasten kasvattamisen isälle. Sinä et tiedä mitä olen kokenut, mutta voin vakuuttaa että jotain niin hirveää etten siirrä sitä saastaa koskaan eteenpäin ja en usko että lapseni 12-13v iässä ovat olleet niin herkkiä etteivät osaa erottaa faktan ja fiktion eroa. Kyllä lapset tuossa iässä yleensä tajuavat että elokuvat on fiktiota ellei niissä toisin kerrota ja se mitä ei ota niin todesta, ei tunkeudu aivoihin ja traumatisoi samalla tavalla kuin esim väkivalta tilanne oikeassa elämässä. Ei välttämättä traumatisoi yhtään.
No just tätä samaa mä tarkoitin, että sulla on itselläsi niin pahoja traumoja, ettet edes pidä lievästi traumatisoivia asioita traumatisoivina ja täten aiheutat lapsillesi traumoja tarkoittamatta pahaa.
Vaikka tietäisi, että väkivaltainen asia on fiktiota, se voi järkyttää. Ihan vaan tieto jonkin K-18-väkivallan tyyppisen olemassaolosta maailmassa, edes fiktion muodossa, voi järkyttää.
Vierailija kirjoitti:
Montako lasta teillä oikein on?
Vai oletko oikeasti vain lapseton, joka kokeilee mielikuvituksessaan rajojen asettamista?
Nuo nurkat ja arestit mistä ap kirjoittaa lasketaan kuriksi eli ne eivät edes ole varsinaista rajojen asettamista.
Joka tapauksessa uskon ja toivon, ettei kukaan tuollaisia keinoja lapsillaan käytä.
T: vakaope
Vierailija kirjoitti:
Mien sinun mielestäsi lapsi hyötyy k18-sisällön katsomisesta?
No kun ei sille lapselle kehtaa tuottaa pettymystä olla ostamatta CoD:ta tai GTA:ta, vaikka lapsi olisi vielä eskarissa. Vanhempi haluaa olla lapsensa bestis. Mitä tiedän vanhempia, jotka eivät missään nimessä antaisi alle 18-vuotiaiden lasten pelata K18-pelejä siinä missä eivät antaisi pornoakaan katsottavaksi, ovat yleensä koulutettuja ja lapset koulussa pärjääviä.
Vierailija kirjoitti:
Vink vink: et ole "liian tiukka" jos kiellät K-18-jutut esim. yläkoulun loppuun asti. Et sinne päinkään.
Omasta mielestäni olen, vaadin pikkulapsesta lähtien mahdollisimman paljon lapsiltani omatoimisuutta ja ylä-asteella ollessa tulee olla jo aika omatoiminen ja selvää kypsyyttä havaittavissa. Joten mielestäni ylä-aste ikäistä ei tarvitse kohdella enää kuin pikkupenskaa ja suojella joltain elokuvilta, kun elämässä on isompiakin asioita joilta suojella, kuten päihteet, väkivallankäyttäjät oikeassa elämässä jne.
Rupesin käymään elokuva-arkistossa 13-vuotiaana, siellä näki paitsi k18, myös sensuurin kokonaan kieltämiä leffoja. Alkoholia olen maistellut 4-vuotiaasta. En ole huomannut haittavaikutuksia.
Kaikki muu Ap:n suunnitelmassa kuulostaa ok, paitsi nuo häpeärangaistukset, niistä tuskin mitään positiivista seuraa

Kun palstalainen voi antaa näyttöä siitä, ettei K18-asioista ole haittaa pienille lapsille niin taidan minäkin antaa 12-vuotiaan dokata Jamesonia, kun muutkin saavat juoda, ja voisin myös esitellä hänelle seksilelujani, sillä eiköhän pojan todellisuudentaju ole samalla tasolla äipän kanssa.
Millä perusteella jo alaikäisenä saa ottaa alkoholia mutta tupakka on kielletty? Minusta vastuullinen vanhempi ei hyväksy alaikäisten päihteiden käyttöä.
Aloitusviestisi perusteella ajattelusi ja toimintasi on hyvin jäykkää eikä siinä ole tilaa lasten yksilöllisyydelle, harkinnalle tai perustellulle (!) joustolle.
Huonoa ainakin:
- Häpeänurkka
- Herkuttelu viikonpäivän vuoksi
- Ikään (eikä lapsen tarpeeseen) perustuvat nukkumaanmenoajat ja jo 12-vuotiaan vastuuttaminen riittävästä unesta ja unirytmistä
- Kouluun liittyvä kontrollointi ei liity lapsen tarpeeseen vaan sinun päänsisäisiin kaavoihin ja loppuu juuri silloin kun homma yhtäkkiä vaikeutuu rajusti samalla kun nuoruusiän aivojen kehityksen vuoksi lapsen toiminnanohjaus taantuu - ihan älyttömän typerää jättää juuri seiskalle menevä yksin vastuuseen jos siihen asti on läähätetty niskaan
- Lapsi saattaa tarvita tukea ja kannustusta harrastuksen löytämiseen ja sinne uskaltamiseen ja joskus lapsi voi olennaisesti hyötyä harrastuksesta - huomioitko sen?
- Mikä ihmeen idea tuossa ikärajajoustossa on? Joustot on tolkuttomia, ja perusteet niitä sillä että pitää saada tehdä kiellettyä, mutta eihän se ole kiellettyä jos se on sallittua. Sinua vastaan niiden tarttee rajojaan testata, ei jotain ikärajavirastoa. Ja huomioiden miten vähän säännöissäsi on lastesi kuuntelua ja vuorovaikutusta, epäilen kykyäsi arvioida lasten mahdollista traumatisoitumista.
- Tuokin että alle 13v ei saa seurustella, ihan ilman mitään määrittelyä (tai kiinnostusta) mitä ehkä 12-vuotiaan seurustelu olisi 🙄
Muutenkin koko tekstistä huokuu sellainen lupa ja rangaistus -linja, ilman lapsen kuuntelemista, yhdessä miettimistä tai perusteluja. Hohhoi...
Vierailija kirjoitti:
K-18-elokuvat tai -pelit eivät kyllä kuulu lasten eikä nuorten silmille. Väkivallan täytyy olla todella raakaa, jotta tuo merkintä tulee, tai sisällön selvästi pornografista. Monet K-15-tuotteetkin ovat todella väkivaltaisia.
Minäkään, lähemmäs kolmekymppinen nainen, en tästä syystä katso K-18-elokuvia tai pelaa vastaavan ikärajasuosituksen pelejä. Väkivallalla mässäily ja porno eivät ole tervettä viihdettä yhtään kenellekään minun mielestäni.
Kenenkään ei toki ole pakko aikuisenakaan katsoa jotain mikä ei tunnu hyvälle, siinä olet tehnyt aivan vastuullisen valinnan mutta mitä tulee pornoon niin ei sekään ole mielestäni paha jos sitä teini katsoo. Useimmat teinit ovat uteliaita ja menevät tuollaisille sivustoille ja oppivat sitä kautta seksiasentoja. Mutta vanhemman on toki tärkeää keskustella lapsen kanssa syistä että miksi pornoa ei voi kuitenkaan täysin rinnastaa oikeassa elämässä tapahtuvaan seksiin ja kertoa että kumppania täytyy kohdella aina hyvin ja asiallisesti, oli kyse tyttöystävästä, vaimosta tai satunnaisesta seksikumppanista, koska seksuaalisuus on todella herkkä alue useimmille ihmisille.
Pidän tätä avausta tosi omituisena. Miksi jaarittelet tällaista? Tee miten huvittaa.
Vink vink: et ole "liian tiukka" jos kiellät K-18-jutut esim. yläkoulun loppuun asti. Et sinne päinkään.