Lapsen mielestä kaikista kivointa on se, ettei tottele. Miten tämän saisi käännettyä toisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vakkuttaa hyperaktiiviselta. En tiedä minkä ikäinen, mutta urheilu- tai taideharrastus tekisi hyvää. Oppisi rutiineja, säännöllisyyttä ja itsekuria. Ulkoilluta penska tainnoksiin ja katso mitä tapahtuu.

Neljä vuotta.

Olen yrittänyt ulkoiluttaa tainnoiksiin, mutta väsymys pahentaa tottelemattomuutta. Jos on oikein hyvin levännyt ja oikein pirteä, saattaa joskus jopa vähän jotain totellakin.

Ap

Sitten sulla on auktoriteettiongelma. Netistä ja kirjastosta löytyy oppaita

Jos se tottelemattomuus ei aiheuta sinussa mitään reaktiota, hän ei saa enää palkintoa leikistään, koska se ei enää johda mihinkään. Reaktiota hän taitaa hakea, ja homma käy tylsäksi, jos sitä ei enää saa. Jos kehotat johonkin toimintaan, ja hän ei tottele, et vastaa mitään vaan alat tehdä sitä asiaa ihan välinpitämättömän rauhallisesti hänen kanssaan.

Onhan näitä aikuisissakin, jotka härnäävät eivätkä kunnioita käskyjä tai rajoja. Mitä voimakkaammin reagoi, sitä hauskempaa heille.

Meidän koira on tuollainen. Puoliso huomaamattaan antaa sille huomiota "palkinnoksi" tottelemattomuudesta. Jahtaamista, torumista, suuttumista....koira innostuu kaikenlaisesta reaktiosta.

Todennäköisesti sinä/te jollain tavalla palkitsette lapsen vaikka sanottekin että olette kokeillut jättää huomioimatta. Muuttakaa omaa reaktiotanne, niin ei se leikki enää hauska ole. Ei mitään huokauksia eikä yhtään mitään, vaan muututte välittömästi maailman tylsimmiksi ja ankeimmiksi ihmisiksi. Kyllä se siitä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanotaan kerran ja sitten lapsi jo tekeekin sen, mitä pitää eli ei meillä odotella, että vaihdatko yöpuvun tms., vanhempi on jo vierellä ja ryhtyy lapsen kanssa toimimaan, jolloin ei edes voi olla tottelematon. Toimii hyvin vielä 4v:n kanssa ja 5v sitten jo aidosti tietää, että sanat ovat muutakin kuin sanoja, ne ovat toimintaohje. Koskaan ei ole otettu leluja pois tms., koska ei ole tarvetta, lapsihan ryhtyy toimeen samantien.

Miten tämä omakehu auttaa aloittajaa selviämään erityislapsensa kanssa?

Siten, että omakehu on tavallista kasvatusta. Ihan turha lapselle huudella, että nyt teet tai otan lelut pois. Ei sillä saa aikaan haluttua tulosta.

Mutta minulle se ja sama, jos haluaa hankalan elämän, niin tekee kuin ap. Minä en viitsi, helpompi kasvattaa lapsi ja ollaan kaikki tyytyväisiä.

Lapsi hakee reaktiota, joten älä anna sitä. Tämähän sitten vaatii isoa asennemuutosta ja valmiutta muuttaa omiatoimintamalleja kuukausiksi.

Mieti vaan mielessäsi, että esimerkiksi lelujen siivous on niillä leikkineiden tehtävä ja asia täytyy tulla hoidetuksi.

Älä lahjo, kiristä, raivoa. Ole rauhallinen, kannustava ja tee selväksi että asia tulee tehdyksi.

Yleensä riehumisen jälkeen alkaa kiukkuitku ja siitäkin samalla asenteella eteenpäin. Voi sanoa esim " ymmärrän että sinua kiukuttaa siivota, mutta Se täytyy tehdä. Siivouksen jälkeen voidaan sylitellä harmi pois"

Mitä tapahtuu jos sinä puolestasi et ,,tottele,,? Kun lapsi pyytää sinua lukemaan, piirtämään, pelaamaan? Mitä, jos sanot että nyt et viitsi kun hänkään ei äsken viitsinyt (kerätä lelujaan, syödä siististi, jättää niitä sohvatyynyjä paikalleen, olla kiusaamatta kissaa jne)?

Voitko jotain kivaa suunnitellessasi sanoa, että se tehdään jos kaikki menee hyvin sitä ennen? Ja jos tottelemattomuus vaan jatkuu, sanot: No niin, ei mennäkään sitten uimaan (sorsia syöttämään, puistoon, ei tehdäkään lettuja, ei haetakaan sitä uutta peliä jne)?

Käännä säännöt väärinpäin. Kiellä kaikki mitä pitäisi tehdä.

Sanot kerran, sanot toisen kerran. Jos ei tee niin sitten kolmannelle kerralla tehdään kädestä pitäen yhdessä.

Eli leluja ja kirjoja ei enää teillä ole. Sitten lähtee lastenohjelmat yms.

Arkena päivähoidon jälkeen on ruoka, iltatoimet ja nukkumaan. Ei ole mitään muuta kivaa tekemistä ennen kuin arki alkaa sujua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanotaan kerran ja sitten lapsi jo tekeekin sen, mitä pitää eli ei meillä odotella, että vaihdatko yöpuvun tms., vanhempi on jo vierellä ja ryhtyy lapsen kanssa toimimaan, jolloin ei edes voi olla tottelematon. Toimii hyvin vielä 4v:n kanssa ja 5v sitten jo aidosti tietää, että sanat ovat muutakin kuin sanoja, ne ovat toimintaohje. Koskaan ei ole otettu leluja pois tms., koska ei ole tarvetta, lapsihan ryhtyy toimeen samantien.

Miten tämä omakehu auttaa aloittajaa selviämään erityislapsensa kanssa?

Onko se omakehu, vai neuvoiko pyydettäessä? Jospa halusi jakaa jotain, mikä toimii heillä. Toimii kyllä monella muullakin, eikä ehkä kaikilla kun tilanteita ja lapsia on erilaisia.

Mitä itse neuvoit/neuvoisit? Mikä teillä toimii?

Niskavillaohjauksella, napakan sensitiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanotaan kerran ja sitten lapsi jo tekeekin sen, mitä pitää eli ei meillä odotella, että vaihdatko yöpuvun tms., vanhempi on jo vierellä ja ryhtyy lapsen kanssa toimimaan, jolloin ei edes voi olla tottelematon. Toimii hyvin vielä 4v:n kanssa ja 5v sitten jo aidosti tietää, että sanat ovat muutakin kuin sanoja, ne ovat toimintaohje. Koskaan ei ole otettu leluja pois tms., koska ei ole tarvetta, lapsihan ryhtyy toimeen samantien.

Eri

Tästä ois kiva saada vähän lisää tietoa. Siis kun pitää siivota niin lapsi ohjataan siivoamaan aikuisen toimesta ja miten sitten? Ihan fyysisestikö avataan lapsen sormet ja puristetaan lelun ympärille ja siirretään fyysisesti lelukorille?

Ruokapöydässä ei syödä yhtäaikaa vaan lasta avustetaan fyysisesti pitämään haarukkaa ja avataan väkisin suu?

Miten kun lapsi vastustelee pukemista raivokkaasti niin miten saa puettua lapsen ilman, että sitä sattuu kun se rimpuilee ja olisi pakko väkisin väännellä sen raajat vaatteisiin?

Jätä täysin huomiotta.

Auttaisiko pieni positiivinen huomio aina kun tekee jotain oikein. Muistatko kehua kun siivoaa itse huoneensa tai tekee jotain muuta oma-aloitteisesti? Onko vielä päivähoidossa ja sujuuko tottelu siellä? Entä mitä lapsi vastaa kun kysytte, että miksi ei halua totella? Siitä kannattaa keskustella silloin kuin on rauhallinen hetki. Jotenkinhan tuo kierre olisi hyvä katkaista, kärsivällisyyttä varmasti vaatii.

Silloin 20-30 vuotta sitten toteltiin, koska tottelemattomuudesta seurasi ihan oikeita rangaistuksia.

En lähde nyt ehdottamaan ajassa taaksepäin matkaamista, vaan haastan ap:n miettimään, mitä on tehty, että on päädytty tilanteeseen, jossa lapsi kokee tottelemattomuuden kivoimpana kaikesta?

Miten lasta on syntymästä saakka ohjattu toimimaan vanhempien ja yhteiskunnan sääntöjen mukaan? Ei mitenkään? Onko ajateltu, että 1/2/3-vuotias on niin pieni, ettei sen ei-toivottua käytöstä voi vielä oikaista ja odotettu, että oppii sitten itsekseen, mikä on ok, kun ikää tulee? Ei opi. Lasta pitää kasvattaa siitä saakka, kun se on fyysisesti kykenevä tekemään kiellettyjä asioita. Kun vauva konttaa keittiövälinelaatikolle ja alkaa paiskoa kapustoita lattialle/repii koiraa korvista sitä kielletään ja ohjataan pois jonkin sallitun puuhan pariin. Voi, voi, jos tulee paha mieli -niin pitääkin tulla, kun tekee väärin.

Ei se lapsi yhtäkkiä muutu nelivuotiaana hyvinkasvatetuksi, jos siihen saakka ei ole kasvatettu ollenkaan. Lapsi ei mene rikki siitä, että sillä on rajat, päinvastoin.

Varmasti miljoonaan kertaan kokeiltu kissa, mutta auttaisiko yhtään jos kääntäisi kiellot toisinpäin? Se voi päteä silloin tällöin ja kun pitäisi lähteä jonnekin. Älä vaan laita kenkiä jalkaasi, koska kiellän sen.

Tsemppiä!

Miten tämä tilanne menisi teillä:

V: Hei nyt mennään pesemään hampaat! (niin kuin äsken ennakoivasti jo varoitettiin)

L: Ei! (juoksee pois nauraen)

V: (menee perään) Nyt mennään hampaanpesulle.

L: Ei!

V: (nappaa lasta vyötäröltä ja nostaa syliin) Liisa, me mennään nyt pesemään sinun hampaat. Nyt ei tehdä mitään muuta, nyt on hampaanpesun aika.

L: (rimpuilee kevyesti ja nauraa)

V: (vakavana ja vähän tylsistyneenä pitää edelleen lasta niin ettei hän pääse karkuun mutta varmistaa että ote myöntää sen verran ettei satu, hengittelee ettei itse hermostu, katselee katonrajaan kuin ei olisi mikään kiire)

L: (kiihdyttää rimpuilua)

V: Me istutaan tässä kunnes olet valmis hampaanpesulle.

L: Ei! (rimpuilee ja nauraa, mutta jonkun ajan päästä kyllästyy)

V: No niin. Oletko nyt valmis hampaanpesulle?

Jatketaan ja toistetaan lempeän jämäkästi niin pitkään kuin tarvitsee, mutta mitään muuta ei tehdä ennen kuin hampaat on pesty.

Tiedän että ei toimi kaikille ja voi joidenkin lasten kohdalla äityä liiankin fyysiseksi, mutta jos ap kerrot miten tuo teillä menisi niin saadaan lisätietoa sekä lapsen että vanhemman toiminnasta.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti miljoonaan kertaan kokeiltu kissa, mutta auttaisiko yhtään jos kääntäisi kiellot toisinpäin? Se voi päteä silloin tällöin ja kun pitäisi lähteä jonnekin. Älä vaan laita kenkiä jalkaasi, koska kiellän sen.

Tsemppiä!

Siis miljoonaan kertaa kokeiltu kissa, meinaan. 

Muistin myös, että meillä auttoi joskus sekin kun ilmoitti ajoissa miten hommaan tulee nyt muutos. Leikit loppuvat puolen tunnin päästä. Ai, mikä on puoli tuntia? No, mä sanon sitten kun se on ohitse, mutta nyt sulla on vielä se aika aikaa leikkiä.  Hetken päästä lapsi tulee kysymään koska se puoli tuntia on mennyt.

Ben Furman: Muksuoppi. Tutustu menetelmään.

Seuraamuksen pitäisi aina liittyä vaadittuun asiaan. Mihin asiaan lelujen pois vieminen liittyi?

Lainaan itseäni toisesta ketjusta;

"Se on aika hyvin toimiva tapa, että lapsella on näennäisesti mahdollisuus valita, tekeekö oikein vai ei. 

Esim. lapsi ei tykkää pestä hampaita iltaisin. Tästä looginen seuraamus on, että seuraavana päivänä ei syö mitään missä on sokeria - eli syö vain vihanneksia, viljatuotteita, proteiinia. Kaikki sokeripitoinen veks. 

Ja hampaidenpesun yhteydessä kerrotaan, mitkä ovat vaihtoehdot. "Hampaat täytyy nyt pestä. Jos niitä ei pese, ei voi syödä mitään sokeripitoista. Sinä itse teet valinnan, voitko huomennakin syödä jotain missä on sokeria. Jos valitset että peset hampaat, hyvä, voit huomennakin syödä jotain hyvää. Jos valitset että et pese, niin huomenna ei voi syödä mitään missä on makeaa."

Selitykset lapsen tasolla, ikätasolla, niin että jaksaa kuunnella ja ymmärtää. "

Voisiko samaa tapaa soveltaa tähän. 

Missä asiassa hän ei totellut, jos seuraus oli että lelut lähtevät? 

Ja yksi edellä sanoi että huomioimattomuus. Se olisi pahin mahdollinen karhunpalvelus. Yleensä lapsi temppuilemalla hakee huomiota. Ei siis ole saanut tarpeeksi huomiota siihen mennessä. Se että vähentää huomiota entisestään, vain kärjistää ongelmia. Lapsi kyllä keksii lisää huonoja keinoja saada sitä huomiota, usko pois.

Lapsen huomioiminen; 

Järjestäkää molemmat vanhemmat lapsen kanssa joka päivä aikaa, vartti, sellaista aikaa jolloin teette lapsen kanssa mitä hän haluaa tehdä. Leikkiä, painia, ulkoilla, rakennella, jotain mistä hän pitää.  Lapsi saa valita. Jos vaarana että valitsee jotain typerää niin voi laittaa vaikka kymmenen vaihtoehtoa joista lapsi valitsee.

Ja sanoittakaa, että tämä on äidin ja sinun yhteistä aikaa, ja onpa sinun kanssa mukava viettää aikaa. 

Se oikeasti toimii. Lapsi tykkää tehdä niitä sinun pyytämiä ikäviäkin asioita paremmin, jos tietää että saa kyllä sinulta 100% huomiota, mukavaakin huomiota, takuuvarmasti ja joka päivä. Siitä yhteisen ajan tulemisesta voi muistutella päivän aikana. Kaikkein paras olisi, jos sen voisi pitää joka päivä samaan aikaan mutta pakko ei ole. 

Jos on kiireinen aikataulu, ja oikeasti vaikea löytää se vartti joka päivä, niin voi kyllä hyödyntää kaikki "välit" joissa olette yhdessä, esim automatkalla jonnekin, tai iltatoimissakin voi sanoittaa lapselle, että onpa kiva kun nyt meillä on tässä yhteistä aikaa. 

Nro 38 vielä lisää, että syy-seuraamusten opettaminen erityislapselle, nepsylle, on kuin kaataisi vettä hanhen selkään. Eivät opi sitä yhtä hyvin kuin ikäisensä, menee paljon enemmän aikaa.

Mutta tuo huomiointi ja yhteinen aika toimii aika hyvin heilläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mistähän hän on tuollaista oppinut? Siis ihan vilpitön kysymys. Tuskin hän vielä ironiaa ymmärtää?

Tuo on kyllä aika paha jos jatkuu teini-ikään. Noita tapauksia tuli nähtyä koululuokalla. Siihen ei auttanut muu kuin että joskus täysi-ikäistyttyään saattoivat itsestään viisastua ja palata kymppiluokalle.

Uhmaikä. Kuuluu asiaan. Ole onnellinen että se tuli nyt eikä myöhemmin.

Ikivanha kikka: puhut käänteisesti.

Eli jos haluat että syö lautasen tyhjäksi, sanot ettet jaksa kuitenkaan syödä lautasta tyhjäksi. Ja äänensävynä erittäin uhriutuva. "Voi voi laitoin niin paljon ruokaa ettei Niko mitenkään voi sitä jaksaa"

Pukeminen. "Älä nyt ainakaan sitä sinistä pukua päälle laita kun se on niin pienikin. Tässä sulle tämä harmaa" Ja lapsi pukee sen sinisen. Ja tulee voitonriemuisena esittelemään kuinka osasi eikä yhtään ole pieni. Johon tietty ns harmistut että no kattos vaan mut silti se harmaa olisi ollut parempi.

"Äläkä missään tapauksessa laita kumppareita jalkaan!"

Peseytyminen: ei haittaa ollenkaan vaikka olet likainen ja haiset pahalle.

Etc etc

Näin meille tehtiin pentuna ja kikka jota käytin omiin lapsiin siinä tietyssä iässä.

Menee ohi.