Suomalaisissa hotelleissa aina järkyttyy - ihmiset lähtevät pöydästä niin että lautasilla koskemattomia kakkupaloja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on, että pitää varsinkin lapsiperheiden sotkea kuin sikalassa. Kun kerran maksetaan, että joku siivoaa. Vai syövätköhän he kotonakin kuin siat?

Ja sitten se jumalaton häiriö muulle aamiaisväelle. Lapsiperhe valtaa isoimman pöydän ja raahaa sinne syöttötuolit ja rattaat ja kirjat ja lelut ja esiliinat ja tietenkin viisi kakaraa. Ja sitten se helvetinmoinen huuto, kun Liisa-Viljami haluaakin tuota eikun tätä ja ei sitä ollenkaan. Sitten itketään ja huudetaan. Aina ei ole selvää, kuka huutaa eniten, kiljuva pentu vai lässyttävä ja välillä hermostuva äityli. Tulos: ruokaa haaskuuseen ja lattialle, puoli aamiaisravintolaa sotkettu ja kaikilta muilta aamiaisrauha viety.

Tämä! Kun minä olin muksu, niin komennettiin olemaan ihmisiksi. Syötiin mitä oli nenän edessä taimsitten ei syöty. Mutta ylikääräistä melua ja hässäkkää ei ollut, tai sitten sanottiin, että aamupala loppuu tähän. Yleensä oli kasvatettu käyttäytymään pienestä pitäen, joten ei ongelmaa.

Ihmettelen tätä nykypäivän lastenkasvatusta, kun kiljuminen on se mitä on joka paikassa, missä on lapsia.

Nykyään se on monesti sitä, että äiti tai isä lässyttää ja kuiskii lapselle "hei lopetas nyt" ja lopulta antaa periksi. Sitten ollaan naama norsun veenä koko perhe. Ei ole kauaa aikaa, kun oli hotelliaamiaisella joku perhe äiti ja isä ja 2 pientä lasta, niin toinen lapsista veti ihan jäätävän raivarin, kun ei menty sinne pöytään istumaan minne lapsi halusi... Huusi ja kiljui tovin, kunnes isän kanssa sitten lähdettiin sinne toiseen pöytään istumaan ja äiti jäi toisen lapsen kanssa toiseen pöytään. Ei olisi mennyt meillä läpi ja meillä istutaan siellä mihin aikuiset käskee.

Et ole koskaan uhmaiästä kuullut? Varmaan tuokin perhe halusi säästää muut ruokailijat siltä huudolta ja siksi siirtyivät.

Olen kuullut ja on ihan tuttua näin kahden lapsen vanhempana, mutta ei meillä vaan anneta noin periksi eikä lasten anneta käskyttää ja huutaa kuin riivatut. Ei ne ikinä sellaista ole yrittäneetkään silti...

'

No miksi sinä typerä tahvo tulet sönköttämään, kun noin piinallisen selvästi sinulle ei ole sattunut lasta, jolla olisi ollut kunnon uhmaikä. Itsellä sellainen on ollut, toinen lapsistani. Hänen kohdallaan uhmaiässä ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan yhtään minkäänlaistan keinoa, millä sen huutamisen olisi noin vain lopettanut, joten tuo aivoton länkytyksesi siitä, ettei anneta huutaa on silkkaa sontaa. Se uhmahuuto kun alkoi, täsmälleen ainoa keinoi oli antaa sen lapsen huutaa se uhmansa loppuun. Mikään viesti ei mennyt perille. Ei tietenkään silloin jääty mihinkään ihmisten ilmoille toisia häiritsemään, vaan lähdettiin pois, se kesti sen 15 minuuttia kerrallaan ja sitten kun huomasi, ettei sillä huudolla saa periksi luovutti lapsi lopulta. Mutta poikki sitä huutoa et kyllä yhtään mitenkään saanut. Se pahin vaihe kesti pari-kolme kuukautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meiltä jää monesti tommoinen jämävuori, myönnän sen. Tykkään ottaa erillaisia juttuja itselle ja lapsille kun kerrankin on tarjolla, moni on semmoista mitä ei ole ennen maisteltu ja voi olla juurikin ettei tykätä ja se jää sitten lautaseen niin, että on kerran haukattu. Kotona olen tosi tarkka hävikistä, mutta aamupalalla tai laivan buffetissa sitä aattelee et kuuluu hintaan eikä ole niin justiinsa. Pitäisi kyllä skarpata asiassa.

Mitä erikoista esimerkiksi jossain aamupaloissa on, että niitä pitää hamstrata aina vaan kokeilumielessä? Kai ne puurot, jogurtit, hillot, leivät, leikkeleet, juustot, hedelmät ja vihannekset on jo maisteltu useampaan otteeseen!? Ja jos jotain haluaa maistaa, niin ottaa ihan vähän kerrallaan ja hakee sitten lisää, jos tykkää. Todella sikamaista lapata vaan lautaset ääriään myöten täyteen kaikkea mahdollista ja jättää jälkeensä saastainen hävikkikasa.

Erikoista on just se kakku. Ja jos on ruuhkaa tai kiire niin kaikki on otetettava kerralla.

Ehkä se kakku oli todella pahaa ja siksi jäi syömättä. Ei aamupalalla ole tavallisesti kakkua ja ehkä ihan uteliaisuuttaan ottivat eivätkä sitten jaksaneetkaan syödä.

Kakkua ei tavallisissa hotelleissa ole, joten ehkä tuossa on kyse siitä, että on pitänyt kalliimmassa paikassa elää kalliimmasti eli koko rahan edestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on, että pitää varsinkin lapsiperheiden sotkea kuin sikalassa. Kun kerran maksetaan, että joku siivoaa. Vai syövätköhän he kotonakin kuin siat?

Ja sitten se jumalaton häiriö muulle aamiaisväelle. Lapsiperhe valtaa isoimman pöydän ja raahaa sinne syöttötuolit ja rattaat ja kirjat ja lelut ja esiliinat ja tietenkin viisi kakaraa. Ja sitten se helvetinmoinen huuto, kun Liisa-Viljami haluaakin tuota eikun tätä ja ei sitä ollenkaan. Sitten itketään ja huudetaan. Aina ei ole selvää, kuka huutaa eniten, kiljuva pentu vai lässyttävä ja välillä hermostuva äityli. Tulos: ruokaa haaskuuseen ja lattialle, puoli aamiaisravintolaa sotkettu ja kaikilta muilta aamiaisrauha viety.

Tämä! Kun minä olin muksu, niin komennettiin olemaan ihmisiksi. Syötiin mitä oli nenän edessä taimsitten ei syöty. Mutta ylikääräistä melua ja hässäkkää ei ollut, tai sitten sanottiin, että aamupala loppuu tähän. Yleensä oli kasvatettu käyttäytymään pienestä pitäen, joten ei ongelmaa.

Ihmettelen tätä nykypäivän lastenkasvatusta, kun kiljuminen on se mitä on joka paikassa, missä on lapsia.

Nykyään se on monesti sitä, että äiti tai isä lässyttää ja kuiskii lapselle "hei lopetas nyt" ja lopulta antaa periksi. Sitten ollaan naama norsun veenä koko perhe. Ei ole kauaa aikaa, kun oli hotelliaamiaisella joku perhe äiti ja isä ja 2 pientä lasta, niin toinen lapsista veti ihan jäätävän raivarin, kun ei menty sinne pöytään istumaan minne lapsi halusi... Huusi ja kiljui tovin, kunnes isän kanssa sitten lähdettiin sinne toiseen pöytään istumaan ja äiti jäi toisen lapsen kanssa toiseen pöytään. Ei olisi mennyt meillä läpi ja meillä istutaan siellä mihin aikuiset käskee.

Et ole koskaan uhmaiästä kuullut? Varmaan tuokin perhe halusi säästää muut ruokailijat siltä huudolta ja siksi siirtyivät.

Olen kuullut ja on ihan tuttua näin kahden lapsen vanhempana, mutta ei meillä vaan anneta noin periksi eikä lasten anneta käskyttää ja huutaa kuin riivatut. Ei ne ikinä sellaista ole yrittäneetkään silti...

'

No miksi sinä typerä tahvo tulet sönköttämään, kun noin piinallisen selvästi sinulle ei ole sattunut lasta, jolla olisi ollut kunnon uhmaikä. Itsellä sellainen on ollut, toinen lapsistani. Hänen kohdallaan uhmaiässä ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan yhtään minkäänlaistan keinoa, millä sen huutamisen olisi noin vain lopettanut, joten tuo aivoton länkytyksesi siitä, ettei anneta huutaa on silkkaa sontaa. Se uhmahuuto kun alkoi, täsmälleen ainoa keinoi oli antaa sen lapsen huutaa se uhmansa loppuun. Mikään viesti ei mennyt perille. Ei tietenkään silloin jääty mihinkään ihmisten ilmoille toisia häiritsemään, vaan lähdettiin pois, se kesti sen 15 minuuttia kerrallaan ja sitten kun huomasi, ettei sillä huudolla saa periksi luovutti lapsi lopulta. Mutta poikki sitä huutoa et kyllä yhtään mitenkään saanut. Se pahin vaihe kesti pari-kolme kuukautta. 

Vain 15 minuuttia? Olen tavannut pari lasta, joista toinen omani, joka saattoi huutaa kokonaisen tunnit, vaikka vaatimus oli selvästi jopa lapsen järjellä ajatellen mahdoton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meiltä jää monesti tommoinen jämävuori, myönnän sen. Tykkään ottaa erillaisia juttuja itselle ja lapsille kun kerrankin on tarjolla, moni on semmoista mitä ei ole ennen maisteltu ja voi olla juurikin ettei tykätä ja se jää sitten lautaseen niin, että on kerran haukattu. Kotona olen tosi tarkka hävikistä, mutta aamupalalla tai laivan buffetissa sitä aattelee et kuuluu hintaan eikä ole niin justiinsa. Pitäisi kyllä skarpata asiassa.

Miksi vanhemmat ei syö niitä lasten jättämiä jämiä pois?

Jos lautasella pyörii kasa hedelmiä ja leikkeleitä, niin eikö niitä voi napata suuhunsa, ettei ruokaa mene roskiin?

Ihan siksi, että ei vanhemmat mitään jätemyllyjä ole.

Oikeasti aloituksen virhe on sanayhdistelmässä "aina ... kakkupaloja", sillä moni meistä on syönyt aamiaista monessa hotellissa eikä koskaan ole nähnyt siellä kakkupaloja. Ehkä niitä on lapsiperheiden suosimissa hotelleissa, koska keskustelu siirtyi käsittelemään enemmän lapsiperheiden aamiaisia kuin kakunpaloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on, että pitää varsinkin lapsiperheiden sotkea kuin sikalassa. Kun kerran maksetaan, että joku siivoaa. Vai syövätköhän he kotonakin kuin siat?

Ja sitten se jumalaton häiriö muulle aamiaisväelle. Lapsiperhe valtaa isoimman pöydän ja raahaa sinne syöttötuolit ja rattaat ja kirjat ja lelut ja esiliinat ja tietenkin viisi kakaraa. Ja sitten se helvetinmoinen huuto, kun Liisa-Viljami haluaakin tuota eikun tätä ja ei sitä ollenkaan. Sitten itketään ja huudetaan. Aina ei ole selvää, kuka huutaa eniten, kiljuva pentu vai lässyttävä ja välillä hermostuva äityli. Tulos: ruokaa haaskuuseen ja lattialle, puoli aamiaisravintolaa sotkettu ja kaikilta muilta aamiaisrauha viety.

Tämä! Kun minä olin muksu, niin komennettiin olemaan ihmisiksi. Syötiin mitä oli nenän edessä taimsitten ei syöty. Mutta ylikääräistä melua ja hässäkkää ei ollut, tai sitten sanottiin, että aamupala loppuu tähän. Yleensä oli kasvatettu käyttäytymään pienestä pitäen, joten ei ongelmaa.

Ihmettelen tätä nykypäivän lastenkasvatusta, kun kiljuminen on se mitä on joka paikassa, missä on lapsia.

Nykyään se on monesti sitä, että äiti tai isä lässyttää ja kuiskii lapselle "hei lopetas nyt" ja lopulta antaa periksi. Sitten ollaan naama norsun veenä koko perhe. Ei ole kauaa aikaa, kun oli hotelliaamiaisella joku perhe äiti ja isä ja 2 pientä lasta, niin toinen lapsista veti ihan jäätävän raivarin, kun ei menty sinne pöytään istumaan minne lapsi halusi... Huusi ja kiljui tovin, kunnes isän kanssa sitten lähdettiin sinne toiseen pöytään istumaan ja äiti jäi toisen lapsen kanssa toiseen pöytään. Ei olisi mennyt meillä läpi ja meillä istutaan siellä mihin aikuiset käskee.

Et ole koskaan uhmaiästä kuullut? Varmaan tuokin perhe halusi säästää muut ruokailijat siltä huudolta ja siksi siirtyivät.

Olen kuullut ja on ihan tuttua näin kahden lapsen vanhempana, mutta ei meillä vaan anneta noin periksi eikä lasten anneta käskyttää ja huutaa kuin riivatut. Ei ne ikinä sellaista ole yrittäneetkään silti...

'

No miksi sinä typerä tahvo tulet sönköttämään, kun noin piinallisen selvästi sinulle ei ole sattunut lasta, jolla olisi ollut kunnon uhmaikä. Itsellä sellainen on ollut, toinen lapsistani. Hänen kohdallaan uhmaiässä ei yksinkertaisesti ollut olemassakaan yhtään minkäänlaistan keinoa, millä sen huutamisen olisi noin vain lopettanut, joten tuo aivoton länkytyksesi siitä, ettei anneta huutaa on silkkaa sontaa. Se uhmahuuto kun alkoi, täsmälleen ainoa keinoi oli antaa sen lapsen huutaa se uhmansa loppuun. Mikään viesti ei mennyt perille. Ei tietenkään silloin jääty mihinkään ihmisten ilmoille toisia häiritsemään, vaan lähdettiin pois, se kesti sen 15 minuuttia kerrallaan ja sitten kun huomasi, ettei sillä huudolla saa periksi luovutti lapsi lopulta. Mutta poikki sitä huutoa et kyllä yhtään mitenkään saanut. Se pahin vaihe kesti pari-kolme kuukautta. 

Uhmaikäisen periksiantamattomuutta ja vahvaa tahtoa arvostetaan aikuisena. Oma lapsi oli uhmaiätön ja arvaa huolestittiko. Olenko tallonut lapsen vai mikä häntä vaivaa. Ehkä ympäristö oli tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

112+115 lisää vielä: jännä, että urheilulliset ja menestyneet Martina Aitolehti, Noora Fagerström, Vappu Pimiä jne..) syövät hotelleidenkin aamupalalla sitä samaa kuin kotona, puuroa, jogurttia ja marjoja. Ja myös heidän lapsensa. Kellään heistä ei ole tarve hamstrata sitä ruokaa kahdelle lautaselle samaan aikaan. Ehkä tästä erottaa rahvaat ja köyhät/itsekkäät/ahneet?

Epäilen että nämä samat ruokahamstraajat eivät myöskään ole ottaneet osaa hyväntekeväisyyteen tms... vain MINÄMINÄ ja MULLE

Mitä tämä muka tarkoittaa? Itse syön hotelliaamiasen niin harvoin ja lähinnä lomalla, että on kiva kokeilla eri asioita. Vappu taitaa syödä tarjotun aamiaisen niin usein, että on kokeillut jo kaiken, tai vatsa ei toimi ilman aamupuuroa. Väitän kyllä, että Vappukin kokeilee uutta esim Havaijilaisen tai Durbanilaisennhotellin aamiaisella. En oikein ymmärrä edellisen kommenttia.

Minulla on kaksi lasta ja kun käymme jossakin buffet-tyyppisessä paikassa, oli se aamiainen tai lounas, vaadin aina lapsiltani sen, että lautaset syödään tyhjiksi. Ja myöskään en ole koskaan antanut heidän kiljua missään ravintolassa. Nyt he ovat jo 8- ja 11-vuotiaita, joten osaavat jo muutenkin käyttäytyä. Mutta pointtina se, että on meitä kunnollisiakin lapsiperheitä. Inhoan itseasiassa kiljumista, ehkä sen takia en ole koskaan sietänyt sitä omilta lapsiltakaan🤣

Meillä ainakin Jyväskylässä on hotelliaamiaisella itsetehtyä kakkua (Sokos hotel). Kun sitä niin kovasti on ihmetelty. Ei joka päivä, mutta usein. Piirakkaa, pannacottaa, kakkua, torttua yms.