Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät ole sisarustensa kanssa tekemisissä?

Veljeni väkivaltaisuus ja suorastaan rikollisuus perinnönjaon yhtydessä - tavaroiden varastelu ja uhkailu -- oli viimeinen niitti. Kula tarvitsee tuollaista veljekseen. Ei kulaan. Lapsiinsakin välit heikot.

Tosi surullista. Kun vanhemmista aika jättää niin, kenen kanssa jakaa perheen muistoja paremmin kuin omien sisarusten. Joku sisaruksista voi muistaa paremmin jotain suvun historiasta kuin toinen, se on rikkautta.

Meillä yksi osatekijä on ollut varmaankin iso ikäero. Olin aika nuori kun vanhemmat sisarukset jo muuttivat omilleen eri puolille Suomea. Ei ole missään vaiheessa suhteet päässeet kehittymään kun harvoin näkee ja ikäeroakin tosiaan on. Ei ole mitään riitoja, mutta ei kellään ole oikein mitään aktiivisuuttakaan asian suhteen.

Vierailija kirjoitti:

En ajattele mitään.

Joskus kaikelle on olemassa ihan pätevä syy, jota sinä et kokemattomana tynnyrissäsi kasvaneena ymmärrä.

Sivusta: miksi olet niin töykeä?

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan ollut veljeni kanssa läheinen. Lapsena tapeltiin, aikuisena ei ollut mitään yhteistä. Ei soitella. Näemme muutaman vuoden välein pari tuntia kerrallaan. Se riittää molemmille. Ei ole mitään välirikkoa, mutta emme ole yhtään kiinnostuneita toisistamme.

Minulla on yhden siskoni kanssa näin. Ei mitään suuria riitoja tai mitään, mutta hän ei ole vuosiin kertonut asioistaan minulle joten en minäkään sitten kerro omistani juuri. Nähdään harvakseltaan muutamn kerran vuodessa ja ei soitella melkein ollenkaan, ellei ole joku asia tai meno.

Vierailija kirjoitti:

Veljeni väkivaltaisuus ja suorastaan rikollisuus perinnönjaon yhtydessä - tavaroiden varastelu ja uhkailu -- oli viimeinen niitti. Kula tarvitsee tuollaista veljekseen. Ei kulaan. Lapsiinsakin välit heikot.

Sama + kyllä muutenkin katosi omaisuutta perinnönjaossa. Esim. 15 000€ auto vaihtoi omistajaa yhdelle sisaruksista hintaan 100€, koska oli kuulemma niin romu. Möivät heti kaupan teon jälkeen seuraavalle hintaan  yli 15 000€. Tiedän hinnan, koska otin yhteyttä ostajaan joka kertoi tämän "romuautonsa" ostohinnan. Lisäksi olisi pitänyt myydä kuolinpesän puut ja minä olisin lunastanut tyhjät maat kalliiseen hintaan itselleni. Ja toki olisi kaikki myyntitulo jäänyt heille ja minä olisin maksanut puiden myynnistä tulevat verot ja uusien puiden istutuksen sen lisäksi, että olisin maksanut puuttomasta kuivan maan maasta törkyhinnan. Olisi pitänyt maksaa rahaa eräästä liikennevälineestä mikä kuulemma kuului oikeasti kuolinpesään, vaikka sen omistaja oli kuollut ja se myyty jo edelleen (omistaja ei ollut se jonka perivät). Vielä tänäkin päivänä ruinaavat rahaa, jotka olisi heille kuuluneet. Siis perintöosuuteni oli noin 2 000€. Kyllä vain kaksituhattaeuroa. Kaikki muu katosi. En tehnyt rikosilmoitusta, kun elin muutenkin ahdistavaa aikaa omasa elämässäni. Aikaa tapauksesta nyt noin 16-vuotta ja yhä vain saan viestejä lakimiehillä uhkailuilla ja ties millä poliisilla uhkailulla, vaikka heille se kuuluisi. Heidän osaltaan vanhentunut rikokset, joten nyt hyvä tehdä minulle perusteettomia uhkauksia. Kumma kun ei ole lakimiehet ja poliisit ottaneet yhteyttä. 

Ystävät valitaan, sukua ei. Mutta kenenkään kanssa ei ole pakko olla.

En mitään. Siihen yleensä on joku syy. Esim oma veljeni on lapsesta asti ollut lellitty ja nyt aikuisena on sitten egosentrinen v*ttupää. Noin nätisti ja tiiviisti sanottuna. Meitä sisaruksia on 5 eikä kukaan ole tämän toiseksi vanhimman kanssa väleissä. Kaikilla sama syy. Nuorin yritti ymmärtää pitkään, mutta lopulta hänkin luovutti.

Syntipukki ja kultalapsi narsistiperheessä. Vanhemmat haukkuneet syntipukkia toisilleen ja kultalapselle vuosikaudet. Osa tarinoista keksittyjä, tässä ainakin toinen vanhemmista hyvin taitava. Milloin keneltäkin oli saamassa kymmeniä tuhansia euroja ja sen jälkeen rahahuolet hups pois. Ajattelen että syntipukkina olen särö heidän täydellisyydessään, sen takia on parempi kuin minua ei ikään kuin ole. Moni on sanonut että pitäisi sopia ja tulla toimeen. Saatte yrittää, arvaan miten siinä käy :(

En ole yhteyksissä ilman sen kummempaa syytä. Meillä ei vaan ole mitään yhteistä. En kaveeraisi sellaisten ihmisten kanssa, joten miksi sisarukset olisivat eri asia?

Jättivät ulkopuolelle vuosia. Asian harmittaessa syyllistivät minua. Jätin yhteydenpidon ja pyysin etteivät ole yhteydessä. Hyvin on mennyt, kun ei enää tarvitse pettyä heihin.

Olen tekemisissä vain vanhempieni ja yhden siskoni kanssa jotenkuten. Loput siskot ärsyttää enkä kestä jälkeenjäänyttä veljeäni.

Kun olimme lapsia, saimme pelätä isää, eikä äiti puolustanut koskaan. Saimme kukin tahollamme selvitä arjessa yksin, kun ei meistä ollut toistemme tukijoiksi. Se on aika pitkälle jatkunut aikuisenakin näin. Toki soitellaan ja käydään silloin tällöin vierailuilla, mutta siihen se jää. Ei ole riitoja mistään, mutta väitän tämän johtuvan lapsuuden kokemuksista.

Ei ole mitään vastaankaan, mutta ei ole vaan suurempia tuntemuksia. Omat erilaiset elämät.

Sisko on lapsesta asti ollut töykeä ja määräilevä. Olisi pitänyt olla ja elää kuten hän haluaa ja ohjaa. Kokoajan neuvomassa vaikka mitään ei edes kysytty. Luonne ei muuttunut edes aikuisiällä. Miksi olisin yhteyksissä ihmiseen joka ei edes tervehdi?

Nähdään kerran pari vuodessa ja joulusin äidin luona.

Mun mies ei ole veljensä kanssa yhteydessä kuin pakon edessä. Veli on itsekäs, petollinen ja omaa etuaan ajava, 

Ihan joo suht normaali, käy töissä (tietääksemme), perheellinen (fiksu vaimo ja 2 aikuista lasta) mutta emme vain pidä siitä että jättää kaiken muiden tehtäväksi. Ei esim koskaan huolehdi iäkkäästä äidistään, kerjää rahaa sukulaiselta "lainaksi" eikä maksa takaisin ja yrittää saada meidät kulutusluottolainan takaajiksi (! liekö lapsenruokkoja vai mitä?). Kulissit on komeat. Koko elämänsä hyödyntänyt muita.

Nyt kytiksellä kun ostimme etelä-Euroopasta talon, ei kyllä tule edes kahville ohikulkumatkalla! 

Kateus on sairaus enkä halua olla sellaisten kanssa.

Kuka haluaa olla varkaitten kanssa. Minä EN.

En ole koskaan ymmärtänyt että jos joku on sulle sukua, sinä olet velvollinen viettämään aikaa heidän kanssaan.

Esim serkkuja mulla on, ei mitään käryä niiden määrästä tai nimistä.

Eiköhän me oltais tekemisissä jos niikseen tulee, mutta jos tähän ikään asti on pärjännyt ilman niin on se tarkoitettu niin.

M40

Vierailija kirjoitti:

Kun olimme lapsia, saimme pelätä isää, eikä äiti puolustanut koskaan. Saimme kukin tahollamme selvitä arjessa yksin, kun ei meistä ollut toistemme tukijoiksi. Se on aika pitkälle jatkunut aikuisenakin näin. Toki soitellaan ja käydään silloin tällöin vierailuilla, mutta siihen se jää. Ei ole riitoja mistään, mutta väitän tämän johtuvan lapsuuden kokemuksista.

Mulla on sama. Välillä harmittaa, kun sitä on niin yksin maailmassa, mutta kun olen tähän astikin pärjännyt, niin enköhän pärjää vastakin.