Lue keskustelun säännöt.
Asteikolla 1-10, kuinka paljon pelkäät lihomista?
20.08.2022 |
Tajusin nyt yhtäkkiä 42-vuotiaana että olen oikeastaan pilannut elämäni pelkäämällä lihomista, jota olen pitänyt lähestulkoon pahimpana asiana mitä voisi tapahtua. Itsetunto on perustunut lähes täysin siihen että painan korkeintaan tietyn verran tai vyötärö on tietyn paksuinen tai että mahdun tiettyyn vaatekokoon. Lähdin alkukesästä somesta ja ainakin osaksi vähitellen siksi tajusin että nyt saa rittää, hoikkuus ja sen jatkuva vahtaaminen ei ole sittenkään ole tuonut onnea vaan ennemminkin pilannut kaiken koska ollut pakkomielle jota ihan koko ajan olen ajatellut kaiken edellytyksenä ja perustana.
Tästä valaistumisesta on vasta noin viikko ja heti on paino alkanut nousta, mistä olen vain tyytyväinen nyt ja käynnissä on vaatevaraston päivittäminen kokoa tai kahta suurempaan. Huomaan silti että identiteetin muutos pois hoikkien joukosta on todella iso asia jossa on paljon työstettävää.
Kiinnostaisi kuulla onko muilla vastaavia valaistumisia ja miten muutos on onnistunut henkisellä tasolla, onko ihmisten suhtautuminen muuttunut koon muuttumisen myötä jne. ?
Kommentit (23)
Ehkä 3, mutta ei tuu tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lihonut normaalipainon ylärajalle ja tästä lihominen 10. Tuskin kuitenkaan päästän tapahtumaan, en ole lihonut vuosiin
En pelkää enkä anna sen tapahtua, elämäni on hyvää ja säästyy rahaa kun en mässäile ja sama vaatekoko pysyy. Ihan hyvin voi herkutella säännöllisestikin ravintolassa tai juhlissa kun perusarki on kunnossa, eikä terveellisen ruoan tarvitse olla kärvistelyä vaan sekin voi olla nautiskelua. Pitää vaan opetella kokkaamaan ja muistaa kohtuus annoskoossa.
En pelkää, mutta en kyllä ajatellut lihoakaan. Ihan hirveää miten lihavaa kansaa Suomessa nykyään on. Ja sairaudet sen myötä sen kuin rehottaa.
Normaalipainossa kun pysyy niin hyvä, ei tarvitse olla yli eikä ali. Syö kohtuudella, herkuttelee ja juopottelee harvoin. Valkoinen sokeri minimiin. Liikkuu ja varsinkin hyötyliikkuu joka päivä. Pysyy päänuppikin koossa. Siinä se. Onnellisen elämän aakkoset.
En ole ikinä pelännyt lihomista enkä aloitakaan, en omista myöskään vaakaa.
Pelkään esim.syöpää johon äitini kuoli nuorena, Alzheimeria, ALS:sia jne ja tietysti sitä, että lapsilleni sattuisi jotakin ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen melkein viisikymppinen nainen ja olen ollut painossani lähes koko aikuisikäni ja se on ihan hyvä. Koska terveyteni on oikein hyvä ja kuntoni myös, niin en viitsi edes miettiä mitä suuhuni laitan. Eli en pelkää lihomista yhtään, 1 on ilmeisesti sen lukema.
Niin paljon että kern askleita hyötylikunalla,on myös sempari lähteä ulos kerä nitä askleita. Lisäksi en syö mitään missä sokeria tai makeutusainetta.Sama koskee virvotusjuomat,mehut. Valkoisen jauhoon ja ruis jauhon tehdyt tuottet:Eivät edes sovi vatsalleni.Kun ei niin kehuttu kaura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana 10. Kaikkea toimintaa ohjasi se etten vain lihoisi. Nyt 47-vuotiaana sanoisin, että 7. Tietyistä ajattelumalleista en ole päässyt eroon, mutta elän normaalisti eikä itsetuntoni riipu painosta. Ehkä 5 kg enemmän painan kuin nuorena. En ole tosin käynyt puntarilla 10 vuoteen, koska en halua. Se voisi käynnistää jotain, jota en halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen juuri laihtunut 5 kg ja kuinka ihanaa kun vaatteet näyttää hyvältä päällä. Ei tarvitse peiteillä makkaroita. Se vain kannustaa minua syömään terveellisesti.
En kyllä pelkää lihomista, mutta en oman terveyteni ja jaksamiseni vuoksi halua lihoa.
Lähipiirissä näkee riittävästi niitä joilla vaikeuksia liikkua ja toimia normaalisti liian painon takia.
Vierailija kirjoitti:
Olen lihonut normaalipainon ylärajalle ja tästä lihominen 10. Tuskin kuitenkaan päästän tapahtumaan, en ole lihonut vuosiin
Täällä mennään aika samoille. Joskus tulee muutama kilo lisää, mutta ihan liikkumisella ja herkkujen ja höttöhiilareiden poisjättämisellä joksikin aikaa ne lähtee nopeasti pois. En ajattele ruokaa, syön vain perusterveellisesti päivittäin ja joskus juhlapäivinä herkkuja. Syöminen on mulle tapa pysyä hengissä, ei mikään sen erikoisempi juttu. Saan iloa muista asioista paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pelkäsin 2-kymppisenä, mutta koska siitä kehittyi anoreksian tasoinen pakkomielle, josta onneksi pääsin eroon, olen pelännyt enemmän sitten syömishäiriömielentilan paluuta, kuin lihomista.
Ratkaisin asian vielä niin, että päätin, että korvaan ruokaa herkuilla, ettei se ahdista, etten saa syödä herkkuja. Herkuilla ei liho, enkä ole koskaan huomannut voivani paremmin ravintorikkaammalla ruualla. Tavallaan harmi, koska sekin kannustin ei siis toimi.
Sillä lihoo, että saa lapsia, hormonitoiminnassa siinä samalla ehkä jotain muuttuu, liikkeen määrä arjessa vähenee ja vanhetessa ylipäätään, jos siihen on taipumusta.
En pelkää lihomista yhtään, mutta en kyllä siitä pidäkään. Mutta näin 49-vuotiaana mitä saavuttaisin hoikkuudella? Vs. 70kg painolla 163-senttisenä. Tämäkin on ihan jees. Tärkeämpää on se, mitä jaksaa arjessa tehdä ja siinkin mulla on haasteita :( Se harmittaa sata kertaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen juuri laihtunut 5 kg ja kuinka ihanaa kun vaatteet näyttää hyvältä päällä. Ei tarvitse peiteillä makkaroita. Se vain kannustaa minua syömään terveellisesti.
En kyllä pelkää lihomista, mutta en oman terveyteni ja jaksamiseni vuoksi halua lihoa.
Lähipiirissä näkee riittävästi niitä joilla vaikeuksia liikkua ja toimia normaalisti liian painon takia.
Se ei välttämättä johdu painosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkäsin 2-kymppisenä, mutta koska siitä kehittyi anoreksian tasoinen pakkomielle, josta onneksi pääsin eroon, olen pelännyt enemmän sitten syömishäiriömielentilan paluuta, kuin lihomista.
Ratkaisin asian vielä niin, että päätin, että korvaan ruokaa herkuilla, ettei se ahdista, etten saa syödä herkkuja. Herkuilla ei liho, enkä ole koskaan huomannut voivani paremmin ravintorikkaammalla ruualla. Tavallaan harmi, koska sekin kannustin ei siis toimi.
Sillä lihoo, että saa lapsia, hormonitoiminnassa siinä samalla ehkä jotain muuttuu, liikkeen määrä arjessa vähenee ja vanhetessa ylipäätään, jos siihen on taipumusta.
En pelkää lihomista yhtään, mutta en kyllä siitä pidäkään. Mutta näin 49-vuotiaana mitä saavuttaisin hoikkuudella? Vs. 70kg painolla 163-senttisenä. Tämäkin on ihan jees. Tärkeämpää on se, mitä jaksaa arjessa tehdä ja siinkin mulla on haasteita :( Se harmittaa sata kertaa enemmän.
Hmm no ei kyllä liho saamalla lapsia, itse en ainakaan lihonut yhtään vaan ennemminkin laihduin alle lähtöpainon ekalla kerralla ja tokalla kerralla lähtöpainoon imetyksen takia kerrankin ilman mitään efforttia, sain syödä imetysaikana niin paljon kuin tuli mieleen ja silti paino putosi. Kroppa tuntuu alkaneen levitä vasta nyt tämän ikäisenä kun kuopus on kohta 9-vuotias. Ap
No en ikipäivänä päästäisi itseäni lihomaan. Olen kuitenkin armollinen itseäni kohtaan, paino on noussut esimerkiksi kun ole pystynyt nukkumaan pitkiin ajanjaksoihin ja laskenut taas kun olen saanut nukuttua. Mutta siis nyt kun elämässä ei ole mitään erityisempää stressiä, pidän syömiset kurissa.
Vierailija kirjoitti:
Mä pelkäsin 2-kymppisenä, mutta koska siitä kehittyi anoreksian tasoinen pakkomielle, josta onneksi pääsin eroon, olen pelännyt enemmän sitten syömishäiriömielentilan paluuta, kuin lihomista.
Ratkaisin asian vielä niin, että päätin, että korvaan ruokaa herkuilla, ettei se ahdista, etten saa syödä herkkuja. Herkuilla ei liho, enkä ole koskaan huomannut voivani paremmin ravintorikkaammalla ruualla. Tavallaan harmi, koska sekin kannustin ei siis toimi.
Sillä lihoo, että saa lapsia, hormonitoiminnassa siinä samalla ehkä jotain muuttuu, liikkeen määrä arjessa vähenee ja vanhetessa ylipäätään, jos siihen on taipumusta.
En pelkää lihomista yhtään, mutta en kyllä siitä pidäkään. Mutta näin 49-vuotiaana mitä saavuttaisin hoikkuudella? Vs. 70kg painolla 163-senttisenä. Tämäkin on ihan jees. Tärkeämpää on se, mitä jaksaa arjessa tehdä ja siinkin mulla on haasteita :( Se harmittaa sata kertaa enemmän.
Miten liikkeen määrä arjessa vähenee kun juokset lasten perässä, siivoat niiden jälkiä ja ulkoilet niiden kanssa päivittäin?
Keski-ikäisenä 10. Nuorena söin kuin hevonen eikä mikään lihottanut. Nyt on hankalaa, koska ei voi edes keittiöön päin vilkaista lihomatta. En pidä hengästymisestä, nivelkivuista, jaksamattomuudesta ja hikoilusta, joita ylikilot aiheuttavat.
1