Aikuinen, miksi et ole tekemisissä vanhempiesi kanssa?

Näitä myrkyllisiä perheitä tuntuu olevan paljon. Miehen perhe on myös sellainen. Ei olla ainoastaan otettu etäisyyttä miehen vanhemmista, mutta myös sisaruksista. Jotenkin tosi ilkeitä, pahansuopia ihmisiä. Muuten eivät ole kiinnostuneita asioistasi, mutta jos kuulevat että sinulla vaikeuksia tai olet kohdannut epäonnea, niin sitte naamasta näkee ilmeen muutoksen, he ilahtuvat (!) ja kas kummaa miten toisten asiat alkavat kiinnostaa. Ja kyllä ne asiat juorutaan myös sitten kaikille. Mitään en saa suhteesta tällaisiin ihmisiin, joten miksi pitäisin yhteyttä?

Vanhemmat ovat vielä ihan oma lukunsa. Nyt sitten kauhea syyttäminen ja syyllistäminen, kun ei haluta olla jatkuvasti tekemisissä. Peiliin ei osata katsoa, ei sitten yhtään.

Äidin kanssa viestittelen melkein päivittäin. Isää en jaksa, ei olla oltu yhteydessä avioeron jälkeen (olin 10) kuin minun aloitteestani ja nyt kun on ongelmia terveyden yms kanssa pitäisi syöksyä apuun. Eli koska ei ollut kiinnostunut viettämään aikaa kanssani, kun olin lapsi=en auta vanhuuden tullessa. Hän voi kääntyä puolestani vaikka uuden ei niin onnellisen perheensä ja muiden lastensa puoleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluavat kontrolloida ja käskyttää. Minä haluan itse päättää omasta elämästäni, ja mieheni kanssa perheemme elämästä. Rahoja ei haluta.

Sama. Rahoja tai mitään muutakaan ei todellakaan haluta. Kuvittelevat että pitävät meidät heidän kontrollissaan lupailemalla omaisuutta ja rahaa. Mitään ei olla koskaan saatu. Pettymään ollaan jouduttu kyllä monesti.

Eli olette rahan perään vinkuneet ja sitten pettyneet kun vanhukset ovat nähneet teidän ahneuden ja typeryyden läpi.

Sellaista siellä.

Ikinä ei ole mitään pyydetty. Sen sijaan pyytämättä on tarjottu ja lupailtu yhtä sun toista. Sitten kun on sen varaan laskettu, että lupaukset tarkoittaisivat jotain, niin ei olla annettukaan mitään. Esim lapsille on lupailtu jotain isompaa lahjaa ja meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna. Paitsi jotain aivan turhaa krääsää, tyyliin jouluna annetaan suureleisesti Tokmannin alesta ostettu akryylivillapaita. Rehellisesti ei olla ikinä saatu mitään arvoikaampaa tai edes tarpeellista isovanhemmilta, vaikka ovat melko varakkaita.

Tämä on omassa ystäväpiirissäni aika poikkeuksellista, jossa isovanhemmat paljon pienemmästäkin eläkkeestä haluavat kustantaa lapsenlapsille erilaisia elämyksiä, tukea harrastuksia tai osallistua esim vauvan hankintoihin. He siis ihan aidosti haluavat ja tarjoutuvat, eivät ystäväni sitä apua odota tai vaadi. Ovat itsekin ihan hyvin toimeentulevia.

  No niin, tulihan se sieltä! "meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna" eli rahan perässä olet. Kummallista jos ei voida omia vanhempia auttaa ihan vaan auttamisen halusta ilman rahan kiiltoa silmissä. Ahneus on kamala tauti.  -ohis

Niin että ilmaiseksi pitäisi vaan auttaa rikkaita ihmisiä? -ohis

Juu tottakai. Lasten tehtävä on auttaa vanhempiaan, vaikka vanhemmat kohtelisivat kuinka törkeästi tahansa. Toki ilmaiseksi ja uhraten kaiken vapaa-aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluavat kontrolloida ja käskyttää. Minä haluan itse päättää omasta elämästäni, ja mieheni kanssa perheemme elämästä. Rahoja ei haluta.

Sama. Rahoja tai mitään muutakaan ei todellakaan haluta. Kuvittelevat että pitävät meidät heidän kontrollissaan lupailemalla omaisuutta ja rahaa. Mitään ei olla koskaan saatu. Pettymään ollaan jouduttu kyllä monesti.

Eli olette rahan perään vinkuneet ja sitten pettyneet kun vanhukset ovat nähneet teidän ahneuden ja typeryyden läpi.

Sellaista siellä.

Ikinä ei ole mitään pyydetty. Sen sijaan pyytämättä on tarjottu ja lupailtu yhtä sun toista. Sitten kun on sen varaan laskettu, että lupaukset tarkoittaisivat jotain, niin ei olla annettukaan mitään. Esim lapsille on lupailtu jotain isompaa lahjaa ja meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna. Paitsi jotain aivan turhaa krääsää, tyyliin jouluna annetaan suureleisesti Tokmannin alesta ostettu akryylivillapaita. Rehellisesti ei olla ikinä saatu mitään arvoikaampaa tai edes tarpeellista isovanhemmilta, vaikka ovat melko varakkaita.

Tämä on omassa ystäväpiirissäni aika poikkeuksellista, jossa isovanhemmat paljon pienemmästäkin eläkkeestä haluavat kustantaa lapsenlapsille erilaisia elämyksiä, tukea harrastuksia tai osallistua esim vauvan hankintoihin. He siis ihan aidosti haluavat ja tarjoutuvat, eivät ystäväni sitä apua odota tai vaadi. Ovat itsekin ihan hyvin toimeentulevia.

  No niin, tulihan se sieltä! "meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna" eli rahan perässä olet. Kummallista jos ei voida omia vanhempia auttaa ihan vaan auttamisen halusta ilman rahan kiiltoa silmissä. Ahneus on kamala tauti.  -ohis

Valehtelu päin naamaa on sinusta ihan ok? -ohis

Ei tietenkään ole ok, mutta ahneus vielä pahempi.

Kyllä. Ja isovanhemmat sekä valehtelivat että olivat ahneita. Varkaita suorastaan. Kyllähän tuollaisesta voisi varmaan tehdä rikosilmoituksen?

Mun porukoilla, varsinkin mun äidillä on tapana tehdä päätöksiä seurustelu asioista lähtien kysymättä mitään minulta. Ja jos jokin ei mene hänen pillinsä mukaan niin hän raivostuu ja haukkuu minut maantasalle.

Mulla on lapsuudesta lähtien ollut tulehtuneet välit heihin ja jouduin kokemaan paljon turvattomuuden tunnetta. Onneksi minut otettiin huostaan yläaste-ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluavat kontrolloida ja käskyttää. Minä haluan itse päättää omasta elämästäni, ja mieheni kanssa perheemme elämästä. Rahoja ei haluta.

Sama. Rahoja tai mitään muutakaan ei todellakaan haluta. Kuvittelevat että pitävät meidät heidän kontrollissaan lupailemalla omaisuutta ja rahaa. Mitään ei olla koskaan saatu. Pettymään ollaan jouduttu kyllä monesti.

Eli olette rahan perään vinkuneet ja sitten pettyneet kun vanhukset ovat nähneet teidän ahneuden ja typeryyden läpi.

Sellaista siellä.

Ikinä ei ole mitään pyydetty. Sen sijaan pyytämättä on tarjottu ja lupailtu yhtä sun toista. Sitten kun on sen varaan laskettu, että lupaukset tarkoittaisivat jotain, niin ei olla annettukaan mitään. Esim lapsille on lupailtu jotain isompaa lahjaa ja meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna. Paitsi jotain aivan turhaa krääsää, tyyliin jouluna annetaan suureleisesti Tokmannin alesta ostettu akryylivillapaita. Rehellisesti ei olla ikinä saatu mitään arvoikaampaa tai edes tarpeellista isovanhemmilta, vaikka ovat melko varakkaita.

Tämä on omassa ystäväpiirissäni aika poikkeuksellista, jossa isovanhemmat paljon pienemmästäkin eläkkeestä haluavat kustantaa lapsenlapsille erilaisia elämyksiä, tukea harrastuksia tai osallistua esim vauvan hankintoihin. He siis ihan aidosti haluavat ja tarjoutuvat, eivät ystäväni sitä apua odota tai vaadi. Ovat itsekin ihan hyvin toimeentulevia.

  No niin, tulihan se sieltä! "meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna" eli rahan perässä olet. Kummallista jos ei voida omia vanhempia auttaa ihan vaan auttamisen halusta ilman rahan kiiltoa silmissä. Ahneus on kamala tauti.  -ohis

Niin että ilmaiseksi pitäisi vaan auttaa rikkaita ihmisiä? -ohis

Olisi mielenkiintoista kuulla näiden isovanhempien versio asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluavat kontrolloida ja käskyttää. Minä haluan itse päättää omasta elämästäni, ja mieheni kanssa perheemme elämästä. Rahoja ei haluta.

Sama. Rahoja tai mitään muutakaan ei todellakaan haluta. Kuvittelevat että pitävät meidät heidän kontrollissaan lupailemalla omaisuutta ja rahaa. Mitään ei olla koskaan saatu. Pettymään ollaan jouduttu kyllä monesti.

Eli olette rahan perään vinkuneet ja sitten pettyneet kun vanhukset ovat nähneet teidän ahneuden ja typeryyden läpi.

Sellaista siellä.

Ikinä ei ole mitään pyydetty. Sen sijaan pyytämättä on tarjottu ja lupailtu yhtä sun toista. Sitten kun on sen varaan laskettu, että lupaukset tarkoittaisivat jotain, niin ei olla annettukaan mitään. Esim lapsille on lupailtu jotain isompaa lahjaa ja meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna. Paitsi jotain aivan turhaa krääsää, tyyliin jouluna annetaan suureleisesti Tokmannin alesta ostettu akryylivillapaita. Rehellisesti ei olla ikinä saatu mitään arvoikaampaa tai edes tarpeellista isovanhemmilta, vaikka ovat melko varakkaita.

Tämä on omassa ystäväpiirissäni aika poikkeuksellista, jossa isovanhemmat paljon pienemmästäkin eläkkeestä haluavat kustantaa lapsenlapsille erilaisia elämyksiä, tukea harrastuksia tai osallistua esim vauvan hankintoihin. He siis ihan aidosti haluavat ja tarjoutuvat, eivät ystäväni sitä apua odota tai vaadi. Ovat itsekin ihan hyvin toimeentulevia.

  No niin, tulihan se sieltä! "meillekin luvattu ikäänkuin palkkioksi jostain remonttiavusta jne, mutta mitään eivät kuitenkaan loppujen lopuksi anna" eli rahan perässä olet. Kummallista jos ei voida omia vanhempia auttaa ihan vaan auttamisen halusta ilman rahan kiiltoa silmissä. Ahneus on kamala tauti.  -ohis

Niin että ilmaiseksi pitäisi vaan auttaa rikkaita ihmisiä? -ohis

Olisi mielenkiintoista kuulla näiden isovanhempien versio asioista.

Ei se kyllä kovin mielenkiintoista ole. Peiliin isovanhemmat eivät ole ikinä katsoneet. Sen sijaan paljon ovat kyllä jaksaneet syyllistää muita ongelmista. Melko yksitoikkoista kuultavaa - ei lainkaan mielenkiintoista.

Ei aikuiset ole tekemisissä vanhempiensa kanssa muuten kuin hautajaisten osalta.

Olivat melko huonoja ja välinpitämättömiä vanhempia. Näkivät minut lapsena lähinnä itsensä jatkeena. En saanut ilmaista negatiivisia tunteita enkä omaa persoonaani (edes teininä en saanut valita omia vaatteitani). Minulla ei saanut olla kavereita, ei harrastuksia eikä yksityisyyttä. Lapsuudestani muistan lähinnä sen että koko ajan olivat rankaisemassa jostain (aina eivät edes kertoneet mistä, sanoivat vaan "kyllä sä tiedät" vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mitä olin tehnyt), vähättelemässä ja haukkumassa.

Henkistä vakivaltaa oli koko lapsuus ja nuoruus läpi muutaman kerran fyysistäkin.

Aikuisuuteen siirtyminen tapahtui vetämällä mattoa alta ja järjestämällä minua pulaan aktiivisesti. Saattoivat esimerkiksi luvata ensin että saan kulkea heidän autollaan töihin kun sain ensimmäisen työpaikkani paikasta jonne bussilla ei pääse. Sitten kuitenkin ottivat avaimet pois juuri kun olisi pitänyt lähteä töihin ja sanoivat että en ansaitse ja kuitenkin kolaroin auton. Tämä toistui sen verran usein, että sain potkut koeajalla.

Kun olin muuttamassa omilleni sanoivat ensin, että no mutta TOTTAKAI maksavat takuuvuokran. Allekirjoitin sitten vuokrasopimuksen ja he sanoivatkin sen jälkeen että olen niin hankala ja kypsymätön että aika ottaa vastuuta elämästä ja hankkia itse takuuvuokra-rahat.

En oikeastaan muista, että he koskaan olisivat minua oikeasti tukeneet tai auttaneet, todella paljon aina ollut tätä että luvataan jotain mutta sitten viime hetkenä se perutaankin "rangaistuksena" jostain, yleensä ihan vaan olemuksestani.

Näitä tempauksia riittää siihen saakka kunnes muutin 300km päähän toiseen kaupunkiin ja sanoin että en halua olla enää tekemisissä. Välillä soittelevat ja syyllistävät. Syntymäpäivänäni isäni soitti "onnittelupuhelun" jossa selitti miten mietti antavansa minulle merkittävän rahalahjan, mutta koska olen niin huono tytär, päätti ettei annakaan.

Onneksi heillä ei ole enää mitään valtaa elämääni, eikä tule koskaan olemaankaan.

Tiedän perheen johon muuttivat vanhemmat naapuriksi. Perhe tarvitsee heitä avuksi.

Äitiini lämpimät välit, hän on paras ystäväni. Isä taas on ajautunut omiin kiireisiinsä, ei juurikaan ole tekemisissä meidän "lasten" kanssa. Aika pihi ja kokee jotenkin, että lapsien pitää pärjätä itse. Lastenlapsetkaan ei kauheasti kiinnosta, välillä käydään tapaamassa, ja esim. synttäreillä, mutta siinäpä se.

Miemummin oon sellaisten kanssa, joiden seurassa viihdyn eli somessa. Mutsilla on niin tavanomaiset jutut. Ei mitään syvällistä niinkuin narsismin juurisyyt tai perhedynamiikan puute. Mutsi ei ymmärrä terveellisestä ravinnostakaan mitään. Mistä sen kanssa keskustelisin? En jaksa kuunnella sen juttuja itsestään. Yhteinen aika pitäisi fokusoida mun erinomaisuuden erittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli juttua, että enenevissä määrin lapset laittavat poikki suhteensa vanhempiin. Sitten isovanhemmat itkevät että eivät näe lapsenlapsiaan. Miksiköhän näin?

Vanhusten alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja nuorten taas vähentynyt.

Minä en ole äitini kanssa ollut yli viiteen vuoteen tekemisissä. Näki lastamme viimeksi hänen 1v synttäreillä.

Äidin mielestä hänellä ei ole ongelmaa alkoholinkäytön kanssa, vaan minulla hänen käytön kanssa.

Äiti myös tuputtaa lonkeroitaan miehensä lapsille, jotka kyllä jo täysikäisiä. Sitten kuitenkin välillä paheksuu kovin, kun vanhempi pojista työtön ja makaa vain sohvalla (ja juo välillä).

En halua samaa kulttuuria tarjota omalle pojalleni, kun hän kasvaa.

Enkä jaksa äidin kännipuheluita. Hän myös sellainen, että raivoaa kaikista muista ihmisistä, mutta oma käytöksensä aina ok. Kova hänkin kontrolloimaan muita. Veljeni sairastui psyykkisesti, en äitiä syytä, mutta uskon, että ei se käytös tukenutkaan veljeäni elämässään. Joskus naurahdin veljelle, että aika hyvin meillä kuitenkin menee: kumpikaan ei olla toistaiseksi tapettu itseämme, eikä narahdettu huumeisiin tai alkoholiin. Osa äidin puolen serkuista on ja äidin sisarukset aika samaa maata kaikki.

Itse päätin vetäytyä takavasemmalle, siinähän ihmettelevät minne "hävisin"...

Joskus on kyllä ikävä, mutta ehkä enemmän sellaista mielikuvaa perheestä.

Äitini on kuollut ja isäni kavalsi perintörahani. Eipä olla tekemisissä. Rahani sentään viimein sain, oikeuden ja ulosoton kautta, mutta sain kuitenkin.

Enenevissä määrin katkaistaan välejä (huom viimeisenä keinona kuitenkin), jos toinen osapuoli ei ole valmis tekemään mitään sen eteen, että välit saadaan kuntoon. Meillä ei ainakaan äiti näe itsessään mitään vikaa, koska uhrin viitta on niin tukevasti harteilla. Ei sellaisen kanssa pysty mitään välejä selvittelemään, on niin kova kielto päällä ja ei suostuta näkemään omaa syyllisyyttä.

Nykyään on myös vähemmän vallalla sellainen sotien jälkeinen perhekulttuuri, että kaikki pitää vaan kestää, sodan traumatisoimista juopoista isistä tunnekylmiin äiteihin. Kun ei tarvitse kestää. On ihan ok jättää yhteydenpito, jos se perheen kanssa on kurjempaa kuin yksin.

Isän kanssa olen harvakseltaan tekemisissä, hän on narsistinen ja vaikea ihminen, joka haluaa kaikessa kontrolloida ja määräillä, vaikka olen kohta viisikymppinen. Kuitenkin parhaalla osaamallaan tavalla aikanaan huolehti vaativan työnsä ohella minusta, kun otti eron alkoholistiäidistäni.

Äiti on nyt vanhuuttaan syyllistämässä veljeni kanssa minua, kun en halua hyysätä äitiäni, joka on kiusannut ja dissannut minua, pilannut nuoruuteni ja purkanut avioeronsa katkeruuden minuun, taannoin viattomaan lapseen.

Äitiäni ei kiinnostanut soittaa minulle 20 vuoteen, ja silti hänellä on otsaa vaatia nyt vanhana minulta asioidensa hoitamista täältä 500 km päästä.

Soitan hänelle silloin tällöin, mutta en jaksa kauaa kuunnella hänen kitinäänsä, vaatimuksiaan ja veljeni ihannointia.

Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Olivat melko huonoja ja välinpitämättömiä vanhempia. Näkivät minut lapsena lähinnä itsensä jatkeena. En saanut ilmaista negatiivisia tunteita enkä omaa persoonaani (edes teininä en saanut valita omia vaatteitani). Minulla ei saanut olla kavereita, ei harrastuksia eikä yksityisyyttä. Lapsuudestani muistan lähinnä sen että koko ajan olivat rankaisemassa jostain (aina eivät edes kertoneet mistä, sanoivat vaan "kyllä sä tiedät" vaikka minulla ei ollut aavistustakaan mitä olin tehnyt), vähättelemässä ja haukkumassa.

Henkistä vakivaltaa oli koko lapsuus ja nuoruus läpi muutaman kerran fyysistäkin.

Aikuisuuteen siirtyminen tapahtui vetämällä mattoa alta ja järjestämällä minua pulaan aktiivisesti. Saattoivat esimerkiksi luvata ensin että saan kulkea heidän autollaan töihin kun sain ensimmäisen työpaikkani paikasta jonne bussilla ei pääse. Sitten kuitenkin ottivat avaimet pois juuri kun olisi pitänyt lähteä töihin ja sanoivat että en ansaitse ja kuitenkin kolaroin auton. Tämä toistui sen verran usein, että sain potkut koeajalla.

Kun olin muuttamassa omilleni sanoivat ensin, että no mutta TOTTAKAI maksavat takuuvuokran. Allekirjoitin sitten vuokrasopimuksen ja he sanoivatkin sen jälkeen että olen niin hankala ja kypsymätön että aika ottaa vastuuta elämästä ja hankkia itse takuuvuokra-rahat.

En oikeastaan muista, että he koskaan olisivat minua oikeasti tukeneet tai auttaneet, todella paljon aina ollut tätä että luvataan jotain mutta sitten viime hetkenä se perutaankin "rangaistuksena" jostain, yleensä ihan vaan olemuksestani.

Näitä tempauksia riittää siihen saakka kunnes muutin 300km päähän toiseen kaupunkiin ja sanoin että en halua olla enää tekemisissä. Välillä soittelevat ja syyllistävät. Syntymäpäivänäni isäni soitti "onnittelupuhelun" jossa selitti miten mietti antavansa minulle merkittävän rahalahjan, mutta koska olen niin huono tytär, päätti ettei annakaan.

Onneksi heillä ei ole enää mitään valtaa elämääni, eikä tule koskaan olemaankaan.

Täysin samanlaisia kokemuksia! Meitä myös isovanhemmat lupasivat avustaa alkuun takaamalla asuntolainan. He siis itse ehdottivat tätä ja toivat asiaa esille useita kertoja, kun asuimme vuokralla kun esikoisemme syntyi. Ensin emme edes ajatelleet asiaa, koska viihdyimme vuokra-asunnossamme, mutta jossain vaiheessa kun puheet jatkuivat ja pari vuotta varmaan meni aikaa, aloimme katsoa omistusasuntoa. Lopulta löysimme mieluisan ja kaiken piti olla ihan selvää, he myös vaikuttivat tyytyväisiltä päätökseemme ostaa oma asunto, kunnes olimmekin eri mieltä heidän kanssaan yhdestä ihmisestä!!

He halusivat selän takana haukkua erästä sukulaista (ihmistä joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa) ja me vain sanoimme ajattelevamme hänestä eri tavalla. Tästäkö sitten soppa syntyi, suuttuivat verisesti ja peruivat samaan syssyyn koko lainan takauksen! Jouduimme vähän pulaan siinä sitten, kun vuokrasopimuskin oli jo irtisanottu. Syynä tähän perumiseen oli se, että olemme kuulemma epäluotettavia! Ja vielä päälle ihmeteltiin että mistä ihmeen syystä me oltiin vuokrasopimuksia menty irtisanomaan, vaikka kaikki oli moneen kertaan oli asiat puhuttu ja sovittu.

Tämän jälkeen otimme reilusti etäisyyttä heihin ja tällä hetkellä tilanne on juurikin se, että meitä syyllistetään siitä kun ei joka kerta haluta tulla käymään kun pyydetään, että lapsenlapsetkin nyt sitten tästä kärsivät ja kaikki on meidän syytä, kun ollaan niin hankalia ihmisiä.

En todellakaan halua enää ikinä kokea mitään vastaavaa, joten pakko pitää tietty etäisyys. Tokihan tuollaisesta luotto menee! Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluavat kontrolloida ja käskyttää. Minä haluan itse päättää omasta elämästäni, ja mieheni kanssa perheemme elämästä. Rahoja ei haluta.

Onko tämä joku suurten ikäluokkien juttu?

On. Ovat mielestään joka asiassa asiantuntijoita lapsiinsa nähden.

Jotenkin sellainen kunnioitus aikuisia lapsia kohtaan puuttuu. Lapsia kohdellaan kuin lapsia edelleen jollain tapaa. Silti saatetaan samalla vaatia apua ja palveluksia. Kunnioituksen pitäisi heidän mielestään olla yksipuolista. Todella vastenmielistä suoraan sanottuna. Miksi tuollaisten kanssa pitäisi olla tekemisissä?

Miksi näin? Miksi nämä vanhukset eivät kykene näkemään omassa käytäksedsään mitään väärää?

Eivät uskalla myöntää omaa hionoa käytöstään.

Oma anoppini on moneen kertaan sanonut, että hän on hyvä ihminen.

Jos säännöllisesti haukkuu omia ystäviään ja minäänsä sekä lapsenlastaan, ei mielestäni kovin hyvälle kuulosta.

Jaksoin yli 40 vuotta kuunnella yhtä ja toista, nyt se on loppu.

Minun anoppini on myös tällainen hyväntekijänarsisti, joka tekee hyväntekeväisyyttä ja on muutenkin niin laupias ihminen - ainakin Facebookin mukaan- todellisuudessa täysin tunnekylmä ihminen, joka kohtelee läheisiään kaltoin ja käyttäytyy mielivaltaisesti. Hovi toki ympärillä komppaamassa, hyvin heikkoja ja anopista riippuvaisia ihmisiä kaikki.

Jos on paha olla heidän kanssaan, miin miksi pitäisi pitää yhteyttä? Ennen varmasti tosiaan kestettiin enemmän ja nyt vanhukset ihmeissään, kun eivät lapset ja lapsenlapset siedäkään enää mitä tahansa kohtelua.

Äiti on kuollut. Isä puolestaan on narsistinen persoona, uusnatsi ja suuttuu pikkuasioista niin paljon että käy käsiksi. Ensimmäistä rakastin, olisipa jälkimmäinen mielummin siellä haudassa.