Miksi epäonnistuit elämässä ja olet siinä jamassa kuin nyt olet?

Vierailija kirjoitti:

Sairaus, jota ei diagnosoitu noin 30 vuoteen. Lisäksi tajusin hetki sitten, että pitänee hakeutua adhd-testeihin. Älyä riittää, mutta aivot ovat ihan munakokkelia, eli vaikeaa keskittyä yhteen asiaan.

Mutta hiljalleen kohti parempaa! Nyt kun tiedän mikä (useampi sairaus) mua vaivaa, saan hoitoa ja osaan itse huolehtia terveydestäni huomattavasti paremmin. En ollutkaan luulosairas. Eli haistakaa p kaikki mitätöivät lääkärit.

Vierailija kirjoitti:

Se perinteinen:  jäi nainen löytymättä. Tuloksena syrjäytyminen vähän kaikesta, kun se elämää kantava voima puuttuu.

Ihan mielenkiinnosta... Miten kuvittelet, että joku toinen ihminen olisi pystynyt elämään sinun elämäsi paremmaksi? Ihan olet itse ohjaksissa. Tuo on niin perustavanlaatuista itsepetosta ja vastuun pakoilua että en todellakaan ihmettele, miksi kukaan ei huoli tuollaista kivirekeä elämäänsä. Jos olisi huolinut, syyttäisit sitä naisparkaa, kun elämäsi ei edelleenkään olisi kunnossa, koska et itse tekisi sille vieläkään mitään.

Vierailija kirjoitti:

En saanut tukea ja kannustusta silloin teininä kun olisin sitä eniten tarvinnut.  Liika ujous ja ulkonäköongelmat. Sosiaalisten tilanteiden pelko pitkälle varhaisaikuisuuteen. Juuri se aika, kun olisi pitänyt opiskella ja hankkia ne ensimmäiset työpaikat meni minulta ikään kuin ohi. Myöhemmin opiskelu alalle joka ei työllistänyt.  Onhan näitä syitä. 

Nuo on kaikki menneisyyttä. Mitä teet asialle nyt? Oletko opiskelemassa uutta alaa?

Epäonnistuin, koska en ollut rakastettu lapsi. Nykyään kyllä elämä on ihan ok, vaikka en olekaan ollut koskaan töissä. Ehtisihän tässä vielä jonkin ammatin hommata. Hoitsut saavat kuulemma heti töitä.

M42

Kyllähän kaikki on aina vanhempien syytä. Ei isovanhempien kuitenkaan?

Miksi aloittaja kuvittelee, että kaikki ihmiset olisivat perheessään lapsena automaattisesti ja aina rakastettuja? Aika asenteellisesti ja kummallisesti ajateltu. Lähtökohtia, vanhempia ja olosuhteita on niin eri ja monenlaisia. Joillakin saattaa olla joko jompikumpi, tai molemmat vanhemmat esim. narsisteja, psykopaatteja, tai läheisriippuvaisia, jotka sitovat lapsensa itseensä, eivät päästä omasta vaikutuspiiristään ja kontrollistaan irti, eivätkä anna esim. aikuistua ja itsenäistyä.

Loppuunpaloin yrittäjänä 15 vuoden jälkeen. ja yhteiskunta ja entiset ystävät vetivät sen jälkee todella pahoin maton jalkojen alta.

Luotin vääriin ihmisiin kriittisessä iässä ja eksyin teininä pahoille teille. Myöhemmin nämä ihmiset pitivät huolen siitä, etten sieltä nouse tai saa tukea. Nousin silti, mutta monen asian kannalta liian myöhään. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsy-oireiluani ei tajuttu tarpeeksi ajoissa ja hoitamattomana olen oireiden vietävänä ja ilman lääkitystä ajautunut henkiseen umpikujaan. Laittomien päihteiden käytön vuoksi en saa edes lääkitystä. Toivo järkevään elämään on menetetty ja usko systeemiin ei palaudu enää koskaan.

Miksi siis haluat edelleen käyttää laittomia päihteitä?

Kyllä mä sanon etttä tuo varhaiskasvatus on sellainen että siitä ei tulisi tinkiä Että jos lapsiia tekeee niin niistä pitää pitää myös huolta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanon etttä tuo varhaiskasvatus on sellainen että siitä ei tulisi tinkiä Että jos lapsiia tekeee niin niistä pitää pitää myös huolta.

Sen voiisi jopa yksityistäääkin että saadaan sieltä hyvää tulosta.

Olen tyhmä, paska ja heikko ihminen. En kestä epäonnistumisia tai omaa vajavaisuuttani. En ole valmis tekemään työtä saavuttaakseni mitään vaan haluan kaiken sujuvan ongelmitta ja helposti aivan kuin asiat parikymppiseksi asti tapahtuivat. En siis kestänyt sitä elämänmuutosta, joka aikuisuuteen siirryttäessä pitää tehdä. Yritin hetken, mutta kun maailma löi päin kasvoja niin sisuuntumisen sijaan vetäydyin kuoreeni, jätin maailmalle hyvästit ja selittelin itselleni, että ei minusta ikinä mihinkään ole.

Nyt olen keski-ikäinen luuseri, joka ei ole kokenut tai saavuttanut lukioiän jälkeen mitään ja yksin istun oluttölkin kanssa asunnossani vieläkin kykenemättömänä myöntämään sitä totuutta, koska se olisi liian kivuliasta ja surullista.

Sairastuin lukion jälkeen paranoidiseen skitsofreniaan. Ei pääse huipulle ei. Muuta kysyttävää? Tv. Yksinäinen, katkera, elämään kyllästynyt, köyhä ja rapajuoppo m37

Epäonnistuin lasteni isän valinnassa. Siihen saakka oli enimmäkseen töitä, opiskelua, matkustelua ym. normaalia.

Myöhemmällä iällä menin avoliittoon (ei avio-). Mies olikin epätasapainoinen, teki itsemurhan. Sen takia otsaani lyötiin leima. Itse en tästä itsaritaustasta enää piittaa, mutta tutut ja tuntemattomat pyörittävät juorumyllyä. Asiasta on jo aikaa, mutta tapaus säilyy mielissä ja arvailuissa. Sen takia, että asia aina pulpahtaa pinnalle yllättäen, mun elämä tahraantui.

Lapset kasvatin hyvin. Kaikki valmistuvat korkeakoulutaustaiseen ammattiin parin vuoden sisällä. Fiksuja ihmisiä. Itsestä ei enää pahemmin jaksa välittää, olen pienituloinen eläkeläinen. Kaurapuuroon, perunoihin ja lääkkeisiin riittää rahat, joskus muuhunkin kun oppinut säätämään. Ja käymää ruokajaossa.