Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäät vanhempani eivät ole enää yhtään kiinnostuneita minusta
16.08.2022 |
Onko kelleen muulle käynyt näin? Iäkkäät 80 v vanhemmat eivät enää koskaan soita, ei tule viestejä, jos itse käyn, niin ei juuri kiinnosta ja vihjaillaan, että voisi jo lähteä. Kun itse soittaa, on aina huono aika. Nuorten juhlia kun on, niin on huono aika.
En ole mielestäni mitenkään loukannut eikä ole sanoneet sellaista.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempasi ovat jo yli 80 vuotiaita, niin olet luultavasti itse jo viisikymppinen. Etköhän sinä siis pärjää jo.
Kyllä olen 5-kymppinen. Olen hieman yksinäinen ja kaipaisin vanhempieni seuraa. Haluaisin jutella kaikkea, kun he vielä elävät ja pystyttäisiin puhumaan.
Eli olet ollut pois vanhempiesi luota reipas 20 vuotta ja nyt sitten haluaisit jutella? Olisiko kannattanut olla vanhempien elämässä läsnä niiden 20 vuoden aikanakin?
Minä olin. Isäni, 81 vuotta, kävi meillä pari tuntia sitten ihan muuten vain, koska tietää, että on aina tervetullut. Hän toi mukanaan äitini leipomaa lämmintä leipää. Äiti itse oli mennyt vielä katsomaan, löytyisikö metsästä mustikoita tai kanttarelleja. Vanhempani ovat myös lasteni kanssa hyvin läheisiä ja esim. keväällä yo-juhlia juhlinut keskimmäisemme käy siellä siivoamassa kerran viikossa ja auttaa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmille on käynyt näin. Korona-aikana heidän elinvoimansa romahti ja ennen sitä vielä saattoivat joskus soittaa ja kysyä vointia, mutta eivät enää. Lähtöä hekin odottavat:( 83v ja 82v.
Kurjaa, kun mielellään kuitenkin eläisi vanhempiensa kanssa yhteydessä, jos he vaan haluaisivat.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi, näköjään on muitakin, joille on käynyt näin, ilman, että se olisi aikuisen lapsen syytä jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut ennenkään? Joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.
Kyllä he ennen soittelivat, laittoivat kirjettä ja korttia ja osoittivat käydessäni, että ilahtuivat.
Tietysti oli vuodet, että joskus minulla ei ollut aina aikaa esim kun soittivat. Olen varmaan joskus ollut stressaantunutkin. Nyt minulla olisi aikaa ja halua olla heidän kanssa.
Mutta tuntuu, että he ovat ihan hylänneet.
Niin moni kääntää sen selkänsä ja sitten kuvittelee että voi itsekkäänä vaan palata ikään kuin kuvitellen, että omistaa ne vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmista tuli tuollaisia kuudenkympin kieppeillä. Heistä tuli apaattisia, eivätkä ikinä oma-aloitteisesti soitelleet. Lisäksi v**ttuilivat toisilleen. Kerran havahduin etten ollut puhunut heidän kanssaan yli kahteen kuukauteen... Taustalla luultavasti työstressi ja orastava vanhuusikä ja luultavasti myös jonkinlainen aviokriisi.
Niinpä, sinä se vain porskuttaa omaa elämääsi monen kuukauden ajan ja et välittänyt yhtään vanhemmistasi. Sitä paitsi kuusikymppinen on nuori vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut ennenkään? Joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.
Kyllä he ennen soittelivat, laittoivat kirjettä ja korttia ja osoittivat käydessäni, että ilahtuivat.
Tietysti oli vuodet, että joskus minulla ei ollut aina aikaa esim kun soittivat. Olen varmaan joskus ollut stressaantunutkin. Nyt minulla olisi aikaa ja halua olla heidän kanssa.
Mutta tuntuu, että he ovat ihan hylänneet.
Sen minkä taakseen jättää se edestään löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Soittelin ennen usein, mutta huomasin että vanhempani eivät soittaneet ikinä minulle oma-aloitteisesti. Kylään eivät myöskään tule. Ovat 70-vuotiaita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempasi ovat jo yli 80 vuotiaita, niin olet luultavasti itse jo viisikymppinen. Etköhän sinä siis pärjää jo.
Kyllä olen 5-kymppinen. Olen hieman yksinäinen ja kaipaisin vanhempieni seuraa. Haluaisin jutella kaikkea, kun he vielä elävät ja pystyttäisiin puhumaan.
Soita itse. Ovatko vanhempasi kunnossa? Alkaako olemaan jo muistisairautta? Onko masennusta? Fyysisiä sairauksia? Jos on kipuja ja huono olla, niin ei välttämättä jaksa.
Entäs jos kysyisit vanhemmiltasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempasi ovat jo yli 80 vuotiaita, niin olet luultavasti itse jo viisikymppinen. Etköhän sinä siis pärjää jo.
Kyllä olen 5-kymppinen. Olen hieman yksinäinen ja kaipaisin vanhempieni seuraa. Haluaisin jutella kaikkea, kun he vielä elävät ja pystyttäisiin puhumaan.
Eli olet ollut pois vanhempiesi luota reipas 20 vuotta ja nyt sitten haluaisit jutella? Olisiko kannattanut olla vanhempien elämässä läsnä niiden 20 vuoden aikanakin?
Minä olin. Isäni, 81 vuotta, kävi meillä pari tuntia sitten ihan muuten vain, koska tietää, että on aina tervetullut. Hän toi mukanaan äitini leipomaa lämmintä leipää. Äiti itse oli mennyt vielä katsomaan, löytyisikö metsästä mustikoita tai kanttarelleja. Vanhempani ovat myös lasteni kanssa hyvin läheisiä ja esim. keväällä yo-juhlia juhlinut keskimmäisemme käy siellä siivoamassa kerran viikossa ja auttaa muutenkin.
En ole ollut mitenkään poissa 20-v. Mutta toki oli välillä ruuhkavuodet minullakin. Kaikki nekin vuodet olen käynyt heillä, ja he ovat soitelleet.
Kannattaisi olla tyytyväinen kun tykkäävät olla omissa oloissa ha pärjäävät.
Mieti jos rimputtelisivat sinulle ja järkkäisivät päivittäin työhommia ja palveluksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat alkoivat olla n. 75, kun menin käymään he juttelivat vain keskenään. Saattoivat puhua puhelimessa enemmän.
Kun tulee ikää, ympyrät pienenee ja ihminen usein käpertyy sisäänpäin.
Tai sitten sinä olit niin tohvelo vieras, että et edes yrittänyt jutella heidän kanssaan, kuunnella ja myötäelää.
Mistäs noin hermostuit?
Olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, he muuttuivat. Niin melkein kaikki vanhetessaan.
Ahaa, oletkin tuollainen kiero syyttelijä. :) Sinä olet ollut siis aina tuollainen ihana rakastettava ja huolehtiva ihminen, mutta vanhempasi muuttuivat yhtäkkiä yllättäin pahoiksi. Selvä. Kaikki uskovat juuri näin tapahtuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempasi ovat jo yli 80 vuotiaita, niin olet luultavasti itse jo viisikymppinen. Etköhän sinä siis pärjää jo.
Kyllä olen 5-kymppinen. Olen hieman yksinäinen ja kaipaisin vanhempieni seuraa. Haluaisin jutella kaikkea, kun he vielä elävät ja pystyttäisiin puhumaan.
Soita itse. Ovatko vanhempasi kunnossa? Alkaako olemaan jo muistisairautta? Onko masennusta? Fyysisiä sairauksia? Jos on kipuja ja huono olla, niin ei välttämättä jaksa.
Entäs jos kysyisit vanhemmiltasi?
Kyllä soittelenkin, mutta kun aina on huono aika,. Jollei muuta, niin ollaan nyt päivälevolla. Tai ei vastata, eikä soiteta takaisin.Kyllä isällä on fyysistä sairautta, joka varmasti vie voimia. Äiti on erittäin hyväkuntoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi olla tyytyväinen kun tykkäävät olla omissa oloissa ha pärjäävät.
Mieti jos rimputtelisivat sinulle ja järkkäisivät päivittäin työhommia ja palveluksia
Tavallaan näinkin, mutta en kyllä tiedä aina siitä pärjäämisestä. Välillä saattaa vaikka toinen olla viikon sairaalassa eikä kerrota mulle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut ennenkään? Joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.
Kyllä he ennen soittelivat, laittoivat kirjettä ja korttia ja osoittivat käydessäni, että ilahtuivat.
Tietysti oli vuodet, että joskus minulla ei ollut aina aikaa esim kun soittivat. Olen varmaan joskus ollut stressaantunutkin. Nyt minulla olisi aikaa ja halua olla heidän kanssa.
Mutta tuntuu, että he ovat ihan hylänneet.
Niin moni kääntää sen selkänsä ja sitten kuvittelee että voi itsekkäänä vaan palata ikään kuin kuvitellen, että omistaa ne vanhemmat.
En ole kääntänyt selkääni, on toki ollut ruuhkavuodet minulla. On meillä joskus ollut riitojakin, mutta ne on puolin ja toisin jätetty taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat haluavat keskittyä toisiinsa kun heillä on vielä aikaa jäljellä. Anna heille mahdollisuus siihen ja elä omaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ollut ennenkään? Joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.
Kyllä he ennen soittelivat, laittoivat kirjettä ja korttia ja osoittivat käydessäni, että ilahtuivat.
Tietysti oli vuodet, että joskus minulla ei ollut aina aikaa esim kun soittivat. Olen varmaan joskus ollut stressaantunutkin. Nyt minulla olisi aikaa ja halua olla heidän kanssa.
Mutta tuntuu, että he ovat ihan hylänneet.
Niin moni kääntää sen selkänsä ja sitten kuvittelee että voi itsekkäänä vaan palata ikään kuin kuvitellen, että omistaa ne vanhemmat.
Näin. Ap ja kumppanit alkoivat varmaan miettimään perintöään ja nyt tuli kiire "pitää huolta" vanhemmistaan. Toivottavasti vanhemmat tajuavat käyttää omaisuutensa ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat alkoivat olla n. 75, kun menin käymään he juttelivat vain keskenään. Saattoivat puhua puhelimessa enemmän.
Kun tulee ikää, ympyrät pienenee ja ihminen usein käpertyy sisäänpäin.
Tai sitten sinä olit niin tohvelo vieras, että et edes yrittänyt jutella heidän kanssaan, kuunnella ja myötäelää.
Mistäs noin hermostuit?
Olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, he muuttuivat. Niin melkein kaikki vanhetessaan.Ahaa, oletkin tuollainen kiero syyttelijä. :) Sinä olet ollut siis aina tuollainen ihana rakastettava ja huolehtiva ihminen, mutta vanhempasi muuttuivat yhtäkkiä yllättäin pahoiksi. Selvä. Kaikki uskovat juuri näin tapahtuneen.
Mikähän ongelma sinulla on?
Jos lapset eivät käy luonasi, kuten vaikuttaa, niin ikävä juttu, mutta ei millään lailla minun syytäni.
Kävin vanhempieni luona hoitamassa heidän asioitaan vuosikausia, joten huomasin kyllä eron käytöksessä. Muistisairaudetkin tekevät tuota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi olla tyytyväinen kun tykkäävät olla omissa oloissa ha pärjäävät.
Mieti jos rimputtelisivat sinulle ja järkkäisivät päivittäin työhommia ja palveluksiaTavallaan näinkin, mutta en kyllä tiedä aina siitä pärjäämisestä. Välillä saattaa vaikka toinen olla viikon sairaalassa eikä kerrota mulle mitään.
Eli luottamus sinuun on miinuksella. Turha se on voi otella, kun maidot ovat jo maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat alkoivat olla n. 75, kun menin käymään he juttelivat vain keskenään. Saattoivat puhua puhelimessa enemmän.
Kun tulee ikää, ympyrät pienenee ja ihminen usein käpertyy sisäänpäin.
Tai sitten sinä olit niin tohvelo vieras, että et edes yrittänyt jutella heidän kanssaan, kuunnella ja myötäelää.
Mistäs noin hermostuit?
Olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, he muuttuivat. Niin melkein kaikki vanhetessaan.Ahaa, oletkin tuollainen kiero syyttelijä. :) Sinä olet ollut siis aina tuollainen ihana rakastettava ja huolehtiva ihminen, mutta vanhempasi muuttuivat yhtäkkiä yllättäin pahoiksi. Selvä. Kaikki uskovat juuri näin tapahtuneen.
Mikähän ongelma sinulla on?
Jos lapset eivät käy luonasi, kuten vaikuttaa, niin ikävä juttu, mutta ei millään lailla minun syytäni.Kävin vanhempieni luona hoitamassa heidän asioitaan vuosikausia, joten huomasin kyllä eron käytöksessä. Muistisairaudetkin tekevät tuota.
Tässä taitaa sinulla olla se ongelma.
Minun lapseni asuvat vielä kotona ja vanhempani asuvat tuossa puolen kilometrin päässä. Juttelin heidän kanssaan viimeksi päivällä.
Luepas Hanna Jensenin 940 päivää isän muistina -kirja ja viisastu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi olla tyytyväinen kun tykkäävät olla omissa oloissa ha pärjäävät.
Mieti jos rimputtelisivat sinulle ja järkkäisivät päivittäin työhommia ja palveluksiaTavallaan näinkin, mutta en kyllä tiedä aina siitä pärjäämisestä. Välillä saattaa vaikka toinen olla viikon sairaalassa eikä kerrota mulle mitään.
Et kuitenkaan voi elää heidän elämäänsä. Elä omaasi, he omaansa.
Mun vanhemmista tuli tuollaisia kuudenkympin kieppeillä. Heistä tuli apaattisia, eivätkä ikinä oma-aloitteisesti soitelleet. Lisäksi v**ttuilivat toisilleen. Kerran havahduin etten ollut puhunut heidän kanssaan yli kahteen kuukauteen... Taustalla luultavasti työstressi ja orastava vanhuusikä ja luultavasti myös jonkinlainen aviokriisi.